keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Mielellään keskustelen face-to-face eduskuntavaaliehdokkaan kanssa...



On erittäin tärkeää, että vaalitilanteessa, olipa sitten kysymys esim. kunnallisvaalit tai eduskuntavaalit, on mahdollisuus tavata face-to-face potentiaalisia ehdokkaita.Miksi?Siksi, että samalla on mahdollisuus testata kuuluisan ns. neljän sekunnin säännön toimivuus: Siis katsekontakti, tervehtiminen/kädenpuristus ja ensimmäiset sanat - siinä se on...


Monet Lapin vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaat eivät olleet millään tavalla noteeranneet esimerkiksi viime viikon Kemin talvimarkkinoita = Kemiä > mahdollista Uutta Kemiä...


Voin tässä julkisesti todeta, että he ovat minun ehdokaslistaltani tipahtaneet välittömästi pois. Toki tiedän, että osalla oli pätevä syy poissaoloon.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta: 


Eduskuntavaalit 2015  | 

Ääniharavaksi haluava kuuntelee, puhuu arjesta ja välttelee vaikeita aiheita

Vaaleissa äänisaalista metsästävien ehdokkaiden kannattaa suosia äänestäjäryhmän arkea lähellä olevia aiheita kampanjoinnissaan. Mikäli potentiaalisen äänestäjän päivittäisen elämän kokemukset ovat tuttuja, on äänen saaminen omaan haaviin hitusen helpompaa.



Pikkupoika syö välipalaa kotona.
Kuva: Antti Aimo-Koivisto / Lehtikuva

Vaaleissa onnistuminen vaatii ehdokkaalta paljon. Aikaa käytetään kampanjan suunnitteluun ja siihen, millä aineksilla äänestäjät saataisiin kirjoittamaan vaalipäivänä oikea numero äänestyslippuun. Resepti, minkä aineksilla ihanne-ehdokas leivotaan on joka tapauksessa haastava.
On kuitenkin yksi asia, jolla ehdokkaan on mahdollista vedota kaikkiin äänestäjiin ja onnistua. Vaaleista toiseen äänestäjille tärkeitä ovat heidän jokapäiväiseen elämäänsä liittyvät asiat.
– Ehdokkaan kannattaa puhua ongelmista ja kysymyksistä, jotka ovat keskeisiä äänestäjän arjessa, Eduskuntatutkimuksen keskuksen erikoistutkija Ville Pitkänen toteaa.
Ehdokkaan kannattaa puhua ongelmista ja kysymyksistä, jotka ovat keskeisiä äänestäjän arjessa.
– Ville Pitkänen
Äänestäjiin vetoaa, mikäli ehdokkaan kokemusmaailma ja tietämys risteää heidän oman arkensa kanssa. Samoilla linjoilla on myös mainostoimiston Kixitin toimitusjohtaja ja Art director Vesa Kärkkäinen.
– Ehdokkaan tulee olla paras ihminen ajamaan äänestäjien asemaa, Kärkkäinen komppaa.
Silti keskimääräisen ihanne-ehdokkaan veistäminen on käytännössä mahdotonta. Niin erilaiset ovat jokaisen vaatimukset, arvot, toiveet ja niiden yhteensovittaminen puhumattakaan puolueiden välisistä eroista.
Ihanne-ehdokasta kansanedustajaksi on pyritty myös selvittämään tutkimuksin, viimeisimpänä syksyllä 2014. Tuolloin kansalaisten mielestä hyvä kansanedustajaehdokas toimisi koko valtakunnan etua ajatellen, mutta esimerkiksi Nato-jäsenyyttä kannattava ehdokas taas pärjäisi varsin heikosti. Nämä tulokset saatiin Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksessa.

Äänestäjä haluaa kuulla, kuinka asioita parannetaan

Erikoistutkija Ville Pitkäsen mukaan äänestäjiä puhuttelevat tietyt toistuvat aiheet joka vaaleissa.
– Vanhusten hoitoon, terveydenhuoltoon ja työllisyyteen liittyvät teemat ovat vaaleista vaaleihin tärkeitä äänestäjille. Niistä puhumisella saa varmasti jonkin verran vastakaikua.
Tätä tukee myös tutkimus, jossa vuoden 2011 eduskuntavaalien äänestäjiltä kysyttiin, mitkä he arvioivat  tärkeimmiksi asiakysymyksiksi puoluevalinnassaan. Oikeusministeriön tutkimuksen mukaan tärkeimmiksi asioiksi nousivat vanhustenhoito, terveyspolitiikka, työllisyyspolitiikka, lasten ja lapsi-perheiden asiat ja tuloerot.
Äänestäjät haluavat lisäksi mieluiten kuulla, miten poliitikot laittavat asioita kuntoon kuin puhumista leikkauksista ja vaikeista ratkaisuista.
– Kaikelle keskustelulle on tilausta, mutta hankalat aiheet ovat myös ehdokkaille haastavampia. Kuitenkin vaikeina aikoina näistä on pakko puhua, vaikka äänestäjät eivät niistä haluaisi kuulla, Pitkänen lisää.

Mainonnan mielikuvat auttavat erottumaan massasta

Paljon vaalimainontaa tehnyt Vesa Kärkkäinen korostaa kampanjoinnissa joukosta erottumista mielikuvien avulla.
– Mainonnan tehtävä vaalikampanjoinnissa on saada ehdokas erottumaan massasta tietyllä tavalla erilaisena, herättää ihmisten mielenkiinto ja sitä kautta saada hänet seuraamaan ehdokkaan arvoja ja ajatusmaailmaa.
Myös Pitkäsen mielestä ehdokkaan kannattaa pyrkiä erottautumaan kilpailijoista ja yhtenä keinona voi olla oman persoonan esiintuominen.
– Äänestämiseen liittyy paljon epärationaalista. Se tykkääkö ihmisestä ja hänen persoonastaan vaikuttaa varmasti äänestäjään. Mielipide saattaa muuttua hyvinkin pienestä seikasta, Pitkänen sanoo. 
Äänestäjän mielipide saattaa muuttua hyvinkin pienestä seikasta.
– Ville Pitkänen
Ääniharaviksi nousevat tavallisesti tunnetut, usein puolueiden johtopaikoilla olevat henkilöt. Uusien ehdokkaiden menestymiseen sen sijaan vaikuttaa, kuinka hyvin he ovat alueellaan ihmisten tietoisuudessa. Kampanjoinnissa korostuvat omat verkostot esimerkiksi työpaikalla.

Toreilla ja somessa saadaan kiinni eri äänestäjät

Kampanjointitavalla on merkitystä sillä, miten viestin saa parhaiten perille. Perinteisissä toritapahtumissa kansan pariin jalkautuvilla ehdokkailla korostuvat kuuntelemisen taidot. Sosiaalisessa mediassa kampanjointi on enemmän ehdokaslähtöistä.
– Jalkatyössä ehdokkaan tulisi osata laskeutua jokapäiväisten ongelmien tasolle, kun taas somessa korostuu paitsi oma aktiivisuus keskustelijana myös oman inhimillisen puolen korostaminen ja esiin tuominen, Pitkänen toteaa.
Äänestäjiä kalastellessa tulee huomioon ottaa luonnollisesti myös heidän tiedonhankintatottumuksensa.
Varttuneimmille äänestäjille twitter tai facebook eivät ole välttämättä tärkeimpiä areenoja, vaan he haluavat mieluummin hakea kontaktia kasvotusten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti