sunnuntai 9. kesäkuuta 2024

Mitä tänään tähän asti...

Mitä tänään tähän asti... Poikkeukselisen myöhään nukutun yön jälkeen valmistautuessamme aamukahvitteluun näin työhuoneeni ikkunasta vaalean farmariauton pysähtyvän postilaatikkomme kohdalle. Autosta nousi iäkäs tuttavamme, joka kerran aikaisemmin oli käynyt yllättäen meillä mopoautollaan kylässä. Kyllä - Reijo Kotkansalo soitti kohta ovikelloa. Sisään tultuaan keittiöpöydän ääreen asetuttuaan hän kertoi käyneenäsä EU-äänestämässä. Kerroin hoitaneeni asian jo ennakkoon ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä. Illalla tulee varmasti seurattua tuloksia. Mukava jutustelutuokio, jossa käytiin läpi kuulolaitteisiin liittyviä asioita, kuorolauluasioita, onkimista, jne. lähinnä vieraamme aihepiiriä ja muisteluja. Kerroin, että veneemme on kyllä huollettuna jo Hahtisaaressa, mutta otetaan vasta Juhannuksen jälkeen saarikäyttöön. Poikkeuksellisen myöhään. Hän kysäisi, onko tälle päivälle suunniteltua ohjelmaa. Sanoin, että ei ole. Ainoastaan päärakennuksen sivustoilta voisi ruohonleikkurilla ensimmäistä kertaa ajella, jos hotsettaa. Toki sen ehtii ensi viikollakin. Vieraamme lähdettyä käänsin ensi viikon esiin pöytäkalenteristani. Tyhjää täynnä, hyvä niin. Ainoastaan maanantaiksi on merkintä Projektiveneemme siirrosta Mansikkanokalta talvisäilytysalueelta Prima Raudan alulle. Niin - onhan maanantaina Kemin kaupunginvaltuuston kokous, jota kukaties seurailen illalla netistä. Katsotaan, mitä tämä sunnuntaipäivä tuo muuta tullessaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti