sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Sdp ja keskusta hyötyvät, jos ps romahtaa...

Jos, jos ja jos - niinpä! Alla olevassa artikkelissa on vaaliasiantuntijan arvioita lähestyvistä kuntavaaleista - mielenkiintoista...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Sdp ja keskusta hyötyvät, jos ps romahtaa

Jokisipilä: Perussuomalaisten vaikea yltää viime kuntavaalien tulokseen. Ääniä valuu sdp:lle ja keskustalle. Vihreille luvassa ensimmäinen valtuutettu moneen kuntaan ja kisa Helsingin ykköspaikasta.

Sdp ja keskusta hyötyvät, jos ps romahtaa

Kirsi TurkkiHelsinki
Kuntavaaleissa äänestetään Suomessa laiskasti, vaikka vielä maakuntauudistukseen asti juuri kunnissa päätetään tavallisille ihmisille kaikkein läheisimmistä asioista.
Valtuutettujen peukaloiden alla ovat esimerkiksi terveyskeskukset, koulut, päiväkodit ja vanhusten hoito. Valtuustoissa päätetään, mihin kunnissa saa rakentaa ja mistä tiet kulkevat.
Viime kuntavaaleissa äänesti vain 58,3 prosenttia äänioikeutetuista. Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä pitää suurena riskinä sitä, että 9. huhtikuuta äänestysprosentti on karu lukema. Kansalaiset eivät nyt hahmota tarkasti, mistä kuntavaaleissa päätetään. Näin Jokisipilä arvioi eri puolueiden kevään kuntavaalimenestystä:

Kokoomus

Kokoomus on voittanut peräkkäin kahdet kuntavaalit. Vaaleissa 2012 puolueen kannatus oli 21,9 prosenttia.
– Ei näytä kovin todennäköiseltä, että kokoomus pääsee viime kuntavaalien tulokseen.
Hänen mukaansa Helsinki on iso riski kokoomukselle.
– Vihreät odottavat nyt vesi kielellä historiallista vaalisaavutusta ja Helsingin suurimman puolueen paikkaa. Se on mahdollista, mikäli vihreät eivät pilaa henkeään sisäisillä väittelyillä puheenjohtajavalinnasta.

Sdp

Sdp oli kuntavaalien 2012 kakkonen 19,6 prosentin kannatuksella. Tulos oli sdp:n huonoimpia vuosikymmeniin, mutta ennustuksia parempi. Puolue valitsee puheenjohtajan ennen kuntavaaleja helmikuussa.
– Puheenjohtajakampanjasta saatava julkisuus ei kauhean pitkälle kanna. Kokoomukselle ja vasemmistoliitolle tuli puheenjohtajan valinnan jälkeen pieni nousu ja sitten palattiin takaisin sinne, missä on oltu.
Sdp puhuu hänen mielestään väärästä asiasta, jos kuntavaalien teemana on sote-uudistus.
– Poliittisten vastustajien on helppo osoittaa, että teidän kampanja pyörii asioiden ympärillä, mitkä eivät ole valtuustojen päätettävissä.
Kaupungeissa sdp hyötyy eniten siitä, jos perussuomalaisille tulee kuntavaaleissa iso tappio.

Keskusta

Viime kuntavaalien 18,7 prosentin kannatus oli huono keskustalle, jonka kaikkein omin pelikenttä ovat kunnat. Tulokseen vaikutti vielä keskustan ympärillä pyörinyt vaalirahakohu, joka oli kaikilla tuoreessa muistissa.
– Maakuntamallin saaminen läpi on keskustalle valtava historiallinen saavutus. Se sementoi monia asioita pitkälle tulevaisuuteen. Taitavasti toimien puolue varmistaa maakuntamallilla kukoistuksensa vuosikymmeniksi eteenpäin.
Jokisipilä arvioi, että keskustan käänne parempaan vahvistuu kuntavaaleissa pääministeri Juha Sipilän omistusten ja esteellisyyden ympärillä käytävästä keskustelusta huolimatta.
Maaseudulla keskusta hyötyy eniten, jos perussuomalaisille tulee kuntavaaleissa iso tappio.

Perussuomalaiset

Perussuomalaiset oli kuntavaalien nelonen 12,3 prosentin kannatuksella 2012. Kannatus kuntavaaleissa nousi tuntuvasti, mutta ei yltänyt jytkylukuihin.
– Jos nykyisten gallupien 8 prosentin kannatus realisoituu kuntavaaleissa, niin perussuomalaiset menettää koko maassa satoja valtuutettuja.
Jokisipilä muistuttaa, että kunnissa perussuomalaisilla on ollut paljon keskinäistä riitelyä, loikkauksia toisiin valtuustoryhmiin ja jopa kunnallisjärjestöistä erottamisia.
– Perussuomalaisten vuodesta 2008 alkanut nousu on taittunut. Kuntavaaleissa nähdään, kuinka suuri on ydinkannatus.
Jokisipilä epäilee myös Timo Soinin mahdollisuuksia tehdä aktiivista vaalikampanjaa.
– Kun katsoo, miten haastavaa on ollut yhdistää puolueen johtaminen ja ulkoministerinä toimiminen, se ei lupaile kovin aktiivista ja innokasta kampanjaa.

Vihreät

Vihreitä äänesti viime kuntavaaleissa 8,5 prosenttia uurnilla käyneistä. Tämän päivän gallupit näyttävät vihreille noin 13 prosentin kannatusta.
– Suurimman puolueen paikka vihreille on realismia vain Helsingissä, ei muualla. Onnistuneella kampanjalla he pystyvät nousemaan kolmen kärkeen muuallakin. Veikkaan, että monissa kunnissa tulee menemään ensimmäinen vihreä valtuutettu läpi.

Vasemmistoliitto

Vasemmistoliiton uudella puheenjohtajalla Li Anderssonilla on kova näytön paikka nostaa ylöspäin puolueen viime kuntavaalien 8 prosentin kannatusta.
– Anderssoniin kohdistuu keskimääräistä kovempia odotuksia. Hänen on mahdollista vetää kannatusta suunnista, jotka olivat ennen Vasemmistoliitolle lähes mahdottomia. Potentiaalista kannatusta löytyy suomenruotsalaisista, feministeistä, opiskelijanuorisosta ja globalisaatiokriitikoista. Nyt testataan onnistuuko hän.

Rkp

Rkp:n kannatus viime kuntavaaleissa oli 4,7 prosenttia.
Puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson taisteli laajan ympärivuorokautisen päivystyksen säilyttämiseksi Vaasan keskussairaalassa.
– Se oli työnäyte paikallisesta vaikuttamisesta. Puolue voisi tietysti yrittää monistaa sitä erityisesti ruotsinkielisillä seuduilla.

Kristillisdemokraatit

Kristillisdemokraatteja äänesti 3,7 prosenttia vuoden 2012 kuntavaaleissa.
Vaaliveturina on uusi puheenjohtaja Sari Essayah. – Essayah ei ole ottanut yhtä tiukkoja arvokonservatiivisia kantoja kuin edeltäjänsä Päivi Räsänen. Hahmona häntä on helpompi äänestää kuin Räsästä.

Valtuustojen vallasta napataan puolet pois

Kirsi Turkki 

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä luonnehtii kevään kuntavaaleja historiallisiksi. Uudet valtuutetut hoitavat tehtäväänsä noin puolitoista vuotta, ja sitten toimenkuva muuttuu olennaisesti, kun sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen siirtyy maakunnille vuoden 2019 alusta.
– Puolet vallasta siis napataan pois.
Jokisipilän mielestä vaarana kuntavaaleissa on, että äänestäjät eivät hahmota, mitkä ovat kuntien ja mitkä maakuntien tulevat tehtävät. Kunnille jää sivistystoimen ja koulutuksen tehtäviä, terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä sekä maankäyttöön ja tekniseen toimeen ja elinvoimaisuuteen liittyviä asioita.
Jokisipilä arvioi, että kuntavaalien ehdokasasettelussa voi jo näkyä, millä strategialla puolue lähestyy 2018 maakuntavaaleja. Kovia nimiä voidaan säästää maakuntavaalien ehdokkaiksi.
Joissakin maissa on lainvastaista asettua ehdokkaaksi eri tasoille. Eturistiriitojen riski on Jokisipilän mukaan realistinen myös Suomessa. Kunnanvaltuutetun voi olla vaikea tehdä maakunnan edun mukaisia päätöksiä maakuntavaltuustossa, jos päätökset ovat kotikunnan edun kanssa ristiriidassa.
Erityisen mielenkiintoiseksi tilanne Jokisipilän mukaan menee, jos kuntajohtajat asettuvat ehdolle maakuntavaaleissa. Maakuntavaltuustoissa päätetään niin keskeisistä asioista, että kuntajohtajien suorastaan kannattaisi olla siellä valvomassa kunnan etua. Toisaalta maakuntavaltuustojen tehtävänä on edistää maakunnallista etua.

Markku Jokisipilä on Lännen Median vaaliasiantuntija

Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja, VTT Markku Jokisipilä on Lännen Median vaaliasiantuntija. Jokisipilän arvioita kuntavaaleihin liittyen voi lukea Lännen Median 12 osakaslehdestä jo ennen huhtikuussa järjestettäviä vaaleja.
Lännen Media haastattelee kuntavaalien teemoista kahdeksan eduskuntapuolueen puheenjohtajat. Jokisipilä arvioi puheenjohtajien haastattelujen yhteydessä kunkin puolueen vahvuudet ja heikkoudet.
Kuntavaali-iltana 9.4. Jokisipilä kommentoi vaalien tulosta Lännen Median lehtien verkkosivuilla heti ennakkoäänien tultua julki.
Toinen arvio vaali-iltana saadaan, kun vaalitulos on pääpiirteissään valmis.
Jokisipilä on kokenut politiikan asiantuntija. Hänet nimitettiin Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaksi elokuussa 2014. Hän on toiminut myös poliittisen historian professorina.

lauantai 14. tammikuuta 2017

Minä ja Venäjän presidentti Vladimir Putin...

Se tapahtui viime yönä. Olin eräässä tärkeässä koetilaisuudessa arvostelijana. Arvosteltavat olivat kansainvälisistä asioista tentattavia opiskelijoita. Minun tehtävänä oli arvostella kymmenestä kysymyksestä vain yksi.

Kysymys ei ollutkaan ihan mikä tahansa, sillä opiskelijoita pyydettiin luettelemaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kansainvälisesti myönteiset, konkreettiset teot. 

Kysymyksen painoarvoa korosti se, että itse henkilö oli tenttitilaisuudessa läsnä. Itse luonnollisesti olin tehnyt huolellisesti kotiläksyni ja kirjoittanut muistiin em. teot. Minulla oli kaiken lisäksi mahdollisuus keskustella em. henkilön kanssa suuren tenttisalin sivuhuoneessa.
Näytin hänelle noin kämmenen kokoiselle paperilapulle kirjoittamani vastauksen, luettelon kansainvälisesti myönteiset, konkreettiset teot. Eihän se järin pitkä luettelo ollut. Hän katsoi minua avoimesti silmiini, hymyili salaperäisesti ja totesi myönteisesti: Harasoo...

Sen kuultuani heräsin aamulla unesta hyvään kahvin ja paahtoleivän tuoksuun. 

Kerrankin myönteinen asia Venäjän presidentistä varsinkin, kun mediassa näytti olevan, että hän tapaa tämän vuoden aikana kaksi kertaa Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön.
Suomessa mm. Suomen 100-vuotisjuhliin liittyvänä. Ilmeisesti toinen on ns. työtapaaminen Pietarissa tai Moskovassa. Aika nyttää...
  

Pitkästä aikaa Kemin Selkäsaaressa...

Kävimme tänään lauantaina 14.01.2017 pitkästä aikaa Kemin Selkäsaaressa. Otimme kotosalta aamulla mukaan kuumaa vettä ja eväsleivät. 
Entisen Lumilinnan rannasta oli helppo lähteä liikkeelle aamuhämärissä. Käyntimme oli vasta toinen kerta tälle talvelle.  
Rannassa reppu selkään ja sukset jalkaan. Minä liikuin suksilla ja vaimoni kävellen tavalliset hiihtosauvat tukenaan.

Lunta oli sen verran satanut, että vanhat moottorikelkkojen urat olivat peitossa.

Tällä hetkellä Kemin edustalla voi jäällä hiihtää ja kävellä helposti. Kovan jään pinnalla on kymmenisen senttimetriä lunta, paikkapaikoin hiukan enemmän.

Neljä moottorikelkkaa tuli nykyisen Lumilinnan rannasta ja pyyhälsi kaukaa ohitsemme.

Selkäsaaren pohjoisrannalla oli tuttuja jälkiä noustessamme mökille. Hirvet olivat olleet vasta  liikkeellä. Tällä kerralla ei jälkiä näkynyt mökin läheisyydessä.

Mökillä kaikki kunnossa. Vaimoni sytytti puulieteen tulet ja muutaman tunnelmakynttilän. 
Yllättävän nopeasti lämpötila nousi tuvassa yli kahteenkymmeneen Celsiusasteeseen, kun pidimme tuvan ja kamarin välioven kiinni.

Itse tein hiukan lumitöitä, avonaisen, pohjoiseen suuntautuvan pihaterassin lähes kokonaisuudessaan ja itään suuntautuvan terassin kokonaan puhtaaksi. Saapa nähdä eksyykö sinne - viimeksi mainitulle terassille - keväthangilla kukaties väsyksiin hiihtävä(t) "evästelemään"...

Niin - kävihän se tuttu korppi meitä tervehtimässä komealla ylilennolla ja kuusen latvassa raakkumisella.
Katseltuani tänään sunnuntaina 15.01.2017 maailmankuulun luonto-ohjelmien tekijän David Attenboroughin upeaa lintuohjelmaa, jossa oli mm. korppeja, täytyy kunnioittaa em. lintulajia.
Niillä on kokoonsa nähden isot aivot, ne ovat oppivaisia ja asitivat ympäristöään tarkasti.

Muutoin Selkäsaaren pohjoispäädyssä oli täysin hiljaista.

Joimme murukahvit ja söimme eväsleivät ja lähdimme - kynttilät sammutettuamme - takaisin. Ihan mukava käynti. 

Muutama moottorikelkkailija oli liikkeellä merenjäällä mutta ei ensimmäistäkään hiihtäjää minun lisäksi.

Arvelen, että ensi viikolla Kemin kaupungin latukone on liikkeellä. On odotettavissa perinteisen hyvät hiihtoladut taas kerran.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Kaupunginjohtaja toppuuttelee vielä Kemin suurhotelliodotuksia, ”Pienempiä majoittajia on tulossa”

Hmmmmm - kyllä - kieltämättä myönteinen pöhinä on päällä täällä Perämeren pohjukassa.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Kaupunginjohtaja toppuuttelee vielä Kemin suurhotelliodotuksia, ”Pienempiä majoittajia on tulossa”

NINA SUSI
Kaupunginjohtaja toppuuttelee vielä Kemin suurhotelliodotuksia, ”Pienempiä majoittajia on tulossa”
Suurhotelli on ollut matkailuväen toiveissa Kemissä jo pitkään. Matkailun ja teollisuuden hyvä vire Perämeren pohjukassa antaa uskoa, että toiveet vielä toteutuvat.
Perämeren pohjukan kaupungeissa, Kemissä, Torniossa ja Haaparannalla on tällä hetkellä positiivinen vire, kirjoittaa torstain Kauppalehti Vajaan 30 kilometrin pituiselle rannikkoalueelle investoidaan muutaman vuoden sisällä jopa 1,2 miljardia euroa. Muutos on iso. Vielä vuonna 2007 sisäministeriö määritteli Kemin kriisikunnaksi.
Jutussa viitataan kiinalaisen Kaidin suunnitelmiin rakentaa Kemiin 900 miljoonan euron biodieseljalostamo. Lisäksi Outokummun Tornion tehdas sekä Kemin metsäteollisuusyritykset Stora Enso ja Metsä Group jatkavat tuotantolaitosten modernisointia miljoonilla euroilla. Tornion Röyttään rakennetaan nesteytettyä maakaasua kuljettaville laivoille 150 miljoonaa euroa maksava, Pohjoismaiden suurin lng-terminaali.
Kemi aikoo rakentaa tunnetusta lumilinnastaan ympäri vuoden auki oleva turistikohteen. Tammikuussa alkavat Haaparannan Ikean ja Tornion Rajalla-kauppakeskuksen väliin nousevan Barents Centerin rakennustyöt. Hankkeen kustannusarvio on noin sata miljoonaa euroa.
Kemissä julkistetaan Kauppalehden mukaan pian myös iso hotelli-investointi, koska nykyinen majoituskapasiteetti ei riitä kasvavalle matkailijavirralle.
Kemin kaupunginjohtaja Tero Nissinen kuvaa Kauppalehden uutisointia hiukan vahvaksi tulkinnaksi. Positiivisia odotuksia hänkään ei kiellä.
– Isot hotellihankkeet ovat vielä hyvin vaiheessa, mutta majoituskapasiteetiltaan pienempiä hotelliyksiköitä on tulossa kuluvana vuonna, lupaa Nissinen.
Kemin Matkailun toimitusjohtaja Susanna Koutonen uskoo, että Kemin hotellihankkeet odottavat nyt Kaidin lopullista investointipäätöstä.
– Uskon, että toimijat astuvat julkisuuteen, kun jalostamopäätös tulee, kertoo Koutonen.

Trumpista leviävät villit huhut saavat ajattelemaan: sitä saa, mitä tilaa...

Totta tosiaan: Sitä saa, mitä tilaa...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat

Trumpista leviävät villit huhut saavat ajattelemaan: sitä saa, mitä tilaa

Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump kutsui julkisuuteen levinneitä huhuja ”valeuutisiksi”. Vuosikausia Trump itse johti vaihtoehto-oikeiston valeuutiskampanjaa, jonka ainoa päämäärä oli kyseenalaistaa se, että presidentti Barack Obama oli syntynyt Yhdysvalloissa.



Donald Trumpista itsestään levitetään villejä huhuja, joiden todenperäisyyttä ei ole vahvistettu ja jotka asettavat hänet huonoon valoon.
YHDYSVALTAIN tuleva presidentti Donald Trump kutsui ”häpeällisiksi” huhuja, joiden mukaan Venäjä olisi kerännyt hänestä arkaluontoisia tietoja. Hän nimitti huhuja ”valeuutisiksi” ja vihjasi, että Yhdysvaltain tiedusteluviranomaiset olisivat vuotaneet tiedot julkisuuteen. Näin tehtiin natsi-Saksassa, hän valitti.

Ellei asia olisi niin vakava, pitäisi sanoa Trumpille: sitä saa, mitä tilaa.

VUOSIKAUSIA Trump itse johti äärioikeistoon liitetyn alt-right -liikkeen valeuutiskampanjaa, jonka ainoa päämäärä oli kyseenalaistaa se, että presidentti Barack Obama oli syntynyt Yhdysvalloissa. Hän lähetti Obaman kotipaikkaan Havaijille omat tutkijansa ja lupasi suuria paljastuksia. ”He eivät voi uskoa, mitä ovat löytäneet!” Trump hehkutti.

Vaikka Obama julkaisi syntymätodistuksen huhtikuussa 2011, Trump jatkoi vihjailuaan. Vielä kesällä 2015 Trump väitti, ettei voi tietää, onko Obama syntynyt Yhdysvalloissa: ”En todella tiedä. En tiedä, miksei hän julkista asiakirjojaan.”

Pahimmillaan yli puolet republikaaneista ilmoitti mielipidemittauksessa uskovansa, ettei Obama ole syntyperäinen amerikkalainen eikä siten oikeutettu presidentiksi.

Eikä siinä kaikki. Viime syksynä Trump kaivoi esiin 1990-luvun alun salaliittoteoriat siitä, että Bill ja Hillary Clinton olisivat murhanneet Valkoisen talon avustajan Vince Fosterin. Tämän kuolema on todistettu useissa erillisissä tutkimuksissa itsemurhaksi.

NYT TRUMPISTA itsestään levitetään villejä huhuja, joiden todenperäisyyttä ei ole vahvistettu ja jotka asettavat hänet huonoon valoon.

Tämä kaikki olisi koomista, ellei se olisi niin kamalaa. Jos Trumpin kampanjaväki todella olisi vehkeillyt vaaleissa venäläisten kanssa, se olisi kamalaa. Jos Yhdysvaltain tiedusteluväki todella vuotaisi tahallaan haitallisia tietoja tulevasta presidentistä julkisuuteen, sekin olisi kamalaa.

Presidentti Obaman sanoin: Ilman yhteistä käsitystä faktoista kompromisseista tulee mahdottomia. Sodan mahdollisuus maiden sisällä ja maiden välillä lisääntyy.

Infosotaa tämä jo on.

Trump kielsi toimittajalta kysymysvuoron, haukkui valeuutisiksi

Trump: Voi olla etten tule toimeen Putinin kanssa

torstai 12. tammikuuta 2017

Vain Yhdysvalloissa voi tapahtua tällaista...


Olen seurannut tarkkaan sekä Venäjän presidentin Vladimir Putinin ennalta ohjelmoitua, pitkäkestoista lehdistötilaisuutta että eilen tulevan Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin vastaavaa, superitseriittoista minitilaisuutta.
Viimeksi mainitun osalta ei tarvinnut omista ennakkokäsityksistään poiketa. Kyseisen henkilön kehonkieli, bodylanguage, oli tuttua jo vaalikamppailussa nähtyä. Muutosta ei ollut nähtävissä...
Kiistatta tuli takaraivoon ajatus: "Pelle mikä pelle! Mitähän tuostakin tulee?"

Kävi myös mielessä vanha suomalainen sanonta: Ei savua ilman tulta - liittyen mediassa voimakkaasti viime aikoina olleisiin Venäjä-kytköksiin. 
 
Elämme maailmassa mielenkiintoisia, täysin ennalta arvaamattomia aikoja - valitettavasti.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Trumpin liiketoimien siirto pojille hämmentää Yhdysvalloissa

Yhdysvaltain hallituksen eettinen komitea on arvostellut kovin sanoin Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin suunnitelmia siirtää yritystensä johto pojilleen.
Donald Trump
Donald Trump kuvattuna Trump Towerissa pitämässään lehdistötilaisuudessa 11. tammikuuta 2017.
Donald Trump kuvattuna Trump Towerissa pitämässään lehdistötilaisuudessa 11. tammikuuta 2017.Justin Lane / EPA
Eettisen komitean johtaja Walter Shaub sanoi, että suunnitelma luovuttaa liiketoimien johto sukulaisille on vastoin käytäntöä, jonka Yhdysvaltain presidentit ovat omaksuneet neljänkymmenen vuoden aikana.
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump kertoi keskiviikon tiedotustilaisuudessaan, että hänen liiketoimintojensa johto siirtyy hänen pojilleen Ericille ja Donille erityisen säätiön kautta. Säätiötä johtaa Allen Weisselberg.
Trumpin asianajaja Sherri Dillon sanoi, että uudelle säätiölle perustetaan raskaita rajoitteita uusien sopimusten tekoon. Eettisen komitean johtaja Walter Sjaub arvioi, että toimet eivät riitä poistamaan eturistiriitaa ja rikkovat jääviyssäännöksiä.
Trumpin säätiö on sateenvarjoyritys Trumpin omistamille sijoituksille, yhtiöille ja liiketoiminnoille.

Tiedustelujohtaja torjuu syytökset Venäjää koskevasta tietovuodosta

Yhdysvaltain tiedustelujohtaja James Clapper on kiistänyt tulevan presidentin syytökset siitä, että tiedustelupalvelut olisivat uuden Trumpia koskevan tietovuodon takana.
Kansallisen tiedustelupalvelun johtaja Clapper kertoi keskustelleensa syytöksistä Trumpin kanssa. Tiedustelujohtajat toimittivat Trumpille viime viikolla tiedon ulkopuolisesta vahvistamattomasta raportista, jonka mukaan Venäjällä olisi hallussaan arkaluontoista tietoa Trumpista.
Lue myös: Trump: Oli häpeällistä, että valhellinen tiedusteluraportti vuodettiin – Yle seurasi tiedotustilaisuutta
Lähteet: REUTERS

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Positiivisen, myönteisen palautteen antaminen...

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että suomalaiseen kulttuuriin ei perinteisesti ole kuulunut ainakaan ylenpalttinen positiivisen, myönteisen palautteen antaminen. Ei edes silloin, kun sen antamiseen olisivat painavat syyt.

Sen sijaan mielellään annamme negatiivista, kielteistä palautetta, vaikka siihen ei edes aina välttämättä olisi ollut tarvetta.

Henkilökohtaisesti oltuani lähes viisikymmentä vuotta työ- ja opiskelijaelämässä sain suunnilleen kerran kymmenessä vuodessa positiivista palautetta, vaikka hoidin mielestäni minulle annetut tehtävät aina asiallisesti - lähes aina täysillä.

Em. positiivisiin palautteisiin en välttämättä laske vapaa-aikana tehdystä järjestö-, yms. toiminnasta saatuja huomionosoituksia; standaareja, merkkejä, mitaleja, jne., joita tosin monet pitävät erityisen suuressa arvossa...

Ne tulevat usein virka-ajan/henkilön iän, ei niinkään palkittavan todellisten ansioitten perusteella.

En lähde erittelemään saamiani positiivisia palautteita ainakaan tässä vaiheessa. Ne ovat olleet kuitenkin sellaisia, että niistä on tullut itsellekin todellinen, vahva tunne, että nyt meni suoritus niin sanotusti putkeen - hyvä niin.
Tavoitteeni on nykyisin antaa positiivista palautetta aina, kun siihen on vähääkään syytä ja mahdollisuutta. Olenko tavoitteessani onnistunut, se on asia erikseen...

Edelliseen teemaan liittyvänä tänään keskiviikkona 11.01.2017 oli mielenkiintoinen iltapäivä.

Lähetin lähestyviin kuntavaaleihin liittyvänä perheemme pitkäaikaiselle naispuoliselle ystävällemme infoa omista sähköpostiviesteistäni, joita olen lähettänyt potentiaalisina kuntavaaliehdokkaina pitämilleni kemiläisille.

Sain häneltä melkein välittömästi erittäin myönteisen vastauksen. Siinä oli paljon niin myönteisiä elementtejä, että minulla tunteet, vahvat tunteet nousivat välittömästi pintaan.
Hän totesi, että meidän elämänkatsomuksemme ei ole liian kaukana toisistaan ettei aito yhteistyö olisi mahdollista. 

Hän sanoi tulevansa tekemään vaalityötä monin eri tavoin, mikäli siihen on tarvetta, kunhan otan riittävän ajoissa yhteyttä.

En ole kokenut vuoden 2000 jälkeen koskaan vastaavaa. Kiitin saamastani tuesta ja kannustuksesta kertoen, että todennäköisesti etenen entiseen tapaan kohtalaisen matalan profiilin turvin mutta toisaalta eihän sitä koskaan tiedä...