maanantai 25. toukokuuta 2015

Sisäsatama on Kemin helmi...

Menin eilen illalla poikkeuksellisen aikaisin nukkumaan, vaikka ei erityisemmin edes vielä nukuttanutkaan. Siinä ei nyt ole erityisen suurta informaatioarvoa, mutta em. tapahtuma aiheutti sen, että unta ei riittänytkään klo 05.00 pitemmälle tänä aamuna...

Kirjoitan toukokuun viimeisen viikon alkajaisiksi poikkeuksellisen aikaisin ensimmäisen blogiviestini lähinnä siksi, että varhaisen aamun kahvia juodessani otin viime viikon Kemi-Tornio kaupunkilehden selailtavakseni.

Sivulla 4 on artikkeli otsikolla: Sisäsatama on Kemin helmi...

Artikkelissa on haastateltu Kemin kaupunginjohtajaa, ns. junantuomaa, Tero Nissistä. Hän toteaa: "Olen viihtynyt Kemissä todella hyvin. Eläminen täällä on helppoa, kun kaikki on lähellä ja heti keskustan tuntumassa avautuvat nähtäväksi komeat merimaisemat. Kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä... ."

Kyllä näin asia on, lisäksi kiinnitin huomiota artikkelin kuvaan. Tero Nissinen seisoo Kemin kaupungintalon näköalatasanteella.
Kuvassa vasemmalla näkyy "meidän saaremme", Selkäsaari ja sen pohjoispään ranta, joka näyttää vielä olevan lumen peitossa.

Nyt meri ja ranta ovat vapaat jäästä ja lumesta. Selkäsaareen pitäisi lähteä heti alkuviikosta...

___________

Enpä malta olla mainitsematta, että poikkeuksellisen aikaista aamukahvia juodessani oli mukava keittiön ikkunasta seurata kolmihaaraisessa pihakoivussa olevan linnunpöntön läheistä liikehdintään. Kirjosieppopariskunnalla tuntui olevan vauhti päällä, se on niitä elämän pieniä ihmeitä sekin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti