tiistai 22. syyskuuta 2015

Mielenkiintoinen, käytännönläheinen artikkeli...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Ulkomaat 

Kun rahat eivät riitä, täytyy viljellä omaa ruokaansa – näin ajattelee moni Venäjällä

Nopeasti nousevat hinnat saavat venäläisiä varautumaan köyhään talveen. Yhä useampii turvaa perheelleen ruokaa viljelemällä sitä itse. Jo 21 miljoonaa ihmistä elää köyhyysrajan alapuolella.


Puutarha
Kuva: Kerstin Kronvall / Yle

Venäjän talouskriisi näkyy selvästi arkielämässä. Suurin osa venäläisistä kertoo, että pyrkivät säästämään ruokamenoissa. Tästä syystä yhä useampi myös viljelee vihanneksia, juureksia, hedelmiä ja marjoja.
Jelena Bobkova on eläkkeellä armeijasta, hän on yliluutnantti evp ja hyvin innostunut puutarhanhoidosta.

Jelena Bobkova.
Jelena Bobkova. Kuva: Kerstin Kronvall / Yle
Hänen perheelleen itse viljelty ruoka on elintärkeä. Ensinnäkin on kysymys taloudesta, Jelena sanoo.
Toiseksi me emme käytä lannoitteita ja myrkkyjä samalla tavalla kuin laajamittaisilla viljelyksillä.

Talouspakotteista myös hyötyä

Jelenan mielestä Venäjän ja EU:n toisilleen asetetut pakotteet ja tuontikiellot ovat itse asiassa olleet hyödyksi Venäjän viljelykulttuurille. Hän sanoo, etteivät ainoastaan puutarhanviljelijät ole aktivoituneet.
Maatalous kehittyy laajemminkin.

Lada ja lehmät.
Kuva: Kerstin Kronvall / Yle

Köyhyys lisääntyy

Köyhyys on Venäjällä läsnä jo noin 21 miljoonan ihmisen elämässä. Näin moni nimittäin elää virallisen köyhyysrajan alapuolella.
Työn saanti on myös hankaloitunut. Kun aikaisemmin esimerkiksi insinöörin oli hyvin helppoa löytää työtä Moskovasta, nyt työnhaku saattaa kestää kuukausia.
Insinöörien palkkoja on nostettu 8 prosenttia viime vuoden maaliskuuhun verrattuna. Tästä ei ole iloa, kun inflaatio samalla kaudella on ollut 21 prosenttia.

Viljelemällä tuntee varmuutta

Jelena viljelee kymmeniä eri lajeja ja käyttää paljon aikaa myös sienien keräämiseen. Häntä kiinnostaa uusien säilöntäreseptien kokeileminen. Tämä työ antaa hänelle sekä iloa että turvallisuuden tunteen.
Tunnen varmuutta, kun tiedän, että voimme elää kokonaisen vuoden säilykkeillä ja juureksilla, joita olemme itse viljelleet, sanoo Jelena Bobkova.
– Tulkoon vaikka minkälainen kriisi, me selviämme talven yli!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti