torstai 30. maaliskuuta 2017

Putin: Olen valmis tapaamaan Trumpin Helsingissä...

Toivottavasti ennen mahdollista tapaamista epäilyt Venäjän toteuttamista vakoilu/hakkerointi/ tms. -sotkuista liittyen USA:n presidenttivaaleihin, on selvitetty.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Putin: Olen valmis tapaamaan Trumpin Helsingissä

Putin vastasi tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheenvuoroon. Niinistö sanoi Arkangelissa olevansa iloinen, jos hän voisi isännöidä Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttejä Suomessa.
Ulkomaat
Vladimir Putin ja Sauli Niinistö Venäjän Arkangelissa torstaina 30. maaliskuuta.
Vladimir Putin ja Sauli Niinistö Venäjän Arkangelissa torstaina 30. maaliskuuta.Jussi Nukari / Lehtikuva
Venäjän presidentti Vladimir Putin sanoo olevansa valmis tapaamaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Helsingissä. Tapaaminen voitaisiin järjestää arktista aluetta koskevassa huippukokouksessa.
Suomi aloittaa Arktisen neuvoston puheenjohtajana toukokuussa.
Putin vastasi tasavallan presidentin Sauli Niinistön puheenvuoroon. Niinistö sanoi olevansa iloinen, jos hän voisi isännöidä Venäjän ja Yhdysvaltain presidenttejä Suomessa.
– Suomi on hyvä naapuri. Sillä on hyvä asiantuntemus korkean tason tapahtumien järjestämisestä. Suomi olisi siksi sopiva maa ja Helsinki sopiva paikka tällaisen tapaamisen järjestämiselle, Putin sanoi.
Putinin mukaan tapaamisen toteutuminen riippuu kuitenkin Yhdysvalloista. Putinin ja Trumpin on määrä tavata joka tapauksessa viimeistään teollisuusmaiden G20-huippukokouksessa Saksan Hampurissa heinäkuussa.
Niinistö ja Putin osallistuvat parhaillaan yhdessä arktista aluetta ja ilmastonmuutosta käsittelevään paneelikeskusteluun Venäjän Arkangelissa.

Putin: Yritimme lisätä transpondereiden käyttöä

Kysyttäessä Yhdysvaltain ja Venäjän välien kiristymisestä Putin nosti esiin Niinistön viime kesänä Kultarannassa tekemän ehdotuksen Itämerellä lentävien koneiden tunnistimien eli transponderien käytöstä.
Putinin mukaan Venäjä on yrittänyt saada kaikki, myös ulkovaltojen, Itämerellä lentävät sotilaskoneet käyttämään tunnistimia. Sotilasliitto Naton jäsenmaat eivät kuitenkaan halua käyttää niitä, Putin sanoi.
Niinistö korjasi Putinia.
– Vladimir, en sanonut, että vain Venäjän koneet lentäisivät ilman transpondereita. Sanoin sinulle viime kesänä, että on koneita, jotka lentävät ilman niitä, Niinistö totesi.
Putin naurahti vastaukseksi, ja Niinistö kiitti Putinia tunnistinasian viemisestä eteenpäin.

Putin ja Niinistö korostivat yhteistyötä arktisella alueella

Molemmat presidentit korostivat Arkangelissa yhteistyön tarvetta arktisella alueella. Putin kuitenkin painotti avauspuheenvuorossaan samalla arktisen alueen valtavaa taloudellista potentiaalia.
– Ajattelemme helposti, että liiketoimet ja ympäristönsuojelu ovat vastakkaisia asioita. Tästä olisi päästävä, Niinistö sanoi myöhemmin paneelikeskustelussa.
Niinistö patisti kaikkia Pariisin ilmastosopimuksen allekirjoittajavaltioita ratifioimaan sopimuksen nopeasti.
Niinistö myös muistutti, että ilmaston lämpenemistä tapahtuu nopeimmin pohjoisilla alueilla. Arktisella alueella keskilämpötila on noussut kaksi kertaa niin nopeasti kuin muualla, Niinistö sanoi.
– Jos menetämme arktisen alueen, menetämme koko maailman, hän jatkoi.
Niinistö korosti myös kansainvälisen oikeuden merkitystä.
– Geopoliittiset jännitteet muualla maailmassa eivät saa vaikuttaa arktiseen alueeseen, Niinistö sanoi.
– Emme aio ryhtyä sotaan tai kilpailla Yhdysvaltain kanssa arktisesta alueesta, Putin tähdensi paneelissa.
Paneelin jälkeen Niinistö ja Putin tapaavat vielä kahden kesken. Keskusteluja on silloin määrä käydään muun muassa ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ja Ukrainan sodasta.
Niinistö hakee vierailullaan tukea Suomen Arktisen neuvoston puheenjohtajuuskauden aloitteille muun muassa ilmastonmuutoksen torjunnasta.

Oletko sinä soihdunkantaja?

Lähetin alla olevan tekstin lehteen viime vuoden puolella. Tässä uusintana: 

Oletko sinä soihdunkantaja?

Jäin 01.10.2008 täysin ansaitsemalleni (vanhuus)eläkkeelle. Siten vuonna 1962 alkanut puunjalostusteollisuuden ammattiura ja vuonna 1972 alkanut opettajaura ovat tältä erää takanapäin. Sain ammatillisesti elää upean pätkän Suomen puunjalostusteollisuuden kehittymistä.
Tosin laitatan nimikirjaotteen kuntoon, eihän sitä tiedä, mitä vielä eläkkeellä ollessaan tekee, kun ihan hallitustaholtakin patistelevat – ainakin tällä hetkellä työssä olevia – jatkamaan sorvin ääressä olemista nykyistä pitempään.

Selailin hetki sitten vanhoja tekstejäni. Muun muassa alla oleva hiukan päivitettynä alkoi kiinnostaa...
Olin kauan – noin kaksikymmentä vuotta sitten – koulutus- ja opintopäivillä Virossa, Tallinnassa.

Tapahtuman eräs luennoitsija, matkasaarnaaja, superkouluttaja kysyi oman luentonsa alussa: ”Mikä on maailman eniten käytetty sana?”

Luettelimme tukun suomenkielisiä versioita, kuten; globalisoituminen, ympäristönsuojelu, tietotekniikka, verkostoituminen, jne. ,nykyisin olisimme todennäköisesti luetelleet aivan muita käsitteitä.

Hänen mielestä maailman eniten käytetty sana siihen aikaan oli PARADIGMA.

Mitä se on?
Hän luonnehti em. sanaa yleisesti ja laajasti eräänlaisena ihmisen mielikuvana, näkemyksenä, käsityksenä ympäröivästä maailmasta.
Hän liitti sen taitavasti myös oppimiseen ja nimenomaan uusien asioiden omaksumiseen ja luovien ratkaisumallien aitoon etsimiseen, aistimiseen…

Hän kuvasi asiaansa erittäin mielenkiintoisesti piirtoheittimen avustuksella.

Todettakoon, että pyysin häneltä esitelmän jälkeen hänen piirtämänsä lennokkaat piirtoheitinkalvot muistoksi erinomaisesta esitelmästä, johon hän mielihyvin suostui ja signeerasi pääkalvon nimellään. Se sopisi raamitettuna huoneentauluksi.

Hän otti esimerkin pääkopastamme kuvaten siinä olevaa tilaa meidän kaikkien tuntemalla mämmilaatikolla!
Hän kertoi lennokkaasti, että meidän jokaisen päässä on todellakin tavallaan mämmilaatikko, jonka mittasuhteen ovat jotakuinkin kaikkien tiedossa.

Hän kuvasi ns. Gaussin käyrän avulla meitä tavallisia maan tallaajia ja nimenomaan meidän käyttäytymistämme tilanteessa, jossa esim. organisaatiolle esitetään uusi, entisestä poikkeava ehdotus, jonkin asian toteuttamiseksi…

Tutkimusten mukaan pieni, todella pieni osa ryhmästä ”syttyy” välittömästi asialle.

Toisena on suurin osa on ns. hiljaista enemmistöä, joka hartaasti toivoo, että jatketaan entiseen, hyväksi havaittuun tyyliin.

Kolmantena selkeästi erottuvana ryhmänä on myös pieni, mutta yleensä erittäin aggressiivinen ryhmä, joka jotakuinkin haistattaa kaikille uudistuksille, koska ne ovat tähänkin saakka aina menneet lievästi sanottuna poskelleen!
Tämähän meille kaikille on tuttua, mutta…

Hän sanoi, että em. pieni ryhmä, joka suhtautuu myönteisesti uusiin asioihin on todella merkittävä, josta on erityisesti huolehdittava, koska siinä ryhmässä on koko organisaation kannalta menestyksen avaimet!

Siinä ryhmässä on tulisieluisia soihdunkantajia, esitaistelijoita, jotka yleensä saavat myös muut syttymään esitetylle, uudelle asialle. Se on juuri se ryhmä, joka ei aivan ensimmäisenä sano ei!, EI ja EEEIII!, näin ei voida menetellä, näin ei ole aikaisemminkaan tehty, vaan …

Se on juuri se ryhmä, joka madaltaa oman mämmilaatikkonsa reunoja ja laajentaa mämmilaatikkonsa pohjapinta-alaa antaen uusien ajatusmallien vapaasti iskeytyä omaan tajuntaan ja siten avartaa, monipuolistaa omaa näkemystään esitettävästä asiasta!

Tämän ryhmän jäsenet eivät aivan ensimmäisenä myöskään ajattele: “ Kun tuo ajatus ei ole minun omasta päästäni lähtöisin, minä en voi sitä kannattaa ja eteenpäin viedä!”, vaan että …

Mikä ettei, pannaan homma haisemaan!”, ja tulosta yleensä syntyy!

Kysymys kuuluu:" Haluatko Sinä olla em. tyyppinen tulisieluinen soihdunkantaja?"

Jos vastasit kyllä, Sinulla on todennäköisesti loistava tulevaisuus edessäsi! Kaikkea hyvää Sinulle.

Niin, kuntavaalit lähestyvät, kaikki ryhmittymät toivovat saavansa ehdokkaiksi em. tyyppisiä soihdunkantajia. Lähde mukaan!

Pohdiskeluterveisin
Aki Pyykkö
Opetusalan eläkeläinen Kemistä


Henkilökohtaista äänimääräpohdiskelua Kemissä...

Kemissä on 17675 äänioikeutettua näissä kuntavaaleissa. Jos optimistisesti lähestyn asiaa ja ennustan, että äänestysprosentti on 55% niin hyväksyttyjä ääniä on 9721.

Kemissä ilmeisesti "ääniharava"-titteli = äänikuningas tai -kuningar saavutetaan noin 400 äänellä.
Kemissä on yksitoista äänestysaluetta. Em. tittelin saavuttamiseksi olisi saatava jokaiselta äänestysalueelta noin 36 ääntä...

Todettakoon, että mm. omalla äänestysalueellani eli Syväkangas-Ritikka on 2077 äänioikeutettua ja jos äänestysprosentti olisi 55%, niin ääniä olisi jaossa 1142.

Mikäli Kemin Keskustan kuntavaalikampanja onnistuu suunnitellulla tavalla, todennäköisesti noin 100 äänellä saattaa valtuustopaikka toteutua. Se merkitsee keskimäärin noin 9 ääntä jokaiselta äänestysalueelta...

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Talvivaaran konkurssihakemus peruttiin yllättäen – yhtiö virittelee uutta liiketoimintaa...

Ken elää, hän näkee...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Talvivaaran konkurssihakemus peruttiin yllättäen – yhtiö virittelee uutta liiketoimintaa

Viisi velkojaa on perunut hakemuksensa pörssiyhtiö Talvivaaran asettamisesta konkurssiin, sanoo yrityssaneerauksen selvittäjänä toimiva asianajaja Pekka Jaatinen.
Talvivaara
Talvivaaran kaivoksen liput liehuivat heinäkuussa 2014 Sotkamossa.
Talvivaaran kaivoksen liput liehuivat heinäkuussa 2014 Sotkamossa.Jarno Kuusinen / AOP
Hakemus Talvivaaran asettamisesta konkurssiin jätettiin Espoon käräjäoikeudelle vain viikko sitten.
– Viisi velkojaa on perunut hakemuksen, jonka mukaan Talvivaara pitäisi asettaa konkurssiin, selvitysmies Pekka Jaatinen sanoo.
Vielä viime viikolla velkojat katsoivat, että yhtiön Espoon käräjäoikeudelta hakemaa yrityssaneerausta ei tule vahvistaa, vaan pörssiyhtiö Talvivaara olisi haettava konkurssiin.
Selvitysmies Jaatinen puolestaan oli esittänyt käräjäoikeudelle yrityssaneerauksen vahvistamista. Yrityssaneerauksen nyrkkisääntönä on, että saneerauksen olisi oltava velkojille kannattavampi kuin yrityksen alas ajo.
Jaatisen mukaan velkojat haluavat lausua yrityssaneerausta koskevasta asiasta uudelleen.
– Yrityssaneerausmenettelyn käsittely käräjäoikeudessa siis jatkuu, Jaatinen kertoo.
Konkurssivaatimuksensa peruivat valtion erityisrahoitusyhtiö Finnvera, Handelsbanken, OP-ryhmä, Danske Bank ja Nordea.

Talvivaara kehittelee romumetallibisnestä?

Viime viikolla velkojat katsoivat lausunnossaan, että yrityssaneerauksen keinot eivät riittäisi poistamaan Talvivaaran maksukyvyttömyyttä. Lausunnossa todettiin, että Talvivaaralla ei ole kassavirtaa tuottavaa liiketoimintaa.
Talvivaara ei omista enää Sotkamossa sijaitsevaa kaivosta. Kaivos on ollut vuodesta 2015 lähtien valtionyhtiö Terrafame.
Espoon käräjäoikeus aloitti Talvivaaran yrityssaneerausmenettelyn vuonna 2013.
Yrityssaneerauksen tavoitteena on tervehdyttää taloudellisissa vaikeuksissa olevan yrityksen liiketoiminta. Talvivaara odottaa siis parhaillaan käräjäoikeudelta päätöstä yrityssaneerausohjelman vahvistamisesta.
Talvivaaran pyrkimyksenä on päästä eteenpäin uusien liiketoimintojen keinoin. Yhtiö on kehittelemässä muun muassa romumetallien käsittelyyn liittyvää liiketoimintaa.

Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan.
Suora nettilainaus Helsingin sanomista hiukan tuunattuna:
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Valeuutiset ovat roskaa, eivät uutisia

Roskatiedon tehtailijat yrittävät murtaa yhteiskunnan luottamusta ja kykyä päättää omasta tarinastaan.

SUOMA­LAISILLA on erityisen hyvä kyky torjua Venäjältä lähtöisin olevaa propa­gandaa ja tekaistua tietoa, arvioitiin Foreign Policy -lehdessä kuukausi sitten.

Suomalaiset ovat maailman viidenneksi onnellisin kansa, pääteltiin vuorostaan viime viikon alussa julkistetussa uusimmassa vuosittaisessa maailman onnellisuusraportissa.

Kumpikaan arvio ei ole kovin vankalla tieteellisellä pohjalla.

Foreign Policyssa Suomen propagandakestävyydestä kirjoittanut Reid Standish kehui vuosi sitten samassa lehdessä Suomen taitoa hoitaa Venäjä-suhteitaan.

Onnellisuusraportissa Somalia pärjää paremmin kuin Bhutan, joka sentään omasta mielestään keksi onnellisuuden tai ainakin sen mittaamisen.

EI LÄHDETÄ kuitenkaan taas vähättelemään kansainvälisiä mittauksia, joissa Suomi menestyy.

Molemmissa arvioissa yksi peruste korkeille sijoituksille on suomalaisten vankka luottamus yhteiskuntaan ja sen instituutioihin. Se on tärkeä havainto.

Kun luottamusta on, yhteiskunnat voivat hallita omaa tarinaansa eli sitä, mikä on yhteisesti tärkeää ja mikä on totta. Niin Suomi edelleen tekee. Mutta luottamuksesta ja tarinanhallinnasta on meneillään armoton, maailmanlaajuinen kamppailu, jossa yhtenä kohteena on journalismi.

TUNNELMA ei ollut erityisen toiveikas, kun joukko eri maiden journalisteja, tutkijoita ja mediajohtajia mietti viime viikolla Unescon päämajassa Pariisissa, mitä asialle pitäisi tehdä.

Internetissä ja somessa on rajattomasti tilaa myös valheelle. 
Tekaistua tietoa tehtaillaan niin idässä kuin län­nessäkin, ja Facebookin kaltaiset suuret alustat vievät journalismilta voimavaroja.

Yksi vastaus Unescon päämajassa pohdittuun kysymykseen on, etteivät väittely valeuutisista ja valheiden kor­jaaminen saa viedä tilaa omalta tiedonvälitykseltä. Jos niin käy, toistellaan vain valheen sisältöä. Tarinanhallinta siirtyy valheen levittäjälle, joka saa pienellä kannatus­prosentilla suuren julkisuuden.

Toinen uhka on, että turvatakseen taloutensa media luopuu vaativasta ja kriittisestä journalismista ja korvaa sen jollakin halvemmalla. Sitä tapahtuu.

Näiden uhkien edessä Suomi todella on vastustuskykyisempi kuin monet muut maat, mutta ei immuuni.

Vielä yksi keino valeuutisten torjuntaan: niitä voi kutsua selkeästi niiden oikealla nimellä. Ne ovat roskaa eivätkä minkäänlaisia uutisia.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa...

profiilikuvasiAjattelin muistuttaa Sinuakin, että kuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut.
Olen Kemissä ehdokkaana Kemin Keskustan ryhmässä sit.- nimikkeellä äänestysnumerolla kolmekymmentäkaksi > 32

En ole hyvistä yrityksistäni huolimatta löytänyt numerolle hyvää slogania. Aikaahan tässä H-hetkeen eli varsinaiseen äänestyspäivään sunnuntaihin 9.4.2017 on vielä puolitoista viikkoa.
Ei muuta kuin äänestämään...  

Dear Google User > näitä riittää...

Sain taas aamulla sähköpostiviestin liitteineen. Varmaan samanlaisen on saanut satoja, tuhansia, jne. suomalaisia.  

Olen muistaakseni muutaman kerran todennut, että jos saan vastaavan tyyppisen sähköpostiviestin Googlen Suomen maajohtajalta niin asia on ok.

Saamani sähköpostiviesti:

Dear Google User,

Please kindly find your winning notification as attached.

NOTE! A lot of people do ignore to open the attached file to see their winning letter due to fear of virus thereby loosing the opportunity to receive their award, But i urge you to open it and claim your prize. Google values your right to privacy! Your information is 100% secured and will be used exclusively for the purpose of this award only.The Google Promotion Award Team has discovered a huge number of double claims due to winners informing close friends relatives about their winning and also sharing their pin numbers. The Google Promotion Award Team has reached a decision from headquarters that any double claim discovered by the Lottery Board will result to the cancelling of that particular winning. So you are hereby strongly advised once more to keep your winnings strictly confidential until you claim your prize.

Sundar Pichai
Chief Executive Officer

Google.

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Venäjän suurlähettiläs Ylelle Suomen Nato-keskustelusta: "Venäjällä ei voi olla vapaata rajaa Naton kanssa"

Alla olevassa artikkelissa todetaan: – Venäjällä ei kuitenkaan voi olla vapaata rajaa Naton kanssa, koska meillä on erimielisyyksiä sen blokin kanssa. Vapaalla rajalla Rumjantsev tarkoittaa rajaa, joka ei ole vahvasti aseistettu. 

Suurlähettiläällä on sopivan valikoiva muisti: Hän jättää mainitsematta, että Suomen rajan pinnassa/tuntumassa on tälläkin hetkellä hirvittävä, täysin ylimitoitettu asearsenaali: Murmanskin pohjoispuolella, Severomorskissa ja sen lähialueella on todennäköisesti maailman suurin ja tuhovoimaisin ydinaseiden keskittymä. Alakurtti on "elvytetty", sinne todennäköisesti tuodaan lisää sotakalustoa ja -joukkoja. Pietarin ympäristössä on mittava asearsenaali, jota ilmeisesti uudistetaan > tappo- ja tuhovoimaa lisää... 

Kaikki edellä mainitut ovat olleet vuosikymmeniä Suomen rajan tuntumassa. Suomen liityttyä Natoon tuskin tuo itärajanpintaan muutoksia. Raja on vartioitu joka neliömetrin alueelta jo tällä hetkellä molemmin puolin tarkkaan. 


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tunattuna:

Venäjän suurlähettiläs Ylelle Suomen Nato-keskustelusta: "Venäjällä ei voi olla vapaata rajaa Naton kanssa"

Aleksandr Rumjantsev on ollut Venäjän suurlähettiläänä Suomessa melkein 11 vuotta. Hän ihailee Suomea ja uskoo maittemme välisiin hyviin suhteisiin.
Yle maailmalla: Moskova
Aleksandr Rumjantsev
Aleksandr RumjantsevPetteri Paalasmaa / AOP
Harvoin tapaa ihmistä, joka puhuu Venäjän ja Suomen nykysuhteesta yhtä myönteisesti kuin suurlähettiläs Aleksandr Rumjantsev.
Suurlähettiläs Rumjantsev ei nimittäin suostu näkemään siinä mitään ongelmia. Yksi esimerkki hyvistä väleistä on hänen mielestään vilkas tapaamistahti korkeimmalla poliittisella tasolla. Presidentit ovat tavanneet kaksi kertaa vuodessa, ja niin tekevät ilmeisesti tänäkin vuonna.
Jo maaliskuun lopulla presidentit Sauli Niinistö ja Vladimir Putin kohtaavat Arktisella foorumilla Arkangelissa Venäjällä. Myöhemmin tänä vuonna presidentti Putinia odotetaan Suomeen maamme 100-vuotisjuhlinnan merkeissä.

Kekkosen nyökkäys sykähdytti

Rumjantsevin ensikohtaaminen Suomen kanssa tapahtui jo lapsuudessa.
Hän oli 13-vuotias koululainen, kun presidentti Urho Kekkonen tuli ensimmäisellä valtiovierailullaan Neuvostoliittoon Sverdlovskiin, jossa Rumjantsevin perhe asui. Aleksandr-poika sai tervehtiä Kekkosta kantaen lippua.
Hän muistaa lämmöllä Kekkosen hymyn kunniatehtävää suorittavalle pikkupojalle. Silloin ajatukset ulkomailla asumisesta ja diplomatiasta olivat kuitenkin kaukana.
Tuleva suurlähettiläs kouluttautui ensin ydinfyysikoksi. Myöhemmin hänestä tuli opinahjonsa Kurtšatovin instituutin johtaja. Siltä paikalta hänet nimitettiin atomienergiaministeriksi vuonna 2001.
Venäjän Suomen suurlähettiläs Rumjantsevista tuli keväällä 2006. Ja nyt hän on jo kuusi vuotta ollut Helsingin diplomaattikunnan vanhin, doyen eli pisimpään asemamaassa toiminut suurlähettiläs.
Presidentti Urho Kekkonen vieraili 22. -31. toukokuuta1958 Neuvostoliitossa. Tavalliset kansalaiset toivottivat Kekkosen tervetulleeksi.
Presidentti Urho Kekkonen vieraili Neuvostoliitossa 22.-31. toukokuuta 1958. Tavalliset kansalaiset toivottivat Kekkosen tervetulleeksi.Kalle Kultala / Lehtikuva

Suomi valitsee oman tiensä

Suomen ja Venäjän pitkä yhteinen historia on Rumjantsevin mukaan hyvä pohja toimivalle suhteelle.
Venäjällä ei voi olla vapaata rajaa Naton kanssa.
SUURLÄHETTILÄS ALEKSAND RUMJANTSEV
Suurlähettiläs ei halua muistella sotaa, vaan keskittyy nykytilanteeseen. Vaikka Venäjän ja Euroopan Unionin välit ovat pahasti solmussa, ei Rumjantsev näe kiistoja Suomen ja Venäjän välillä. Tilanne tosin voi muuttua, mikäli Suomi liittyy Natoon. Rumjantsev painottaa, että valinta on yksinomaan Suomen ja suomalaisten.
– Venäjällä ei kuitenkaan voi olla vapaata rajaa Naton kanssa, koska meillä on erimielisyyksiä sen blokin kanssa.
Vapaalla rajalla Rumjantsev tarkoittaa rajaa, joka ei ole vahvasti aseistettu.
Venäjän vaikuttamisyrityksiä muiden maiden sisäisiin asioihin Rumjantsev ei tunnista. Hänen mukaansa esimerkiksi jonkun toisen maan vaaleihin vaikuttaminen on mahdotonta.
Hänkin tosin tunnustaa, että yleiseen ilmapiiriin voi vaikuttaa tiedotusvälineiden ja sosiaalisen median kautta.
– Silti on aina mahdollista tarkistaa asioita eri lähteistä ja löytää totuudenmukaista tietoa.
Svetogorskin raja-asema
Liikenne Svetogorskin raja-asemalla Imatran lähistöllä on vilkasta.YLE

Ydinvoima-asiantuntija

Ammatillisen taustansa takia suurlähettiläs seuraa tarkalla silmällä Fennovoiman ydinvoimalahankkeen etenemistä. Häntä ei huolestuta sen hidas eteneminen.
– Tällaiset projektit myöhästyvät aina, koska ydinvoimalaa rakennettaessa täytyy olla erityisen huolellinen turvallisuuden suhteen.
Rumjantsev ei näe ydinvoimalahankkeessa mitään turvallisuuspoliittista tai geopoliittista ulottuvuutta.
– Näen tämän puhtaasti energia- ja talouskysymyksenä.
Taloutta Rumjantsev pitää poikkeuksellisena ilmiönä. Hän määrittelee sen ainoaksi toiminnaksi, jossa kumpikin osapuoli voittaa.
– Fysiikassa sellaista ei ole, siellä toinen saa ja toinen menettää.
Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalatyömaa 14.9.2016. Taustalla betoniasema.
Fennovoiman Hanhikiven ydinvoimalatyömaa 14.9.2016. Taustalla betoniasema.Risto Degerman / Yle

Suomi näyttäytyy ihanteellisena

Suomea Aleksandr Rumjantsev katsoo lempein silmin.
Suurlähettiläänä hän on matkustanut ympäri maata autolla. Kilometrejä on kertynyt yli kolmesataatuhatta. Ainoa paikka, jossa hän ei ole vielä käynyt on kolmen maan raja Kilpisjärvellä.
Matkoillaan hän on kiinnittänyt huomiota suomalaisten tapaan hoitaa maata. Siitä näkee, että täällä asuu kansa, joka rakastaa kotimaataan.
– Kansallishymninne nimi ei turhaan ole Maamme laulu. Täällä tuntee, kuinka jokainen kokee maan omakseen ja huolehtii siitä.
Maasta huolehtiminen näkyy Rumjantsevin mielestä erityisen hyvin, kun kulkee syrjäseuduilla.
– Tiellä, jolla ei kulje edes yksi auto tunnissa on niin kiiltävät liikennemerkit, että niistä on tuntevinaan maalin hajun.
Suurlähettiläs tekee arkipäiväisiä havaintoja suomalaisesta tavasta työskennellä. Hän on esimerkiksi huomannut, ettei rakennustyömailla laiskotella pelaten dominoa. Automatisoidut tehtaat pyörivät pienellä henkilökunnalla ja kaupoissa myyjät ovat ystävällisiä ja ammattitaitoisia.
– Tämä on hyvin toimiva ja hyvin hoidettu maa.

Kommentteja kirjoituksiini - kiitos...

Olen kirjoitellut tekstejä sanomalehtien ns. yleisönosastoille 1960-luvun puolesta välistä alkaen. Yli viidenkymmenen vuoden ajan...

Varsinkin eläkkeelle jäätyäni kirjoitustahti on kiihtynyt, on niin paljon mielenkiintoisia asioita, joista on lähes pakko kirjoittaa. Kaiken lisäksi tämä oman Blogisivun pitäminen 01.07.2014 alkaen ja Facebook-aloitus 23.01.2017 alkaen on lisännyt huomattavasti "pätkäkirjoittamista". Edellä mainitut uudet kanavat ovat merkinneet lehtiin lähetettävien kirjoitusten vähenemistä, lähes loppumista. Twitteriin en taida heittäytyä, sillä en osaa kirjoittaa 140 merkin verran...

Sähköpostihan minun varsinainen työkaluni on, sen sijaan puhelinta käytän äärimmäisen vähän, tuskin ollenkaan.

Olen siis kirjoittanut aika monta tekstiä. Tekstejäni kommentoidaan erittäin vähän, tuskin ollenkaan. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että otan mielellään palautetta vastaan.

Tähän asiaan liittyy myös "vaieta kuoliaaksi"-käsite. Monet henkilöt, jotka ovat suuna päänä kaikenlaisissa sioissa, eivät ole koskaan, toistan eivät koskaan kommentoineet minun kirjoittamistani. Yli viidenkymmen vuoden aikana!