lauantai 27. helmikuuta 2016

Syyrian tulitauko on pääosin kestänyt - YK seuraa tiiviisti tilannetta...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Ulkomaat  | 

Syyrian tulitauko on pääosin kestänyt - YK seuraa tiiviisti tilannetta

Syyriassa alkanut tulitauko on YK:n seurannassa tiiviisti ympäri vuorokauden seuraavien kahden viikon aikana. Asiat pyritään ensisijaisesti ratkaisemaan diplomaattiteitse.

Grafiikka
Eri ryhmien hallitsemat alueet Syyriassa. Kuva: Yle Uutisgrafiikka
Taistelut näyttävät laantuneen Syyriassa, vaikka pari tapausta onkin YK:n tulitaukoa valvovan työryhmän tutkittavana tulitauon alkamisen jälkeiseltä ajalta. Uutistoimisto Reutersin mukaan Alepposta olisi kuultu tulitusta puolenyön jälkeen ja joitakin räjähdyksiä Homsin maakunnasta. Niiden syytä selvitetään.
Perjantain ja lauantain välisenä yönä puoliltaöin alkanut tulitauko on rauhoittanut maan tilannetta ensimmäisen kerran viiteen vuoteen. Syyriaan tehtiin perjantaina vielä kymmeniä ilmahyökkäyksiä, viimeiset jopa tuntia ennen tulitauon alkamista.
YK:n Syyrian-erikoislähettiläs Staffan de Misturan mukaan muun muassa Damaskuksen ja Deraan kaupungit ovat kuitenkin rauhoittuneet. Erikoislähettiläs de Mistura arvioi, että lauantai on ratkaiseva koko kahden viikon mittaisen tulitauon kannalta.
YK:n turvallisuusneuvosto antoi tulitauolle yksimielisen tukensa ennen sen alkamista. YK:n Syyrian-erikoislähettiläs kertoi rauhanneuvottelujen jatkuvan 7. maaliskuuta YK:n johdolla Genevessä, jos tulitauko pitää ja Syyriaan saadaan kuljetettua humanitaarista apua.
Tulitauko on ensimmäinen viisi vuotta jatkuneessa sodassa. Siihen ovat sitoutuneet presidentti Bashar al-Assadin joukot sekä 97 kapinallisryhmää, sen sijaan terroristijärjestö Isis ei ole mukana tulitauossa.
Syyrian tulitaukoa valvova työryhmä kokoontuu lauantaina Genevessä. Ryhmä seuraa ja tarkastaa, mitä maassa tapahtuu. YK:n operatiivinen keskus toimii 24/7 Genevessä, mutta sen rinnalle on muodostettu toimintakeskukset myös Moskovaan, Washingtoniin, Latakiaan ja Ammaniin. Keskukset keräävät tietoja mahdollisista rikkomuksista ja tavoitteena on käsitellä ne diplomaattiteitse.
De Misturan mukaan on tärkeä seurata, mitä maassa tapahtuu alkaneen tulitauon aikana ja ottaa mahdolliset rikkomukset nopeasti hallintaan, etteivät ne leviä.
– Sotilaallinen puuttuminen on viimeisin keino, hän sanoo.
Syyrian sodassa on kuollut yli 250 000 ihmistä ja yli 11 miljoonaa syyrialaista on joutunut jättämään kotinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti