tiistai 11. kesäkuuta 2024

"Kohta ei ilta-aurinko paista meidän tontille." totesi isäni 1970-luvun alkupuolella - kyllä...

"Kohta ei ilta-aurinko paista meidän tontille." totesi isäni 1970-luvun alkupuolella - kyllä... Olimme siihen maailman aikaan Imatralla. Kesät vietimme pääasiassa Kemissä. Niin - edesmennyt Jorma Riekko rakennutti Asunto Oy Villeruutti pienkerrostalon meille aitanaapuriksi. Elettiin vuotta 1974. Kerrostalotontin entiset omistajat ovat olleet Ruusin Ville ja Hanna eli Rosengren Wilhelm ja Hanna. Heillä oli maalaistalo nykyisen kerrostalon paikalla. Tontilla oli kaikkiaan neljä rakennusta. He myivät kiinteistö muistaakseni Kari Peurasaarelle ja hän edelleen Jorma Riekolle. Todettakoon, että viimeksi mainittu rakennutti Haukkariin kyseisen pienkerrostalon lisäksi kaksi rivitaloa, joista toinen sittemmin paloi. Kyseisellä paikalla tällä hetkellä on tasoitettu tontti Haukkarinkadun ja Nällinkadun välissä. !950-luvulla Kainuunkadun rakentamisen aikana maavaihtojen yhteydessä mekin vaihdoimme Ville ja Hannan kanssa pieniä maaplänttejä. Ennen Kainuunkadun rakentamista meidän vanhan talon ja em. kiinteistön välistä meni "kärrytie" Nällin suuntaan. Totta - ilta-aurinko ei paista, mutta se ei haittaa, sillä aamulla ja päivällä saa nauttia auringonpaisteesta ihan riittävästi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti