lauantai 19. syyskuuta 2015

Veikkauksen nettijalkapalloa - osa 7...

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, olen seurannut jonkin verran Veikkauksen sivuilla nettijalkapalloa ja pelaillut livenä pienin panoksin (1-2 euroa/peli) lähinnä Englannin, Ranskan, Saksan, Espanjan ja Italian pelejä. Toki jonkin verran kotimaisiakin pelejä meidän jalkapallokelien aikaan.

Tänään lauantaina 19.09.2015 katselin pitkästä aikaa Veikkauksen espanjalaista nettijalkapalloa.

Aina silloin tällöin olen päässyt aistimaan upeaa jalkapalloa, mutta välillä myös sellaista jalkapalloa, jota ei tarvitsisi pelata eikä nähdä.

Joissakin otteluissa - niin kuin mm. tänään - pelaajat ovat kentän pinnassa tämän tästä, ei niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut jotakuinkin puolen minuutin välein. Nähtävissä on yleensä erinomaisia näyttelijäsuorituksia vailla vertaa. 

Kirjoitanpa taas:

Pikku tönäisystä raavas mies pyörii kuin väkkärä - vähintään viisi-kuusi kertaa - akselinsa ympäri karmeiden tuskankarjaisujen ryydittämänä. Erotuomari kaivelee päntiönään keltaisia varoituskortteja etutaskustaan, väliin punaistakin...

Tänään lauantaina oli siis ottelu, josta seurasin toisen puoliajan kokonaisuudessaan. 

Real Madrid-Valencia: 1-0 (0-0) ajassa 90+4 minuuttia.

Pelasin sitä yhdellä eurolla Veikkauksen livepelinä, jonka menetin - harmi. Tuijotin taa liikaa kertoimia!

Tämän pelin toinen puoliaika oli taas sitä, että äijät olivat kötällään nurmen pinnassa tämän tästä ja rikkeen tehnyt levitteli viattomana käsiään ja suu kävi erotuomarin suuntaan. Nyt en toki nähnyt pahaa tönimistä, repimistä ja hakkaamista niin kuin joskus kiihkeissä peleissä.

Read Madrid ansaitsi niukan voittonsa. Maalin teki Karim Benzema 55. minuutilla - upea pääpuskumaali. Hänet vaihdettiin kentältä 77. peliminuutin kohdalla...


..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti