maanantai 16. tammikuuta 2017

Puolueet odottavat kuntavaali­ehdokkaiden loppuryntäystä – noin puolet tavoitellusta ehdokasmäärästä koossa...

Aikaa ehdokaslistojen täyttämiseen on aikaa vain/vielä rapiat kuusi (6) viikkoa. Niin sanotut täydet listat taitavat olla "kiven takana"...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Politiikka

Puolueet odottavat kuntavaali­ehdokkaiden loppuryntäystä – noin puolet tavoitellusta ehdokasmäärästä koossa

Viimeisen kuukauden odotetaan kaksinkertaistavan ehdokkaiden määrän.


Kuntavaalit käydään tämän vuoden huhtikuussa. Vaalien ehdokasasettelu päättyy 28. helmikuuta.
KUNTAVAALIEN ehdokasasettelu etenee eduskuntapuolueissa määrätietoisesti, vaikka odotukset ehdokkaiden saamisesta ovat olleet tällä kertaa huonot.

Kiinnostuksen uskottiin vähenevän, kun sote- ja maakuntauudistus vie kunnilta puolet budjetista pois. Lisäksi nyt valitaan seitsemän prosenttia vähemmän valtuutettuja kuin vuoden 2012 kuntavaaleissa. Kaikkiaan jaossa on yhtä vaille 9 000 valtuustopaikkaa.

Kuntien yhdistymiset ovat vähentäneet valtuustopaikkoja, ja peräti 94 kuntaa on käyttänyt hyväkseen kuntalain uudistusta ja pienentänyt valtuustonsa kokoa. Vain kaksi kuntaa kasvatti sitä.

KUNTAVAALIEN tulokseen vaikuttaa huomattavan paljon se, paljonko ehdokkaita on tarjolla. Siksi puolueilla on parhaillaan täysi haku päällä. Puolueiden verkkosivut pullistelevat ilmoittautumislomakkeita.

Ehdokasasettelu päättyy 28. helmikuuta. Kukin puolue voi asettaa kunnassa enintään puoltoistakertaisen määrän ehdokkaita suhteessa valtuuston kokoon.

Puolueista kerrotaan, että noin puolet tavoitteellisesta ehdokasmäärästä on koossa. Puolueet tavoittelevat pääasiassa yhtä suurta ehdokasmäärää kuin vuoden 2012 vaaleissa. Keskustalla oli silloin 8 400 ehdokasta, Sdp:llä ja kokoomuksella vajaat 7 000 ja perussuomalaisilla noin 4 400.

Viimeinen kuukausi on ehdokkaiden hankinnan vilkkain. Puolueissa tiedetään, että monen ehdokassopimus jää viime hetkiin.

”Ehdokasmäärä on aina tuplaantunut viimeisen kuukauden aikana”, sanoo kokoomuksen puoluesihteeri Janne Pesonen. Ehdokkaiden hankinta on paikallisissa käsissä, ja nimet on tapana panna paperiin viime hetkillä, Pesonen kuvailee.

SDP:N puoluesihteerin Reijo Paanasen mukaan ehdokaslistalle ilmestyvät ensin ensikertalaiset, koska he tarvitsevat pitemmän kampanjan. Entiset valtuutetut ilmoittautuvat viime hetkillä paitsi niissä kunnissa, joissa on pitänyt järjestää jo jäsenäänestys ehdokkaaksi pääsemisestä.

Rkp:n puoluesihteeri Fredrik Guseff sanoo, että puolueella on jo 700–800 varmaa ehdokasta, kun tavoite on noin 1 300. Hän sanoo, että kiinnostus puoluetta kohtaan on lisääntynyt Vaasan ja Seinäjoen välisen sairaalajupakan takia.

”Meidän porukka on nähnyt sen aggressiivisena toimintana meitä kohtaan. Kyllä kiinnostus on ollut jonkin verran suurempaa tämän takia”, Guseff tunnustaa.

Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo sanoo, että vaalien siirtäminen keväälle hämmensi vähän puoluettakin. Vallitsi harhakäsitys, että ehdokasasetteluun on aikaa, mutta yhtäkkiä tuli herätys, että on loppukirin aika.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini toistaa usein, että ehdokasasettelu on hyvän vaalituloksen perusta. Siksi puolue käyttää ison osan vaalibudjetistaan ehdokasasettelun onnistumiseen.

SEKÄ vihreät että vasemmistoliitto kertovat, että ehdokastilanne on hyvä. Uudet jäsenet ovat vasemmistoliiton puoluesihteerin Joonas Leppäsen mukaan innokkaita lähtemään ehdolle kasvukeskuksissa.

Vasemmistoliiton jäsenmäärä kasvoi viime vuonna usealla sadalla, kun kannattajat halusivat osallistua jäsenäänestykseen puolueen puheenjohtajasta.

Vihreiden äänestäjäkunta on naisvoittoinen, joten myös ehdokaslista on naisvoittoinen. Vihreillä paukut ovat Helsingissä, jossa puolue on lähellä suurimman puolueen asemaa.

Fakta

Kokoomus on suurin kuntapuolue


 Kokoomus sai vuoden 2012 kuntavaaleissa 21,9 prosenttia äänistä. Sdp oli toinen 19,6 prosentin kannatuksella ja keskusta kolmas 18,7 prosentin kannatuksella.

 Valtuustopaikkoja sai kuitenkin eniten keskusta, 3 077 paikkaa. Kokoomus sai 1 735 paikkaa ja Sdp 1 729 paikkaa.

 Viime kuntavaaleissa valittiin 9 674 valtuutettua, tällä kertaa valitaan 8 999 valtuutettua.

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Hörönlörö-sähköposteja riittää...

Sain taas hörönlörö-sähköpostin. Varmaan sen on saanut muutama tuhat suomalaista.
Alla oleva on kieliasultaan niin sikamaisen tökerö, että toivottavasti siihen ei kukaan haksahda.

Tosin tuo Chevrolet-merkki on mielenkiintoinen ja herätti nostalgisia ajatuksia 1960-luvun alkupuolelta.
Miksi?
Siksi, että ensimmäinen autoni nuorena miehenä oli Chevrolet 4-Door Sedan.

Saamani hörönlör-sähköpostiviesti:

SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI ON VOITTANUT MILJOONA SUURI BRITTILÄINEN POUNDS(1,000,000.00) AMERIKKA (USA) "CHEVROLET AUTO AWARD" 2017 ISO-VALTIOLTA. MITEN VOITTAA KUPONGIN VOITTAA NUMERO TULI SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI ID, KAUTTA SATUNNAINEN ÄÄNESTYKSEN: 0N/435/020/010N. VÄITETTÄ SÄHKÖPOSTIAMEILLE:

NIMI; OSOITE; PUHELINNUMERO; SUKUPUOLI; IKÄ; SIVUTOIMENA; JOTTA

CHEVROLET AUTOJEN PALKINTO
MR. FRANK HESTER

OHJAAJA VOITTAA VÄITE DEPT

CLT voi yleistyä rakennuksissa hyvinkin pian...

Olemme vuosikymmenien saatossa rakentaneet/rakennuttaneet betonielementeistä, puhtaasti kappaletavarasta ja tiiliverhoiltuna, osittain puurakenteisia rakennuksia. Kaikki ovat ihan hyviä rakennuksia mutta...
Jos vielä olisi tarvetta rakentaa/rakennuttaa jotakin omaan käyttöön, niin se olisi ehdottomasti CLT-rakenne. 
Miksi?
Siksi, että on yksinkertaisesti - näin maallikonkin näkövinkkelistä katsottuna - erinomainen ratkaisu. Siitä ei ole kahta sanaa.

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

CLT voi yleistyä rakennuksissa hyvinkin pian

Ristiinliimatut massiivipuulevyt kisaavat hirsien kanssa. Rovaniemen Metsäruusun alueella voisi käyttää CLT:tä.

SAULI PALONIITTY
CLT voi yleistyä rakennuksissa hyvinkin pian
Rakennusfysiikkaa paljon tutkinut Sauli Paloniitty rakentaa ammattiopisto Lappian tekemistä CLT-elementeistä mökkiä Hämeenlinnan Tuulokseen. Hän aikoo rakentaa vaimonsa kanssa myös mökkikylän päärakennuksen CLT:stä.
Jussi Saarela
Ristiinliimattujen massiivipuulevyjen eli CLT-levyjen läpimurto voi olla lähellä. Niiden käyttäminen on jo yleisempää kuin vielä pari vuotta sitten.
– CLT:n käyttö on vielä aika vähäistä, mutta sen käyttö on lisääntynyt 1–2 vuodessa mielestäni paljonkin. CLT on hyvä tuote, oululaisen Alt Arkkitehdit Oy:n arkkitehti Antti Karsikas kertoo.
CLT:n hyviä puolia ovat Karsikkaan mukaan ekologisuus, pinnan kauneus ja hyvä valmiusaste, nopea ja kevyellä kalustolla onnistuva rakentaminen sekä hirsirakentamista nykyaikaisempi tekniikkaa.
Cross Laminated Timber (CLT) koostuu nimensä mukaisesti ristiinliimatuista lautakerroksista.
Kerroksia on useita, tavallisimmin kolme tai viisi. Näin muodostuu hyvin paloa kestävä, erittäin luja ja jäykkä ja ominaisuuksiinsa nähden kevyt rakennuslevy.
Alt Arkkitehdit on mukana Kuhmon Tuupalan uuden puukoulun rakentamisen suunnittelussa. Koulun runkomateriaalina käytettävät CLT-elementit tekee paikkakunnalla hiljattain aloittanut Crosslam Kuhmo Oy.
Crosslam Kuhmon toimitusjohtaja Juha Virta sanoo, että tehdas toimittaa ensi syksynä valmistuvaan puukouluun kaikkiaan noin 5 300 neliömetrin edestä CLT-elementtejä kantavaksi runkomateriaaliksi.
CLT:llä on Virran mukaan paljon hyviä puolia.
– Kun puuta liimataan ristiin, siitä syntyy stabiili, jäykkä, hyvin kantava rakenne ja painumisongelmaa ei ole.
Tehdas toimittaa nyt talvella myös kahteen kerrostalokohteeseen Tampereelle CLT-elementtejä runsaasti. Viime vuonna Crosslam toimitti kymmenkuntaan omakotitaloon elementit. Tehtaalle on hyvin töitä tarjolla.
– Markkina on viimeisen vuoden aikana virkistynyt aivan merkittävästi.
Rovaniemi suunnittelee ekologista hirsi- ja puutaloaluetta Pöykkölän Metsäruusun alueelle. Kaupunki aikoo tehdä yhteistyötä vielä suunnitteluasteella olevassa hankkeessa Oulun yliopiston kanssa.
Arkkitehtuurin tiedekunnan professorin Janne Pihlajaniemen mielestä alueen taloissa voisi käyttää myös CLT-rakenteisia osia.
Hänen mukaansa hirren ja CLT:n ero on teknisessä mielessä oikeastaan aika pieni, sillä sekä lamellihirsiä että CLT-elementtejä tehdään liimaamalla yhteen puuta.
– Jotkut hirsifirmoista ovat kehittäneet muun muassa painumattomia hirsiä, joissa ydin on CLT:tä.
Hirsitaloteollisuuden tekniikka on Pihlajaniemen mukaan tietyllä tavalla samansuuntaista kuin CLT-teollisuudella ja ne voisivat saavuttaa yhdessä synergiaetuja.
Yhdessä talossa voi käyttää hänen mukaansa monenlaisiakin rakenteita, jotka voivat yhdessä muodostaa hienon kokonaisuuden.
Puutuoteteollisuuden iso toimija PRT-Forest-konserni käyttää toimitusjohtaja Mika Rytkyn mukaan konsernin pientaloteollisuudessa CLT:tä vähän mutta puukerrostalojen osien valmistuksessa enemmän.
Rakennusliike M. Kurtti Oy suunnitteli CLT-elementtien käyttämistä Kemin Ruutinpuiston rakennushankkeen tulevien tornitalojen parvekkeiden teossa, mutta ei saanut paloviranomaisilta hyväksyntää suunnitelmalle.
Rakennusyritys teki koeluonteisesti puukerrostalon aikanaan, mutta toimitusjohtaja Mikko Kurtin mukaan sellaisen tekeminen ei ole kannattavaa.
– Palomääräysten vaatima sprinklaus aiheuttaa niin kovan lisäkustannuksen, että se ei ole taloudellisesti järkevää toimintaa.

Kemin puuta etelän mökkiin

Jussi SaarelaKemissä ammattiopisto Lappialla on osaamista ja hyvät laitteet CLT-elementtien valmistamista varten.
Sauli Paloniityllä on tekeillä Lappian oppilastyönä valmistamista CLT-elementeistä mökki Hämeenlinnan Tuulokseen, jossa hänen vaimonsa Anne Paloniitty vuokraa eri materiaaleista tehtyjä mökkejä.
Rakennusfysiikkaa paljon tutkinutta miestä kiinnostaa uudenlainen rakennusmateriaali ja sen testaaminen.
– Puu on rakennusfysikaalisilta ominaisuuksiltaan yliveto. Mikään muu ei ole yhtä fiksu materiaali kuin puu. Siinä on yhdistetty kaikki hyvät ominaisuudet, Sauli Paloniitty sanoo.
– Hirsitalohan on tunnetusti terveellinen, turvallinen ja toimiva. CLT-talo on kuin jalostettu hirsitalo. Hirsitaloon verrattuna CLT-talo on ilmatiiviimpi ja modernimpi, hän jatkaa.
65-neliöisen mökin CLT-elementit ovat sekä rakennuksen ulko- että sisäseinissä näkyvissä. Rakennuksen ulkopinta on käsitelty vain rautaoksidilla ja sisäpinta puuöljyllä.
Paloniityt aikovat rakentaa myöhemmin mökkikylän päärakennuksen CLT-tekniikalla.

"Tuu pois, siellä on peli!" kuuluu usein jalkapallokentän reunalta...

Olen viime vuosina käynyt jalkapalloa katsomassa livepelinä kentän reunalla aivan liian vähän. Viime kesänä oli aivan pakko käydä katsomassa Kemin Sauvosaaren takakentän uudesta katsomosta PS Kemin kotiottelu Helsingin ylpeyttä HJK:a vastaan.

Takavuosina kentän reunalla istuskellessani kuulin usein huutoja: "Tuu pois, siellä on peli!"

Huutaja ei selvästikään ollut tyytyväinen huutokohteensa peliesitykseen.

Edellä mainittu olkoon sopiva "aasinsilta" lähestyviin kuntavaaleihin, jotka pidetään poikkeuksellisesti hiukan myöhäistettyinä.

Varsinkin lehtien yleisönosastokirjoituksissa, tekstipalstoilla, jne. esiintyy kuntavaalien lähestyessä päättäjiin kohdistuvaa arviointia, arvosteluakin - aiheellista ja varmaan aiheetontakin sellaista...

Jos ei ole päättäjien toimintaan tyytyväinen, siihen voi vaikuttaa. Mennä äänestämään. Jokaisella meillä on yksi ääni käytettävissämme.

Suomessa äänestysprosentti kunnallisvaaleissa > nykyisin kuntavaaleissa on ollut alhainen.
Vuonna 2012 se oli ainoastaan 58,3%.

Monet vaaliasiantuntijat ovat ennustaneet, että seuraavissa kuntavaaleissa huhtikuussa 2017 äänestysprosentti on edellisiäkin vaaleja alhaisempi. Toivottavasti he ovat väärässä.