perjantai 5. heinäkuuta 2024

Mielenkiintoinen tapaaminen eilen ja monet pohdinnat - kyllä.. .

Mielenkiintoinen tapaaminen eilen ja monet pohdinnat - kyllä... Tapasin eilen - face to face - pitkästä aikaa monen kemiläsen tunteman henkilön - Pentti Korpelan. Oli mukava vaihtaa muutaman sana meidän kakkosliittymässä hänen tila-autonsa kupeessa. Pentti asuu nykyisin Pikku-Berliinin alueella pienessä omistusasunnossa/omakotitalossa, jota kertoi vähin remontoivansa. Olen Penttiä usein pyytänyt kuntavaaliehdokkaaksi. Hän on kohteliaasti kiittänyt ehdotuksestani ja samaan hengenvetoon kieltäytynyt todeten, että hän ei ole oikein kokousihmisiä. Olen Vihreiden nykyiselle valtuutetulle Tuula Mäkiselle sanonut - istuessani aikanaan hänen vieressä Kemin kaupungintalon valtuustosalissa Paavo Väyrysen estyneenä ollessa, että pyydä Sinä Penttiä ehdokkaaksi, josko hän innostuisi asiasta. Ainakaan viimeksi asiaa kysyessäni Tuula totesi, että hän ei ole vielä ollut Pentin kanssa juttusilla. Pentti asettuessaan ehdokkaaksi arvelen saavan ääniä yli perinteisten puoluerajojen. Varmaan elokuussa alkavat eri poliittiset ryhmittymät Kemissäkin etsiä hyviä ja vieläkin parempia kunta- ja aluevaaliehdokkaita kevään 2025 vaaleihin. Kemissä on nykyisin mukana olevien lisäksi paljon niin sanottuja hyviä tyyppejä, joita minäkin tunnen ja joihin olen ollut takavuosian yhteydessä sähköpostin välityksellä. Tuntuu siltä, että entistä hankalampaa on saada ihmisiä ehdokkaiksi vaaleihin. Kuunnallispolitiikan sitoutuminen valtuustokaudeksi eli noin neljäksi vuodeksi ei ole monellekaan ykkösasia. Se ryhmittymä, joka onnistuu saamaan ehdokkaaksi esimerkiksi Kemissä MR. VKV:n eli Risto Monosen, on menestys taattu. Olen Ristoakin pari kertaa pyytänyt ehdokkaaksi mutta turhaan. Hän on oman tiensä kulkija, tekee toki hyvää ja menestyksellistä talkootyötä. O len muutamalle potentiaaliselle ehdokkaalle todennut, että muun muassa viime kuntavaalien äänikuninkaan Paavo Väyrysen 566 ääntä etsii uutta kohdetta. Itse en jaksa uskoa, että seuraavissa vuoden 2025 kunta- ja aluevaaleissa pärjää tiktok-tyyppiset höpö-ehdokkaat vaan konkreettisia kehitysajatuksia omaavat, vastuuntuntoiset ja jalat tiukasti maassa olevat ehdokkaat. Tavalliset, järkevät kemiläiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti