TÄNÄ ILTANA täällä Rjazanin kuvernementtikaupungissa Keski-Venäjällä on mahdollista tavata silmästä silmään Aleksei Navalnyi. Oppositiopoliitikko, joka vastustaa avoimesti presidentti Vladimir Putinia.
Forum-hotellin edustalla seisoo pari sataa ihmistä. Joukossa on etupäässä nuorta väkeä, paljon opiskelijoita. Ja niin on siinä toisessakin joukossa, joka on asettunut tien vastakkaiselle puolelle puistikon laitaan. He ovat Navalnyin vastustajia. Seassa näkyy muutama moottoripyöräjengiläinenkin: Putinia kannattavat Yön Sudet ovat paikalla.
Putinia puolustava nuorisoryhmä Molodaja Gvardija muodostaa hotellin pihalle iskuryhmän, joka toistaa iskulausetta: ”Maidan ei jatku!”
Maidanilla tarkoitetaan Ukrainan vallankumousta, joka on saanut nimensä Kiovan Maidan Nezaležnostista eli Itsenäisyyden aukiosta. Venäjän valtajulkisuudessa vuoden 2014 kansannousu Ukrainassa on Yhdysvaltain tukema fasistien juoni Venäjän murskaamiseksi. Navalnyi on tämän järkeilyn mukaan Amerikan agentti, joka yrittää samanlaista vallankaappausta Venäjällä.
Kymmenen minuuttia ennen tilaisuuden alkua Navalnyi astelee hotellin sisäänkäynnin eteen ja huutaa väkijoukolle: ”Hei te siellä, te maidan ei jatku -jengi, valitkaa pari porukasta ja lähettäkää sisälle juttelemaan. Ja motoristit myös, tehkää sama!”
Vastauksia ei kuulu.
Miksi presidenttiehdokkaan on kutsuttava vastustajiaan erikseen kampanjatilaisuuteensa? Eikö tilaisuuteen pitäisi olla vapaa pääsy? Ei ole, sisääntulijoiden on esitettävä ovella älypuhelimiin lähetetty kutsu.
Lehdistönkin on nähtävä vähän vaivaa saadakseen selville, missä Navalnyi milloinkin esiintyy. Turvatoimet ovat tarpeen, sillä Navalnyin kimppuun on käyty muun muassa paiskomalla vihreää väriainetta hänen naamalleen, ja viimeksi värin joukossa oli jotain myrkkyäkin. Presidenttiehdokas valitteli oikean silmänsä lähes sokeutuneen, mutta nyt se näyttää olevan kunnossa.
Navalnyin vastustajilla on vallanpitäjien hiljainen tuki. Eikä Putinin voittaminen vaaleissa niiden rehellisyydestä riippumatta taida onnistua keneltäkään. Presidentti tosin ei ole jatkoaikeistaan virallista ilmoitusta antanut.
Navalnyin mahdollisuus asettua edes ehdolle Venäjän ensi maaliskuun presidentinvaaleissa ei ole selvää. Todennäköisempää on, että Putinin ainoa varteenotettava vastaehdokas löytää itsensä vankilasta.
Miten tähän on tultu?
ALEKSEI Anatoljevitš Navalnyi syntyi kesäkuun 4. päivänä 1976 melko tavalliseen venäläiseen perheeseen Moskovan alueella. Isä on ukrainalainen, ja pikku-Aleksi vietti lapsuuden kesät mummolassa Kiovan seudulla. Pikkuveli Oleg syntyi vuonna 1983.
Jos perheessä jotain erikoista oli, niin yksityisyrittäjyys. Anatoli-isä perusti pienen pajukoritehtaan heti, kun yrittäminen Neuvostoliitossa oli mahdollista. Näprääminen on suvussa: Aleksein setä on puuseppä.
Aleksei opiskeli oikeustieteellisessä tiedekunnassa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja valmistui juristiksi 1998. Kaksi vuotta myöhemmin hän tapasi vaimonsa Julija Abrosinovan lomamatkalla Turkissa. Puolisot ovat samanikäiset eivätkä ole päässeet sopuun siitä, kumpi iski kumman. Tytär Darja syntyi 2001 ja poika Sahar 2008.
Alekseilla oli useita pienyrityksiä, muun muassa parturiketju ja opiskelukavereiden kanssa perustettu sijoitusyhtiö.
Mutta 2000-luvulla politiikka alkoi kiinnostaa: Aleksei Navalnyi liittyi liberaalipuolue Jablokoon ja kohosi vuoteen 2005 mennessä puolueen Moskovan-johtajistoon.
Kun Navalnyin tapaa, ei ihmettele, miksi. Häneltä voisi ostaa käytetyn auton.
YHTEISELO Jablokon kanssa päättyi kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2007. Navalnyi sanoo eronneensa, mutta ilmeisesti hänet heitettiin ulos. Navalnyi nimittäin höyrähti nationalismiin tavalla, jolla on vähän – jos ei mitään – yhteistä Jablokon vanhojen liberaalien ajatusmaailman kanssa.
Navalnyi oli jo vuonna 2005 hakemassa lupaa niin kutsutulle venäläiselle marssille eli äärikansallismielisten joukkoesiintymiselle. Hänen näkemyksensä keskiaasialaisista ja kaukasialaisista siirtotyöläisistä kärjistyivät, ja kansallismielisyys oli kiihkeimmillään Georgian viiden päivän sodan aikana 2008.
”Me voimme opettaa julkeille liberaaleille pari juttua”, Navalnyi julisti ja toivotti Venäjän georgialaisille hyvää ja pikaista kotimatkaa.
Vielä 2012 Navalnyi ilmoitti kannattavansa Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän ”integraatiota”. Sittemmin näistä isovenäläisistä kannoista on jäänyt jäljelle vain poliittisen ohjelman kohta, jossa vaaditaan Keski-Aasian tasavaltojen kansalaisille viisumipakkoa.
NYKYISIN Navalnyi on ainoa venäläinen oppositiohahmo, joka kykenee saamaan liikkeelle merkittäviä kansanjoukkoja.
Häntä on jopa tituleerattu ”Venäjän ainoaksi poliitikoksi”, koska hän tekee kampanjatyötä ja hänellä on poliittinen ohjelma. Sen perussanoma on alueiden itsenäisyyden lisääminen, Venäjän talouteen ja vapaaseen yrittämiseen keskittyminen, puolustusmenojen karsiminen ja ulkopoliittisten seikkailuiden lopettaminen.
Navalnyin menestys ei perustu kuitenkaan ohjelmaan eikä kampanjatyöhön vaan korruption vastaiseen taisteluun. Hän kiteyttää vaalilupauksensa yhteen lauseeseen: En valehtele enkä varasta.
Navalnyi näyttää saaneen jonkinlaisen ahaa-elämyksen korruption vastustamisesta vuonna 2008. Hän kaapi tuolloin kasaan 300 000 ruplaa eli silloisen kurssin mukaan noin 8 000 euroa, joilla hän osti osakkeita viidestä suuryhtiöstä: Rosneftista, Gazpromista, Gazprom Neftistä, Lukoilista ja Surgutneftegazista.
Vähemmistöosakkaana Navalnyi kasasi tietoa yhtiöistä ja aloitti paljastukset.
Ensimmäinen suuri korruptiopaljastus tapahtui vuonna 2010. Sen mukaan Venäjän öljyputkiyhtiö Transneftin urakka Siperian öljyputkesta oli poikinut roistojen käsiin miljardi dollaria.
Seuraavana vuonna oli vuorossa paljastus kähminnöistä Unkarin entisen lähetystörakennuksen kiinteistökaupoissa.
Vuonna 2012 Navalnyi toi julki oligarkkien Roman Abramovitšin ja Ališer Usmanovin lahjukset varapääministeri Igor Šuvaloville. Samana vuonna Navalnyi paljasti liittovaltion tutkintakomitean johtajan Aleksandr Bastrykinin salaiset omistukset Tšekissä. Usmanovista ja Bastrykinistä onkin tullut Navalnyin verivihollisia.
TALVELLA 2011–2012 Venäjällä koettiin poikkeuksellinen protestien aalto, ja sitä koordinoineessa oppositiojohdossa istui myös Navalnyi. Mielenosoitukset huipentuivat vuonna 2012 toukokuun 6. päivän jättiprotesteihin Bolotnaja-aukiolla Moskovassa.
Samaan aikaan vallanpitäjät havahtuivat huomaamaan Navalnyin kasvavan painoarvon. Seurasivat oikeudenkäynnit niin kutsutuissa Yves Rocher- ja Kirovles-jutuissa, joissa Navalnyitä ja hänen veljeään syytettiin petoksista yritystoiminnassa.
Molemmista tuli langettava tuomio: Oleg joutui linnaan ja Aleksei ehdonalaiseen vankeuteen. Aleksein mukaan pikkuveli Oleg on Putinin ottama panttivanki, jolla tämä haluaa suitsia hänet.
Opposition edustajien, ihmisoikeusaktivistien ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lisäksi muun muassa ex-rahaministeri Aleksei Kudrin ja neuvostopresidentti Mihail Gorbatšov ovat pitäneet tuomioita ilmiselvänä poliittisena ajojahtina.
Navalnyi keskittyi joka tapauksessa siihen, minkä hän oli huomannut parhaiten osaavansa: korruption paljastamiseen. Samaan aikaan hän päätteli, että julkisuus on otettava omiin käsiin.
NAVALNYI perusti oman tutkimusryhmän, FBK:n eli korruptionvastaisen säätiön. Sen julkaisut pääsevät esiin Navalnyin ja FBK:n omilla verkkosivuilla ja – mikä tärkeintä – itse laadituilla videoilla Youtubessa. Valtamediaan Navalnyillä ei ole mitään asiaa.
Ensimmäinen FBK:n laaja videodokumentti julkaistiin Youtubessa vuonna 2015, ja se käsitteli liittovaltion syyttäjän Juri Tšaikan ja hänen perheensä omaisuutta. Toinen suurdokumentti julkaistiin kuluvan vuoden alussa. Sen aiheena oli pääministeri Dmitri Medvedevin 1,2 miljardin omaisuus ja sen alkuperä.
Reaktiot Venäjällä eivät olleet kovin dramaattisia. Kunnes maaliskuun 26. päivänä tuhannet nuoret ihmiset ilmestyivät Moskovan ja muiden miljoonakaupunkien kaduille protestoimaan pääministeriä vastaan. Yksin Moskovassa pidätettiin tuhat ihmistä laittomasta mielenosoituksesta. Heidän joukossaan oli myös Navalnyi.
Navalnyi on kutsunut kannattajansa uudelleen kadulle Venäjän päivänä eli maanantaina 12.6., ilman vaadittua mielenosoituslupaa.
RJAZANISSA kannattajat ovat ahtautuneet hotellin pieneen konferenssihuoneeseen. Happi käy nopeasti vähiin, lämpötila nousee.
Navalnyin ulos lähettämä lehdistösihteeri saapuu tyhjin käsin takaisin: hän ei onnistunut houkuttelemaan sisälle yhtään moottoripyöräjengiläistä tai Molodaja Gvardijan edustajaa, koska nämä olivat jo lähteneet paikalta.
”Olivat jo lähteneet!” Navalnyi tyrmistelee ja hersyttää yleisöstään hyvät naurut. ”Niin olivat tiukkoja, että ’maidan ei jatku’. Mihin ne nyt ovat lähteneet? Niiltähän jää maidan kokonaan väliin.”
Navalnyi pääsee nopeasti vauhtiin haukkumalla liittovaltion tilastoviraston palkkatietojen vääristelystä ja kertomalla, kuinka kymmenet miljoonat venäläiset kituvat toimeentulorajan alapuolella. Näkemykset menevät välillä puhtaan populismin puolelle.
Puolen tunnin jälkeen päästään ulkopolitiikkaan.
”Presidentti Navalnyi itkee katsoessaan hajalle pommitettua Palmyraa ja suree Aleppon asukkaiden kohtaloa, muttei anna kopeekkaakaan Syyrian jälleenrakennukseen. Ei ennen kuin kaikki on uudelleen rakennettu Rjazanissa”, ehdokas sanoo ja saa raikuvat aplodit.
Lähes tunnin puheiden ja kysymysten jälkeen joku kysyy sitä, mikä suomalaista kuulijaa eniten kiinnostaa: entäs Venäjän miehittämä Krimin niemimaa, kuuluuko se Venäjälle vai Ukrainalle?
Salissa kuuluu kollektiivinen ähkäisy. ”Kysytty jo kymmenen kertaa”, joku ähisee nurkassa. Niin, venäläiset poliittiseen kantaan katsomatta ovat väsyneet koko Ukrainan kysymykseen.
Navalnyin vastauksesta paljastuu kansainvälisen politiikan superpessimisti.
”Ensimmäinen askel on uusi kansanäänestys Krimillä”, Navalnyi sanoo. ”Mutta rehellisesti sanoen mitään todellista ratkaisua Krimin ongelmaan en näe. Ei niin, että juuri minä olisin kyvytön ongelman ratkaisuun, vaan siksi, että yhtään alueellista kiistaa maailmassa ei ole kyetty ratkaisemaan. Katsokaa vaikka Gibraltaria, Pohjois-Kyprosta, Palestiinaa. Niinpä Krimin tilanteesta kärsimme me, krimiläiset, ukrainalaiset, kaikki. Tämä asia tulee myrkyttämään elämäämme vuosikausia.”
MITKÄ ovat Navalnyin todelliset mahdollisuudet presidenttikilvassa? Osallistuminen Moskovan pormestarinvaaleihin 2013 toi hänelle yllättäen yli 27 prosentin äänisaaliin. Tuolloin enemmistö venäläisistä vastasi mielipidetiedusteluissa, ettei edes tiennyt, kuka Navalnyi on. Nyt enemmistö jo tietää sen.
Viimeaikaisissa mielipidetiedusteluissa vajaa kymmenen prosenttia vastaajista on arvellut, että voisi äänestää Navalnyitä. Tästä huolimatta viranomaiset ovat pysyneet kannassaan, jonka mukaan Navalnyin kampanja on turha, koska törkeä petostuomio Kirovles-jutussa tekee hänestä vaalikelvottoman.
Navalnyi on toista mieltä. Hänen mukaansa perustuslaki estää ehdokkuuden vain kansalaiselta, joka istuu telkien takana ehdotonta tuomiota.
Keskusvaalilautakunnan on määrä ottaa asiaan kantaa vasta loppuvuonna.
Ja jos viranomaiset haluavat panna Navalnyin telkien taakse, keinot varmasti löytyvät. Esimerkiksi maaliskuun lopussa hänet tuomittiin 15 päiväksi vankilaan poliisin vastustamisesta mielenosoituksessa.
Lopputulos näyttää siis selvältä: Navalnyi häviää tavalla tai toisella. Kampanjan rahoitukseen osallistuneet yksityiset kansalaiset haaskasivat rahansa, ja kymmenien tuhansien vapaaehtoisten kampanjaväki teki töitä turhaan.
Tai ehkei sittenkään, sillä voittoa tärkeämpää saattaa olla itse kampanja. Maaliskuun mielenosoituksissa yllättävintä oli protestoijien alhainen keski-ikä. Monet olivat reilusti alle 20-vuotiaita, siis venäläisiä, jotka olivat Bolotnaja-aukion mellakan aikaan yläasteella ja ovat syntyneet Putinin Venäjällä.
Siksi puhe Navalnyistä on puhetta Venäjän tulevaisuudesta. Eikä nuori väki kanna menneisyyden painolastia. Sille kaikki on mahdollista.
”Minä uskon, että Navalnyillä on todellisia mahdollisuuksia”, sanoo 19-vuotias yliopisto-opiskelija Maksim Lysenko Rjazanin kuumassa kokoussalissa. ”Näkeehän sen täälläkin, kuinka paljon ihmisiä on kokoontunut paikalle perjantai-iltana. Hänellä on kansan tuki.”
Forum-hotellin edustalla seisoo pari sataa ihmistä. Joukossa on etupäässä nuorta väkeä, paljon opiskelijoita. Ja niin on siinä toisessakin joukossa, joka on asettunut tien vastakkaiselle puolelle puistikon laitaan. He ovat Navalnyin vastustajia. Seassa näkyy muutama moottoripyöräjengiläinenkin: Putinia kannattavat Yön Sudet ovat paikalla.
Putinia puolustava nuorisoryhmä Molodaja Gvardija muodostaa hotellin pihalle iskuryhmän, joka toistaa iskulausetta: ”Maidan ei jatku!”
Maidanilla tarkoitetaan Ukrainan vallankumousta, joka on saanut nimensä Kiovan Maidan Nezaležnostista eli Itsenäisyyden aukiosta. Venäjän valtajulkisuudessa vuoden 2014 kansannousu Ukrainassa on Yhdysvaltain tukema fasistien juoni Venäjän murskaamiseksi. Navalnyi on tämän järkeilyn mukaan Amerikan agentti, joka yrittää samanlaista vallankaappausta Venäjällä.
Kymmenen minuuttia ennen tilaisuuden alkua Navalnyi astelee hotellin sisäänkäynnin eteen ja huutaa väkijoukolle: ”Hei te siellä, te maidan ei jatku -jengi, valitkaa pari porukasta ja lähettäkää sisälle juttelemaan. Ja motoristit myös, tehkää sama!”
Vastauksia ei kuulu.
Miksi presidenttiehdokkaan on kutsuttava vastustajiaan erikseen kampanjatilaisuuteensa? Eikö tilaisuuteen pitäisi olla vapaa pääsy? Ei ole, sisääntulijoiden on esitettävä ovella älypuhelimiin lähetetty kutsu.
Lehdistönkin on nähtävä vähän vaivaa saadakseen selville, missä Navalnyi milloinkin esiintyy. Turvatoimet ovat tarpeen, sillä Navalnyin kimppuun on käyty muun muassa paiskomalla vihreää väriainetta hänen naamalleen, ja viimeksi värin joukossa oli jotain myrkkyäkin. Presidenttiehdokas valitteli oikean silmänsä lähes sokeutuneen, mutta nyt se näyttää olevan kunnossa.
Navalnyin vastustajilla on vallanpitäjien hiljainen tuki. Eikä Putinin voittaminen vaaleissa niiden rehellisyydestä riippumatta taida onnistua keneltäkään. Presidentti tosin ei ole jatkoaikeistaan virallista ilmoitusta antanut.
Navalnyin mahdollisuus asettua edes ehdolle Venäjän ensi maaliskuun presidentinvaaleissa ei ole selvää. Todennäköisempää on, että Putinin ainoa varteenotettava vastaehdokas löytää itsensä vankilasta.
Miten tähän on tultu?
ALEKSEI Anatoljevitš Navalnyi syntyi kesäkuun 4. päivänä 1976 melko tavalliseen venäläiseen perheeseen Moskovan alueella. Isä on ukrainalainen, ja pikku-Aleksi vietti lapsuuden kesät mummolassa Kiovan seudulla. Pikkuveli Oleg syntyi vuonna 1983.
Jos perheessä jotain erikoista oli, niin yksityisyrittäjyys. Anatoli-isä perusti pienen pajukoritehtaan heti, kun yrittäminen Neuvostoliitossa oli mahdollista. Näprääminen on suvussa: Aleksein setä on puuseppä.
Aleksei opiskeli oikeustieteellisessä tiedekunnassa Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ja valmistui juristiksi 1998. Kaksi vuotta myöhemmin hän tapasi vaimonsa Julija Abrosinovan lomamatkalla Turkissa. Puolisot ovat samanikäiset eivätkä ole päässeet sopuun siitä, kumpi iski kumman. Tytär Darja syntyi 2001 ja poika Sahar 2008.
Alekseilla oli useita pienyrityksiä, muun muassa parturiketju ja opiskelukavereiden kanssa perustettu sijoitusyhtiö.
Mutta 2000-luvulla politiikka alkoi kiinnostaa: Aleksei Navalnyi liittyi liberaalipuolue Jablokoon ja kohosi vuoteen 2005 mennessä puolueen Moskovan-johtajistoon.
Kun Navalnyin tapaa, ei ihmettele, miksi. Häneltä voisi ostaa käytetyn auton.
YHTEISELO Jablokon kanssa päättyi kaksi vuotta myöhemmin, vuonna 2007. Navalnyi sanoo eronneensa, mutta ilmeisesti hänet heitettiin ulos. Navalnyi nimittäin höyrähti nationalismiin tavalla, jolla on vähän – jos ei mitään – yhteistä Jablokon vanhojen liberaalien ajatusmaailman kanssa.
Navalnyi oli jo vuonna 2005 hakemassa lupaa niin kutsutulle venäläiselle marssille eli äärikansallismielisten joukkoesiintymiselle. Hänen näkemyksensä keskiaasialaisista ja kaukasialaisista siirtotyöläisistä kärjistyivät, ja kansallismielisyys oli kiihkeimmillään Georgian viiden päivän sodan aikana 2008.
”Me voimme opettaa julkeille liberaaleille pari juttua”, Navalnyi julisti ja toivotti Venäjän georgialaisille hyvää ja pikaista kotimatkaa.
Vielä 2012 Navalnyi ilmoitti kannattavansa Venäjän, Ukrainan ja Valko-Venäjän ”integraatiota”. Sittemmin näistä isovenäläisistä kannoista on jäänyt jäljelle vain poliittisen ohjelman kohta, jossa vaaditaan Keski-Aasian tasavaltojen kansalaisille viisumipakkoa.
NYKYISIN Navalnyi on ainoa venäläinen oppositiohahmo, joka kykenee saamaan liikkeelle merkittäviä kansanjoukkoja.
Häntä on jopa tituleerattu ”Venäjän ainoaksi poliitikoksi”, koska hän tekee kampanjatyötä ja hänellä on poliittinen ohjelma. Sen perussanoma on alueiden itsenäisyyden lisääminen, Venäjän talouteen ja vapaaseen yrittämiseen keskittyminen, puolustusmenojen karsiminen ja ulkopoliittisten seikkailuiden lopettaminen.
Navalnyin menestys ei perustu kuitenkaan ohjelmaan eikä kampanjatyöhön vaan korruption vastaiseen taisteluun. Hän kiteyttää vaalilupauksensa yhteen lauseeseen: En valehtele enkä varasta.
Navalnyi näyttää saaneen jonkinlaisen ahaa-elämyksen korruption vastustamisesta vuonna 2008. Hän kaapi tuolloin kasaan 300 000 ruplaa eli silloisen kurssin mukaan noin 8 000 euroa, joilla hän osti osakkeita viidestä suuryhtiöstä: Rosneftista, Gazpromista, Gazprom Neftistä, Lukoilista ja Surgutneftegazista.
Vähemmistöosakkaana Navalnyi kasasi tietoa yhtiöistä ja aloitti paljastukset.
Ensimmäinen suuri korruptiopaljastus tapahtui vuonna 2010. Sen mukaan Venäjän öljyputkiyhtiö Transneftin urakka Siperian öljyputkesta oli poikinut roistojen käsiin miljardi dollaria.
Seuraavana vuonna oli vuorossa paljastus kähminnöistä Unkarin entisen lähetystörakennuksen kiinteistökaupoissa.
Vuonna 2012 Navalnyi toi julki oligarkkien Roman Abramovitšin ja Ališer Usmanovin lahjukset varapääministeri Igor Šuvaloville. Samana vuonna Navalnyi paljasti liittovaltion tutkintakomitean johtajan Aleksandr Bastrykinin salaiset omistukset Tšekissä. Usmanovista ja Bastrykinistä onkin tullut Navalnyin verivihollisia.
TALVELLA 2011–2012 Venäjällä koettiin poikkeuksellinen protestien aalto, ja sitä koordinoineessa oppositiojohdossa istui myös Navalnyi. Mielenosoitukset huipentuivat vuonna 2012 toukokuun 6. päivän jättiprotesteihin Bolotnaja-aukiolla Moskovassa.
Samaan aikaan vallanpitäjät havahtuivat huomaamaan Navalnyin kasvavan painoarvon. Seurasivat oikeudenkäynnit niin kutsutuissa Yves Rocher- ja Kirovles-jutuissa, joissa Navalnyitä ja hänen veljeään syytettiin petoksista yritystoiminnassa.
Molemmista tuli langettava tuomio: Oleg joutui linnaan ja Aleksei ehdonalaiseen vankeuteen. Aleksein mukaan pikkuveli Oleg on Putinin ottama panttivanki, jolla tämä haluaa suitsia hänet.
Opposition edustajien, ihmisoikeusaktivistien ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen lisäksi muun muassa ex-rahaministeri Aleksei Kudrin ja neuvostopresidentti Mihail Gorbatšov ovat pitäneet tuomioita ilmiselvänä poliittisena ajojahtina.
Navalnyi keskittyi joka tapauksessa siihen, minkä hän oli huomannut parhaiten osaavansa: korruption paljastamiseen. Samaan aikaan hän päätteli, että julkisuus on otettava omiin käsiin.
NAVALNYI perusti oman tutkimusryhmän, FBK:n eli korruptionvastaisen säätiön. Sen julkaisut pääsevät esiin Navalnyin ja FBK:n omilla verkkosivuilla ja – mikä tärkeintä – itse laadituilla videoilla Youtubessa. Valtamediaan Navalnyillä ei ole mitään asiaa.
Ensimmäinen FBK:n laaja videodokumentti julkaistiin Youtubessa vuonna 2015, ja se käsitteli liittovaltion syyttäjän Juri Tšaikan ja hänen perheensä omaisuutta. Toinen suurdokumentti julkaistiin kuluvan vuoden alussa. Sen aiheena oli pääministeri Dmitri Medvedevin 1,2 miljardin omaisuus ja sen alkuperä.
Reaktiot Venäjällä eivät olleet kovin dramaattisia. Kunnes maaliskuun 26. päivänä tuhannet nuoret ihmiset ilmestyivät Moskovan ja muiden miljoonakaupunkien kaduille protestoimaan pääministeriä vastaan. Yksin Moskovassa pidätettiin tuhat ihmistä laittomasta mielenosoituksesta. Heidän joukossaan oli myös Navalnyi.
Navalnyi on kutsunut kannattajansa uudelleen kadulle Venäjän päivänä eli maanantaina 12.6., ilman vaadittua mielenosoituslupaa.
RJAZANISSA kannattajat ovat ahtautuneet hotellin pieneen konferenssihuoneeseen. Happi käy nopeasti vähiin, lämpötila nousee.
Navalnyin ulos lähettämä lehdistösihteeri saapuu tyhjin käsin takaisin: hän ei onnistunut houkuttelemaan sisälle yhtään moottoripyöräjengiläistä tai Molodaja Gvardijan edustajaa, koska nämä olivat jo lähteneet paikalta.
”Olivat jo lähteneet!” Navalnyi tyrmistelee ja hersyttää yleisöstään hyvät naurut. ”Niin olivat tiukkoja, että ’maidan ei jatku’. Mihin ne nyt ovat lähteneet? Niiltähän jää maidan kokonaan väliin.”
Navalnyi pääsee nopeasti vauhtiin haukkumalla liittovaltion tilastoviraston palkkatietojen vääristelystä ja kertomalla, kuinka kymmenet miljoonat venäläiset kituvat toimeentulorajan alapuolella. Näkemykset menevät välillä puhtaan populismin puolelle.
Puolen tunnin jälkeen päästään ulkopolitiikkaan.
”Presidentti Navalnyi itkee katsoessaan hajalle pommitettua Palmyraa ja suree Aleppon asukkaiden kohtaloa, muttei anna kopeekkaakaan Syyrian jälleenrakennukseen. Ei ennen kuin kaikki on uudelleen rakennettu Rjazanissa”, ehdokas sanoo ja saa raikuvat aplodit.
Lähes tunnin puheiden ja kysymysten jälkeen joku kysyy sitä, mikä suomalaista kuulijaa eniten kiinnostaa: entäs Venäjän miehittämä Krimin niemimaa, kuuluuko se Venäjälle vai Ukrainalle?
Salissa kuuluu kollektiivinen ähkäisy. ”Kysytty jo kymmenen kertaa”, joku ähisee nurkassa. Niin, venäläiset poliittiseen kantaan katsomatta ovat väsyneet koko Ukrainan kysymykseen.
Navalnyin vastauksesta paljastuu kansainvälisen politiikan superpessimisti.
”Ensimmäinen askel on uusi kansanäänestys Krimillä”, Navalnyi sanoo. ”Mutta rehellisesti sanoen mitään todellista ratkaisua Krimin ongelmaan en näe. Ei niin, että juuri minä olisin kyvytön ongelman ratkaisuun, vaan siksi, että yhtään alueellista kiistaa maailmassa ei ole kyetty ratkaisemaan. Katsokaa vaikka Gibraltaria, Pohjois-Kyprosta, Palestiinaa. Niinpä Krimin tilanteesta kärsimme me, krimiläiset, ukrainalaiset, kaikki. Tämä asia tulee myrkyttämään elämäämme vuosikausia.”
MITKÄ ovat Navalnyin todelliset mahdollisuudet presidenttikilvassa? Osallistuminen Moskovan pormestarinvaaleihin 2013 toi hänelle yllättäen yli 27 prosentin äänisaaliin. Tuolloin enemmistö venäläisistä vastasi mielipidetiedusteluissa, ettei edes tiennyt, kuka Navalnyi on. Nyt enemmistö jo tietää sen.
Viimeaikaisissa mielipidetiedusteluissa vajaa kymmenen prosenttia vastaajista on arvellut, että voisi äänestää Navalnyitä. Tästä huolimatta viranomaiset ovat pysyneet kannassaan, jonka mukaan Navalnyin kampanja on turha, koska törkeä petostuomio Kirovles-jutussa tekee hänestä vaalikelvottoman.
Navalnyi on toista mieltä. Hänen mukaansa perustuslaki estää ehdokkuuden vain kansalaiselta, joka istuu telkien takana ehdotonta tuomiota.
Keskusvaalilautakunnan on määrä ottaa asiaan kantaa vasta loppuvuonna.
Ja jos viranomaiset haluavat panna Navalnyin telkien taakse, keinot varmasti löytyvät. Esimerkiksi maaliskuun lopussa hänet tuomittiin 15 päiväksi vankilaan poliisin vastustamisesta mielenosoituksessa.
Lopputulos näyttää siis selvältä: Navalnyi häviää tavalla tai toisella. Kampanjan rahoitukseen osallistuneet yksityiset kansalaiset haaskasivat rahansa, ja kymmenien tuhansien vapaaehtoisten kampanjaväki teki töitä turhaan.
Tai ehkei sittenkään, sillä voittoa tärkeämpää saattaa olla itse kampanja. Maaliskuun mielenosoituksissa yllättävintä oli protestoijien alhainen keski-ikä. Monet olivat reilusti alle 20-vuotiaita, siis venäläisiä, jotka olivat Bolotnaja-aukion mellakan aikaan yläasteella ja ovat syntyneet Putinin Venäjällä.
Siksi puhe Navalnyistä on puhetta Venäjän tulevaisuudesta. Eikä nuori väki kanna menneisyyden painolastia. Sille kaikki on mahdollista.
”Minä uskon, että Navalnyillä on todellisia mahdollisuuksia”, sanoo 19-vuotias yliopisto-opiskelija Maksim Lysenko Rjazanin kuumassa kokoussalissa. ”Näkeehän sen täälläkin, kuinka paljon ihmisiä on kokoontunut paikalle perjantai-iltana. Hänellä on kansan tuki.”
- VenäjäSeuraa
- Venäjän presidentinvaalitSeuraa
- Pekka Hakala
