perjantai 9. kesäkuuta 2017

Entinen FBI-pomo syytti Trumpia valehtelusta, uskoi potkujensa syyksi Venäjä-tutkinnan...

Hmmmmm - vai niin - mielenkiintoista...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Entinen FBI-pomo syytti Trumpia valehtelusta, uskoi potkujensa syyksi Venäjä-tutkinnan

James Comey vastaili senaatin tiedustelukomitean jäsenten kysymyksiin yli kaksi ja puoli tuntia.
Trump-Venäjä-yhteyksien tutkinta

James Comey
James ComeySaul Loeb / AFP
Sain potkut FBI:n Venäjä-tutkinnan vuoksi, arveli liittovaltion poliisi FBI:n entinen johtaja James Comey senaatin tiedustelukomitean kuulustelussa. Hän uskoi, että Trump halusi muuttaa tapaa, jolla hän johti Venäjä-tutkintaa.
– Se asetti hänelle paineita jollakin tapaa, se ärsytti häntä jotenkin, Comey arvioi.
Comeyn mukaan ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Venäjä olisi sekaantunut presidentinvaalikampanjaan. T

Toisaalta hän ei usko, että Venäjä olisi manipuloinut vaalien ääntenlaskentaa.
Comeyn mukaan Trump ei suoraan pyytänyt häntä lopettamaan Venäjä-tutkintaa. Trump kuitenkin esitti hänelle toiveen, että FBI lopettaisi tutkinnan Trumpin entisen turvallisuusneuvonantajan Michael Flynnin osalta.
– Pidin sitä ohjeena, Comey totesi.

"Se oli hyvin häiritsevää"

Hän sanoi olleensa liian hämmästynyt Trumpin toiveesta, että olisi voinut välittömästi torjua sen. Hän ei halunnut suoraan syyttää Trumpia rikostutkinnan estämisestä.
– Ei ole minun asiani sanoa, oliko presidentin kanssa käymäni keskustelu häneltä yritys estää rikostutkintaa. Minusta se oli hyvin häiritsevää, hyvin huolestuttavaa, Comey sanoi senaatin tiedustelukomitean kuulustelussa.

Comey uskoi, että Trump voisi valehdella

Comey piti muistiinpanoja Trumpin kanssa käymistään keskustelulista. Hän ehti keskustella Trumpin kanssa yhdeksän kertaa.
– Olin rehellisesti sanottuna huolissani siitä, että voisi valehdella tapaamisemme luonteesta. Siksi ajattelin, että oli tärkeää dokumentoida tapaaminen, Comey selitti.
Trump henkilönä, tapaamisten olosuhteet ja keskustelujen aiheet vaikuttivat siihen, että Comey päätti pitää kirjaa keskusteluistaan Trumpin kanssa, kertoi Comey. Hän kertoi, ettei ole tehnyt muistiinpanoja tapaamisistaan muiden presidenttien kanssa.
Comey myös syytti Trumpia valehtelusta.

Trump selitti Comeyn potkuja alun perin sillä, ettei tällä olisi ollut FBI:n luottamusta ja sillä, että liittovaltion poliisin organisaatio olisi ollut sekasorron vallassa.
– Se on yksinkertaisesti valhetta, Comey sanoi.
Comey kertoi hämmentyneensä Trumpin eri selityksistä hänen erottamiselleen.

"Toivottavasti Trumpilla on nauhoja"

Trump erotti Comeyn tasan kuukausi sitten. Muutama päivä potkujen jälkeen Trump vihjasi, että hänellä olisi nauhoituksia keskusteluistaan Comeyn kanssa.
– Luoja, toivon, että nauhoituksia on olemassa, Comey puuskahti.
Hän viittasi mahdollisten nauhojen olemassaoloon useampaan kertaa tiedustelukomitean kuulemisen aikana ja sanoi toivovansa, että Trump julkaisee ne.
– Minulla ei ole mitään sitä vastaan.
Comeyn avoin kuuleminen kesti yli kaksi ja puoli tuntia. Senaatin tiedustelukomitea jatkaa Comeyn kuulemista suljettujen ovien takana.

Perämeren Jähti vaihtoi omistajaa – nyt perinnelaiva ei enää uhkaa päätyä etelään...

Nettilainaus sellaisenaan:


Perämeren Jähti vaihtoi omistajaa – nyt perinnelaiva ei enää uhkaa päätyä etelään

Perämeren Jähti on Kemissä rakennettu perinnelaiva, joka oli myynnissä jo toisen kerran kolmen vuoden sisään. Se on haluttu pitää pohjoisessa, vaikka sitä on himoittu eteläänkin.
Vesikulkuneuvot

Perämeren Jähti merellä
Jähti seilaa PeremerelläLaura Valta / Yle
Matkailullinen perinnelaiva Perämeren Jähti on vaihtanut omistajaa. Kemiläinen pitkän linjan kippari Olli Ahonen on ostanut laivan ja perustanut sen toimintaa varten uuden yrityksen.
Jähtiä monta vuotta operoinut Ahonen on puurtanut pitkään sen hankkimiseksi, sillä alus on haluttu pitää Kemissä, jossa se on rakennettukin.
Jähdin ostaminen oli Ahoselle suuri unelma, mutta myös iso investointi, johon hän on hakenut tukea Lapin ELY-keskukselta. Perämeren pohjukassa risteilykausi on lyhyt ja asukaspohja pieni, mikä tuo merelliseen matkailutoimintaan omat hankaluutensa.
– Ponnistus henkilökohtaisella tasolla on ollut iso ja byrokratiakin on vaatinut veronsa. Toivotaan, että ELY-keskus tukea myöntää, koska matkailusektoria tässä palvellaan ja sen eteen on tehty vuosia töitä, Ahonen huokaa.

Ahonen uskoo Jähdin kysyntään

Jähti oli myynnissä jo toisen kerran kolmen vuoden sisällä ja vaarana oli jälleen, että laiva päätyy etelään.
– Silloin, kun se kolme vuotta sitten oli myynnissä, oli oikeasti uhkana, että se lähtee etelään. Tarjouksia tuli etelää myöten, Ahonen kertaa.
Ahonen uskoo Jähdille löytyvän kysyntää Meri-Lapin kesämatkailusta nyt, kun sen jääminen Kemiin on varmistunut.
– Nyt panostaminen paattiin ja markkinointi pidemmällä aikavälillä on helpompaa, kun tietää, että se varmasti on täällä. Olemme pankin kanssa tehneet sopimuksen, että se pysyy täällä, Ahonen virnistää.
Olli Ahonen tekee tiivistä yhteistyötä alueen muiden merimatkailun toimijoiden kanssa, ja Jähti risteilee useisiin eri kohteisiin. Yksi niistä on matkailua varten kunnostettu Laitakari, jossa perinnealuksella purjehtimiseen voi yhdistää muutakin toiminnallista. Sitä on Katariina-laivalla jo kokeiltukin.
– Jähdin kapasiteetti on kuitenkin sellainen, että siinä saadaan se kustannus per nuppi kohtuulliseksi, jotta ihmiset pääsevät elämyksistä nautiskelemaan.

Ahonen, Ikonen
Olli Ahonen ja Heikki Ikonen Jähdin takakannella vuonna 2014.Matti Sunnari / Yle

Jähdin monet vaiheet

Jähdin rakennutti Meri-Lapin työhönvalmennussäätiö, ja se laskettiin vesille ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Sen jälkeen aluksella on ollut imagollisesti tärkeä osa Kemin kesämatkailussa, mutta se on silti ollut vaarassa päätyä etelään pariinkin otteeseen.
Alkuperäinen omistaja pisti aluksen myyntiin vuonna 2014, koska sen liiketoiminta ei ollut kannattavaa eikä laivan ylläpitämisen ja sen risteilytoiminnan katsottu kuuluvan työhönvalmennussäätiön ydintehtäviin. Jähti jopa seisoi yhden kesän kuivalla maalla.
Vuonna 2014 laivan osti JPHeikki Oy, jonka yrittäjä Heikki Ikonen tiedettiin väliaikaiseksi omistajaksi. Tavoitteena oli lähinnä saada Jähti pysymään Kemissä.
– Jos rahan valta olisi, niin Jähti seilaisi eri vesissä nyt jo, Ikonen vihjaa ja jatkaa:
– Parit etelän miehet kävivät kattomassa ja olivat persuksilleen lentää, että miten hieno paatti ja se hintahan niillä himotti. Mutta meillä oli Ollin kanssa puhe kolme vuotta sitten, että yritämmä saada, ettei Jähti valuis Merenkurkusta alas.

Katiskat koettu aamulla...

Pistin alla olevan tekstin Facebook-sivulle:

Mitä mietit Aki? Taas se veisspuukki kyselee...
Ei ihmeempiä, mutta sanottakoon/kirjoitettakoon, että ensimmäinen päivän hyvä työ on tehty.

Kävin aamulla katiskat kokemassa Selkäsaaren länsirannan läheisyydessä Lehmikiven karikon kupeessa - ensimmäistä kertaa tälle kesälle. Molemmissa katiskoissa oli vähin pientä ahventa. Aluksi otin jo muutaman ämpäriin, kaksi ihan savustuskokoista, mutta päästin loppujen lopuksi kaikki takaisin mereen kasvamaan.

Todettakoon taas kerran, kyllä Kemi on upean näköinen mereltä katseltuna!

torstai 8. kesäkuuta 2017

Venäjä kiistää hakkeroinnin – Millainen toimija Venäjän sotilastiedustelu GRU on?

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Venäjä kiistää hakkeroinnin – Millainen toimija Venäjän sotilastiedustelu GRU on?

Vuodetussa NSA-dokumentissa nimetty sotilastiedustelupalvelu GRU on yksi Venäjän salaisimmista toimijoista.
Venäjän sotilastiedustelun keskuselin (GRU)

Vladimir Putin ja Sergey Ivanov.
Venäjän sotilastiedustelu GRU ei juurikaan päämajaansa päästä toimittajia ja kuvaajia, mutta marraskuussa 2006 kuvaajat pääsivät presidentti Putinin seurueen mukana katsomaan uutta päämajarakennusta. Batman-logoa muistuttava merkki on GRU:n tunnus.Dmitry Astakhov / ITAR-TASS / EPA
Venäjä kiisti jälleen tiistaina osallisuutensa Yhdysvaltain vaalihakkerointeihin. Tällä kertaa syytökset torjui Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov, joka totesi, ettei Kremlin tietoon ole tullut pitäviä todisteita hakkerointiin osallistumisesta.
Tällä kertaa syytökset kohdistuvat Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU:hun, jonka Yhdysvaltain kansallinen turvallisuusvirasto NSA uskoo yrittäneen tunkeutua USA:n vaalijärjestelmiin useita kuukausia ennen vaaleja.
Asia tuli julkisuuteen The Intercept -julkaisulle vuodetusta aineistosta. Väite ei ole täysin uusi, sillä Venäjän sotilastiedustelupalvelun rooli oli esillä jo USA:n vuodenvaihteessa julkaisemassa tiedusteluraportissa.

Salaisin kaikista

Sotilastiedustelupalvelu GRU koostuu noin 20 osastosta, joilla on kullakin omat vastuualueensa, kuten "Eurooppa" tai "NATO". Organisaatio on perustettu jo vuonna 1918 Puna-armeijan palvelukseen.
GRU:n virallisiin tehtäviin kuuluu tiedustelutiedon toimittamisen lisäksi Venäjän politiikkaa tukevien olosuhteiden takaaminen.
Toisin kuin lähes kaikilla muilla Venäjän valtiollisilla elimillä, GRU:lla ei ole lainkaan PR-osastoa. Venäjän turvallisuuspalveluihin perehtyneet toimittajat Andrei Soldatov ja Irina Borogan nimittävät GRU:ta kaikista salaisimmaksi tiedustelupalveluksi.

Useiden hakkeriryhmien uskotaan saavan rahoitusta valtiolta

Venäjän suurimman tietoturvapalvelun Kaspersky Labin kotimaan tutkimusten johtaja Jurii Namestnikovin mukaan GRU:n hakkerointikapasiteetista ei ole tietoa. Kaspersky Lab on tutkinut venäläisiä hakkeriryhmiä, joiden uskotaan saavan rahoitusta valtiolta.
Sellaisia ovat esimerkiksi Fancy bear ja Cozy bear, sekä myös Suomen ulkoministeriötä vakoillut verkkovakoiluryhmä Turla.
– Uskomme niiden olevan valtion rahoittamia muun muassa siksi, että niiden koodi on niin laadukasta ja ne käyttävät tiettyjä järjestelmiä, Namestnikov sanoo Ylen haastattelussa.
Lisäksi ryhmien iskuilla on usein poliittiset motiivit.
Vaikka monet asiantuntijat pitävät kyseisten ryhmien valtiorahoitteisuutta varmana, sitä on vaikea todentaa, sillä ne toimivat valtiollisten elinten ulkopuolella.

Tiedusteluraportti: Venäjä yritti hakkeroida Yhdysvaltojen vaalijärjestelmää kuukausia...

Hmmmmm - vai niin - tuskin on ns. valeuutinen vaan totista totta...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Tiedusteluraportti: Venäjä yritti hakkeroida Yhdysvaltojen vaalijärjestelmää kuukausia

Uutissivustolle vuodetusta NSA:n salaisesta asiakirjasta ei selviä, onnistuiko hakkerointi.


Äänestäjiä presidentinvaaleissa marraskuussa 2016. Paljastuneen asiakirjan mukaan GRU pyrki murtautumaan yhdysvaltalaisyrityksiin, jotka vastasivat äänestäjien rekisteröitymispalveluista.
YHDYSVALTOJEN tiedusteluorganisaatio NSA:n salainen raportti paljastaa, että Venäjän sotilastiedustelu yritti toistuvasti murtautua Yhdysvaltojen vaalijärjestelmään ennen presidentinvaaleja viime vuonna.

Asiakirja, joka on päivätty toukokuun 5. päivälle 2017, vuodettiin uutissivusto Interceptille. Asiakirjan mukaan hakkerointioperaatio kesti kuukausia ja päättyi vain muutama päivä ennen 8. marraskuuta pidettyjä vaaleja.

Operaatiossa Venäjän sotilastiedustelu GRU pyrki murtautumaan yhdysvaltalaisyrityksiin, jotka vastasivat äänestäjien rekisteröitymispalveluista. Se kalasteli yritysten työntekijöiden käyttäjätunnuksia ja salasanoja sähköposteilla, jotka oli naamioitu Googlen lähettämiksi. NSA:n mukaan eräässä yrityksessä seitsemän työntekijää päätyi tietojenkalastelun ”mahdollisiksi uhreiksi”, ja ainakin yhden käyttäjätiedot todennäköisesti päätyivät vääriin käsiin.

Myöhemmin GRU lähetti yrityksen työntekijän nimiin naamioituja sähköposteja levittääkseen liitetiedoston avulla haittaohjelmaa, jonka tarkoitus oli avata hakkereille pääsy yrityksen tietojärjestelmiin.

NSA:N raportin mukaan operaation onnistuminen ja se, mitä tietoja on varastettu, eivät ole selvillä. Toistaiseksi yhdysvaltalaisviranomaiset ovat vakuuttaneet, ettei venäläisten tekemällä hakkeroinnilla ollut vaikutusta itse vaaleihin.

Intercept ei ole kertonut, kuinka se sai asiakirjan käsiinsä. Kuitenkin pian artikkelin jälkeen Yhdysvaltojen oikeusministeriö kertoi pidättäneensä Reality Leigh Winnerin, 25, epäiltynä vuodosta. Winner työskentelee kansalliseen turvallisuuteen liittyvässä yhtiössä. Häntä uhkaa kymmenen vuoden vankeustuomio.

NSA ei ole kommentoinut vuotoa tai asiakirjaa, joka on Interceptin mukaan toistaiseksi yksityiskohtaisin julki tullut Yhdysvaltain viranomaisten selvitys Venäjän sekaantumisesta viime syksyn presidentinvaaleihin. Asiakirja ei kuitenkaan kerro tarkemmin, millaisiin tiedustelutietoihin sen johtopäätökset perustuvat.

Aiemmin Yhdysvaltain tiedustelupalvelut ovat todenneet, että Venäjä hakkeroi vaalikampanjan aikana demokraattipuolueen tietojärjestelmiä ja vuoti löytämiään tietoja julkisuuteen luultavasti demokraattiehdokas Hillary Clintonin haitaksi. 

Venäjä on toistuvasti kiistänyt osuutensa, joskin viime viikolla Venäjän presidentti Vladimir Putin vihjasi, että valtiollisten toimijoiden sijaan asialla on voinut olla itsenäisesti toimineita ”isänmaallisia” venäläishakkereita.

Kongressi ja liittovaltion keskusrikospoliisi FBI myös selvittävät vaaleissa presidentiksi valitun republikaani Donald Trumpin lähipiirin Venäjä-yhteyksiä.

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Ensimmäinen tämän kesän Selkäsaaressa käynti tänään...

Kirjoitin alla olevan teksin hetki sitten Facebook-sivulle:
Onpahan ollut mielenkiintoinen päivä! Aamulla oli sellaiset merkit ilmassa, että oli pakko ottaa villahousut pois...
Ajelimme Volkkarilla Hahtisaareen, raahasimme puutarhakalustelastin laiturille/veneeseen ja ajelimme lähes tyvenessä, aurinkoisessa säässä Selkäsaaren pohjoispäätyyn.
Vedenpinta oli sen verran korkealla, että rantautuminen ei tuottanut vaikeuksia. Kärräsimme lastimme ylös loivaa rinnettä vesikärryillä mökin pihaan.
Pohjoiseen avautuvalla pihaterassilla on nyt iso pöytä ja neljä tuolia. Seuraavalla käyntikerralla ne käsitellään ns. kovanpuunsuoja-aineella, käytännössä maalataan...
Kävin viemässä aamupäivällä kaksi katiskaa Lehmikiven karikonkupeeseen. Tarkistin onki- ja pilkkivehkeet, nyt nekin ovat veneessä.
Emme tehneet tällä kerralla saaressa mitään muuta. Vaimoni teki lenkin saaren pohjoispäädyssä.
Kotiin tultuamme totesimme Tervaharjun Puukeisarin tuoneen peräkärryllisen koivupökäleitä.
Tietääpä, mitä viimeistään huomenna aamulla tekee. Tosin ilta on vasta nuori, joten valmistelevia töitä voi olla edessä...

tiistai 6. kesäkuuta 2017

NSA:n vuodettu dokumentti: Venäjä yritti hakkeroida USA:n äänestysjärjestelmää kuukausien ajan...

Hmmmmm - vai niin - ei savua ilman tulta sano...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


NSA:n vuodettu dokumentti: Venäjä yritti hakkeroida USA:n äänestysjärjestelmää kuukausien ajan

Uutissivusto The Interceptin mukaan hakkeroinnin takana olisi Venäjän sotilastiedustelupalvelu.
Hakkerointi


Venäläiset hakkerit yrittivät murtautua Yhdysvaltain äänestysjärjestelmään useita kertoja ennen viime syksyn presidentinvaaleja, kertoo uutissivusto The Intercept(siirryt toiseen palveluun). Sivusto perustaa väitteensä käsiinsä saamaan, Yhdysvaltain turvallisuusviraston NSA:n salaiseen raporttiin.
Raportista käy ilmi, että venäläinen tiedustelu saattoi tunkeutua oletettua syvemmälle Yhdysvaltain äänestysjärjestelmiin.
Hakkeroinnin kohteena oli ainakin yksi yhdysvaltalaisyritys, joka tarjoaa äänestäjärekisteröintiin liittyviä palveluita.
The Interceptille vuodettu dokumentti ei sisällä alkuperäistä tiedustelutietoa, mutta se kertoo, kuinka paljon NSA:lla on tietoa hakkeroinnista. Raportti on päivätty 5. toukokuuta 2017.
Sivuston mukaan salainen asiakirja lähetettiin heille nimettömänä.

Raportti: Taustalla venäjän sotilastiedustelu

Raportissa todetaan, että hakkeroinnin takana olisi Venäjän sotilastiedustelupalvelu GRU. Tiedoista ei käy ilmi, onnistuivatko hakkerit yrityksessään.
Venäjän presidentti Vladimir Putin vakuutti viimeksi eilen maanantaina, ettei Venäjä ole sekaantunut Yhdysvaltain vaaleihin. Uutiskanava NBC:n haastattelussa Putin kiisti myös, että hänellä olisi mitään vahingoittavaa tietoa Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista.
Trumpin Venäjä-yhteyksistä on parhaillaan käynnissä tutkinta. Kongressin edustajainhuone, senaatti sekä liittovaltion poliisi FBI tutkivat, oliko Trumpin kampanjaväki yhteydessä Venäjään vaalikampanjan aikana.

Mies kantaa Putinin vastaista kylttiä Trumpia vastaan osoitetussa mielenosoituksessa Washingtonissa .
Presidentti Donald Trumpia vastustava mielenosoitus kokoontui Washingtonissa lauantaina.David Ryder / AFP

FBI:n ex-johtaja todistamaan

Tutkintaan saattaa tulla lisävaloa jo tällä viikolla, kun Trumpin erottaman FBI:n entisen johtajan James Comeyn on määrä todistaa torstaina kongressissa.
Molempien puolueiden edustajat saavat kysellä häneltä kysymyksiä liittyen kohuttuun erottamiseen. Trump erotti Comeyn yllättäen toukokuun alkupuolella.
Trumpin joukoista erottamisen syyksi on sanottu epäonnistumiset Hillary Clintonin sähköpostien tutkinnassa. Trump on lisäksi perustellut päätöstään sillä, että Comey on mahtailija, jonka jäljiltä FBI on sekasorrossa.
Demokraatit ovat epäilleet erottamisen todelliseksi syyksi Venäjä-tutkintaa.
Trump on sanonut, ettei aio estää Comey'a nousemasta todistajainaitioon. Istunnosta odotetaan dramaattista, sillä se on ensimmäinen julkinen todistus, jonka Comey antaa erottamisensa jälkeen.
AFP, AP