maanantai 25. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 54...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Palvelu- ja tulosalueet:

Sosiaali- ja terveysvirasto > Liisa Ståhle
Koulutusasiainkeskus > Martti Höynälänmaa
Kulttuuriasiainkeskus > Unto Käyhkö
Tekninen palvelukeskus > Matti Päkkilä
Kaupunkirakennekeskus > Markku Pietarila
Musiikkitoimi > Marjaliisa Hynninen


Toki edellä olevien nimikkeiden alta löytyy vinopino muitakin virkamiehiä, joista osa tulee pakostakin mainituksi aloittaessani valtuustokauden 2005-2008 muistelemista lähinnä sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinaisena jäsenenä.

Vilttiketjusta taisin em. aikana käväistä muutamassa kaupunginvaltuuston kokouksessakin.

Edelliseen valtuustokauteen verrattuna kävin useammin Kemin Keskustan Keskustakerhossa ennen valtuustokokouksia... 
________________________________________________________________________

Aloittaessani tämän kirjoitussarjan kävin läpi valtuustokauden 2001-2004 kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja eri lautakuntien tuntemani henkilöt kommentein. 

Selailtuani valtuustokauden 2005-2008 - tuntemiani hankilöitä - totean, että paljon siellä näyttää olevan aikaisemmin mainitsemiani henkilöitä. Toki joitakin uusia...

Ehkä toisen valtuustokauteni 2005-2008 eri lautakuntien, henkilökohtaisesti tuntemistani jäsenistä ja/tai joiden kanssa olin ollut aikaisemmin tekemisissä, on syytä jotain kirjoittaa. 

Itse olin siis sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinainen jäsen ja teknisen lautakunnan varajäsen sekä edelleen kaupunginvaltuuston varajäsen.

Toivon, että kukaan tuntemistani henkilöistä ei pahoita kirjoituksestani mieltään, jos olen hänet epähuomiossa ohittanut. Vaikka niminä monet, useat olivat tuttuja niin pääosan heistä tulin vasta myöhemmin lähemmin tuntemaan...

Otan niminä esiin uusia henkilöitä, joita en ole aiemmin kommentoinut.

Kaupunkirakennelautakunta:
Lasse ilves
Lasse oli minulle erittäin tuttu - kurssikaveri Tampereen Teknillisestä Oppilaitoksesta vuosilta 1968-1972 - myöhemminkin Veitsiluoto Oy/ENSO/Stora Enso-kuvioista. 
Vuokko Isomaa 
Vuokko oli tuttu Kemin ammattikoulun/ammattioppilaitoksen johtokunta-ajoilta. 
Annikki Svanberg
Annikin olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa.

Koulutuslautakunta:
Susanna Viitala
Susannan olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa.
Mikko Ekorre
Mikko oli tuttu kaveri/toveri monista eri yhteyksistä. Mikko on edelleenkin yksi eniten arvostamistani kuntapoliitikoista Kemissä.
Pirjo Palenius
Pirjon olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa.

Kulttuuriasiaainlautakunta:
Merja Holpainen-Myllymäki
Merja oli ollut edellisessä kulttuuriasiainlautakunnan varajäsenenä. Merjalla oli opettajatausta. Kemin OAJ:n tilaisuuksissa olimme myös tavanneet aikaisemmin.

Kunnan keskusvaalilautakunta:
Asta Alasuutari
Asta oli aikanaan 1990-luvun alkupuolella samalla Lapin lääninhallituksen järjestämällä yhteistyömatkalla - humanitäärisen avun vientimatkalla - Murmanskissa/Severomorskissa.

Länsi-Pohjan musiikkitoimen yhteislautakunta:
Helena Kumpumäki
Helena oli vähin tullut tutuksi aviomiehensä Veikon kautta mm. Kemin taidemuseon taidenäyttelyiden avajaistilaisuuksissa. Veikko oli tullut minulle tutuksi luonnollisesti kuntapoliitikkona mutta myös Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- asioissa eli yhteistyökuvioista Murmanskiin/Severomorskiin.


Tarkastuslautakunta:
Kauko Kääriäinen
Kauko oli tullut vähin tutuksi - kauan sitten - Veitsiluoto Oy:n sellutehtaalla. Kauko piti tehtaan omalta osaltaan pyörimässä instrumentoinnin ammattilaisena.
Ulla Miettunen
Ullan olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa.

Tekninen lautakunta:
Sven Nyberg
Svenin olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa. Sven oli minun varamieheni sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja minä hänen varamiehensä teknisessä lautakunnassa.
Ritva-Liisa Alatalo
Ritva-Liisan olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa.
Päivi Koskenranta
Päivin olin tavannut muutaman kerran Kemin Keskustan kuntavaalitilaisuuksissa. Hän oli tuttu myös hänen aviomiehensä, silloisen Pohjolan Sanomien päätoimittajan Heikki Lääkkölän kautta.
Mikko Kurtti
Mikko oli tullut tutuksi sanomalehtien palstoilta yrittäjänä/kemiläisenä rakentajana.
Erkki Pekkinen
Erkki oli tullut tutuksi myös sanomalehtien palstoilta lähinnä kantaaottavana yleisönosastokirjoittelijana. Jouko Venäläinen
Jouko oli vähin tuttu hänen urheilutaustastaan...
____________________________________________________________________

Oikeastaan tämän jälkeen siirryn kuvailemaan tuntojani tämänhetkisten muistikuvieni perusteella sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä toisella valtuustokaudellani 2005-2008.

Ennenkuin lähden käymään läpi sosiaali- ja terveyslautakunnan pöytäkirjoja lienee syytä tutkiskella/muistella lautakunnan varsinaisia jäseniä...

Risto Myyry SDP puheenjohtaja
Timo Juutinen VAS varapuheenjohtaja
Pekka Aho SDP
Pirkko Ezewuzie KTP
Mirja-Riitta Hakkarainen VAS
Terttu-Liisa Juusti KOK
Eila Knuuti KESK
Oili Paukkunen SDP
Aki Pyykkö KESK
Raija Reponen VAS
Ari Soppela VAS
Seppo Sulku KOK

Kaupunginhallituksen edustaja kokouksissa oli Pirkko Kalttonen SDP.


Sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinaisista jäsenistä en tuntenut montakaan.

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Tekstini Facebook-sivulle hetki sitten...

Taas se kyselee: Mitä mietit, Aki?
No sitä, että ajattelin kirjoittaa: Osta ihmeessä puolitoista tuntia sitten Kemin Karjalahden A-Katsastuksessa katsastettu maastoauto. Kyseessä on meidän entinen talviautomme Land Rover Freelander vm. 2000, kaksilla uusilla renkailla, vetokoukulla, ilmastoinnilla varustettu auto, jolla on ajokilometrejä takana vasta 148.000.
Mutta tulin toisiin ajatuksiin. Mitä ihmettä minä hyvää käyttöautoa olen myymässä, sillähän ajelee vielä pitkän tovin. Myös siksi, että niitä kuuluisia "renkaapotkijoitakaan" ei ole Haukkarin Kainuunkadulla tähänkään mennessä näkynyt.
Syksy alkaa olla sillä mallilla, että pistän kesäautomme VW Doppel TD vm. 1989 tällä viikolla pois liikenteestä ja "parkkiin" päärakennuksemme päätyn odottamaan ensi kevättä...

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat: Laskelmat todistavat tuloerojen kasvavan...

Kuinka monta kertaa olen itsekin kirjoittanut eri yhteyksissä tekstejä tyyliin: Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat. Näin se menee eikä loppua ole näköpiirissä. Ainoa lohtu on mielestäni siinä, että nykyisin Suomessa on kuitenkin suhteellisen hyvät, vaikkakin osittain repaleiset turvaverkot, etteivät  ihmiset putoa aivan tyhjän päälle.

Monesti mekin - minä ja vaimoni - olemme vuosikymmenien saatossa jutelleet niistä ajoista, jolloin pojat olivat pieniä ja vaimoni oli kotona heitä hoitamassa. Kyllä silloin oli vähän rahaa käytettävissä...  


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Köyhät köyhtyvät ja rikkaat rikastuvat: Laskelmat todistavat tuloerojen kasvavan

Rikkaiden ja köyhien välinen ero on pysynyt melko tasaisena toistakymmentä vuotta, mutta ero alkaa nyt revetä.
Tuloerot



Ihmiset saavat ruokaa leipäjonossa.
Toni Pitkänen / Yle
Pitkän tasaisen jakson jälkeen ero pieni- ja suurituloisten välillä on laventunut. Perussyyt tuloerojen kasvulle löytyvät yleisestä talouskehityksestä ja Suomen hallituksen leikkauspolitiikasta, sanovat Ylen haastattelemat asiantuntijat.
Pörssiosakkeiden arvonnousu on jatkunut jo pitkään ja osinkojakin maksetaan vuosi vuodelta enemmän. Finanssivarallisuus siis kasvaa etenkin heillä, joilla sitä on jo ennestään. Toisaalta hallituksen ensi vuodeksi laatima budjetti leikkaa sosiaalietuuksia, joita maksetaan eniten pienituloisille.
Veronkevennykset puolestaan alentavat hyvätuloisten verotusta. Välilliset verot, kuten valmiste- ja polttoaineverojen korotukset vähentävät suhteellisesti enemmän pienituloisten käytettävissä olevia tuloja kuin suurituloisten.
– Tuloerot voivat kasvaa siitä syystä, että suurimpia tuloja selittävät eniten pääomatulot, jotka ovat nyt ilmeisesti voimakkaassa kasvussa. Lisäksi alimpia etuuksia on jäädytetty. Tuloerojen kasvua on aiemmin hillitty verotuksella, mutta nyt tämä hillitsemislinja on pysähtynyt, tutkimuskoordinaattori Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuslaitokselta tulkitsee.

Jyrkkä muutos osui 90-luvulle

Suomalaisten tuloerot olivat korkeimmillaan sotien jälkeen ja pienenivät 1970-luvulle asti. 1990-luvun laman jälkeisellä nousukaudella tuloerot lähtivät jyrkkään kasvuun, mutta vuosituhannen alussa meno tasoittui.



Tuloerot vuosina 1966-2018
Eduskunnan tietopalvelun ennuste (punaisella) osoittaa, että tuloerot lähtevät pieneen nousuun.Yle Uutisgrafiikka

– Noususuhdanteen alkuvaiheessa erot kasvavat verraten nopeasti. Tuloerojen kasvu tasaantuu nousun tasaantuessa ja laajentuessa esimerkiksi palkankorotuksiin ja ehkä myös paineisiin kohentaa tulonsiirtoja. Se, kääntyvätkö tuloerot taas laskuun on sitten eri asia. En jäisi siitä henkeäni pidättelemään, Tukholman yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti toteaa.

Ero levenee jälleen

Rikkaiden ja köyhien välinen ero on siis pysynyt melko tasaisena toistakymmentä vuotta.
Eduskunnan tietopalvelun laskelmien mukaan ero olisi alkanut taas revetä. Laskelman(siirryt toiseen palveluun) (ladattava PDF-tiedosto) oli pyytänyt vasemmistoliitto.
Selvityksen tulos oli, että väestön alimmissa tuloryhmissä tulot vähenevät vuosien 2015–2018 aikana. Sen sijaan ylimmissä tuloryhmissä käytettävissä olevat tulot kasvavat.
– Näyttää siltä että tuloerot voivat jatkossakin kasvaa. Sinänsä tämä politiikkamuutos ei ole hirveän suuri, jos sitä katsoo pidemmällä aikavälillä. Esimerkiksi tämän hallituksen toimenpiteiden vaikutus on hyvin pieni eli sellaista isoa muutosta siinä ei ole, tutkimusprofessori Kaisa Kotakorpi Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta sanoo.
Eduskunnan tietopalvelun laskelmiin sisältyi myös tuloerojen kehitys vuosina 2017–2018. Näiden kahden vuoden aikana käytettävissä olevat tulot vähenevät kaikissa tuloryhmissä, eniten kuitenkin alimmissa.
Pääministeri Juha Sipilä myönsi keskiviikkona A-studiossa, että hallituksen politiikka on iskenyt enemmän pieni- kuin suurituloisiin ja lisännyt eriarvoisuutta.Samalla Sipilä toivoi, että seuraavaksi hallitus pystyy puuttumaan eriarvoistumiseen.
Tuloerojen kasvamisesta on kirjoittanut myös Helsingin Sanomat(siirryt toiseen palveluun).
Korjaus 15.9. klo 12:16: Grafiikka korjattu vuosien 1995-2015 väliseltä ajalta väärien vertailuvuosien takia.

Mielenkiintoinen parranajo...

Olin päättänyt ajattaa parran. Kokoparran, joka minulla on ollut 1970-luvun puolesta välistä asti. Ajelin kaupunkiin ja nousin katutasosta toisen kerroksen parturiliikkeeseen, jossa miespuolinen johtaja otti minut vastaan. Hän lupasi hoitaa parranleikkuun itse.

Asettauduin mukavasti epämukavaan parturituoliin. Työ lähti käyntiin. Eipä aikaakaan, kun minulle sanottiin, että asia on hoidettu. Hiukan ihmettelin, että sehän kävi nopeasti. Parturituolin selkänoja nostettiin pystyyn. Katsoin vastapäisestä peilistä lopputulosta ja ihmetykseni oli suuri, kun oikealla puolella posken/kaulan seutuvilla oli selvästi luettavissa: Rantamakasiinissa kahvi ja munkki yhteensä 3,45 euroa.

"Mitä ihmettä tämä on?" kysyin hämmästyneenä "Mitä tämä oikein tarkoittaa?"

"Tämä on uusinta uutta, tosi modernia, kaikkia haluavat tämän tyyppisiä tekstejä jätettäviksi parransänkeen!" sanoi parturiliikkeen johtaja. Parturiliikkeessä työpäivä oli päätöksessä ja toisetkin parturit tulivat ihastelemaan johtajansa taidonnäytettä. He kaikki vakuuttivat asian olevan juuri näin...

Ihmettelin lisäksi, miten harmaan parran sänki voi niin hyvin näkyä, sitä oli varmaan värjätty.

"Tämähän on aivan älytöntä, mikä ihmeen Rantamakasiinin liikkuva mainos minä muka olen!" totesin "Tämä lähtee kyllä pois heti, kun olen päässyt kotiin!"

Huh, huh, onneksi heräsin unesta! Olipa mukava lähteä aamuaskareille edelleen kokopartaisena...

Suomen eduskuntapuolueiden jäsenmäärät...

Hmmmmm - vai niin - mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Puolet vasemmistoliiton jäsenistä liittynyt vuoden 2011 jälkeen – selvitimme kaikkien eduskuntapuolueiden jäsenmäärät

Keskustalla on edelleen yli 100 000 jäsentä, mutta jäsenmaksun maksaneista sillä ei ole tietoa.
Puolueet


puolueiden logoja
Yle Uutisgrafiikka
Vasemmistoliitto, vihreät ja perussuomalaiset kasvattavat tällä hetkellä jäsenmääriään. Yle kysyi kaikilta eduskuntapuolueilta niiden jäsenmääristä ja siitä, miten jäsenmäärä on kehittynyt 2010-luvulla.
Vasemmistoliiton puoluesihteeri Joonas Leppänen on tyytyväinen. Puolueen jäsenmäärä on kääntynyt kasvuun, ja nyt vasemmistoliitolla on jäseniä noin 11 000.
Viimeksi puolue sai ripeässä tahdissa uusia jäseniä, kun se järjesti neuvoa-antavan mutta käytännössä sitovan jäsenäänestyksen uudesta puheenjohtajasta.
– Aina kun jotain tapahtuu, jäseniä tulee lisää. Tällä hetkellä jäsenmäärä kasvaa joka puolella, ei pelkästään suurissa kaupungeissa. Tilanne on nyt se, että uudet jäsenet korvaavat poistuvat jäsenet, hän sanoo.
Jäsenistön muuttuminen näkyy myös puolueen ikärakenteessa. Suurten ikäluokkien lisäksi suurimmat palkit ikärakenteen kohdalla löytyvät 31–42-vuotiaiden kohdalla.
Leppäsen mukaan vasemmistoliitto puhdistaa jäsenrekisterinsä joka vuosi. Tällä hetkellä tilanne on se, että noin puolet nykyisistä jäsenistä on liittynyt puolueeseen vuonna 2011 ja sen jälkeen. Vuonna 2011 ihmisiä aktivoi perussuomalaisten vaalivoitto, joka vasemmistoliiton lisäksi näkyi myös muissa puolueissa uusina jäseninä.
Leppänen puhuu innostuneesti vasemmistoliiton uudistumistyöstä, jota hänen mukaansa tehdään koko ajan. Uusien jäsenien kohdalla suurin haaste on se, kuinka puolue saadaan ottamaan yhteys uuteen jäseneen mahdollisimman nopeasti.
– Haluamme tehdä jäsenistämme aktivisteja, Leppänen sanoo.


Eduskuntapuolueiden jäsenmäärät -grafiikka.
Yle Uutisgrafiikka

Vihreät elää uutta nousua

Vihreissä puolestaan rikkoutuu kaikkien aikojen jäsenennätys tänä vuonna, kertoo viestintäpäällikkö Henna Hakkarainen. Hakkaraisen mukaan vihreillä on nyt jäseniä noin 8 600. Edellisen kerran 8 000 maksavan jäsenen raja rikkoutui vuonna 2012, kun Pekka Haavisto -ilmiö sai monet liittymään puolueeseen.
Vuoden 2012 jälkeen jäsenmäärä kääntyi laskuun, kunnes vuonna 2015 alkoi uusi nousu eduskuntavaalien myötä.
Perussuomalaisten jäsenmäärä on tämän vuoden aikana noussut yli 10 000:n, kertoo puolueessa työmies-tittelillä työskentelevä Matti Putkonen. Heistä kaikki maksavat jäsenmaksua.
Uutena puolueena perussuomalaisten jäsenmäärä on noussut ripeästi 2010-luvulla. Vielä vuonna 2010 jäseniä oli alle 5 000. Vuonna 2012 ja yhtä historiallista vaalivoittoa myöhemmin jäseniä oli jo lähes 8 000.
Puolueen kesäkuisen hajoamisen jälkeen tulijoita on ollut lähtijöitä enemmän, Putkonen kertoo.

Suuret puolueet ennallaan

Suurten puolueiden kohdalla tilanne on pysynyt suurin piirtein ennallaan. Keskustalla on noin 106 000 jäsentä, mutta jäsenmaksua maksavien määrästä sillä ei ole tietoa.
Keskustalla ei nimittäin ole keskitettyä jäsenmaksuperintää.
Vuonna 2015 keskustalla oli yli 117 000 jäsentä.
Kokoomuksen jäsenmäärä on viime vuosina ollut pienessä laskussa, puolueesta kerrotaan. Tällä hetkellä sillä on noin 34 000 jäsentä, mutta tarkkaa tietoa jäsenmaksun maksaneista ei ole. Tämä johtuu puolueen viestintäpäällikkö Kirsi Höltän mukaan siitä, että puolueella on niin kutsuttu juokseva laskutus.
Sosiaalidemokraateilla on noin 39 600 jäsentä, mutta vain puolet heistä maksaa jäsenmaksua. SDP voi myöntää jäsenmaksuvapautuksia taloudellisen tilanteen tai pitkäaikaisen jäsenyyden perusteella.

RKP:n kehitys tasaista

Ruotsalaisella kansanpuolueella RKP:llä on noin 30 000 jäsentä, jotka kaikki maksavat jäsenmaksua. Jäsenmäärän kehitystä puolueesta kuvaillaan tasaiseksi.
Kristillisdemokraattien toimittamasta tilastoista selviää, että puolueen jäsenmäärä on laskenut tasaisesti 2010-luvulla. Vuonna 2010 jäseniä oli vielä yli 11 400, kun nyt heitä on noin 9 300. Jäsenmaksun maksaneita jäseniä puolueella on noin 6 700.

Dear Esteemed Winner...

Näitä tulee säännöllisin väliajoin.

Saapunut sähköposti:

Dear Esteemed Winner,


Your e-mail address has been randomly selected as Google Winner for 2017 Google Annual Promotion.


Kindly send your complete name, telephone number and your residential address for more details.


Please view attached file for More "DETAIL"


Yours faithfully,

Sundar Pichai
[CEO]
Google Inc™
        


lauantai 23. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 53...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Seuraavalla valtuustokaudella eli 2005-2008 olin edelleen varavaltuutettuna ja sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinainen jäsen sekä teknisen lautakunnan varajäsen.

Siirtyminen taloudellisia resursseja ajatellen minilautakunnasta megalautakuntaan oli kova paikka. Sen tiesin jo etukäteen. Sosiaali- ja terveyslautakunta - sen huomasin ensimmäisestä kokouksesta lähtien - oli kaikkien suurennuslasin alla...

Mutta siitä sitten aikanaan kunhan haen hiukan aineistoa sosiaali- ja terveystoimistolta Irma Kakolta ja palautan ensi viikolla Jaana Pulkkiselle kulttuurikeskukseen nyt hallussani olleet kokouspöytäkirjajäljennökset liitteineen. 
______________________________________________________________________

Valtuustokauden 2005-2008 kaupunginvaltuustossa samoin kuin kaupunginhallituksessa oli monia hyvinkin tuntemiani henkilöitä, osa kuntapoliittisia tehonyrkkejä, jotka kiistatta kuuluivat siihen rapiat kouralliseen, joka Kemiä käytännössä pyöritti tai sitten ei...

Kiinnitin huomiota, että Mikko Ekorre oli tullut uudestaan mukaan kuntapolitiikkaan ja Pentti Ilvesluoto jättäytynyt pois pitkäaikaisen kuntapolitiikkauran tehneenä. Pekka Aho siirtyi Vaemmistoliitosta SDP:n valtuutetuksi...

Olennaista oli se tosiasia, että Kemissä tapahtui kuntapolitiikassa "veretön vallankaappaus" > syntyi koalitio eli SDP, Keskusta ja Kokoomus keskinäisellä sopimuksella sysäsivät Vasemmistoliiton hetkeksi sivuraiteille. Itse en pitänyt menettelytapaa oikeana, en pidä näin jälkikäteenkään asiaa ajatellen. 
Tässä yhteydessä tulee mieleen sanonta: Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää...

Luonnollisesti koalitiossa mukana olleet puolueet sopivat tietyistä virkajärjestelyistä, jotka toteutuivat meneillään olleen valtuustokauden aikana.

Kemin kaupunginvaltuuston puheenjohtajaksi oli noussut Koalitio-kuvioiden jälkimainingeissa Ritva Sonntag Keskusta ja kaupunginhallituksen puheenjohtajaksi Esko Näätsaari SDP.

Valtuustokauden alkumetreillä oli mielenkiintoinen tilanne vt. ja apulaiskaupunginjohtajana oli Jorma Virtanen Vasemmistoliitto. Sittemmin Kemin kaupunginjohtajaksi valittiin Ossi Repo SDP.


Tärkeimpiä virkamiehiä:
Kehittämisosasto > Allan Mikkola
Hallintopalvelukeskus > Matti Tölli
Tietohallintokeskus > Reijo Konu
Ruokapalvelu > Katja Kakko

Palvelu- ja tulosalueet:
Sosiaali- ja terveysvirasto > Liisa Ståhle
Koulutusasiainkeskus > Martti Höynälänmaa
Kulttuuriasiainkeskus > Unto Käyhkö
Tekninen palvelukeskus > Matti Päkkilä
Kaupunkirakennekeskus > Markku Pietarila
Musiikkitoimi > Marjaliisa Hynninen


Toki edellä olevien nimikkeiden alta löytyy vinopino muitakin virkamiehiä, joista osa tulee pakostakin mainituksi aloittaessani valtuustokauden 2005-2008 muistelemista lähinnä sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinaisena jäsenenä.

Vilttiketjusta taisin em. aikana käväistä muutamassa kaupunginvaltuuston kokouksessakin.

Edelliseen valtuustokauteen verrattuna kävin useammin Kemin Keskustan Keskustakerhossa ennen valtuustokokouksia...

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Selkäsaaressa tänään ja vähän muutakin ...

Kävimme viimeksi Selkäsaaressa sunnuntaina 17.09.2017. Tänään aamulla päätimme lähteä pikakäynnille saareen.
Menomatkalla oli lähes peilityven. Oli aivan pakko ajaa hetken aikaa lähes täysillä veneen liukuessa mukavantuntuisesti.
Rantautuminen onnistui hyvin, vaikka vesi ei ollut erityisen korkealla. Tällä kerralla rantahietikolla ei ollut kuin vanhoja hirvenjälkiä. Rantautuessamme korppi toivotti meidät tervetulleeksi. 

Vein kaikki kalastusvehkeet ylös ja pistin ne varastoon odottamaan ensi kesää tai jos vielä tarvetta on niin sieltähän ne löytyvät. Talvipilkkivarusteet ovat myös varastossa, jos talvella sille päälle kevätjäillä intoutuu.

Rauhoiduttuamme terassille kuuntelimme taas saaren hiljaisuutta. Oli mukava maistaa lasillinen pari punaviintä. Hiljaisuus loppui siihen, kun vaimoni laittoi mökissä tuvan uuniin tulet. Liekö tuo savu aiheuttanut, että monet linnut alkoivat laulella ympärillämme. Itse laitoin myös tulet tulistelupaikalle.

Vaimoni käväisi lähietäisyydelle puolukassa ja sienestämässä. Jonkin verran puolukkaa mutta sieniä ei nimeksikään. Itse laittelin ulkopaikkoja kuntoon jo talven varalle...

Paistoimme makkarat ulkotulilla ja joimme kahvit. Terassilla istuskellessamme katselimme ympärillemme "sillä silmällä" = mitä keväällä/alkukesästä on ohjelmassa. Kyllä sitä työn töuhua näyttää taas riittävän.

Merellä tuntui olevan paljon veneitä liikkeellä. Myös Merivartioston iso vene, on se komeaa menoa kertakaikkiaan!

Montussa oleva iso kivi muistutti edellisten käyntien touhuista. Tällä kerralla annoin kiven olla edelleen "rauhassa". Siihen se vielä jäi, vaikka minulla oli hyvät vipuviritelmät. No seuraavalla kerralla sitten tai sitä seuraavalla kerralla tai ...

Lähdimme paluumatkalle. Oli muuten hieno pilvinen ilma ja lähes tyventä. Käväisimme Selkäsaaren länsirannalla Katariinan ja Tommin luona. He olivat laittaneet paikkoja "uuteen uskoon" - oli mukavan näköistä.

Sieltä lähtiessämme oli niin tyventä, että oli mukava ajella takaisin kaupunkiin vähän reippaampaa vauhtia.

Rantauduttuamme Hahtisaareen ajoimme sisäsataman kautta ja pysähdyimme uimahallin kupeeseen ihailemaan uutta muraalia entisen tyttölyseon päätyseinässä. Se oli hieno.

Ajoimme hiljakseen Meripuistokatua ja käännyimme kaupungintalon kohdalla eteläänpäin Valtakadulle.

Näin, että peräämme ilmestyi kuin tyhjästä = lujaa vaaleanruskea BMW-citymaasturi. Ajelin ihan normaalia = sallittua nopeutta liikenneympyrästä entisen TB-huoltoaseman ohi. 

Ajattelin sanoa vaimolleni:"Katsohan, mitä kohta tapahtuu!" Sitä en ehtinyt sanoa vaan: "Jumalauta!"
Tämä bemarihurjastelija koukkasi/kiihdytti viereistä kaistaa ennen ylikäytävää "sata lasissa" = todella lujaa ja palasi meidän menokaistalle ja kääntyi hetikohta Kalkkinokalle... 

Olihan siinä taas ihmettelemistä. Vaimoni ei vähästä hermostu, mutta nyt hän sanoi:"Tuon perään kyllä pitäisi ajaa ja kysyä, mikä sinua oikein riepoo?"

No ei ajettu perään, mutta taas tuli osoitetuksi - niin kuin monta kertaa aikaisemminkin - että meidän kesäautomme eli VW Doppel TD aiheuttaa aggressiivisia käyttäytymisreaktioita, vaikka ajelemme sillä aivan normaalia nopeutta - joskus vähän ylikin.

Edellisestä huolimatta oli mukava saarikäynti taas kerran...

perjantai 22. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 52...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Nuo Suomen värimuseo ja museoasiat yleisestikin alkoivat elää omaa elämäänsä. Kemin kotiseutu- ja museoyhdistyksen lähetystön vastaanotto oli tapahtunut aiemmin kaupunginvaltuustossa 10.11.2004. Luonnollisesti yhdistyksessä oltiin huolissaan kaupungille luovutetun materiaalin kohtalosta. Kulttuuriasiainlautakunta oli antanut aiemmin asiasta lausunnon.

Liikuntatoimenjohtaja ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta vahvisti Kemin kaupungin urheilijastipendien jakoperusteet.

_____________________________________________________________________


Kulttuuriasiainlautakunnan yhdeksäs kokous 9/2004 16.12.2004 klo 18.00 - 19.15 pidettiin perinteisen tavan mukaan ateriakokouksena. Kyseessä oli valtuustokauden 2001-2004 viimeinen kokous.

Pienenä yksityiskohtana todettakoon, että muutamissa kokouksissa oli ollut läsnä aiemmin valittu kirjastotoimenjohtaja, parissa kokouksessa uusi teatterinjohtaja, varajäseniä oli myös monissa kokouksissa paikalla. Kaupunginhallituksen edustaja kävi viimeisenä vuonna silloin tällöin paikalla

Viimeisen kokouksen esityslistalla oli mm. talousarvion toteutumavertailu, kulttuuritoimen-, museotoimen-, kirjastotoimenjohtajan viranhaltijapäätökset, teatteri-, liikuntatoimen- ja nuorisotoimenjohtajan päätökset, Kemin taidemuseon näyttelyt vuonna 2005, hankinnat/hankintavaltuudet ja - rajat vuosille 2005-2006, kirjailija Kari Aronpuron Pro Finlandia-mitali 2004 ja henkilöselvitys.

Kommentoin edellä olevasta ainoastaan henkilöselvitys-asiakokonaisuutta.

Kulttuuriasianlautakunta totesi, että Kemin kaupunkia kohtaa lähitulevaisuudessa rekrytointiongelma. Siksi lautakunta päätti ottaa käyttöön vuoden 2005 alusta palautejärjestelmän, jonka avulla palvelualueen rykrytoitavilta ja irtisanoutuvilta henkilöiltä kerätään mielipiteitä ja/tai arvioita Kemin kaupungista työnantajana. Samalla selvitetään syitä, joiden vuoksi henkilöt hakeutuvat Kemin kaupungin palvelukseen tai irtisanoutuvat palveluksesta.

Näin jälkikäteen ajatellen em. asiakokonaisuus taisi olla hiukan hätävarjelun liiottelua mutta menköön...

Näin olen selaillut läpi ensimmäisen valtuustokauteni 2001-2004 kulttuuriasiainlautakunnan 
pöytäkirjat ja tehnyt muutamiin asiakokonaisuuksiin henkilökohtaisia kevytkommentteja.

Pistän muistoksi Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - asiasta tekstiä kuluneen vuoden tapahtumista:

Vuosi 2004

Alustavien keskustelujen/neuvottelujen mukaan Kemissä on suunniteltu pidettäväksi Severomorskin Lasten Taidekoulun taidenäyttely Historiallisessa museossa syyskuussa 2004.
Virallinen kutsu em. taidenäyttelyn pitämiseksi on lähetetty Kemin kaupunginjohtaja Kalervo Ukkolan allekirjoittamana, johon on saatu Severomorskin kaupunginjohtajan Vitali Vloshinin myönteinen vastaus.
Kuitenkin lähinnä kireän aikataulun vuoksi em. näyttely on päätetty siirtää helmikuuhun vuonna 2005.

Pettymyksekseni sain tiedon, että Severomorskin kaupunginjohtaja Vitali Voloshin on esittänyt vielä em. näyttelyn siirtämistä ilmeisesti taloudellisten realiteettien vuoksi...

Tapasin 17.09.2004 kuvataiteilijat Anatoly Sergienkon ja Ivan Voronin sekä runoilija Mickhail Zverevin Pelkosenniemen Pyhätunturilla ollessani syntymäpäiväevakossa vaimoni Tuulan kanssa sielläpäin...
Em. ryhmä oli menossa Kemin kautta Virroille ja sieltä takaisin Kemin kautta pikatahtia Norjaan pysyttämään taidenäyttelyä.


Keskustelimme monista lähitulevaisuuden yhteistyömuodoista. Tavoitteena on luonnollisesti mm. uusien töiden tuonti Kemiin näyttelyyn.


Niinkuin edellisessä osassa mainitsin osallistuin syksyn 2004 kuntavaaleihin samassa ryhmittymässä.

Seuraavalla valtuustokaudella eli 2005-2008 olin edelleen varavaltuutettuna ja sosiaali- ja terveyslautakunnan varsinainen jäsen sekä teknisen lautakunnan varajäsen.

Siirtyminen taloudellisia resursseja ajatellen minilautakunnasta megalautakuntaan oli kova paikka. Sen tiesin jo etukäteen. Sosiaali- ja terveyslautakunta - sen huomasin ensimmäisestä kokouksesta lähtien - oli kaikkien suurennuslasin alla...


Mutta siitä sitten aikanaan kunhan haen hiukan aineistoa sosiaali- ja terveystoimistolta Irma Kakolta ja palautan ensi viikolla Jaana Pulkkiselle kulttuurikeskukseen nyt hallussani olleet kokouspöytäkirjajäljennökset liitteineen. 


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 51...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Kulttuuriasiainlautakunnan taloussuunnitelma 2005-2008, kulttuuriasiainkeskuksen/kulttuuri- ja museotoimen, kirjaston, teatterin, liikuntapalvelujen ja nuorisotyön > taloussunnitelma vuosille 2005-2008, talousarvio vuodelle 2005 sekä investointisuunnitelma vuosille 2005-2008...

Edellä mainitut "väännöt" teksteineen olivat tulleet edellisiltä vuosilta aika tutuiksi. Osittain ne olivat eräänlaista "toiveiden tynnyri" asiaa - valitettavasti.

Toisaalta em. osa-alueella liikuttiin hyvin konkreettiissa käytännön asioissa, asioissa, jotka vaikuttivat/toisaalta toteutumattomina vaikeuttivat kaupungin työntekijä tekemistä. 

Katselin liikuntapalvelujen osalta "toiveiden tynnyri"- listaa eli vuoden 2005 investointiohjelmaa, josta otan kolme esimerkkiä:

Sauvosaaren urheilupuiston ajanottolaitteiston hankinta
+ Hepolan kentän katsomo
+ Sauvosaaren urheilupuiston aidan perusparannus

Pieni tarkentava kysymys perjantaina 22.09.2017: Ovatko kaikki toteutuneet?

Vuosien 2006-2008 osalta priorisointi ilmeisesti on onnistunut kohtalaisen hyvin.
________________________________________________________________


Kulttuuriasiainlautakunnan kahdeksas kokous 8/2004 18.11.2004 klo 13.00 - 14.50 pidettiin Kemin kulttuurikeskuksessa, teatterin lämpiössä.

Tarkkaavainen lukija huomannee kokousajankohdan. Ihmeiden aika ei ole ohi! Oletan, että jollekin "silmäätekevälle" ei iltakokous sopinut tai jokin muu järkeenkäyvä selitys lienee paikallaan...

Esityslistalla oli mm. talousarvion toteutumavertailu, kulttuuriasiainlautakunnan lisämääräraha-anomus/kulttuuriasiainkeskus/museot, Suomen värimuseo, Kemin kotiseutu- ja museoyhdistyksen lähetystön vastaanotto, Kemin kaupungin urheilijastipendien jakoperusteiden vahvistaminen.

Ennen varsinaista kokousta teatterinjohtaja Timo Sokura esitteli teatterin ja sen toiminnot.
Muistaakseni kävimme läpi teatterin joka sopen. Taisipa se kuuluisa "paloesirippukin" tulla esittelyssä mainituksi.

Kulttuuritoimenjohtajan ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta esitti kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että tulosalueelle kulttuuriasiainkeskus/museot myönnetään vuodelle 2004 lisämääräraha 20.300 euroa.

Miksi ihmeessä?  
Muun muassa siksi, että tulosalueen kulttuuriasiainkeskus/museot talousarviota supistettiin 13,7% vuodelle 2004 verrattuna vuoden 2003 talousarvioon. 
Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että kaupungin muiden tulosalueiden talousarviot kasvoivat keskimäärin 4-5%.  

Nuo Suomen värimuseo ja museoasiat yleisestikin alkoivat elää omaa elämäänsä. Kemin kotiseutu- ja museoyhdistyksen lähetystön vastaanotto oli tapahtunut aiemmin kaupunginvaltuustossa 10.11.2004. Luonnollisesti yhdistyksessä oltiin huolissaan kaupungille luovutetun materiaalin kohtalosta. Kulttuuriasiainlautakunta oli antanut aiemmin asiasta lausunnon.

Liikuntatoimenjohtaja ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta vahvisti Kemin kaupungin urheilijastipendien jakoperusteet.



Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 50...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Kemin nuorisoasiain neuvottelukunnan aloite nuorisokeskuksen saamisesta Kemiin - asiaan liittyen kulttuuriasiainlautakunnan lausunto - nuorisotoimenjohtajan ehdotuksesta - oli lennokkaanmyönteinen. Aloite tukee Kemin kaupungin strategisia tavoitteita.

Näin oli valtuustokauden 2001-2004 kulttuuriasiainlautakunnan vuoden 2004 ensimmäisen vuosipuolikkaan viimeinen kokous pulkassa.

Kyllä edelleenkin minulla oli henkilökohtaisesti vahva tunne, epäily, että oma työpanokseni ei juuri näy missään kulttuuriasiainlautakunnassa, puhumattakaan koko Kemin kuntaorganisaatiossa. 
Toisin sanoen mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa tuntuivat minimaalisilta, vaikka tätäkin työtä tein mielestäni "antennit ulkona täysillä"...
______________________________________________________________________

Edellä olevaan liittyen olin jo aikaisemminkin pohdiskellut vakavasti, onko syytä olla jatkossa mukana kuntapolitiikassa. Seuraavat kuntavaalithan olivat jo tulollaan. Myös missä ryhmittymässä...

Näin jälkiäteen muisteltuna minuun taisi iskeä mukavuudenhalu eli sinnitellä entisessä ryhmässä. Toisaalta myös se, että ei kai tämä touhu - kuntapolitiikka - voi näin turhanpäiväistä ja mitäänsanomatonta olla...

Takaraivossa taisi lisäksi takoa se tuttu, kulunutkin hokema: Politiikka myös ja nimenomaan kuntapolitiikka on yhteisten asioiden hoitamista.
Tosin itselleni oli syntynyt vahva tunne, että se oli monien osalta pääasiassa omien asioiden hoitamista.

Päätin asettua ehdokkaaksi toiselle valtuustokaudelle eli valtuustokaudelle 2005-2008. 

Kulttuuriasiainlautakunnan kuudes kokous 6/2004 07.09.2004 klo 18.00 - 20.20 pidettiin kulttuurikeskuksen 3. kerroksen kokoushuoneessa 310.

Esityslistalla oli mm. talousarvion toteutumavertailu, kulttuuritoimenjohtajan viranhaltijapäätökset, kirjastotoimen lisämääräraha vuodelle 2004, kirjastotoimen selvitys henkilöstökyselyn käsittelystä, talousarviosuunnitelman 2005-2008 talousarvion 2005 laadintaohjeet.

Lautakunta kuuli tulosaluejohtajien esitykset vuoden 2005 talousarvioksi ja taloussunnitelmiksi vuosille 2005-2008 ja kävi keskustelua esityksistä.

Mikäli oikein muistan, niukkuutta oli taas kerran roppakaupalla jaettavana.

Kulttuuriasiainlautakunnan sitsemäs kokous 7/2004 29.09.2004 klo 16.00 - 19.20 pidettiin kulttuurikeskuksen 3. kerroksen kokoushuoneessa 310. Tämä oli se kokous, jonka piti alkaa koeluonteisesti klo 13.00...

Esityslistalla oli mm. liikunta- ja nuorisotoimenjohtajan päätökset, Kemin ja Meri-Lapin virkistysaluekartta, Kemix- lasten- ja nuortentapahtumakonseptin kehittäminen Kemiin, osastonjohtajan ja kahden kirjastovirkailijan virkojen lakkauttaminen ja vastaavien toimien perustaminen, nimikemuutokset kulttuuriasiainlautakunnan toimialueella, kulttuuriasiainlautakunnan toimialueen asiakaskyselyn tulokset, kulttuuriasiainlautakunnan taloussuunnitelma 2005-2008, kulttuuriasiainkeskuksen/kulttuuri- ja museotoimen, kirjaston, teatterin, liikuntapalvelujen ja nuorisotyön > taloussunnitelma vuosille 2005-2008, talousarvio vuodelle 2005 sekä investointisuunnitelma vuosille 2005-2008

Olihan siinä asiantynkää yhdeksi kokoukseksi...

Liikuntatoimenjohtajan ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta päätti esittää, että kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto varaa vuoden 2005 talousarvioon 15.000 euroa Kemin ja Meri-Lapinvirkistysaluekartan uudistamiseen.

Nuorisotoimenjohtajn ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta päätti esittää, että kaupunginhallitus/kaupunginvaltuusto varaa vuoden 2005 talousarvioon 30.000 euroa Kemix - lasten- ja nuorisotapahtumakonseptin ja siihen liittyvien tapahtumien kehittämiseen.

Kirjatotoimenjohtajan ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle että kirjaston osastonjohtajan virka lakkautetaan ja tilalle perustetaan vastaava toimi 1.1.2005 alkaen. Edelleen esitettiin, että kirjastosta lakkautetaan kaksi kirjastovirkailijan virkaa ja tilalle perustetaan vastaavat toimet 1.6.2005 ja 1.10.2005 alkaen.

Kulttuuritoimenjohtajan ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle kirjaston, museotoimen ja liikuntapalvelut alueelle nimikemuutoksia.

Kulttuuritoimenjohtajan ehdotuksesta kulttuuriasiainlautakunta merkitsi tiedoksi asiakaskyselyiden tulokset.

Kulttuuriasiainlautakunnan taloussuunnitelma 2005-2008, kulttuuriasiainkeskuksen/kulttuuri- ja museotoimen, kirjaston, teatterin, liikuntapalvelujen ja nuorisotyön > taloussunnitelma vuosille 2005-2008, talousarvio vuodelle 2005 sekä investointisuunnitelma vuosille 2005-2008...

Edellä mainitut "väännöt" teksteineen olivat tulleet edellisiltä vuosilta aika tutuiksi. Osittain ne olivat eräänlaista "toiveiden tynnyri" asiaa - valitettavasti.

Toisaalta em. osa-alueella liikuttiin hyvin konkreettiissa käytännön asioissa, asioissa, jotka vaikuttivat/toisaalta toteutumattomina vaikeuttivat kaupungin työntekijä tekemistä. 

Katselin liikuntapalvelujen osalta "toiveiden tynnyri"- listaa eli vuoden 2005 investointiohjelmaa, josta otan kolme esimerkkiä:

Sauvosaaren urheilupuiston ajanottolaitteiston hankinta
+ Hepolan kentän katsomo
+ Sauvosaaren urheilupuiston aidan perusparannus

Pieni tarkentava kysymys perjantaina 22.09.2017: Ovatko kaikki toteutuneet?

Vuosien 2006-2008 osalta priorisointi ilmeisesti on onnistunut kohtalaisen hyvin.


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...