Nukuimme poikkeuksellisen myöhään tänä aamuna. Miksi? Kukaties siksi, että eilinen päivä oli ainakin itselleni henkisesti raskas. Myynnissä olevan rivitalohuoneiston myyntikuviot ovat alkaneet olla aivan liikaa mielen päällä...
Perinteisten aamutoimien jälkeen aloitimme päärakennuksessamme eräänlaisen pienjärjestelyn. Poistimme silmistämme tiettyjä huonekaluja ja laitteita. Siirsimme tilalle mm. avioliittomme alkuaikoina hankkimiamme kalusteita - Muurame-kalusteita, jotka ovat aina niin ajattomia.
Itse aloin siistiä myös työhuoneeni lehtipinoja, jotka melkein olivat kaatumassa työpöydältä lattialle.
Kävin läpi noin puolen vuoden ajalta Tekniikka&Talous-lehtiä ottaen talteen niistä keskiaukeaman Supergraafi-aineistot. Ajatukseni on ollut "jossakin vaiheessa" käydä ne ajatuksen kanssa läpi.
Kävin läpi myös aika kasan Insinööri-lehtiä ja joitakin muita. Jostain syystä olin kerännyt nippuun myös joitakin mainoksiksi luokiteltavia aineistoja...
Pari roskapussillista lehtiä lähtee paperinkeräykseen.
Tekniikka&Talous-lehtiä selaillessani pohdiskelin, jokohan tuostakin pitäisi ymmärtää paperiversiona vähitellen luopua.
Lehden sisältö on pääosin erinomaista. Tosin viime aikoina on alkanut tuntua, että lehden artikkelit eivät oikein läheskään aina "kolahda" minussa...
YHDYSVALTALAINEN kasvuyritys Hermeus on julkistanut suunnitelman huippunopean matkustajalentokoneen rakentamisesta, kertoo yhdysvaltalaiskanava CNN.
Futuristisen näköinen lentokone pystyy aikanaan lentämään New Yorkista Lontooseen 90 minuutissa, yhtiö lupaa. Tavoite on kova, sillä nykyisin New York–Lontoo on yli seitsemän tunnin lento.
Jos hanke onnistuu, Hermeuksen kone saavuttaisi enimmillään viisinkertaisen äänennopeuden.
Lentonopeus olisi noin 5 300 kilometriä tunnissa. Menolippu Lontoosta New Yorkiin maksaisi noin 2 700 euroa.

HANKE vaikuttaa sikäli varteenotettavalta, että Hermeus on CNN:n mukaan saanut riittävästi rahoitusta kehitystyöhön.
”Olemme lähteneet tekemään globaalin liikenneinfrastruktuurin vallankumousta”, sanoo Hermeuksen toimitusjohtaja AJ Piplica tiedotteessa.
Piplica arvioi CNN:lle, että lentokoneen kehittäminen vie ainakin vuosikymmenen.
Hankkeessa riittää haasteita. Yksi niistä on ympäristökuormitus. CNN:n haastatteleman asiantuntijan mukaan moninkertainen äänennopeus vaatii valtavat määrät polttoainetta.
HUIPPUNOPEITA matkustajalentokoneita kaavailevat myös ilmailujätit Airbus ja Boeing.
HS kertoi vuonna 2015 Airbusin suunnittelemasta hypernopeasta koneesta, jolla lentäisi Pariisista Tokioon kolmessa tunnissa. Airbusin aikajänne hankkeen toteuttamiseen on kuitenkin vuosikymmeniä.
Yhdysvaltalainen Boeing puolestaan julkaisi viime vuonna oman vastaavan suunnitelmansa, josta kertoi muun muassa brittilehti Wired.
YLIÄÄNIKONEITA on jo ollut reittiliikenteessä Atlantin yllä.
British Airwaysillä ja Air Francella oli käytössä Concordeja, jotka lensivät kaksinkertaisella äänennopeudella.
Concordella lennettiin liki kolmekymmentä vuotta 1970-luvun puolivälistä vuoteen 2003. Koneita tehtiin vain parikymmentä, ja käyttökustannukset olivat korkeat.
Concorde sai kovan melun takia lentää ääntä nopeammin vain meren yllä. Yksi Concordeista tuhoutui lentoonlähdössä Pariisissa vuonna 2000.

- LentäminenSeuraa
- IlmailuSeuraa
- YhdysvallatSeuraa
- Heikki AittokoskiSeuraa