keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Mikä Davosin kokous?

Hmmmmm - niinpä - eräänlainen "herrakerho" tämäkin olemukseltaan on, mutta käytäväkeskustelut face-to-face ovat oletettavasti parasta antia. Toki taannoin em. talousfoorumista tehtiiin hyviä yhteenvetoja, joissa oli asiaa ja joita saattoi käyttää mm. opetuksessa hyväksi. Itsekin näin tein vuosikymmeniä sitten, sillä ammatillisissa oppilaitoksissa oli oppiaineena aikanaan ammattitalous, sittemmin taloustieto...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Mikä Davosin kokous? Talouden ja politiikan isot nimet puivat maailman tilaa kokoussaleissa, tärkeimmät keskustelut voidaan käydä muualla

Davosiin kutsutaan vain harvat ja valitut. Rahoituksensa Maailman talousfoorumi saa pääosin suuryhtiöiltä.
Davos

Sveitsin poliisin erikoisjoukkojen poliisi seisoo maastovarusteet päällä Kongressihotelli katolla.
Laurent Gillieron / EPA
Tänään tiistaina se taas alkoi, Maailman talousfoorumin Davosin kokous. Kolmisen tuhatta talouden ja politiikan merkkihenkilöä kokoontuu pieneen sveitsiläiskaupunkiin tekemään... niin, mistä tässä kokouksessa oikeastaan on kyse?

Mitä Davosissa tapahtuu?

Davosin kokouksen viralliseen ohjelmaan kuuluu neljä päivää esityksiä ja paneelikeskusteluja konferenssisaleissa.
Samaan aikaan päättäjät tapaavat toisiaan epävirallisesti, Davosin hotelleissa, ravintoloissa ja kahviloissa ja suljettujen ovien takana. Nämä tapaamiset ovat monelle Davosin kokouksen tärkein anti.
– Yksityiset tapaamiset ovat kiinnostavampia. Firmamme järjestää yhden. Siellä dialogi on paljon avoimempaa, tulee keskustelua toimitusjohtajien kesken – paljon jutustelua käytävillä. Sellainen sananvaihto on arvokasta, kokoukseen useita kertoja osallistunut IHS Markitin taloustieteilijä Nariman Behravesh kuvaa ABC Newsille(siirryt toiseen palveluun).

Keitä siellä on?

Tänä vuonna paikalle saapuvat muun muassa Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Brasilian uusi presidentti Jair Bolsonaro. Suomesta mukana on ulkoministeri Timo Soini (sin.).
Vanhin osallistuja on 92-vuotias luontodokumentaristi David Attenborough ja nuorin 16-vuotias eteläafrikkalainen Skye Meaker, joka voitti Vuoden nuori luontokuvaaja -kilpailun.
Osallistujista 78 prosenttia on miehiä ja 22 prosenttia naisia. Tyypillisin osallistuja on 55-vuotias mies.

Davosin kokouksen ikäjakauma sukupuolen mukaan, graafi
Yle Uutisgrafiikka

Kiinnostavaa on myös se, ketkä jäävät sittenkin kotiin. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Britannian pääministeri Theresa May ovat peruneet matkansa Davosiin, kukin oman sisäpoliittisen kriisinsä takia.

Mitä se maksaa?

Paikalle kutsutut poliitikot, älyköt ja muut kutsuvieraat eivät maksa osallistumisestaan mitään.
Liike-elämän edustajat maksavat heidänkin edestään. Vuonna 2017 Maailman talousfoorumi kertoi, että jäsenyys tai kumppanuus maksaa yhtiöille 60 000–600 000 Sveitsin frangia(siirryt toiseen palveluun) eli nykyrahassa 53 000–530 000 euroa. Sillä saa yleensä oikeuden lähettää toimitusjohtajan paikan päälle Davosiin, mutta osallistumisesta pitää maksaa vielä erikseen.
Sveitsin hallitus osallistuu kokouksen turvallisuusjärjestelyjen kustannuksiin.
Lue myös ja katso videohaastatelu:
David Attenborough'n viesti Davosiin kokoontuneille päättäjille: Jos tuhoamme luonnon, tuhoamme itsemme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti