lauantai 22. lokakuuta 2016

Ei päivää ilman Venäjä-uutisointia...

Alla olevassa artikkelissa on tuttuakin tutumpia nimiä. Henkilökohtaisesti moneen kirjoitukseen löytyisi aihetta reitiltä: Kirkkoniemi-Murmask/Severomorsk. Ehä sitten myöhemmin...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Venäjän joukoilla sotaharjoitus Petsamon alueella

Pohjoisen laivaston maajoukkojen ja rannikkojoukkojen harjoitukseen Murmanskin alueella osallistuu 5 000 sotilasta.
Ulkomaat
Kartta, jossa näkyy Murmanskin maakunnan sijainti Venäjällä sekä Murmanskin ja Severomorskin kaupungit että Petsamon piirin sijainti.
Yle Uutisgrafiikka


Venäjällä on meneillään Pohjoisen laivaston maajoukkojen ja rannikkojoukkojen yhteisharjoitus Petsamossa eli venäläisittäin Petšengassa Murmanskin alueella lähellä Norjan rajaa.
Venäjän puolustusministeriön tiistaisen tiedotteen(siirryt toiseen palveluun) mukaan harjoitukseen osallistuu 5 000 sotilasta ja 500 ajoneuvoa.
Sotaharjoituksesta kertoi aiemmin Ilta-Sanomat(siirryt toiseen palveluun).
Joukot harjoittelevat Petsamon piirin alueella tiedustelu- ja sabotaasijoukkojen hyökkäyksen torjuntaa, ilmatorjuntaa sekä toimintaa tilanteessa, jossa vihollinen on käyttänyt joukkotuhoasetta.

Venäjä on vahvistanut Pohjoista laivastoa

Syyskuun lopulla Pohjoinen laivasto järjesti laajamittaiset harjoitukset Barentsinmerellä.
Niihin osallistui Venäjän median mukaan 20 sota-alusta, ydin- ja dieselsukellusveneitä ja noin 10 huoltoalusta.
Pohjoisen laivaston päämaja sijaitsee lähellä Murmanskia Severomorskissa Kuolan niemimaalla.
Äskettäin Venäjä lähetti Pohjoisesta laivastostaan laivasto-osaston kohti Syyriaa. Osastoon kuuluu muun muassa Venäjän ainoa lentotukialus Amiraali Kuznetsov.
Venäjä pitää arktista aluetta(siirryt toiseen palveluun) yhtenä painopistealueista kansallisen turvallisuuden kannalta, ja se on viime vuosina vahvistanut Pohjoista laivastoaan.

Arktinen alue yhtenä avainalueena

Venäjä on muun muassa rakentanut ja ottanut uudelleen käyttöön lentokenttiä arktisella alueella ja lisännyt alueen joukkojen harjoituksia.
Tausta-ajatuksena on, että ilmastonmuutoksen aiheuttama jääpeitteen sulaminen avaa arktisen alueen luonnonvaroja, ennen kaikkea öljy- ja maakaasuesiintymiä, ja uusia kulkuväyliä hyödynnettäväksi.
Tämän on ajateltu toisaalta kasvattavan jopa resurssisotien mahdollisuutta.
Arktinen alue on Venäjälle oleellinen sotilaallisesti sikälikin, että sen kautta maan laivastolla on esteetön pääsy Atlantille.
Itämeren laivasto joutuu kulkemaan Tanskan salmien kautta ja Mustanmeren laivasto Bosporinsalmen kautta – eli Nato-maiden kontrolloimien reittien kautta.

Alakurtin rooli

Turvallisuuspolitiikan asiantuntija Pekka Visuri kytki heinäkuisessa artikkelissaan(siirryt toiseen palveluun)Alakurtin varuskunnan uuden käyttöönoton vuonna 2015 nimenomaan Pohjoisen laivaston tukemiseen.
Ulkopoliittisen instituutin elokuisessa Venäjä-raportissa(siirryt toiseen palveluun) venäläinen asiantuntija puolestaan sanoi Alakurtin varuskunnan perustamisen liittyvän Suomen ja sotilasliitto Naton yhteistyöhön.
Raportissa nimettömänä esiintyvän asiantuntijan mukaan varuskunta avattiin Petsamon sijaan Suomen rajan lähelle Alakurttiin ikään kuin viestinä Suomelle, joka Walesin Nato-kokouksessa allekirjoitti Venäjän kanssa niin kutsutun isäntämaasopimuksen 2014.
Lähteet: Tass

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti