tiistai 12. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 35...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa: 

Mielenkiintoisin esityslistan kohta oli Teatterinjohtajan viran täyttäminen. Valittu työryhmä oli kokoontunut ainoastaan kerran ja siirtänyt päätöksenteon kulttuuriasiainlautakunnalle.

Asian käsittelyn aikana kulttuuritoimenjohtaja muutti päätösehdotuksensa muotoa: Lautakunta julistaa teatterinjohtajan viran normaalissa järjestyksessä haettavaksi (ks. jäsen Aki Pyykön kirje) LIITE nro 3

Hmmmmm - vai niin - entä sitten? Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että Eero Siren tuli valituksi jatkamaan entisin ehdoin teatterinjohtajana seuraavat kaksi vuotta 31.7.2003 saakka.

Minulla ei ollut Eero Sireniä vastaan mitään - oikeastaan päinvastoin - mutta kysymyksessä oli menettelytavoista, periaatteista. 
Samaa mieltä kanssani oli mm. kulttuuriasianlautakunnan ehdoton kultuuriasiantuntija Ossi Liiten.

Tosiasia lienee se, että Kemin Vasemmistoliitto ei löytänyt "tähän/siihen hätään" sopivaa ehdokasta valittavaksi Kemin kaupunginteatterin johtajaksi ja Eero joutui uhrautumaan vielä pariksi vuodeksi virkaan...


________________________________________________________________________

Neljännen kulttuuriasianlautakunnan kokouksen 4/2001 19.06.2001 esityslista oli mielenkiintoinen, oikeastaan erikoinen...

Sisällysluettelossa otsikon Kemiläisten nuorisoyhdistysten yleisavustusten jakaminen alla oli 26 koulutusavustushakemusta - omina asiakohtina, pykälinä. 

Kirjoitin aikaisemmin, että olen kevyesti = päällisinpuolin selaillut kulttuuriasiainlautakunnan vuoden 2001 pöytäkirjoja todeten, että muistikuvani päätettävistä asioista ovat oikeansuuntaisia: On suuria, tärkeitä, periaatteellisia asioita mutta myös pieniä, lähes mitäänsanomattomia asioita. 
Lähinnä viimeksi mainittuihin liittyvät eri toimijoille jaettavat kaupungin avustukset. Toki em. hakijoille, toimijoille ne ovat tärkeitä, mutta päätöksenteon kannalta ne ovat kyvyttä kamaa, liian rutiininomaista, joka on hoidettavissa muutoinkin - niin kuin myöhemmin on tapahtunutkin.

Nimenomaan nämä koulutusavustushakemukset tuntuivat minusta alunalkaen sellaisilta.

Neljännen kulttuuriasianlautakunnan kokouksen yhtenä asiakohtana oli Ossi Liitenin aloite määräaikaisen/tilapäisen työntekijän palkkaaminen museotoimelle. Asiallinen ja perusteltu aloite.

Listalla oli myös oikaisuvaatimus Kemin kulttuuriasianlautakunnan päätöksestä: Teatterinjohtajan viran täyttäminen (10.4.2001 § 33) - Ossi Liiten ja minä halusimme asiaan selvitystä, kaupunginlakimies oli asiaan liittyvänä antanut lausunnon, joten prosessi jatkui...

Todettakoon pienenä yksityiskohtana, että kevään viimeinen kokous pidettiin ravintolassa ihan aterian kanssa. Oli saamani informaation perusteella perinteinen käytäntö, "maan tapa". Ilmeisesti käytäntö oli kaikilla lautakunnilla samantyyppinen.

Ihan mielenkiintoinen lautakuntakevät oli takana. Niin kuin aikaisemmin kirjoitin, ei ollut kahta sanaa, mikä taho kulttuuriasianlautakuntaa vei ja muut vikisivät, jos sitäkään...

Viidennessä kokouksessa 5/2001 20.09.2001 ensimmäistä kertaa sain tuntumaa talousarvion toteutumavertailuun sekä taloussuunnitelma (2002-2005) - ja talousarvio (2002) prosessointiin. Virkamiehet olivat laatineet pohjaesitykset, jotka eivät aiheuttaneet kovinkaan aktiivista keskustelua.

"Raamit" eli talouden realiteetit ja kaupunginhallituksen tiukka ohjeistus oli lähes käsin kosketeltavissa.

Toisaalta esiin tuli erittäin selkeästi epäsuhta/epäoikeudenmukaisuus lautakuntien kesken.
Tuntui siltä, että sosiaali- ja terveyslautakunta tekee mitä haluaa, raamit paukkuvat eikä sille voida/ei haluta voida mitään.

Toiset lautakunnat sinnittelevät ja yrittävät pysyä ns. raamissa. Todettakoon kertauksena, että kulttuuriasianlautakunta on rahankäytön sunteen pienin lautakunta.

Tosin esiin tuli voimallisesti tosiasia, että vaikeinakin aikoina Kemin kaupungilla on ollut omaperäisen kulttuurikaupungin maine. Vähillä veromarkoilla on saatu kuitenkin paljon aikaa,,,

Kulttuurilautakunnan "peukalon alla" ovat kuitenkin kaikille kemiläisille ja osittain ulkokuntalaisillekin kuuluvia  asioita: Museotoimi, Kirjasto, Teatteri, Liikuntapalvelut, Nuorisotyö ja Musiikki

Tällaiseen kuntapoliittiseen maailmaan minä olin pyrkinyt, päässyt.


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 34...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa: 

Toisen kokouksen esityslitalla oli myös teatterinjohtajan viran täyttäminen. Teatterinjohtaja Eero Sirenin kausi oli päättymässä 31.7.2001. Kulttuuriasianlautakunta valitsi teatterinjohtajan viran täyttämista varten työryhmän. Itse en ollut työryhmän jäsen.

Viran täyttämisestä muodostuikin mielenkiintoinen prosessi kokonaisuudessaan, johon otin kantaa - minun kirjoittamaksi - erittäin tiukalla kirjelmällä myöhemmin 10.04.2001. Näin jälkikäteenkin ajatellen olin oikeassa, mutta olla oikeassa ei sekään aina kuntapäätöksenteossa riitä. Havaitsin, että politiikka, myös kuntapolitiikka on kummallista...

Miksi? Siksi, että valintaprosessi ei edennyt mielestäni oikeassa marssijärjestyksessä.
_______________________________________________________________________


Kulttuuriasianlautakunnan kolmas kokous 3/2001 oli 10.04.2001.

Esityslistalla oli mm. palloseura Kemin Kings ry:n, Kemin Into ry:, Kemin Biljardikerho ry:n ja Karihaaran Tenho ry:n projektiavustusanomukset. Avustukset myönnettin totamuksella: Projektiavustus on enimmillään 75% hyväksyttävien menojen ja tulojen erotuksesta.

Mielenkiintoisin esityslistan kohta oli Teatterinjohtajan viran täyttäminen. Valittu työryhmä oli kokoontunut ainoastaan kerran ja siirtänyt päätöksenteon kulttuuriasiainlautakunnalle.

Asian käsittelyn aikana kulttuuritoimenjohtaja muutti päätösehdotuksensa muotoa: Lautakunta julistaa teatterinjohtajan viran normaalissa järjestyksessä haettavaksi (ks. jäsen Aki Pyykön kirje) LIITE nro 3

Hmmmmm - vai niin - entä sitten? 

Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että Eero Siren tuli valituksi jatkamaan entisin ehdoin teatterinjohtajana seuraavat kaksi vuotta 31.7.2003 saakka.

Minulla ei ollut Eero Sireniä vastaan mitään - oikeastaan päinvastoin - mutta kysymyksessä oli menettelytavoista, periaatteista. 
Samaa mieltä kanssani oli mm. kulttuuriasianlautakunnan ehdoton kultuuriasiantuntija Ossi Liiten.

Tosiasia lienee se, että Kemin Vasemmistoliitto ei löytänyt "tähän/siihen hätään" sopivaa ehdokasta valittavaksi Kemin kaupunginteatterin johtajaksi ja Eero joutui uhrautumaan vielä pariksi vuodeksi virkaan...


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Lue enemmän, luulet vähemmän...

Alla olevassa artikkelissa todetaan: Ihmisen aineenvaihdunta toimii hienosti ja tarkoituksenmukaisesti. Energiaa tuotetaan aina se määrä, mitä kulloinkin tarvitaan.
Näin haluan itsekin uskoa.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Hyvinvointi

Moni uskoo, että vihreä tee laihduttaa ja huonojen yöunien takia lihoo – Asiantuntija kertoo, mitkä laihduttamiseen liittyvät uskomukset pitävät paikkansa ja mitkä eivät

Mikä tahansa liikunta lisää ihmisen energiantarvetta ja siten aineenvaihdunnan aktiivisuutta. Ylipainoa taas ei voi selittää hidastuneella aineenvaihdunnalla, sanoo professori Pertti Mustajoki.

Tilaajille


Moni uskoo, ettei voi ruuasta saada liikaa kaloreita. Siksi selitystä lihomiselle haetaan aineenvaihdunnasta.
SITRUUNAVEDEN tai vihreän teen juominen ei vilkastuta aineenvaihduntaa. Myöskään chili, ananas tai vesimeloni eivät vaikuta siihen mitenkään. Erilaisten ruoka-aineiden kuitenkin väitetään usein vaikuttavan energia-aineenvaihduntaan ja sitä kautta helpottavan painonpudotusta.

”Ihmisen aineenvaihdunta toimii hienosti ja tarkoituksenmukaisesti. Energiaa tuotetaan aina se määrä, mitä kulloinkin tarvitaan. Millään tietyllä ruoka-aineella ei voi vaikuttaa elimistön energia-aineenvaihduntaan ja sitä kautta kalorinkulutukseen”, professori ja sisätautilääkäri Pertti Mustajoki sanoo.

Se, että painonvaihtelua usein selitetään aineenvaihdunnan muutoksilla, on ymmärrettävää. Syödyn kalorimäärän arvioiminen on niin vaikeaa, että lähes kaikki ihmiset aliarvioivat saamansa kalorimäärän. Moni uskoo, ettei voi saada ruuasta liikaa kaloreita, ja siksi selitystä haetaan muualta.

Pertti Mustajoki kertoo, millaisia vääriä uskomuksia ihmisillä on aineenvaihdunnasta, ja mitä siitä pitäisi tietää.

Mitä elimistön aineenvaihdunnalla oikeastaan tarkoitetaan?

Aineenvaihdunnan tärkeimpiä tehtäviä on tuottaa elimistön solujen toimintaan tarvittava energia. Aineenvaihdunta muuttaa ravinnon hiilihydraatteja, rasvoja ja proteiineja sellaiseen muotoon, että solut voivat käyttää niitä hyväkseen. Se tapahtuu niin taloudellisesti kuin mahdollista, Mustajoki kertoo.

Aineenvaihdunnalla ei ole keinoa erityisesti aktivoitua ja kuluttaa energiaa yli luontaisen tarpeen.

Kun ihminen on nielaissut pureskelemansa ruuan tai kulauttamansa juoman, ravinto siirtyy mahalaukun kautta ohutsuoleen. Siellä ruuansulatusentsyymit purkavat ravintoaineet pieniin osiin, jotka imeytyvät vereen. Ruuan matka aineenvaihdunnan monimutkaisissa prosesseissa voi alkaa.

Valtaosa ruuasta päätyy solujen energiaksi. Jos ruoka sisältää enemmän energiaa kuin ihminen tarvitsee, ylimääräiset kalorit varastoituvat rasvakudokseen. Muuta mahdollisuutta ei ole. Aineenvaihdunnalla ei ole keinoa aktivoitua ja käyttää elimistön ylimääräistä energiaa.

Se, mihin ylimääräinen rasva elimistössä kertyy, vaikuttaa kuitenkin paljonkin aineenvaihduntaan siinä mielessä, että rasvasolut toimivat kehon eri osissa eri tavoin.

Lantiolle kertyvä rasva ei ole terveyden kannalta lainkaan haitallista. Sen sijaan vatsaontelossa, sisäelinten ympärillä ja maksassa oleva ylimääräinen rasva häiritsee aineenvaihduntaa. Siitä seuraa monenlaisia aineenvaihdunnan häiriöitä, kuten kakkostyypin diabetesta.

Miten paljon aineenvaihdunta sitten vaikuttaa painonhallintaan?

Mustajoen mukaan aineenvaihdunnan lisääminen ja aktivoiminen ovat ongelmallisia käsitteitä, koska niitä käytetään nykyään yleisesti tarkoittamaan pelkästään energiantarpeen lisäämistä.

Ihminen voi vaikuttaa painonhallintaan vain kuluttamalla energiaa liikkumalla ja kiinnittämällä huomiota syömiseensä, eli ruokien ja juomien sisältämiin kaloreihin.


Ruuan kaloreita voi vähentää monin tavoin. Laihdutuskuurilla laihdutaan usein alussa mukavasti, mutta melkein aina paino nousee takaisin. Parempaan tulokseen laihduttaja pääsee lisäämällä ruokavalioonsa pysyvästi hedelmiä ja kasviksia, jotka vievät tilaa lihottavammilta ruoka-aineilta.

Moni laihtuu myös vähentämällä sokeripitoisia juomia ja syömällä aiempaa pienempiä annoksia. Kaloreita tulee näillä keinoilla vähemmän, mutta lisäksi muutokset auttavat ehkäisemään epäterveellisen ruuan aiheuttamia haitallisia aineenvaihdunnan häiriöitä.

Kuluttaako lihaskuntotreeni eniten kaloreita?

”Eniten energia-aineenvaihduntaan voi vaikuttaa liikunnalla”, Pertti Mustajoki sanoo.

Se, että liikkuu riittävästi ja säännöllisesti, on oleellisinta.

Lihaskuntotreenin aikana ponnistellaan kovasti, ja reipas kävely tuntuu sitä kevyemmältä treeniltä. Siitä huolimatta puolen tunnin reipas kävely kuluttaa enemmän energiaa kuin tavallinen voimaharjoittelu, koska kävely on jatkuvaa, mutta kuntosalilla pitää välillä levätä.

Aika ajoin nostetaan esiin se, että lihastreeni on hyväksi erityisesti siksi, että isommat lihakset kuluttavat levossakin enemmän energiaa.

”Se on totta. Sen merkitys energiankulutuksessa vain on kovin pieni”, Mustajoki sanoo.

Vaikutusta aineenvaihduntaan liioitellaan usein. Jos kehon lihasmassa kasvaa noin neljä kiloa, kalorinkulutus levossa ollessa lisääntyy suunnilleen 50 kilokalorilla. Keskivertomiehen kokonaisenergiankulutus on noin 2200 kilokaloria päivässä.

Liikuntalaji kannattaakin Mustajoen mukaan valita sen mukaan, mikä jaksaa viikosta ja kuukaudesta toiseen kiinnostaa. Sillä, onko liikunta lihaskuntotreeniä vai lenkkeilyä vai jotain muuta liikkumista, ei ole aineenvaihdunnan kannalta suurtakaan merkitystä.

Lihottaako aineenvaihdunnan hidastuminen?

Ylipainoa ei voi Mustajoen mukaan selittää hidastuneella aineenvaihdunnalla. Terveen ihmisen aineenvaihdunta ei noin vain hidastu ilman syytä. Aineenvaihduntaan toki vaikuttavat ikä, sukupuoli ja hormonit, mutta se miten paljon energiaa kulutamme levossa vaihtelee kuukaudesta tai vuodesta toiseen vain hyvin vähän.

Nykyään kun ihmiset istuvat suuren osan päivästä, ihmisen päivittäisestä energiankulutuksesta keskimäärin 60 prosenttia kuluu lepoaineenvaihduntaan.

”Maksa, aivot, sydän ja munuaiset kuluttavat painoonsa nähden yllättävän paljon energiaa”, Mustajoki kertoo.

”Esimerkiksi aikuisen 70 kiloa painavan miehen alle kaksi kiloa painava maksa kuluttaa energiaa suurin piirtein saman verran kuin 28 kiloa painavat lihakset.”

Miksi ylipaino sitten lisääntyy iän myötä?

Aineenvaihdunta hidastuu jonkin verran iän myötä 40-vuotiaasta alkaen. Suurin ero nuoren ja vanhemman välisestä energiankulutuksesta tulee kuitenkin liikkumisen vähenemisessä.

”Vanhemmat ihmiset elävät päivänsä verkkaisemmin kuin nuoret. Istuskellaan enemmän eikä enää harrasteta kuntoliikuntaa samalla tavoin”, Mustajoki sanoo.

Ikääntymiseen liittyvästä energiankulutuksen vähenemisestä noin viidennes johtuu lepokulutuksen vähenemisestä, mutta sen vaikutuksen voi halutessaan kuroa umpeen lisäämällä liikuntaa.

Hidastavatko univaje ja stressi aineenvaihduntaa?

Usein sanotaan, että liian vähäinen yöuni ja stressi lihottavat. Aineenvaihdunta ei kuitenkaan valvomisesta hidastu.

Itse asiassa käy päinvastoin, sillä lepoenergiankulutus hieman lisääntyy, koska unessa lepokulutus on alimmillaan. Kokonaisenergiankulutus kuitenkin yleensä vähenee, koska valvomisen jälkeen aktiivisuus vähenee. Lisäksi valvominen vaikuttaa haitallisesti moniin aineenvaihdunnan tapahtumiin ja lisää samalla ruokahalua.

”Lopputulos on, että viiden tunnin yöunen jälkeen syödään 200–300 kilokaloria ylimääräistä verrattuna yhdeksän tunnin nukkumisaikaan”, Mustajoki kertoo.

Joskus väitetään myös stressihormonien hidastavan aineenvaihduntaa ja lisäävän ylipainoa. Pertti Mustajoen mielestä stressin vaikutusta on liioiteltu. Osa ihmisistä syö ja juo enemmän, kun on stressiä. Toisilla käy päinvastoin.

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Kävimme viimeksi Selkäsaaressa vajaa viikko sitten keskiviikkona 06.09.2017. Tänään aamulla päätimme lähteä pikakäynnille saareen.

Rantautuminen onnistui hyvin, vesi oli sopivan korkealla. Tällä kerralla rantahietikolla ei ollut hirvenjälkiä.

Valmistauduimme  - taas - "olemaan vaan". Rauhoiduttuamme terassille korppi kierteli mökin ympärillä uusin äänin. Mitä lie halusi meille viestittää.

No - istuskelimme hetken aikaa ja kuuntelimme korppia lukuun ottamatta hiljaisuutta.

Kuinka ollakaan ei mennyt kovinkaan kauan, kun vaimoni sanoi käväisevänsä lähimaastossa puolukoita ja sieniä katsomassa.

Minä jatkoin kivien kaivamista etupihalta. Olin aikaisemmilla kerroilla saanut useita kiviä ylös, yksi iso oli vielä montussa. 
Kyllä täytyy monta kiveä ottaa ylös saadakseen yhden ison kiven liikkeelle. Samalla jouduin katkaisemaan muutaman ohuen kuusenjuuren.

Vaimoni palasi lähimaastosta > muutama litra puolukoita ja vähän sieniä. Kahvittelimme ja söimme jugurtit. Vaimoni vielä vähin siivoili ja minä yritin saada ison, montussa oleva kiven pystyyn. 
Siihen se vielä jäi, vaikka minulla oli hyvät vipuviritelmät. No seuraavalla kerralla sitten...

Pohdiskelin itsekseni: Mikä on uteliaisuuden huippu? No jos ei ihan huippu mutta aikamoista uteliaisuutta on katsoa satoja, tuhansia, kymmeniätuhansia vuosia paikoillaan olleen kiven alapuolta, miltä se näyttää. Sitä minä olin tekemässä. Kyseessä on aika iso kivi...

Lähdimme paluumatkalle, pilviä alkoi kertyä taivaalle ja koillistuuli voimistua.

Merellä ei ollut liikennettä, Hahtisaareen saavuttuamme ilmassa oli aistittavissa työn ääniä läheiseltä rivitalotyömaalta - hyvä niin. Mukava saarikäynti taas kerran...

maanantai 11. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 33...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Kulttuuriasianlautakunnan sihteeriksi valittiin Jaana Pulkkinen ja kulttuuritoimenjohtajan Unto Käyhkön sijaiseksi määrättiin liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Eero Saija. 

Todettakoon, että tuohon maailman aikaan Kemin kaupunginteatterin johtajana oli Eero Siren ja kaupunginkirjaston johtajana vt. kirjastotoimnenjohtaja Leena Pitkänen. Kokouksessa oli paikalla vs. liikuntatoimenjohtaja Eija Karismo.
_____________________________________________________________________

Olen kevyesti = päällisinpuolin selaillut kulttuuriasiainlautakunnan vuoden 2001 pöytäkirjoja todeten, että muistikuvani päätettävistä asioista ovat oikeansuuntaisia: On suuria, tärkeitä, periaatteellisia asioita mutta myös pieniä, lähes mitäänsanomattomia asioita. 
Lähinnä viimeksi mainittuihin liittyvät eri toimijoille jaettavat kaupungin avustukset. Toki em. hakijoille, toimijoille ne ovat tärkeitä, mutta päätöksenteon kannalta ne ovat kyvyttä kamaa, liian rutiininomaista, joka on hoidettavissa muutoinkin - niin kuin myöhemmin on tapahtunutkin.

Toisessa kokouksessa 2/2001 15.03.2001 näyttää olleen tärkeimpänä asiana talousarvion 2000 toteutuminen tulosalueittain.

Kulttuuriasiainlautakunnan koulutusasia Oulussa, Suomen museoliiton 78. vuosikokous ja valtakunnalliset museopäivät Turussa ja kulttuurilautakuntien yhteinen kokous Rovaniemellä olivat eistyslistalla.
Minua informoitiin, että kaikki edellä mainitut olivat perinteistä - kulttuurilautakuntien pohjoista osallistumistoimintaa.

Itse olin edelleen työelämässä ja sekä opettaja- että insinöörikuvioissa mukana, joten kiinnostus "ylimääräisiin" menemisiin olivat rajalliset. 

Edellä mainituista Suomen museoliiton tapahtuma kuitenkin kiinnosti, sillä olin tutustunut tarkasti ennakko-ohjelmaan. 
Tulin valituksi osallistujaryhmään, joten yöjunamatka Turkuun oli edessä. Erittäin mielenkiintoinen tapahtuma, jonka aikana sain hivenen tuntumaa uuteen, minulle täysin tuntemattomaan asiakokonaisuuteen...
Osallistumismaksu, johon kuuluivat majoitus ja pakolliset ateriat sekä matkat menivät lautakunnan piikkiin. Päivärahoja ei muistaakseni maksettu. Yritin toteuttaa em. opinto-, koulutus- ja tutustumismatkan lähes nollabudjetilla.   

Toisen kokouksen esityslitalla oli myös teatterinjohtajan viran täyttäminen. Teatterinjohtaja Eero Sirenin kausi oli päättymässä 31.7.2001. Kulttuuriasianlautakunta valitsi teatterinjohtajan viran täyttämista varten työryhmän. Itse en ollut työryhmän jäsen.

Viran täyttämisestä muodostuikin mielenkiintoinen prosessi kokonaisuudessaan, johon otin kantaa - minun kirjoittamaksi - erittäin tiukalla kirjelmällä myöhemmin 10.04.2001. Näin jälkikäteenkin ajatellen olin oikeassa, mutta olla oikeassa ei sekään aina kuntapäätöksenteossa riitä. Havaitsin, että politiikka, myös kuntapolitiikka on kummallista...

Miksi? Siksi, että valintaprosessi ei edennyt mielestäni oikeassa marssijärjestyksessä.


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Lojuuko pöytälaatikkossasi palo- ja myrkytysvaara?

Hmmmmm - vai niin - kyllä, kannattaa kierrättää.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Lojuuko pöytälaatikkossasi palo- ja myrkytysvaara? Viisi syytä miksi paristot kuuluvat kierrätykseen

Puolet Suomessa käytetyistä paristoista jää kierrättämättä. Näistä valtaosa lojuu pöytälaatikoissa.
Paristot
Ylen aamu-tv: Käytetyissä paristoissa piilee palovaara
Ylen aamu-tv: Käytetyissä paristoissa piilee palovaara
Suomalaiset ovat pikkuhiljaa oppimassa paristojen kierrättämisen mutta vielä riittää kirimistä. Puolet vanhoista paristoista ja pienistä akuista jää edelleen lojumaan pusseihin ja pöytälaatikoihin.
Paristojen kierrättämiseen on kuitenkin monta hyvää syytä, kertoo Ylen aamu-tv:ssä maanantaina vieraillut toimitusjohtaja Liisa-Marie Santakoski Recser Oy:stä. Recser on rakentanut valtakunnallisen keräysverkoston paristoille ja akuille.

Raaka-aineet voidaan kierrättää

Paristoissa ja akuissa on ympäristölle haitallisia raskasmetalleja, kuten elohopeaa, kadmiumia ja lyijyä. Kierrättämällä näistä saadaan talteen valtaosa. Materiaali voidaan käyttää uusien akkujen valmistamiseen.
Lisäksi kierrättämällä voidaan vähentää vaarallista metallien kaivuuta mm. Afrikassa.
Santakosken mukaan syksyn aikana aloittaa kierrätyslaitos, joka voi käyttää alkaliparistoja lannoitteen raaka-aineena.

Vanhat paristot voivat aiheuttaa tulipalon

Kaikissa paristoissa on aina vähän virtaa jäljellä. Jos paristojen navat joutuvat oikosulkuun, paristo voi kuumeta ja syttyä palamaan. Varsinkin 9 voltin paristojen navat kannattaa sulkea teipillä. Nappiparistot täytyy teipata molemmin puolin.

Nappiparistot vaarallisia lapsille

Joka vuosi Euroopassa sattuu ikäviä tilanteita, kun lapsi nielaisee nappipariston. Paristot täytyy säilyttää sellaisessa paikassa, mihin pienet lapset eivät pääse. Paristoissa oleva sähkövirta reagoi syljen tai mahahapon kanssa, jolloin ruokatorvi tai suolisto voi vaurioitua.

Metallit hankaloittavat jätteenpolttoa

Arviolta vajaat kymmenen prosenttia paristoista menee sekajätteeseen. Niitä ei kuitenkaan saa sinne laittaa, sillä polttolaitoksia ei ole suunniteltu metallijätteelle.

Kierrättäminen on helppoa

Suomessa on kolmetoistatuhatta kierrätyspistettä paristoille. Kaikki paristoja ja akkuja myyvät liikkeet ottavat niitä myös vastaan.

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 32...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Jatkan tekstisarjaa saatuani valtuustokauden 2001-2004 kulttuuriasianlautakunnan virallista aineistoa silmieni alle...
_________________________________________________________________________________

Sain tänään maanantaina 11.09.2017 sähköpostiviestin Jaana Pulkkiselta Kemin kulttuurikeskuksesta, taidemuseolta. Hän ilmoitti pyytämieni kokouspöytäkirja-aineistojen, -kopioden olevan tutkittavissa tai kotiin haettavissa. Erinomaista palvelua jälleen kerran - hyvä niin.

En kerta kaikkiaan ymmärrä niitä jatkuvia itkusekaisia raivonpurkauksia kunnallisten palvelujen huonoudesta. Pahimpia narisijoita ovat henkilöt, jotka ovat saaneet osakseen kaiken mahdollisen palvelun esim. sosiaali- ja terveyspuolelta.

Itse olen taipuvainen ajattelemaan: Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Lähdin kotoa kuin hauki rannasta. Kulttuurikeskukseen saavuttuani Iiris-kahvila oli miehitetty tuttujen henkilöiden voimin. Ja juttu lensi! Vaihdoin muutaman sanan Ahon Pekan kanssa...

Jututin ylhäällä Jaanan lisäksi nykyistä kulttuuritoimenjohtajaa Kari Silvennoista, joka oli talousarvion laadinnassa. Alhaalla oli uuden taidenäyttelyn: SUO, KUOKKA & TAIDE pystytys menossa. 
Sain mukaani kassillisen pöytäkirjapaketteja, joita alan kaikessa rauhassa selailemaan ja muistelemaan menneitä. Lupasin palauttaa aineistot "säällisessä ajassa"...
Pois lähtiessäni jututin vielä kirjaston tiskillä Arto Laaksoa.

Avasin hetki sitten pöytäkirjan 1/2001 08.01.2001 klo 18.00-20.10. Tämä oli siis se ensimmäinen kokous, jossa oli kuntapäättäjänä. Toki olin ollut lukuisissa opetus- ja insinööriosa-alueen kokouksissa mukana aikaisemmin ja vielä sen jälkeenkin.

En malta olla kirjoittamatta ensimmäisen kokouksen esityslistan sisällysluetteloa.

SISÄLLYSLUETTELO

1. Laillisuus ja päätösvaltaisuus
2. Pöytäkirjan tarkastus
3. Kulttuuriasianlautakunnan sihteeri
4. Kulttuuritoimenjohtajan sijaisen määrääminen
5. Keskustan valtuustoryhmän aloite kaupunkilaisten mahdollisuudesta luistella jäähallissa ilman maksua
6. Kulttuuriasiainkekeskuksen käyttösuunnitelma 2001
7. Kirjastotoimen käyttösuunnitelma 201
8. Teatterin käyttösuunnitelma 2001
9. Liikuntapalveluiden käyttösuunnitelma 2001
10. Nuorisotyön käyttösuunnitelma 2001
11. Kirjastotoimen vuoden 2001 investointiosan käyttösuunnitelma
12. Liikuntapalveluiden vuoden 201 investointiosan käyttösuunnitelma 

Edellisestä kukaties joku lukijoista mutisee: EVK tai peräti EVVK - siitä vaan...

Kulttuuriasianlautakunnan sihteeriksi valittiin Jaana Pulkkinen ja kulttuuritoimenjohtajan Unto Käyhkön sijaiseksi määrättiin liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja Eero Saija. 


Todettakoon, että tuohon maailman aikaan Kemin kaupunginteatterin johtajana oli Eero Siren ja kaupunginkirjaston johtajana vt. kirjastotoimnenjohtaja Leena Pitkänen. Kokouksessa oli paikalla vs. liikuntatoimenjohtaja Eija Karismo.

Pienenä yksityiskohtana todettakoon, että Kirjastotoimen vuoden 2001 investointiosan käyttösuunnitelmaan liittyi jo silloin ja nimenomaan myöhemmin paljon keskustelua herättäneen kirjastoauton korin kunnostus ja renkaat. Elettiin markka-aikaa > 120.000 mk
Tämä oli siis minun ensimmäinen kokoukseni kuntapäättäjänä.



Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...