torstai 18. kesäkuuta 2015

Hiukan testaustekniikkaa - mielenkintoista...

Toimin taas vain ja ainoastaan tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunatuna:

Suomen Hornetien ensimmäiset pommitus­lennot onnistuivat – osumatarkkuus oli "metriluokkaa"

KOTIMAA 
PUOLUSTUSVOIMAT
Kuvassa Jdam-pommi.
Kuvassa Jdam-pommi.
Suomalaisten Hornet-hävittäjien pommituslennot viime viikolla onnistuivat hyvin, kerrotaan Ilmavoimien esikunnasta. Hornetit pudottivat ensimmäistä kertaa Yhdysvalloista hankittuja täsmäpommeja Rovajärven ampuma-alueella.
"Kyllä sinne isot kuopat jäi. Ei jäänyt epäselväksi, miten siellä olisi käynyt", kertoo Ilmavoimien suunnittelupäällikkö, eversti Jari Mikkonen.
"Siellä oli erilaisia maalilaitteita, ja voi sanoa, että aseet toimivat juuri niin, kuten oli etukäteen laskettu ja arvioitu."
Hornetit pudottivat Jdam-pomminsa (Joint Direct Attack Munition) noin kymmenen kilometrin päässä maalista. Pommien kantama on keskimäärin 16–24 kilometriä. Enimmäiskantama riippuu pudottavan lentokoneen lentokorkeudesta.
Mikkosen mukaan osumatarkkuus oli "metriluokkaa".
Rovajärven ampuma-alueelle oli viritetty erityyppisiä maalilaitteita, kuten bunkkeri.
"Testasimme samalla pommien vaikutuksia maassa, ei pelkästään miten osui."
Mikkosen mukaan nyt on todistettu, että Suomen ilmavoimilla on täsmäpommituskyky.
Mikkonen ei kerro, millaisia maaleja vastaan Jdam-pommeja käytettäisiin sodassa.
"Suomen puolustukseen niitä käytetään. En lähde avaamaan sitä, mikä se yksittäinen kohde olisi. Tärkeitä kohteita."
Rovajärvellä tehtyjen pommitusten taustalla on Hornet-hävittäjien päivittäminen, jonka myötä niihin rakennetaan kyky pommittaa ilmasta maahan. Päivitys on jo tehty yli puoleen Suomen Horneteista.
Suomi osti Horneteihin erilaisia pommeja ja ohjuksia vuosikymmenen vaihteessa. Ostoslistalla olivat Jdam-pommien lisäksi Jsow-liitopommeja (Joint Standoff Weapon) ja Jassm-risteilyohjuksia (Joint Air-to-Surface Standoff Missile).
Yhden Jdam-pommin hinta on kymmeniä tuhansia euroja riippuen siitä, mitä hintaan lasketaan mukaan. Jdam-pommien valmistaja Boeing on myynyt niitä eri puolille maailmaa yli neljännesmiljoona kappaletta.
Ilmavoimat testasi 8.–12. kesäkuuta välisenä aikana useita eri versioita Jdam-pommeista.
Rovajärven maastoon pudotettiin 258, 461 ja 937 kilogrammaa painavia pommeja. Vain Jdam-perheeseen kuuluvaa 970-kiloista bunkkerintuhoajapommia ei testattu.
Jdam-pommit kiinnitetään Hornetien siipiripustimiin. Niiden taistelukärkenä toimii tavallinen sirpalepommi, johon liitetään ohjausyksikkö ja ilmanohjaimet. Niiden, gps-paikantimen ja inertiaohjaimen avulla pommeja voidaan ohjata, kun ne liitävät kohteeseen.
Suomella ei ole ollut varsinaisia pommikoneita sitten toisen maailmansodan, koska ne kiellettiin Pariisin rauhasopimuksessa. Ilmavoimilla oli 1960–1981 käytössä neljä neuvostoliittolaista Iljušin Il-28 -pommikonetta, mutta niitä käytettiin muun muassa kartoituskuvaukseen, maalinhinaukseen sekä meri- ja säteilynvalvontalentoihin.
PUOLUSTUSVOIMAT
Jdam-pommeilla varustettu Hornet.
Jdam-pommeilla varustettu Hornet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti