Viisaampi väistää...

Varoitan heti alkuun, että nyt tulee pitkänpuoleinen ns. aasinsilta varsinaiseen asiaan, mikä saattaa jäädä kaikesta huolimatta hämäräksi. 

Tunnustan samalla taas kerran, että tuo opettajan, pedagogin rooli tuntuu puskevan läpi näin eläkkeelläkin ollessani teksteihini, vaikka ei aina olisi lainkaan tarpeen... 

Ensimmäinen nettilainaus liittyen otsikon tekstiin:

Komparatiivi

Komparatiivi eli voittoaste on adjektiivin tai adverbin vertailuaste. Se ilmaisee ominaisuuden suurempaa määrää.

Komparatiivia käytetään suomen kielessä vain vertailussa.

Niin sanottu absoluuttinen komparatiivi ei ole suomen kielen mukainen. Esimerkiksi jos paikalla sanotaan olleen vanhempi nainen, tarkoitetaan, että tietyistä kahdesta

naisesta oli paikalla vanhempi. Absoluuttinen komparatiivi esiintyy vain tietyissä virkanimikkeissä kuten vanhempi konstaapeli ja sanonnoissa kuten ei hullumpi ehdotus.

Komparatiivin tunnus on taivutusmuodon mukaan yksikössä

-mpi : -mpa- : -mma-, monikossa

-mpi- : -mmi-. Kaksitavuisten adjektiivien

loppu-a:n ja -ä:n tilalla on komparatiivissa -e-. Useampitavuisissa sanoissa -a ja -ä

säilyvät.

Esimerkkejä adjektiivien komparatiivista:

    * hieno, hienompi

    * hyvä, parempi

    * hämärä, hämärämpi

    * syvä, syvempi.

Adjektiivin vertailumuotoja ovat komparatiivin lisäksi positiivi ja superlatiivi.

1. Komparatiivi nominaalijohdoksena

Komparatiivi on myös muutamien substantiivien ja adverbien johdos, joka ilmaisee spatiaalista suhdetta. Tällainen komparatiivi esiintyy vain yksikössä; sen pääte

on -mpi.

Esimerkkejä:

    * rannempi

    * vasempi

    * oikeampi

    * ulompi

    * sisempi

____________________________________________________________________

 Napit vastakkain – Raamatun malleja ristiriitojen ratkaisemiseksi, edelleen nettilainausta otsikon tekstiin:

”Sukeutui kova riita…” Näin kerrotaan Apostolien teoissa, luvussa 15, jakeessa 39. Raamattu kertoo asioista niin kuin ne ovat tapahtuneet, silottelematta, kaunistelematta. Näin on myös ihmisten välisistä erimielisyyksistä puhuttaessa.

Raamattu ei realismissaan peittele pyhienkään miesten tai naisten erehdyksiä, lankeemuksia, syntejä, vähemmän esimerkillisiä käyttäytymistapoja. Me pitäisimme ehkä mieluummin uskon sankarit puhtoisina, kilvoituksessa aina voittavina. Mutta niin ei ole Raamatussa.
Kun seurakunnan ylväät tai muut hurskaat ajautuvat keskinäiseen kahinointiin eivätkä näytä sopivan samalle hiekkalaatikolle, se antaa kuitenkin tietyn huojennuksen tai samastumismallin meille, jotka sorrumme usein aivan samoihin asioihin.

Meissä asuu sama paha luonto, ja tarvitsemme yhtä lailla ojennusta, koulutusta, itsetuntemuksen paljastavaa peiliä kuin Raamatun ajan ihmiset. On hyvä ettei Raamattu ylläpidä keinotekoisesti sankarin sädekehää pyhiensä päällä.

Tuo eri suuntiin lähteminen tuo kuitenkin mieleen erään toisen Raamatussa kuvatun ristiriitatilanteen, jossa todella oli viisasta ratkaista tulehtunut tilanne sillä tavoin. 1 Moos 13:ssa kerrotaan Abramista ja hänen veljenpojastaan Lootista. Abram käytti tuohon aikaan vielä lyhyempää nimeä Abram, ei Jumalan sittemmin antamaa nimeä Aabraham.

Raamattu kertoo näin:

Myös Lootila, joka kulki Abramin mukana, oli lampaita, vuohia, nautakarjaa ja telttoja. Mutta laidunmaata ei ollut tarpeeksi, että he olisivat voineet pysyä yhdessä, sillä heillä oli runsaasti karjaa. Siksi Abramin ja Lootin karjapaimenten kesken syntyi riitaa.

Ei siis ollut tilaa tarpeeksi. Syntyi taloudellinen eturistiriita, tuttu kaikkina aikoina.

Miten selvittää sellainen. Tässä tilanteessa Abram näyttää olevan elämän opettama, viisas. Hän sanoo:
Ei sovi, että meidän tai meidän karjapaimentemme välillä on riitaa, sillä me olemme sukulaisia ja veljiä keskenämme. Onhan koko maa avoinna sinun edessäsi. Eroa siis minusta. Jos sinä menet vasemmalle, minä menen oikealle. Jos sinä menet oikealle, minä menen vasemmalle.

Näin sitten tapahtuikin. Sovinto ristiriitaan löytyi. Tosin Lootin valinta, mihin sisältyi ilmeistä ahneutta – hän valitsi viljavimmat laitumet ja maat, johti myöhemmin kiusauksiin ja tuhoisiin seurauksiin hänen lähipiirilleen.

Mutta Abramin ajatus siitä, että viisaampi väistää, on varmaan varsin yleispätevä ohje.
Ei ole väärää pehmeyttä antaa periksi.

Abram osasi ennakoida tulevaisuutta oikein. Saksalainen Sigfried Grossmann, joka on kirjoittanut kirjan Napit vastakkain – ristiriidoista avautuu mahdollisuuksia, ja jota olen käyttänyt apuna tässä esityksessä, kuvaa tätä Abramin ja Lootin ristiriidan ratkaisumallia nimellä Ero askeleena kohti tulevaisuutta.

Samalla siinä on aineksia toiseen ratkaisumalliin eli periksi antamiseen. On tilanteita, joissa tällaista menettelytapaa on hyvä harkita.

Periksi antavalle osapuolelle se ei ole useinkaan helppoa, mutta pitemmällä tähtäimellä kuitenkin hedelmällistä.

Edellä oleva - liian laaja ja hapuileva tekstini - sopii varmaan jonkinlaiseksi ohjenuoraksi lähes kaikkiin maailmassa juuri tällä hetkellä velloviin kriiseihin, käytännössä totaalisiin sotiin.

Onneksi tämä on kuitenkin vain elämää.