lauantai 25. maaliskuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Luin tänään lauantaina 25.03.2023 Lapin Kansa lehdestä kuolinilmoituksen. Tuntemani entinen kemiläinen kuntapoliitikko Pentti Ilvesluoto oli kuollut Oulussa. Rauha hänen sielulleen. Ensimmäisen kerran minua kysyttiin kunnallisvaaliehdokkaaksi, nykyisin kuntavaaliehdokkaaksi vuoden 1996 vaaleihin. Aluksi puhelimitse työpaikalle. Kysyjänä oli Kemin Keskustan silloinen voimahahmo Pentti Ilvesluoto entisestä Kemi Oy:stä. Kävin Pentin luona juttelemassakin sellutehtaan tutkimuslaboratoriossa. Ihan mukava tapaaminen ja asiallinen keskustelu. Pentti toi esiin toimintani ammattikoulun opettajana ja taannoisen jäähallin liikkeelle panijana Kemin Lämäreiden puheenjohtajana. Oli meillä teollisuudesta myös yhteinen tuttu, Veitsiluoto Oy:n vuoromestari Kari Korpimäki. Kari oli ollut minulla oppilaana Kemin tekussa 1970-luvun alkupuolella. Hän oli myös pitkän tovin Kemin Keskustan kuntapoliitikkona ennen Ouluun muuttamistaan. En lähtenyt vielä silloin mukaan. Sittemmin minua kysyttiin ehdokkaaksi vuoden 2000 kuntavaaleihin. Kysyjänä oli entinen oppilaani 1980-luvun alkupuolelta Kemin tekusta ja metsuriavustaja Juha Puro, liekö Pentti ollut silloinkin taustalla. Päätin lähteä mukaan, sillä olin jonkin verran seurannut Kemin kuntapolitiikkaa. Osittain sen lieveilmiöitä joutui pakostakin seuraamaan omalla työpaikallakin... Niinkuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, tähänastinen roolini kuntapolitiikassa on ollut minulle ihan nokko, sillä on ollut myös muita aktiviteetteja. Aktiviteetteja, joista olen sittemmin viime aikoina luopunut. Minulla henkilökohtaisesti on Pentistä asiallisenmukavat muistot.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani aistin kauniin, tyvenen ja aurinkoisen kevätaamun läsnäolon - kyllä. Mittarissa -10 astetta pakkasta. Kyllä nyt taas kelpaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään. Päivemmällä käväisen viemässä muoveja ja metallia/lasia Karjalahden jätekonttiin ja pulloja/tölkkejä Prisman kierrätyspisteeseen. Saattaa olla, että käyn vilkaisemassa tavaratalon toisessa päässä tuotevalikoimia. Tänään ei oikeastaan ole muuta tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo muutoin tullessaan...

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Elinajanodote - kyllä...

Elinajanodote - kyllä... Katselin joutessani hetki sitten elämään liittyviä tilastoja. 1700-luvulla suomalaisten keski-ikä oli noin 35 vuotta. Sieltä se on kivunnut ylöspäin. Vuonna 1944 syntyneen poikalapsen - niin kuin minä - elinajanodote oli tilastollisesti noin 54 vuotta, tyttöläpsen yli 10 vuotta enemmän. Sittemmin nuo tilastoluvut ovat tarkentuneet ja suomalaisten elinajanodote on noussut yli 20 vuotta. Vuoden 2020 paikkeilla vastasyntyneiden poikien elinajanodote oli Suomessa 79,2 vuotta ja tyttöjen 84,5 vuotta. Netistä löytyy useita sovellutuksia/taulukoita/laskukaavoja ihmisen jäljellä olevan elinajan laskemiseksi. Naputtelet vain sinne sukupuolen ja syntymäajan niin kuvaruudulle lävähtää jäljellä oleva elinaikasi - tilastollisesti. Kerran olen sen itse tehnyt ja se riittää. Sen mukaan minulla olisi kymmenisen vuotta elinaikaa jäljellä - tilastollisesti. Se on syytä käyttää tarkoin hyödyksi. Elää ihmisiksi ja jotakuinkin sovussa ainakin lähimmäistensä kanssa sekä olla murehtimatta turhia. Niin - edellä oleva oli ikäänkuin aasinsilta myös ankaraa, intensiivistä ja oletettavasti rasittavaakin eduskuntavaalityötä tekeville. Lapin vaalipiirissä sadasta kahdestatoista (112) ehdokkaasta vain kuusi (6) tulee valituksi kansanedustajaksi. Ainakin ei-valituksi tulleiden on syytä muistaa, että vaalien jälkeenkin on elämää. Kannattanee miettiä, miten loppuelämänsä käyttää hyväksi...

Tuttu juttu - se on taas perjantai - kyllä...

Tuttu juttu - se on taas perjantai - kyllä... Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani totesin mukavantuntuisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -8 astetta pakkasta. Tämän kanssa kyllä selviää. Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin tietokoneen ääreen vilkaistakseni, mitä maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa. En ole seurannut eduskuntavaaleihin liittyviä televisioväittelyitä, mutta lehdistä saa sellaisen mielikuvan, että "kolmen kärki" eli Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset hakkaa henkisesti toisensa mustelmille ja takaa saattaa tulla yllätys eli alhaisissa kannatusluvuissa rypevä Keskusta. Itse olen ennustanut, että Keskustan valtakunnallinen äänimäärä yltää 15%:n tuntumaan ja Lapissa 30%:iin. Sunnuntaina 02.04.2023 illansuussa olemme tietävämpiä. Maltetaan odottaa. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

torstai 23. maaliskuuta 2023

"Mitä hän on saanut aikaan?" kysyi tuttavani eduskuntavaalikeskustelumme lomassa...

"Mitä hän on saanut aikaan?" kysyi tuttavani eduskuntavaalikeskustelumme lomassa... "En oikeastaan tiedä. Eipä hän ole juurikaan ollut esillä. Ei ainakaan median riepoteltavana." totesin ja lisäsin: "Tehdyt aloitteet, niiden läpimeno, valiokuntatyöskentely>aktiivisuus, asema valiokunnassa, asema eduskuntaryhmässä, jne. varmaan antavat jonkinlaisen kuvan kansanedustajan aikaansaannoksista." Totta - niihin aikoihin, kun vielä kirjoittelin tekstejä lehtiin, muistaakseni useaankin otteeseen eduskuntavaalien läheisyydessä kyselin Lapin kansanedustajien aikaansaannoksia. En muista saaneeni julkisesti vastauksia. Kyllä kai se loppujen lopuksi on niin, että yksittäinen kansanedustaja ei voi "henkseleitä paukutella" omilla aikaansaannoksillaan, vaan tulokset syntyvät yhteistyöllä yli puoluerajojen. Lapin osalta tilanne on mielenkiintoinen - 112:sta ehdokkaasta valitaan 6 - säilyttävätkö kuluneen kauden kansanedustajat paikkansa. Oma arvioni on, että suuria muutoksia ei tule, mutta sen näkee viimeistään sunnuntaina 02.04.2023 illansuussa. Oman osuuteni olen jo eilen, ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä hoitanut ettei jää viime tippaan...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavan kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -5 astetta pakkasta. Hiukan on lunta tullut, mutta tuskin syöksyn ensimmäisenä sitä kolailemaan. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidin tutun puuhuollon puu- ja varastokatoksesta hakemalla korillisen klapeja sisälle lämpenemään. Tietokoneelle päästyäni on pakko todeta eduskuntavaalien läheisyys. Monenlaisia spekulaatioita ja ennusteita on ilma sakeana. Puolentoista viikon kuluttua olemme asiasta tietävämpiä. Tänään ei ole oikeastaan mitään erikoista tekemistä. Katsotaan, miten päivä etenee...

keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

"En päässyt äänestämään sinua tällä kerralla." sanoi vanha tuttavani...

"En päässyt äänestämään sinua tällä kerralla." sanoi vanha tuttavani... "Et niin tosiaan." totesin. Keskustelumme liittyi tänään käynnistyneisiin eduskuntavaaleihin. Hän on väittänyt äänestäneensä minua aina kuntavaaleissa. Joku sentään muistaa ja muistuttaa äänestämisestä, vaikka valitettavan monet sen - äänestämisen - jättääkin tekemättä. Äänestäminen nykyaikana on kotalaisen helppoa. On kotiäänestysmahdollisuus, erilaisissa hoitolaitoksissa voi tarvittaessa avustettunakin äänestää ja nimenomaan ennakkoäänestys. Esimerkiksi Kemissä on viisi (5) ennakkoäänestyspaikkaa. Yhteen niistä eli Kemin kulttuurikeskukseen me - minä ja vaimoni - lähdemme kohtapuolin. Siis ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä ettei jää viime tippaan.

Mukava kirje otsikolla: Hyvä osakkeenomistaja - kyllä...

Mukava kirje otsikolla: Hyvä osakkeenomistaja - kyllä... Sain alkuviikosta Kari Jordanilta - Outokummun hallituksen puheenjohtajalta - kutsukirjeen Outokummun yhtiökokoukseen torstaina 30.3.2023 klo 13 alkaen Dipolin kongressikekuksessa Espoossa. Ilmoittautuminen yhtiökokoukseen pitäisi tehdä huomiseen eli 23.3.2023 klo 16 mennessä. Se jää tekemättä, sillä minulla on ensi viikon torstaina meno Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille Kemin keskustaan klo 08.30 hiustenleikkaukseen ja kokoparran siistimiseen. Niin - asiaan liittyvänä ostin kauan sitten muutamia Outokummun osakkeita saadakseni - hyvä syyn - seurata yhtiön toimintaa. Tällä hetkellä em. kutsukirjeen perusteella yhtiöllä menee hyvin. Poikkeuksellisen vahva tuloskehitys - hyvä niin. Outokumpu on taloudellisesti vahvempi kuin koskaan...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kauniin kesätaamun läsnäolon - mittarissa -10 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamukahvittelun yhteydessä pohdiskelimme tämänkertaista äänestyskäyttäytymistämme. Ylennsä olemme kaikissa vaaleisaa ennakkoäänestäneet viime vuosikymmeninä. Varmaan tälläkin kerralla, kukaties heti tänään eduskuntavaalien ensimmäisenä ennakkoäänestypäivänä. Onpahan pois mielenpäältä... Niin - vaalimainoksista puheen ollen, olen miettinyt, että niissä on kyllä käytetty nykyaikaista kuvankäsittelytekniikkaa hyväksi. Henkilöt ovat niin viimeisen päälle nuorekkaan ja valokuvamallimaisen näköisiä. Vai johtuuko se siitä, että he ovat pääsääntöisen monta vuosikymmentä nuorempia omaan ikään verrattuina. Mene ja tiedä. Tänään ei oikeastaan muuta kuin kokous illansuussa. Katsotaan, miten päivä muutoin etenee...

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Eiväthän suomalaiset tyhmiä ole, ei ainakaan pitäisi olla. Niin tyhmiä, että kaiken maailman gallupeilla ohjaillaan väärille urille. Tuo galluppien kysymys: Mitä puoluetta äänestäisit, jos vaalit olisivat nyt, on väärä. Muun muassa eduskuntavaalit ovat sunnuntaina 02.04.2023. Toki ennakkoäänestys alkaa jo huomenna keskiviikkona 22.02.2023, joten viimeisimmät mielipidekyselyt alkavat olla vahvasti suuntaa-antavia. Tässä on kuukausitolkulla toitotettu mediassa, eduskuntavaalit ovat "kolmen kauppa" eli Kokoomus, SDP ja Perussuomalaiset. Edellä mainitut puolueet ovat mielipidekyselyjen virhemarginaalin sisällä. Kyseiset puolueet verissä päin taistelevat paalupaikasta eivät huomaa, että takamatkalta tulee Keskusta - niin kuin aikaisemmissakin vaaleissa. Täällä pohjoisimmassa eli Lapin vaalipiirissä Keskusta säilyttänee entisen asemansa suurimpana puolueena, vaikka muun muassa Perussuomalaisten eräät kellokkaat uhoavat saavansa kaksi jopa hurjimmat kolme kansanedustajaa. Eihän se näin mene. Eivät lappilaiset sentään niin tyhmiä ole... Lohdutuksen sana: Sunnuntaina 02.04.2023 illansuussa olemme tässä asiassa aika lailla tietävämpiä. Maltetaan odottaa.

Kauppalehti - pörssisivut tänään...

Kauppalehti - pörssisivut tänään... Olen näistä asioista kirjoittanut aikaisemminkin. Kyllä vihreä väri pörssisivuilla on aivan toista kuin punainen - kyllä. Tänään ainakin Kauppalehden pörssisivuja katsellessani totean, että - tällä hetkellä - kaikki toimialat ovat plussalla > vihreällä. Sveitsin pankkisekoilut ovat toivottavasti ohi eivätkä ne enää heilauta Suomen pörssitoimintaa. Eiköhän tämä tästä. Seuraavaa hässäkkää odotellessa...

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis, aurinkoinen ja tyven kevätaamu. Auringossa päärakennuksen syvennyksessä mittari näyttää +7 astetta. Lämmin päivä tulossa. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdemme kaupoille ja tankkaamme auton samalla reissulla. Viimeksi auto on tankattu 16.02.2023, silloin vajaatankkaus... Oikeastaan tänään ei ole mitään erikoista tekemistä. Voi tosin olla, että jatkan takapihalla "kesäntekemistä" lumikasoja siirrellen. Katsotaan, miten päivä etenee...

maanantai 20. maaliskuuta 2023

Uusi viikko käynnistyy - kyllä...

Olipa mukava herätä Maailman Onnellisimman Kansan edustajana ja lisäksi aistia Kevätpäivänseisausta. Pieni lainaus viimeisimmästä: Pohjoisella pallonpuoliskolla alkaa perinteisen tulkinnan mukaan tänään kevät. Kevätpäiväntasauksena aurinko on suoraan päiväntasaajan yläpuolella. Päiväntasaajan pohjoispuolella alkaa kevät ja eteläpuolella syksy. Tänä vuonna kevätpäiväntasaus on tänään illalla kello 23.24 Suomen aikaa. Kevätpäiväntasauksen jälkeen valoisa aika pitenee Suomessa noin 5–10 minuuttia vuorokaudessa, kunnes kesäkuun lopulla päivä alkaa jälleen lyhetä. Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta oli aistittavissa upea, aurinkoinen kevätaamu. Varmaan mukava päivä tulossa. Tänään ei ole oikeastaan mitään erityisen tärkeää tekemistä. Niin - paitsi että pistin työasun päälle ja syöksyin lumilapion kanssa pihalle, lähinnä takapihalle kesän tekoon. Vaimoni aloitti siivouksen. Näissä merkeissä aamupäivä meneekin mukavasti... Katsotaan, mitä päivä tuo muuta tullessaan...

sunnuntai 19. maaliskuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen oli todettavissa kaunis, tyyni ja aurinkoinen kevätaamu. Kyllä nyt kelpaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työasun päälle ja lähden pihalle lumitöihin. Voi olla, että otan heti lumilingon käyttöön, sillä lunta eilen on satanut sen verran runsaasti. Oikeastaan tänään ei ole mitään erityistä muuta tekemistä. Käännettyäni pöytäkalenteristani uuden sivun esiin totean, että ensi viikolla olisi kaksi kokousta, joista toiseen osallistun. Keskiviikkona alkaa eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Katsotaan, miten tämä sunnuntaipäivä muutoin etenee...

lauantai 18. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempaa mutta katselin toistamiseen televisiosta alla oleva elokuvan. Eye in the Sky Katso 1 h 37 min jännitys elokuva jännittävä kriittinen Sisältää väkivaltaa Sallittu yli 16-vuotiaille Eversti Katherine Powell johtaa toiselta mantereelta täsmäiskua Keniassa terroristeja vastaan. Tilanne kiristyy entisestään ja sitten sen keskipisteeseen kävelee 9-vuotias tyttö. Pääosissa Helen Mirren, Aaron Paul ja Alan Rickman. Ohjaus: Gavin Hood. (Iso-Britannia 2015) julkaistu su 20.2.2022 poistuu 3.4.2023 katselukerrat 106 865 Niin - erityisesti itseäni kiinnosti operaation monimutkainen, monisäikeinen, monikansallinen käskytys-/määräys-/päätösjärjestelmä. Varmaan nykyään - lähes kahdeksan vuotta myöhemmin polkuja on jouduttu oikomaan.

"Kyllä minua säälittää." totesi taannoin tuttavani eduskuntavaaliehdokkaiden mainoksia tutkiessaan...

"Kyllä minua säälittää." totesi taannoin tuttavani eduskuntavaaliehdokkaiden mainoksia tutkiessaan... "Miksi?" kysyin. "Kun monien osalta vaalityö ja rahat menevät hukkaan." hän lisäsi. Niin - tottahan se on osittain. Esimerkiksi Lapin vaalipiirin osalta tilanne on sellainen, että ehdokkaita on 112 ja valituksi sunnuntaina 02.04.2023 tulee ainoastaan 6 edellä mainituista ehdokkaista. Toki täysin hukkaan vaalityö ei tosin mene. Ehdokkaat tekevät arvokasta työtä taustayhteisölleen, saavat roppakaupalla uusia kontakteja esiintyessään "turuilla ja toreilla" - verkostoituvat, esiintymiskokemus, varmuus kasvaa, jne.... Kaikilla edellä mainituilla on varmaan ehdokkaille käyttöä myöhäisemmässä vaiheessa, mikäli aikovat jatkaa/pyrkiä luottamustehtäviin jatkossakin. Ollaan kohta kalkkiviivoilla. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, Keskusta on parantanut - viimeaikaisista rökälekannatusluvuista sisuuntuneena - kuin sika juoksua. Hyvä niin. Siksipä rohkenen ennustaa, että valtakunnallisesti Keskustan äänimäärä lähentelee 15%:a ja Lapissa 30%:a. Puolueittain Lapin kansanedustajat jakaantuvat 02.04.2023 jälkeen seuraavasti: Keskusta 3, Kokoomus 1, SDP 1 ja Perussuomalaiset 1. Niin - minulla on varaa olla väärässäkin...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kevätmyräkän läsnäolon - kyllä. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Juuri eilen ajellessani lumilingolla takapihan väyliä ajattelin, että kyllähän tuo lumentulos saisi riittää. Mutta ei - luonto kulkee omia reittejään. Aamukahvia juodessamme vaimoni totesi: "Tehdään vaan "kinttupolkuja", kyllä se meille riittää." Totta - riittää mutta ne ovat loppujen lopuksi hankalia varsinkin keväällä lumien sulaessa. Vaarallisiakin. Enköhän minä vielä ajele kulkuväyliä puhtaaksi konevoimin. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään. Tänäänkään ei ole mitään erityistä tekemistä, lukuun ottamatta iltapäivällä mahdollista "lumisavottaa". Katsotaan, miten päivä etenee...

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Voi olla, että joku lukijoista alkaa olla kyllästynyt edellä mainittuun toteamukseeni, mutta näin se on, viikot kuluvat nopeasti, liian nopeasti. Oli niin tai näin hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kauniin kevätaamun läsnäolon. Ulkolämpömittari näyttää 0 Celsiusastetta, päivemmällä menee muutaman asteen plussan puolelle. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Sanoin vaimolleni aamukahvittelun yhteydessä, että lähdetään seuraamaan Taisto Saaren esitystä: KESKIVIIKKONA 29. MAALISKUUTA 2023 KLO 17.00 – 18.30 Veitsiluodon tehtaiden 100-vuotinen historia osa 2: Puunjalostuksen kulta-aika Kemin kulttuurikeskus Lisäsin, että olemmehan mekin olleet aikanaan kuvioissa mukana... Voi olla, että päivemmällä menen päärakennuksen terassia lapiolla tyhjentämään, kukaties siirtelen puisia terassikalusteita kesäasentoon. Katsotaan, miten päivä etenee...

torstai 16. maaliskuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Eduskuntavaalimainoksien ohessa vilisee nykyään tämän tästä myös automainoksia. Varmaan minullekin siksi, että aina silloin tällöin vilkaisen jotain käytettyä autoa netistä. Kävi hetki sitten mielessä, miksi en ole koskaan ostanut japanilaista autoa, vaikka eräs niistä keikkuu Suomenkin katsastustilastojen - vähiten huomautuksia saaneiden autojen kärjessä - melkein vuosittain. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tähän astiset autoni/automme ovat aikajärjestyksessä: Chevrolet 4 Door Sedan, Opel Caravan, Volkwagen Kleinbus, Volkswagen 1300, Saab 94, Ford Taunus, Ford Granada, VW Doppel TD, MB 124 D, Land Rover Freelander, MB 200 E. Edellä mainituista MB 200 E on nykyinen ympärivuotisautomme ja VW Doppel TD niin sanottu kesäautomme. Olen vaimolleni "kiukutellut" Mersun mataluutta ja takavetoliukkautta varsinkin jääpalteisilla teillä. Hän on antanut ymmärtää, että taitaa olla autokuumetta. Oli niin tai näin, kyseinen auto on toki erinomaisessa kunnossa ikäisekseen. Varsinkin, kun se alkukesästä tuunataan pinnoiltaan lähes uuden veroiseksi... Niin - itse haaveilen vielä ajavani esimerkiksi neliveto Volvolla, Hondalla tai Jeepillä. Voi olla, että haaveksi jää.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta kävin hetki sitten erään Facebook-kaverini kanssa mielenkiintoisen puhelinkeskustelun. Hän soitti minulle. Edellisen kerran olimme - minun puhelintietojeni perusteella - jutelleet 07.02.2023. Tosin eräässä keskustan marketissa vaihdoimme muutaman sanan muutama viikko sitten. Hän kysyi:"Oletko seurannut televisiosta vaalikeskusteluja?" Kerroin hänelle, että oikeastaan koskaan - aikaisemminkaan - en ole seurannut niitä ohjelmia. Niissä ei mielestäni tule esiin mitään uutta eikä minua innosta huonosti johdetut ehdokkaiden "päällehuutamiset"... Vaihdoimme muutaman sanan Lapin vaalipiirin tilanteesta. "Kyllä taitaa käydä niin, että Keskusta menettää entisestä kolmesta kansanedustajasta yhden. Saa vain kaksi kansanedustajaa." hän totesi. Kerroin hänelle, että taannoin ennustin Keskustan säilyttävän kolme paikkaa. "Keneltä se yksi tippuu?" sain lisäkysymyksen. Kerroin hänelle, että Vasemmistoliitto. Mustajärvi oli vahva eikä hänelle löydy "korvaajaa". Meillä tuntui olevan jotakuinkin sama näkemys lähitulevaisuudesta: Olipa siellä päättämässä ketä tahansa, sama meno jatkuu. Kyllä tuo velanotto pitää saada kuriin. Muutoin tästä ei hyvää seuraa... Kävimme keskustelussa läpi myös maailmanpolitiikan akuutti tilanne Suomen osalta. Olimme yhtä mieltä siitä, että Suomi heilahtaa Natoon kohtapuolin ja Ruotsi tulee perässä - hyvä niin.

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis, todella kaunis kevätaamu. Sen aistin voimakkaasti aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani. Posti oli tuonut myös kiintesitöveroselvitykset ja maksulomakkeet - maksuun menevät elo- ja lokakuussa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työasun päälle ja lähden takapihalle ajelemaan lumilingolla kulkuväyliä vähistä lumista puhtaiksi. Voi olla, että kevättä varten niitä jo vähän myös väljennän. Tänään ei oikeastaan ole muuta kummempaa tekemistä. Vaimoni käynee kaupoilla. Katsotaan, miten päivä etenee... Niin - mielenkiintoista ainakin nähdä, seurata, heiluvatko maailman arvopaperipörssit - Suomi siinä myös mukana.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tämä "veispuukki" muistutti menneiden vuosien kirjoituksista. Yksi esimerkki kuuden vuoden takaa: Olin työ- ja opiskeluelämässä ajanjakson 1962-2008. Olin työssä ollessani myös ammattiyhdistyskuvioissa mukana lähinnä opetus- ja insinöörijärjestössä > OAJ/AOO:ssä ja Insinööriliitossa. Täysin ansaitsemalleni eläkkeelle jäätyäni minulta on usein kysytty, miksi en ole mukana aktiivisesti = näkyvästi paikallisten eläkejärjestöjen toiminnassa. Osittain siksi, että olen ollut mukana Kemin kunnallisessa päätöksentekoprosessissa vuodesta 2000 alkaen ja sillä osa-alueella myös eläkeläisten hyvinvointiin liittyviä asioita tulee vastaan tämän tästä... Niin - lisättäköön tuohon myös useinkin mainitsemani/kirjoittamani asia, että lähden välittömästi eläkeläiskuvioihin mukaan, jos kemiläiset eläkeläistahot lyövät "hynttyyt yhteen". Mielestäni eläkkeellä olo pitäisi rauhoittaa politikoinnilta. Kuulin jo useamman lukijan tuskaileva: "Turha luulo. Toiveajattelua."

Mitä tänään tähän asti...

Aurinko paistaa juuri tällä hetkellä, lähitunnit ovat asia erikseen. Ei aina muista, että tuon saman auringon alla olemme vuorollaan koko maapallolla. Oli niin tai näin, tänäänkään ei taida olla mitään erityistä tehtävää. Ainoastaan tuttuja toimenpiteitä: Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut päärakennuksen takkapesään ja teen puuhuoltoa eli haen puu- ja varastokatoksesta korillisen puita sisälle lämpenemään. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Minulla on muutama vakilukija tällä foorumilla. Heiltä ei ole jäänyt huomaamatta, että tämän vuoden alkupuolella, ensimmäisellä neljänneksellä, kvartaalilla olen aina viikonvaihteessa/alkuviikosta "mainostanut" pöytäkalenterini tyhjiä sivuja. Olen tuonut esiin, että kesäkuuhun saakka minulla on käytännössä yksi pakollinen kokous kuukaudessa. Tosin olen huomannut, että erilaisia aktiviteetteja, menemisiä olisi useitakin pitkin viikkoa - tälläkin viikolla - mutta olen päättänyt tietoisesti olla menemättä. On ollut ihmeen rauhallinen ja seestynyt olo. Katson aikanaan, mikä on tilanne eduskuntavaalien tulokset selvittyä. Kuluvan valtuustokauden toista puoliskoa odotan kyllä kiinnostuneena.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani totesin kevytlumisateisen kevytpakkasaamun läsnäolon. Mittarissa -5 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Voi olla, että päivemmällä kolailen ainakin pääliittymän lumet puhtaiksi. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Todennäköisesti tulee seurailtua netistä maailmanmenoa. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Uusi viikko alkaa, rapsakka pakkasaamu - kyllä...

Uusi viikko alkaa, rapsakka pakkasaamu - kyllä... Aamulla mittarissa -20 astetta pakkasta, hetki sitten auringon paistaessa -15 astetta ja päivällä oletettavasti kymmenen asteen tuntumassa - allekin. Kaunis kevätpäivä tulollaan ja pöytäkalenterini koko viikolle tyhjää täynnä - hyvä niin... Tänään päivemmällä saattaisi olla otollinen hetki lähteä kävelemään merenjäälle pikkureppu selässä ja jopa Selkäsaaressa käväisemään. Pistimme asian hetki sitten mietintään. Eipä sitä tarvinnut pitkään miettiä. Näin kauniita kevätpäiviä ei välttämättä kovin usein tapaa. Aloimme valmistetta lähtöä "saariköpöttelyyn"... Katsotaan, miten päivä muutoin etenee...

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Raivostuttavaa! Kerta kaikkiaan raivostuttavaa... Mikä? Se että erehdyn aina silloin tällöin katsomaan noita - pyydystä ja päästä - videonpätkiä. Videonpätkiä, joissa ökyveneellä ja ökyvälineillä cityökyporukka kalastelee lämpimikseen/huvikseen. Minuuttien jopa kymmenien minuuttien "taistelun" jälkeen kala saadaan haaviin/veneeseen, punnitaan, otetaan kuvia ja päästetään kala - väsynyt ja todennäköisesti vaurioitunut kala näyttävästi takaisin veteen... Olen kirjoittanut aikaisemminkin, että minä en yksinkertaisesti ymmärrä enkä hyväksy edellä mainittua toimintaa. Kyllä kalastamisen täytyy olla tarpeeseen eli syöntitarkoitukseen olevaa toimintaa.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen oli aistittavissa kaunis, aurinkoinen ja tyven kevätaamu - lämpömittarissa plusasteita auringossa. Kyllä nyt kelpaa. Perinteisten aamutoimen jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Eilen satoi sen verran lunta, että ainakin pääliittymän käväisen jossakin vaiheessa päivemmällä kolaamassa puhtaaksi. Niin - pihalla tein puolentoista tunnin kolaus- ja lumilinkoajelun. Intouduin kakkosliittymän ja takapihan kulkuväylät aukaisemaan lumilingolla. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

lauantai 11. maaliskuuta 2023

Lauantai-iltapohdiskelua - kyllä...

Lauantai-iltapohdiskelua - kyllä... Kirjoitin kauan sitten, että yritän kirjoittaa sellaisista asioista, joihin itse voin jollakin tavalla vaikuttaa. Kirjoitin, että yritän olla puuttumatta lähestyviin eduskuntavaaleihin ja yritän vähentää kirjoittamista murheellisesta Ukrainan sotatilasta. Olen mielestäni jollakin tavalla edellä mainituissa erittäin ajankohtaisissa asioissa onnistunut, vaikka tiukkaa se tekee. Olen kirjoittanut myös, että lähestyviin eduskuntavaaleihin liittyvänä olen viime vuoden puolella tehnyt sen, mitä siinä vaiheessa oli tarpeellista/välttämätöntä tehdä. Sen jälkeen on paljon tilanne muuttunut. Yleisellä tasolla saatan asiasta kirjoittaa ja odotan kyllä kiinnostuneena, mikä on tilanne sunnuntaina 02.04.2023 nimenomaan Lapin vaalipiirin osalta. Kuusi ehdokasta tulee valituksi kansanedustajiksi sadasta kahdestatoista. Toivottavasti vaalitaistelu on reilua ja asiallista. Arvelen, että suuria yllätyksiä ei tapahdu...

Vaalien aikataulu...

Valomainostaulut, lehdet, tienvarret, postilaatikot, tms. tulvivat toinen toistaan iloisimmilta ja vakuuttavimmilta eduskuntavaaliehdokkailta. Kannattaako äänestää, kun mielipidekyselyt ovat jo tuloksen "päättäneet"... Mene ja tiedä. Ainakin itse vääntäännyn ennakkoäänestyspaikalle heti keskiviikkona 22.03.2023, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole. Kyllä joku roti täytyy sentään olla... Vaalien aikataulu: vaalipiirien paikkamäärien vahvistuminen: maanantai 31.10.2022 äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): perjantai 10.2.2023 ehdokashakemusten jättöpäivä: viimeistään tiistaina 21.2.2023 ennen klo 16 ehdokasasettelun vahvistaminen: torstai 2.3.2023 äänioikeusrekisteri lainvoimainen: tiistai 21.3.2023 kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: tiistai 21.3.2023 klo 16 ennakkoäänestys kotimaassa: 22. – 28.3.2023 ennakkoäänestys ulkomailla: 22. – 25.3.2023 vaalipäivä on sunnuntai 2.4.2023 tulosten vahvistaminen: keskiviikko 5.4.2023. Lisätietoa vaalit.fi -sivulla

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavan kevätpakkasaamun läsnäolon, -5 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän päivemmällä puut päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa. Haen puu- ja varastokatoksesta koivu- ja kuusiklapeja. Sekapoltto alkaa. Tänäänkään ei oikeastaan ole mitään erityistä tehtävää, kun nuo saaripuutkin "stahanovilaismentaliteetilla" kopsin jo klapeiksi. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta ensimmäistä kertaa täytin/kokeilin alla olevaa tilastokeskuksen laskuria. Monia aika lailla kevyemmänsorttisia laskureita olen tähänastisen elämäni aikana täyttänyt, mutta tämä lähestyy vakavaa aihetta... Kuinka paljon ikäiselläsi on elinvuosia jäljellä? Laskuri näyttää eri ikäisten elinajanodotteen ja kuolinriskin perustuen vuoden 2021 kuolleisuustilastoihin. Sukupuoli Mies Ikä 78 Ikäisesi mies elää keskimäärin vielä 9,6 vuotta. Näin ollen eläisit 87,6-vuotiaaksi. Ikäisesi riski kuolla ennen seuraavaa syntymäpäivää on 4,205 prosenttia. ---- Samanikäinen nainen elää keskimäärin vielä 11,5 vuotta, eli 89,5-vuotiaaksi. Tämä on 1,9 vuotta miehiä enemmän. 78-vuotiaalla naisella kuolinriski ennen seuraavaa syntymäpäivää on 2,502 prosenttia. KOONNUT: MARKO HÄMÄLÄINEN / HS LÄHDE: TILASTOKESKUS Niin - jos kaikki menisi edellä olevan mukaisesti, minulla olisi elinaikaa jäljellä vajaa 10 vuotta. Se on aika pitkä aika, vaikka taaksepäin ajateltuna se on loppujen lopuksi "lyhyt hujaus". Nyt viimeistään on - minunkin - syytä alkaa miettiä entistä järkevämpää ajankäyttöä ja osata luopua turhasta, turhanpäiväisestä. Onneksi seuraavasta hetkestä en tiedä varmuudella mitään - ei tiedä kukaan muukaan...

Niin - se on taas perjantai - kyllä...

Niin - se on taas perjantai - kyllä... Kaunis kevätaamu - pakkasta -7 astetta - puusavotta odottaa puu- ja varastokatoksen kupeessa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työasun päälle ja lähdin kopsimaan loput kuusipökäleet klapeiksi ja asettelen ne pinoon. Se on sitten tehty. Tänään ei ole oikeastaan muuta tekemistä, jos ei nyt sitten intoudu lähtemään jäälle kävelemään, kukaties Selkäsaaressa pistäytymään. Katsotaan, miten päivä etenee...

torstai 9. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Sähäkkää touhua sano... Toimme taannoin Selkäsaaresta - monta vuotta sitten kaadetuista kuusista - parikymmentä metrin pituista kuusipölliä kotitontille Nieppolan Jonin SISU-telakalustolla. Kerroin asiasta toiselle katunaapurille, Taipaleen Toivolle, Topille ja sovimme, että hän käy ne sahaamassa kolmeen osaan jossakin vaiheessa. Se hetki oli hetki sitten. Minulla on kasa puita pilkottaviksi takkapuiksi. Helppo juttu, sillä vaimoni osti syksyllä uuden pitkävartisen Fiskars- kirveen, jota pääsen puuvaraston kupeeseen kokeilemaan. Voi olla, että kokeilen jo tänään... Kyllä - en malttanut olla menemättä pihalle. Yli puolet puista pilkottu, aloitin suurimmasta/vaikeimmasta päästä. Oli lysti halkoa uudella kirveellä. Tuttu kirves, saaressa on samanlainen. Onneksi en intoutunut liikaa. Toisaalta innostusta hillitsi tosiasia, että kirves ei pysynyt loppuvaiheessa kunnolla käsissä. Tosin vieritin syyn paksujen kintaiden piikkiin. Loput pilkkomiset huomenna tai ylihuomenna tai ensi viikolla. Eipä noilla kiirettä ole... Varastorakennuksen kupeessa seisoskellessani kävi ajatus, että saatuani kyseiset puut klapimuotoon ja pinotuksi varastokatoksen takaseinustalle, järjestelen varastoa ties monettako kertaa...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa, Lounais-Lappi ja vaalimainoksia - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kevätpakkasaamun läsnäolon - kyllä. Mittarissa -18 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin puut päärakennuksen takkapesään. Aamukahvittelun yhteydessä totesimme, että nyt se on sitten alkanut - vaalimainonta ja sitä riittää rapiat kolme viikkoa. Lapin vaalipiiristä valitaan kuusi (6) kansanedustajaa sadasta kahdestatoista (112) ehdokkaasta. Kyllä valinnanvaraa löytyy. Mielenkiintoista nähdä, miten istuvat kansanedustajat pitävät puolensa. Lapissa yksi heistä - Markus Mustajärvi - on luopunut suosiolla ehdokkuudesta. Toivottavasti valitsijat, äänestäjät lähtevät liikkeelle eivätkä jättäydy Nukkuvat-puolueen jäseniksi. Tänäänkään ei ole mitään erityistä tekemistä. Annetaan ajan kulua...

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin raikkaan kevätpakkasaamun läsnäolon - kyllä. Mittari näyttää -20 astetta pakkasta päivemmällä kukaties puolet edellisestä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamun lehteä lukiessaan vaimoni kysäisi:"Onko sinulla tylsää?" Lehdessä näytti olleen aiheeseen liittyvä artikkeli. "Ei ole, minulle riittävät tutut arkirutiinit. Ei tarvitse miettiä kiireellä syöksymistä sinne, tänne ja tuonne." totesin. Näin se vaan kaikessa yksinkertaisuudessaan on tällä hetkellä. Täällä Meri-Lapin Kemin Haukkarin Kainuunkadun varrella on hyvä elää, sen olen todennut, kirjoittanut aikaisemminkin... Tänäänkään ei ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

tiistai 7. maaliskuuta 2023

Tein hetki sitten Kemin kaupungin luottamushenkilöille ja viranhaltijoille tarkoitetun sidonnaisuusilmoituksen - kyllä...

Tein hetki sitten Kemin kaupungin luottamushenkilöille ja viranhaltijoille tarkoitetun sidonnaisuusilmoituksen - kyllä... Tuttu asia, jonka jokainen kaupungin tehtävissä on jo vuosien ajan vuosittain täyttänyt/päivittänyt. Tänä vuonna on sidonnaisuusilmoitusjärjestelmä muuttunut entisestään. Siirryin vahvan tunnistautumisen kautta järjestelmään ja tein työtä käskettyään. Totesin huojentuneena, että minulla ei ole juuri minkäänlaisia kytköksiä, sidonnaisuuksia minnekään, joita olisi pitnyt kirjoitella ilmoitukseen. Ainoastaan Kemin kaupungin vähäiset luottamustehtävät, joissa yhtä lukuunottamatta esiintyy termi - varajäsen. Varajäsen tuntuu äkkilukemalta aika vähäpätöiseltä. Tehtävä realisoituu käytännössä vain silloin, kun varsinainen jäsen on estynyt osallistumaan kokoukseen. Jos varsinainen jäsen on aktiivinen ja jotakuinkin kopillaan, varajäsen ei kukaties koko vaalkauden aikana pääse/joudu osallistumaan kertaakaan kokoukseen. Jotta itselläni säilyy luottamustehtävään korkea motivaatio, vertaan varajäsen-termiä esimerkiksi käsitteeseen vararengas, joka tietyssä tilanteessa on ensiarvoisen tärkeä. En lähde sentään irrottelemaan käsitteellä pelastusrengas... Tämän vuoden sidonnaisuusilmoitukset on tehtävä 31.03.2023 mennessä, joten ainakin olen sen tehnyt riittävän aikaisin - hyvä niin.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin aurinkoisen ja tyvenen kevätpakkasaamun läsnäolon - -10 astetta pakkasta. Kyllä nyt pohjoisen talvilomalaisten kelpaa, ei kahta sanaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään ja hoidin tuttua puuhuoltoa. Vaimoni kävi laittamassa Pikkupuolen takkaan tulet. Saamme iltapäivällä tutun yövieraan, talvilomalaisen Veeran. Tänään ei oikeastaan ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Joka vanhoja muistelee sitä...

Joka vanhoja muistelee sitä... Olin aikanaan Akavan opettajajärjestön OAJ:n jäsenyhdistyksen AOO:n hallitusjäsenenä muutamia 2-vuotiskausia ja samanaikaisesti Opettaja-lehden toimitusneuvostossa. Molemmat mielenkiintoisia tehtäviä. Aiemmin olin ollut myös Insinööriliiton kuvioissa mukana. Erään AOO ry:n vuosikokouksen yhteydessä tuli iltatilaisuuden yhteydessä puheeksi Suomen eduskunta ja eduskunnan tekemät koulutuspoliittiset päätökset, jotka ammatillisella sektorilla herättivät ajoittain kiivastakin keskustelua. "Meidänhän siellä pitäisi olla päättämässä." sanoin samassa pöydässä oleville opettajakollegoille - ilta oli jo pitkällä. Kaksi heistä oli kovia kuntapoliitikkoja poliittisen kartan vasemmalta laidalta. Itse en siihen maailman aikaan ollut missään tekemisissä politiikan, edes kuntapolitiikan kanssa. "Ainakin sinun." Totesi toinen edellä mainituista henkilöistä. Muutamia vuosia myöhemmin tuo samainen keskustelu kävi mielessä. Silloin olin aloittelemassa kuntapoliitikon uraa - siis yli kaksikymmentä vuotta sitten. Silloin kävi - välähdyksen omaisesti mielessä - josko alkaisin orientoitua poliitikoksi. Helpommin sanottu kuin tehty. Lähes tuntemattomuudesta sitoutumattomana henkilönä on jotakuinkin mahdottomuus kohota minkään poliittisen puolueen/tahon eduskuntavaaliehdokkaaksi puhumattakaan tulla valituksi kansanedustajaksi. Olisi lisäksi pitänyt olla erinomaiset, monipuoliset taustaryhmät apuna vaalityötä tekemään ja tietysti kunnon tukko riihikuivia seteleitä sekä nimenomaan valtava polte ja pyrky päästä vaikuttamaan. Kun kaikki edellä mainitut puuttuivat - siihen maailman aikaan - olen tyytyväinen, että tuo poliitikka-ajatus kesti vain omalta osaltani muutaman sekunnin. Nuo muutamat sekunnit muistan hyvin. Se tapahtui torniolaisen kansanedustajan Hannes Mannisen käydessä psyykkaamassa kemiläisiä keskustalaisia eduskuntavaaliehdokkaaksi nykyisen OP Kemin Seutu kokoustilassa. Tällä hetkellä 112 Lapin vaalipiirin kansanedustajaehdokasta virittelee oman näköistä vaalikampanjaa tullakseen valituksi sunnuntaina 02.04.2023 yhdeksi kuudesta valitusta kansanedustajasta. Heille toivotan vilpittömästi onnea ja menestystä.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että taannoin olen - useampaan kertaakin - kirjoittanut, että olen päättänyt antaa myönteistä palautetta aina kuin se on vähänkään mahdollista. Tänään olen saanut hyvää ja ennen kaikkea nopeaa palvelua kahdelta taholta: Kemin LVI-palvelu Oy:ltä ja OP Kemin Seutu pankista. Molemmat palvelut perustuivat asialliseen sähköpostiviestintään. Käy joskus mielessä, että pitäisikö minun kirjoittaa, irrotella myös niistä saamattomista palveluista, joista olen useaan kertaan sähköpostissa muistuttanut. En kerta kaikkiaan ymmärrä, että en esimerkiksi saa joltakin yrittäjältä tarjousta ehdotukseeni...

Kaunis aurinkoinen kevätaamu - kyllä...

Kaunis aurinkoinen ja tyven kevätaamu - kyllä... Hyvin nukutun yön jlkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin upean aamuhetken. Pakkasta -14 astetta, kyllä nyt kelpaa. Näyttää olevan sen verran kevyttä pakkaslunta, että lähden perinteisten aamutoimien jälkeen hyötyliikuntaan. Kävelemään lumikolan perässä ainakin pääliittyvän puhdistaakseni. Voi olla, että käväisen päivemmällä pitkästa aikaa pankissa käymämme sähköpostiviestinnän perusteella. Katsotaan, mitä muutoin päivä tuo tullessaan...

sunnuntai 5. maaliskuuta 2023

Pois oppia on mielestäni erinomainen sanapari - kyllä...

Pois oppia on mielestäni erinomainen sanapari - kyllä... Edellä mainitun voinee kirjoittaa myös poisoppia. Poisoppimista olen yrittänyt harjoitella ja harrastaa jo useita vuosikymmeniä ja erityisesti - täysin ansaitsemalleni - eläkkeelle jäätyäni lokakuussa 2008. Edellisessä elämässäni eli työelämässä ollessani ammattiaineiden opettajana havahduin tosiasiaan, että monilla oppilaillani oli hyvin "luutuneita/piintyneitä/vanhoillisia" ajatuksia elämänmenosta puhumattakaan monilla opettajakollegoillani. Siksipä joskus tuli mainituksi omille oppilaille: "Minulla on taatusti huomattavasti nuorekkaammat, modernimmat käsitykset nykyelämästä kuin pääosin teillä." Saattaa olla, että monet epäilivät sanomisiani... Toki nykyään on paljon asioita, joita en ymmärrä enkä hyväksy. Sen olen huomannut muun muassa täytettyäni tällä hetkellä ajankohtaisia vaalikoneita. Olen täyttänyt niitä kolme, jotka saavat riittää. Olen todennut, että olen selkeästi konservatiivi ja hyvä niin. Olen seurannut tiettyjen henkilöiden, poliitikkojen sanomisia ja kirjoittamisia viime vuosina kohtalaisen tarkkaan. Olen murheellisena joutunut toteamaan, että monilla heistä ei käsite - poisoppia - ole hallussa. He rämpivät harmaassa menneisyydessä, ovat rähmällään joihinkin vanhohin hapatuksiin eivätkö voi siirtyä nykyaikaan. He eivät voi myöntää, että maailma/Eurooppa/Suomikin on aivan toisenlainen juuri tällä hetkellä kuin heidän haikailemansa entisyys. He käyttäytyvät kuin patologiset valehtelijat. He uskovat omiin tarinoihinsa ja yrittävät kiivaasti tuputtaa niitä muillekin. Se ei onnistu. Monet meistä onneksi on ymmärtänyt poisoppia tympeänahdistavan menneisyyden.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen keittiön pöydän ääressä kahvitellessa ja ulos katsellessa oli aistittavissa kevytlumisateinen kevätaamu - kyllä. Pakkasta -3 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Tuntuu siltä, että tänään ei ole tarvetta takkapesää sytyttää. On sunnuntai ja lepopäivä, vaikka eläkeläisellä niitä on pitkin viikkoa. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

lauantai 4. maaliskuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Pilvinen, mukavan tuntuinen kevätaamu - kyllä. Se oli aistittavissa hakiessani kadunvarren postilaatikosta lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hetki sitten. Nyt ei ole kerta kaikkiaan mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Arkirealismia Venäjän tällä hetkellä vallassa olevasta presidentistä ja hänen hallinnostaan...

Arkirealismia Venäjän tällä hetkellä vallassa olevasta presidentistä ja hänen hallinnostaan... Venäjän presidentillä ovat kädet kyynärpäitä myöten veressä. Miksi? Siksi, että hänen toimeksiannostaan on käyty verisiä sotia jo ennen Ukrainan hyökkäyssotaa. Sodat Georgiassa, Tsetseniassa sekä osallistuminen muun muassa Syyriassa kaupunkien pommittamiseen maan tasalle - taustalla terroristien nujertaminen. Syyriassa Venäjä harjoitteli nyt Ukrainan toteutettavien kaupunkien ja kylien hävittämistä. Lisäksi Venäjän presidentin toimeksiannosta on murhattu ja yritetty murhata useita Venäjän nykymenon vastustajia ja arvostelijoita. Tuhansia, kukaties kymmeniätuhansia toisinajattelevia on pidätetty, käytännössä he viruvat tällä hetkellä epämääräisissä vankiloissa ympäri Venäjän. Venäjällä ei käytännössä tällä hetkellä ole sananvapautta. Media on jotakuinkin sama kuin nykyhallinto/valtio. Näin maallikon ajatuksin Venäjä on yksinkertaisesti liian suuri valtio, jotta siellä jonkinkaan asteinen demokratia voisi toimia ja kehittyä. Ilmeisesti Venäjä tulee hajoamaan, pirstoutumaan lähivuosina. Länsimaiden olisi pitänyt reagoida Venäjän presidentin vuonna 2007 Saksassa pitämään puheeseen. Mukaan lukien Ukrainan ja Suomenkin. Itse olen seurannut Venäjä/Ukraina-prosessia aika tarkkaan vuodesta 2014 lähtien eli siitä hetkestä, kun tunnuksettomat pienet vihreät miehet valloittivat Krimin niemimaan. Venäjän patologiset valehtelijat, joita en edes vaivaudu luettelemaan - viime kädessä presidentti - yrittivät valehdella "suut silmät täyteen" tapahtumista. Krimillä oli liikkeellä Venäjän armeijan erikoisjoukot - näkihän sen Sokea Reettakin. Silloin viimeistään länsimaiden olisi pitänyt havahtua. Venäjä hyökkäsi suvereenin valtion kimppuun. Mutta ei... Käytännössä Venäjä aloitti silloin järjettömän, typerän raaàn hyökkäyssodan Ukrainaan. Vihdoin noin vuosi sitten torstaina 24.02.2022 länsimaiden silmät avautuivat. Onneksi länsimaat saivat rivinsä kasaan ja ovat tukeneet Ukrainaa ja tukevat jatkossakin. Venäjä ei käynnistämäänsä hyökkäyssotaa voita, sen ei anneta voittaa. Venäjä iski kirveensä kiveen. Olen kirjoittanut ties kuinka monta kertaa: Ainoa hyvä puoli tässä järjettömyydessä on se, että Suomi ja Ruotsi ovat kohta Naton jäseniä. Sitä olen itsekin "toitottanut" vuodesta 2014 lähtien, varmaan joidenkin mielestä kyllästymiseen saakka. Nyt se toteutuu ja hyvä niin.

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kauniiin, aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Keittiön ikkunasta vilkaisin lämpömittarilukemat, pitkästi plussan puolella auringossa - hyvä niin. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään ja hoidin tutut puuhuoltoasiat. Katsotaan, miten päivä muutoin etenee...

torstai 2. maaliskuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Niinpä - viimeisimmän eduskuntavaaleihin liittyvän kannatusmittauksen perusteella tilanne näyttää Keskustan osalta murheelliselta. Prosentit ovat jämähtäneet "kymppikerhoon". Jos tuosta jotain myönteistä haluaa repiä, niin muutamaan kuukauteen luvut eivät sentään ole laskeneetkaan mutta... Eduskuntavaalit pidetään sunnuntaina 02.04.2023, ennakkoäänestys hiukan aikaisemmin. Oikeastaan ehdokkaiden varsinainen vaalitaistelu alkaa nyt. Mikäli olen aikaisemmista vaalitaisteluista oikein aistinut, keskustalaiset ehdokkaat ovat onnistuneet jalkautumaan menestyksekkäästi vaalikentille - turuille ja toreille - sen aika alkaa nyt... Luonnollisesti itseäni kiinnostaa, miten Lapin vaalipiirin valitut kuusi kansanedustajaa sijoittuvat poliittiselle kartalle. Keskusta on tähän saakka ollut vahva.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kauniin ja aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Kaunis päivä tulossa - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänäänkään ei taida olla mitään tärkeää tekemistä eli nyt ollaan vaan ja seurataan maailman menoa eri medialähteistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Se on jo maaliskuu - kyllä...

Se on jo maaliskuu - kyllä... Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja tyvenen kevytpakkasaamun läsnäolon - -1 astetta pakkasta. Katseeni kohdistui puu- ja varastokatoksessa olleisiin Selkäsaaresta haettuihin metrin pituisiin kuusipölleihin. Taidanpa ottaa kohtapuolin katunaapuriin yhteyttä, josko hän tulisi ne moottorisahalla katkomaan kolmeen osaan. Siinä olisi minulle hetkeksi puuhaa kopsia ne klapeiksi ja pistää katoksen perälle kuivumaan. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, miten päivä etenee...

tiistai 28. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tunnustan, että käytän aivan liian paljon aikaa nykyisessä työhuoneessani tietokoneen ääressä. Tämä huone vapautui käyttööni nuoremman poikamme Timon lähdettyä maailmalle - ensin opiskelemaan ja sitten töihin pääkaupunkiseudulle. Siirrettyämme olohuoneessa olleen ison kirjahyllykön huoneen toiselle sivustalle olen sitä katsellut jo aika kauan. Se on jonkin verran muuttanut muotoaan, mutta jossakin vaiheessa siinä oleva sisältö on pakko käydä ajatuksen ja ajan kanssa läpi. Vaimoni on siitä minua ihan oikeutetusti silloin tällöin muistuttanut. Olen sanonut: "Jossakin vaiheessa." Näin äkkisilmäyksellä vähintäänkin 95% näkyvillä olevista tavaroista on ollut paikoillaan vuosikausia enkä ole niitä tarvinnut mihinkään... Lisäksi tavaraa on kahdessa isossa alakaapissa ja lasivitriinissä. Niiden osalta tilanne on ihan sama. Eiköhän tuokin asia tule hoidetuksi jossakin vaiheessa tai sitten ei...

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis ja aurinkoinen aamu. Kyllä nyt kelpaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Ilmeisesti tulee seurattua maailmanmenoa eri medialähteistä. Toivottavasti tuo AKT:n lakko saadaan ratkaistuksi, sillä muutoin se alkaa rapauttaa laajetessaan Suomen taloutta. Katsotaan, miten päivä etenee...

maanantai 27. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta käväisin illansuussa Kemin kaupunginvaltuuston kokouksessa varajäsenen roolissa. Tuntia ennen kokousta alkoi Keskustan nykyisen valtuustoryhmän varamiehinen kokous, jossa oli myös Keskustan Kemin kuntayhdistyksen puheenjohtaja Anne Sipola paikalla. Ihan mukava juttutuokio valtuuston esityslistasta ja muustakin. Niin - olin konkaripoliitikko Paavo Väyrysen varana. Sen verran vaativa paikka, että oli pakko pistää harmaa puku päälle ja kravatti kaulaan. Esityslistan ulkopuolella kukitettiin Kemin pitkäaikainen valtuutettu Ritva Aheinen. Ritva on ollut valtuutettuna vuodesta 1973 alkaen. Erittäin kunnioitettavaa. Ritva piti mielenkiintoisen historiikin Kemin lähimenneisyydestä. Esityslistan ulkopuolella oli myös Yritysten vihreä ja kestävä Kemi projektipäällikkö Eija Kinnusen selonteko. Mielenkiintoista kuunneltavaa. Esityslistan varsimaiset asiat sujuivat jouhevasti. Esitettiin myös muutama valtuustoaloite. Paikalla oli muutama eduskuntavaaleissa ehdokkaina olevakin, osaa jututin. Jäi selkeästi toivottamatta onnea ja menestystä lähestyvissä vaaleissa - tässä myöhäistoivotukset "jälkijunassa"...

Uusi viikko maaliskuulle käynnistyy - kyllä...

Uusi viikko maaliskuulle käynnistyy - kyllä... Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä postilaatikosta hakiessani aistin mukavantuntuisen pakkasaamun läsnäolon. Mittarissa -7 astetta pakkasta, tyyntä ja valoisaa. Mukava päivä sään puolesta alullaan. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Lisäksi aktiiviaamu: Roskapussin vienti, kompostipussin vienti/tyhjennys takapihalle ja maakellarissa käynti. Viime kesän perunoita riittää vielä kertahakuun ja marjapurkkeja kesään saakka. Maakellarin sisustaa täytynee ensi kesänä kuivatuksen/tuuletuksen jälkeen hiukan tuunata. Illansuussa lähden Kemin kaupungintalolle kaupunginvaltuuston kokoukseen. Katsotaan, miten puheliaalla tuulella valtuutetut ovat, omalta osaltani olen aikaisemminkin todennut, että edellisen elämäni perusteella olen varmaan elämäni puhekiintiön täyttänyt. Kirjoituskiintiöni moninkertaisesti... Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.

sunnuntai 26. helmikuuta 2023

Rankkaa ulkonäköarviointia - kyllä...

Rankkaa ulkonäköarviointia - kyllä... "Voiko tommoiseen möhömahaiseen, pitkäpartaiseen ponnarityyppiin luottaa?" vuodatti juttukaverini pari päivää sitten. Hän tarkoitti lakkoilevan AKT:n nykyistä puheenjohtajaa Ismo Kokkoa. Taisipa vielä mainita asustakin: Rähjäinen irtotakki ja farkut televisiokuvissa... Kerroin juttukaverilleni, että kyseinen henkilö oli aikanaan Insinööriliitossa töissä, jossa hänet tapasin ja muutaman sanan kokousten yhteydessä vaihdoin. Lisäsin, että eiköhän hän hommansa hoida. Samassa yhteydessä kerroin eräästä kokemuksestani hakiessani opiskeluaikana kesätyöpaikkaa 1970-luvun alkupuolella. Olin lähettänyt paperit ja minut oli pyydetty lähemmin sopimaan käytännön asioista. Kiipesin erään tunnetun tamperelaisen konepajan yläkerrokseen tapaamaan silloisen vedenkäsittelyosaston päällikköä. Sovimme kesätyön aloittamisajankohdan. Hän pyysi minua menemään alakerran työhönottokonttoriin sopimaan käytännön asioista. Tein työtä käskettyä. Koputin alakerran konttorin oveen ja menin sisään. Yllätys oli suuri. Armeijataustainen henkilöstöpäällikkö - minut nähtyään - suorastaan huusi:"Minä en tuollaisen karvanaaman kanssa juttele yhtään mitään! Menkää nyt vielä yläkertaan. Oletteko tosiaan tulossa meille kesätyöpaikkaan?" Kerroin henkilöstöpäällikölle, että hetki sitten sovimme yläkerrassa, että aloitan työt seuraavan viikon alussa, mutta voinhan minä siellä uudestaan käväistä. "Mitä nyt?" kysyi hämmästyneenä vedenkäsittelyosaston päällikkö. Kerroin alakerran tapahtumat. Hän otti puhelun alakertaan ja totesi:"Insinööriopiskelija Aki Pyykkö aloittaa työt meillä ensi viikon maanantaina. Kyllä." Kävin vielä alakerrassa. Niin - henkilöstöpäällikön käsittämättömän käyttäytymisen syynä oli mitä ilmeisimmin minun kokopartani - siisti ja lyhyt - kokoparta. Olin kyseisen kesän töissä kyseisen yrityksen vedenkäsittelyosastolla suunnittelijana. Lähinnä konepiirtäjänä. Näin jälkikäteen muisteltuna aikaansaannokseni eivät kovin huikeita olleet. Toki erään kunnan jätevedenpuhdistamon isoa uppopumppua paperilla soviteltaessa aukkoon, tuli esiin uppopumppuja valmistavan yrityksen painetussa esitteessä oleva virhe. Olivat tyytyväisiä tehdystä huomautuksesta. Tämä siis yli 50 vuotta sitten. Niin ja tämä on taivahan tosi...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen oli todettavissa pilvinen pakkasaamu - -12 astetta pakkasta. Josko tuo sää päivemmällä kirkastuu. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Päivemmällä hoidan tutun puuhuoltoasian. Kääntäessäni uuden viikon, aukeaman pöytäkalenteristani esiin se on tyhjää täynnä lukuunottamatta maanantain valtuustokokousta. Maaliskuu alkaa jo keskiviikkona. Aika rientää. En ole koskaan aikaisemmin katsonut Suomen Euroviisukarsintoja paitsi eilen. Eivät ole näköjään minun juttuja. Arvelen, että tälläkään kerralla valitulla kappaleella ei ole menestystä, mutta ken elää, hän näkee. Tänään on hyvää aikaa seurata maailmanmenoa. Toivottavasti joitakin myönteisiä uutisia löytyy maailmalta... Katsotaan, miten päivä etenee.

lauantai 25. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Surullista, todella surullista seurata, miten ympäristössä liikkuvat ihmiset muuttuvat ja/tai poistuvat kokonaan näkökentästä. Niin kuin moni lukijoistani muistaa, palasimme paluumuuttajina Kemiin loppukesästä vuonna 1981 ja asetuimme asumaan vanhaan kotitaloomme. Rakensimme uuden omakotitalon vuonna 1982 ja myöhemmin varastorakennuksen ja vielä 2000-luvun puolella poikkeusluvalla Pikkupuolen. Vietän aikaa paljon - aivan liian paljon - tietokoneen ääressä ja pakostakin joudun tarkkailemaan myös työhuoneeni ikkunan näkökentässä Kainuunkadulla ohi kulkevaa liikennettä. Se on muuttunut. Monet tutut kulkijat ovat poistuneet kuvioista. Talvisin lumimyräkän ja lumiaurauksen jälkeen katselen tonttimme kohdalta pitkin Kainuunkatua, miten mökkiläiset "herran pienten muurahaisten" tavoin syöksyvät lumilapioiden, lumikolien ja/tai lumilinkojen kanssa tonttiliittymiä puhdistamaan. Monet - aivan liian monet - mökkiläiset eivät ole enää lumihommissa...

Kaunis, kirkas kevytpakkasaamu - kyllä...

Kaunis, kirkas kevytpakkasaamu - kyllä... Eipä voi talviaamu juuri kauniinmpi olla kuin juuri nyt. Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta se oli aistittavissa - -5 astetta pakkasta, tyyntä ja aurinkoista. Kyllä nyt kelpaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Oikeastaan tänään ei ole mitään tärkeää tekemistä. Ehkä kuitenkin sen verran, että käyn läpi ensi viikon maanantain valtuustokokouksen esityslistan "sillä silmällä". Sain eilen aamulla soiton kaupungintalolta, että eräs Keskustan valtuutetuista on estynyt tulemaan kokoukseen. Lupasin mennä varajäsenenä paikalle, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole. Tosin riittävän sekaisin ne ovat jo tällä hetkellä... Katsotaan, miten päivä etenee.

perjantai 24. helmikuuta 2023

Uusi tuulia - kyllä...

Uusi tuulia - kyllä... Olin nähnyt sanomalehdessä mielenkiintoisen työhönhakuilmoituksen. Pistin paperit liikkeelle ja kuinka ollakaan, olin haastateltavien joukossa. Tehtävä liittyi nuorten aikuisten asennekoulutukseen uudessa tehdasympäristössä. Kerroin minua haastatelleelle ryhmälle, että asia on minulle varsin tuttu. Olin edellisessä elämässäni eli toimiessani ammatillisella koulutussektorilla ammattiaineiden opettajana kymmeniä kertoja piirtänyt liitutaululle ja/tai piirtoheitinkalvolle kolme ympyrää, jotka tasasivuisen kolmion muodossa leikkasivat toisiaan. Ympyröihin kirjoitin aina pitkin saatesanoin sanat: Tiedot, taidot ja asenteet. Itse kirjoitin aina sanan - asenteet - päällimmäiseen ympyrään. Painotin, että kaikki ammatillisessa elämässä lähtee liikkeelle henkilön asenteista. Oikealla asenteella pärjää pitkälle. Väärät tottumukset on syytä poisoppia. Nuoret siihen kyllä pysyvät, mutta iäkkäimmillä se on työn ja tuskan takana. Haastattelu sujui mielestäni ihan mukavassa ja myötäsukaisessa hengessä. Sainko edellä mainitun työpaikan, sitä en tiedä, sillä nousin hyvin nukutun yön jälkeen sängystäni. Uni jäi hiukan kesken...

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Tasan vuosi sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan laajalla rintamalla muun muassa Valko-Venäjän kautta valloittaakseen pikaoperaatiolla Kiovan. Tasan vuosi sitten käynnistyneessä raakalaismaisessa hyökkäyssodassa Venäjä on kärsinyt raskaita tappioita kaikilla rintamilla. Esimerkiksi eilen YK:n yleisistunto tuomitsi Venäjän hyökkäyksen ja esitti Venäjän joukkojen poistumista Ukrainasta. Mitä lähiaikoina tapahtuu, se jää nähtäväksi. Venäjä ei tätä hyökkäyssotaa voita, se on selvä. Ainoa hyvä asia tässä on se, että Suomi ja Ruotsi ovat kohta Naton jäseniä. Niin ja tähän aamuun 24.02.2023: Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kirkkaan, tyvenen ja kauniin pakkasaamun läsnäolon - 14 astetta pakkasta. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...

torstai 23. helmikuuta 2023

Ajan kuluminen, oma ajankäyttö ja irtaantuminen tarpeettomasta...

Ajan kuluminen, oma ajankäyttö ja irtaantuminen tarpeettomasta... Olen käynyt läpi tietokoneeltani jotakuinkin kolmen vuoden sähköpostiviestintäni ja todennut, että aika kuluu kiivaasti, aivan liian nopeasti. Tuntuu, että monet tapahtumat olivat hetki sitten, eilen tai viimeistäänkin toissapäivänä. Olen usein tuonut esiin, että minun työkaluni on sähköposti. En puhu puhelimeen kuin aivan pakottavassa tilanteessa... Olen elänyt viimeiset rapiat kaksi vuosikymmentä vaalikausittain - kuntavaalikausittain. Nyt meneillään oleva, vuonna 2021 käynnistynyt vaalikausi lähestyy puolta väliä. Olen kiireetön ihminen. Oikeastaan minulla ei ole koskaan ollut kiire. Pyrin ennakoimaan tulevat tapahtumat riittävän ajoissa. Olen viime vuosina systemaattisesti pyrkinyt irtaantumaan - itseni kannalta - tarpeettomasta. Pöytäkalenterini on nykyään aika tyhjä. En merkitse siihen enää edes niitä aktiviteetteja, joihin minulla olisi mahdollisuus osallistua. Toki niitä on edelleen jonkin verran. Haluan edelleenkin elää rauhallista, yksinkertaista elämää vaimoni kanssa täällä Meri-Lapin Kemin Haukkarin Kainuunkadun varrella. En kaipaa mitään yllätyksiä enkä ristiriitoja minkään tahon kanssa. Siksi tuo irtaantuminen tarpeettomasta jatkuu. Katsotaan, mihin se loppujen lopuksi johtaa. Ken elää, hän näkee...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja vinkkaisen pakkasaamun - lämpötila -10 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Toinen talvilomavieraistamme - Anna - lähti eilen iltamyöhään yöjunalla etelää kohti. Mukava tapaaminen taas kerran. Toinen talvilomavieraistamme - Timo - lähti hetki sitten ajelemaan Helsinkiä kohti. Mukava tapaaminen myös hänen osaltaan taas kerran. Pikkupuolelle on aika ajoin käyttöä - hyvä niin. Pistän kohtapuolin työasun päälle ja lähden hyötyliikuntaan eli lumikolan perässä kävelemään. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...

keskiviikko 22. helmikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin valoisan pakkasaamun läsnäolon - mittarissa -22 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Päivemmällä täytynee hoitaa puuhuoltoa päärakennukseen - myös Pikkupuolelle. Aamun Lapin Kansa-lehteä lukiessani kävin läpi Lapin vaalipiirin eri puolueiden kansanedustajaehdokkaat. Yhteensä 112 - hätänumero - ehdokasta, joista kuusi (6) tulee valituksi sunnuntaina 02.04.2023. Arvelen, että suuria yllätyksiä ei tapahdu. Istuvaa kansanedustajaa on edelleenkin vaikea syrjäyttää. Tosin ei mahdoton. Näin se vaan on... Illansuussa kokous eikä muuta kummempaa aktiviteettia. Katsotaan, miten päivä etenee.

tiistai 21. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Osittain katselin ja hetki sitten luin eri tietolähteiden kommentit Venäjän presidentin Vladimir Putinin lähes kaksituntisesta - valtakunnan tila - puheesta Moskovasta. Lyhyesti virsi kaunis. Ei mitään uutta itärintamalta. Patologisen valehtelijan suusta lentää samoja sammakoita maailman länsimaihin liittyvänä. Ukrainan sota on länsimaiden - lähinnä Yhdysvaltojen - syytä. Länsimaat ovat uhka Venäjälle. Ainoa hyvä puoli järjettömässä, typerässä Venäjän hyökkäyssodassa Ukrainaan on se, että Suomi ja Ruotsi ovat kohta Naton jäseniä. Ukraina tulee perässä - ensin EU:n jäseneksi ja sitten aikanaan Naton jäseneksi. Näin se menee...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä hakiessaani kadunvarren postilaatikosta aistin aurinkoisen pakkasaamun läsnäolon - mittarissa -13 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään tulet. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, onko talvilomavieraillamme jotain aktiviteettitoivomuksia.

maanantai 20. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta hetki sitten käsin tiskatessani kävi mielessä ajatus, että miten ihmeessä Suomi, Lappi, Meri-Lappi ja Kemi ovat niinkin hyvin pärjänneet, vaikka maailma ympärillä on täysin sekaisin. Niin ja vaikka Suomessakin äänestysprosentti - vaaleissa kuin vaaleissa - on ollut viime vuosina - kuudenkymmenen prosentin luokkaa. Meidän suurin puolue on edelleen NUKKUVAT jotakuinkin neljä kymmenestä... Tänään posti toi meidänkin kadunvarren postilaatikkoon kirjekuoret: Ilmoitus äänioikeudesta eduskuntavaaleissa - kyllä. Kemiin takaisin paluumuuttajina loppukesästä 1981 tultuamme olen muistaakseni käynyt äänestämässä kaikissa vaaleissa, joihin ilmoitus on tullut. Erityisesti vuoden 2000 jälkeen olen äänestämistä pitänyt lähes kansalaisvelvollisuutena. Monissa vaaleissa oman ehdokkaan "löytäminen" ei ole ollut itsestäänselvyys. Näyttää siltä, että lähestyvissä eduskuntavaaleissa se on omalta osaltani erityisen vaikeaa. En ole vuosiin seurannut vaalipaneeleita. Vaalikoneita olen täytellyt, tosin lähestyviin eduskuntavaaleihin en ole vielä niitäkään katsellut. Katsotaan, miten asia kohdallani etenee. Ken elää, hän näkee.

Viimeinen helmikuun täysi viikko käynnistyi - kyllä...

Viimeinen helmikuun täysi viikko käynnistyi - kyllä... Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kevytlumisateisen pakkasaamun läsnäolon. Helsingin vieraamme - Timo ja Anna - saapuivat eilen illansuussa ja majoittuivat Pikkupuolelle - hyvä niin. Vieraiden lomaohjelmasta en tällä hetkellä tiedä mitään, voi olla, että ovat vaan. Sekin sopii. Pöytäkalenterin uutta aukeamaa katsellessani totean, että keskiviikkona on se kuukauden ainoa "pakollinen" kokous illansuussa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Puen kohtapuolin työasun päälle ja lähden kolailemaan lunta, tuskin otan lumilinkoa käyttöön. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.

sunnuntai 19. helmikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla ulos vilkaistessani aistin mukavantuntuisen pakkasaamun läsnäolon. Lunta on sen verran tullut, että taidan perinteisten aamutoimien jälkeen orientoitua lumilingon käyttöön/hyötyliikuntaan. Pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Vaimoni sanoi menevänsä aamukahvittelun jälkeen Pikkupuolelle takan lämmitykseen. Meille on tulossa muutamaksi päiväksi talvilomavieraita - Timo ja Anna Helsingin Vuosaaresta - hyvä niin. Katsotaan, miten muutoin päivä etenee...

lauantai 18. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

"Olet sinä yhden sortin foliohattu!" sanoi vaimoni myötäsukaisesti kerrottuani hänelle mahdollisesta puunhakureissusta. Niin - kuluneella viikolla näin katunaapurini Joni Nieppolan ajelevan tela-ajoneuvollaan työhuoneeni ikkunan ohi niin kuin usein ennenkin. Kävi mielessä, että ainakin kysäisen häneltä Selkäsaaresta metrin mittaisten kuusipöllien hakemisesta, joita oli vajaa 20 kpl... Kävimme Messengerin kautta kirjeenvaihtoa ja asia eteni nopeasti. Kuinka ollakaan, puut ovat nyt kotona varastokatoksessa ja bonuksena Hyundai 3000 aggregaatti autotallissamme. Kyllä - Nieppolan veljekset hoitivat homman, minäkin yritin olla jonakin. Mahtava tuo SISU-maastoajoneuvo kerta kaikkiaan. Tätä on sitten joskus vanhana mukava muistella... Muutama kuva varmemmaksi vakuudeksi.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin nollakelisen ja kevytlumisateisen talviaamun läsnäolon. Niin - olihan postilaatikossa ensimmäinen lähestyvien eduskuntavaalien julkaisukin. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin puut päärakennuksen takkapesään ja hoidin tutut puuhuoltoasiat eli korillinen koivuklapeja puu-ja varastokatoksesta sisään lämpenemään. Tänään saattaa löytyä muutakin aktiviteettia, katsotaan, miten päivä etenee...

perjantai 17. helmikuuta 2023

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikot vilahtavat ohi yhä nopeampaa, siltä se ainakin tuntuu. Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin nuoskalumen ja nollakelin läsnäolon. Pitkästä aikaa on syytä aamupäivällä pistää työasu päälle ja lähteä ainakin pääliittymä kolaamaan puhtaaksi nuoskalumesta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pohdiskelin päärakennuksen takkapesän puiden sytyttämistä, mutta se saa nyt siirtyä myöhäisempään ajankohtaan. Tänään on havillista aikaa seurata maailmanmenoa. Toivottavasti jotain myönteistä on luettavissa/katseltavissa...

torstai 16. helmikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen ammun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistinpilvisen kevytpakkasaamun läsnäolon. Hiukan lunta häpsii. Tänäänkään ei ole mitään erityistä tekemistä lukuunottamatta tuttuja takka- ja puuhuoltoasioita. Voi olla, että käväisen ajelemassa keskustassa - sisäsatamassa ja Sauvosaaren urheilukentänä läheisyydessä katsomassa uuden monitoimihallin valmistelevia töitä. Katsotaan, miten tämä torstaipäivä muutoin etenee...

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Sumuinen kevytpakkasaamu - kyllä. Aamun lehden haettuani pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei ole oikeastaan mitään tärkeää tekemistä, joten ollaan nyt sitten vaan. Voi olla, että päivemmällä käyn tankkaamassa auton tai sitten en ... Vaihdoin pöytätietokoneeni näytön taustakuvaksi muutaman vuoden takaisen saarimökkikuvan. Muutaman viikon kuluttu vaihdan se taas todennäköisesti kesäiseen dronekuvaan asuintontistamme.

tiistai 14. helmikuuta 2023

Minun Ukraina- ja Nato-kommentointi - kertausta...

Minun Ukraina- ja Nato-kommentointi - kertausta... Tuntuu siltä, että jotkut tekstejäni seuraavat/lukevat epäilevät minun henkilökohtaisia motiivejani Ukraina- ja Nato-kommentoinnissa. Siksi kertaan historiataustat minun asia-aktiivisuuteeni. Kaikki lähti liikkeelle vuodesta 2014, jolloin Venäjä valloitti "verettömästi" Krimin niemimaan Ukrainalta pienten tunnuksettomien vihreiden miesten eli Venäjän erikoisjoukkojen avulla. Venäläiseen maskirovkaan eli hämäykseen, harhautukseen, kusetukseen kuuluu olennaisesti valehtelu. Venäjän hallinto antoi ymmärtää patologisen valehtelijan elkein, että Venäjällä ei ollut mitään tekmistä Krimin valloittamisessa - täyttä soopaa... Sen jälkeen Venäjä aloitti Itä-Ukrainassa separatistien tukemisen. Käytännössä Venäjä aloitti jo silloin sodan Ukrainaa vastaan. Länsimaat - mukaan lukien Suomi - olivat totaalisen löperöitä siinä vaiheessa. Venäjälle > Putinille annettiin aivan liikaa niin sanotusti köyttä. Oikeastaan länsimaissa olisi pitänyt suurennuslasin kanssa lukea Putinin vuonna 2007 pitämä puhe - uhopuhe. Siinä Ukrainan ja Suomenkin asema ladottiin selkeästi pöytään. Lenin oli tehnyt anteeksiantamattomia virheitä. Vuonna 2014 aloin kiinnostua maantiedosta, kartoista. Katselin Baltian maiden ja Suomen sekä Ruotsin osuutta Nato-kartassa. Siinä oli valuvika. Silloin ajattelin, että Suomen ja Ruorsinkin on syytä hakeutua Naton jäseniksi niin pian kuin mahdollista. Torstaihin 24.02.2022 mennessä oli tapahtunut paljon, mutta vajaa vuosi sitten Venäjä käynnisti hirvittävä raaàn hyökkäyssodan Ukrainassa. Se viimeistä poisti rähmät länsimaiden päättäjien silmistä. Länsimaat nivoutuivat yhä tiukemmin yhteen ja Suomessakin herättiin Nato-asiassa - hyvä niin. Sota Ukrainassa on siis kestänyt vajaan vuoden tällä erää. Venäjän tappiot ovat hirvittävän suuret. Ukraina on puolustanut ansiokkaasti maataan länsimaiden - myös Suomen - tukemana. Venäjä ei tätä hyökkäyssotaa voita, sen ei yksikertaisesti anneta voittaa. Vaikka tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, uskallan todeta, että Suomi ja Ruotsi ovat ennen kesää Naton jäseniä, Ukraina valloittaa ennen kesää Krimin niemimaan takaisin tuhottuaan sitä ennen Kertsin-salmen sillan = napanuoran Krimiltä Venäjä mantereelle, pääosa Venäjän joukoista ja kalustosta tuhotaan niille sijoilleen tämän vuoden puolelle ja loput poistuvat täydellisen kaaoksen vallassa Venäjän rajojen sisäpuolelle. Tämä merkinnee Venäjän nykyhallinnon loppua. Kukaties uutta, ainakin uusimuotoista vallankumousta. Niin - minullakin on venäläisiä ystäviä. He yrittivät psyykata minua runsas vuosi sitten, että en olisi huolissani Ukrainasta. Kerroin heille, että seuraan maailmanmenoa useista eri lähteistä ja että näkemykseni on aika lailla toisenlainen...

Se on Ystäväpäivä - kyllä...

Se on Ystäväpäivä - kyllä... Muistaakseni edesmenneen näyttelijän Tarmo Mannin väitetään sanoneen, että ihmisellä ei tarvitse olla kuin kaksi ystävää - tosiystävää. Mene ja tiedä. Lueskellessani erilaisia mediairrotteluja tulee mieleen, että välttämättä kaikilla ei ole noita kahtakaan. Ihmiset ovat yksinäisiä. Perinteisten aamutoimien jälkeen keittiön pöydän ääressä totesimme jälleen kakkosliittymän pihlajarykelmässä olevan linnunpöntön luona tiaisten liikehdintää. Kyllä niillä näyttää olevan pesimisaikeet mielessä. Tänään eikä koko viikolla ei näytä olevan pöytäkalenterin mukaan mitään ennakoitua menoa. Tänäänkin on havillista aikaa seurata maailmanmenoa. Toivon joka päivä jotain myönteistä ilmaantuvan - toistaiseksi turhaan...

maanantai 13. helmikuuta 2023

Pukukoodi - tärkeä asia - kyllä...

Pukukoodi - tärkeä asia - kyllä... Olen aikaisemmin kirjoittanut, että jokin sana ja/tai sanonta laukaisee minun kirjoittamisaktiviteettini. Tällä kerralla se oli tuo sana pukukoodi, joka vilahti jossakin artikkelissa. Yleisohjeita: Kunniamerkkejä kannetaan virallisissa ja yksityisissä juhlatilaisuuksissa. Tilaisuuden järjestäjä määrää pukukoodin ja sen, käytetäänkö tilaisuudessa kunniamerkkejä, jolloin kutsussa on maininta "juhlapuku ja kunniamerkit" tai "tumma puku ja kunniamerkit". Erikseen saattaa olla lisäksi maininta pienet tai suuret kunniamerkit. Olen 75+ - ikäinen ja pyörittänyt muutakin kuin tahkoa. Siksi kunniamerkkejä minullakin on, mutta en edes muista, milloin olisin päässyt/joutunut niitä käyttämään. Kukaties tilaisuus on ollut joku Insinööriliiton, Opetusalan Ammattijärjestön tai Paperi-insinööriyhdistyksen, nykyisen Puunjalostusinsinöörit ry:n tms. pääkaupunkiseudulla ollut tapahtuma. Siitä on vuosikymmeniä aikaa... Sen jälkeen työnantajani hankki minulle - ennen eläkkeelle jäämistäni - erään ritarikunnan ansiomitalin. Sekin on ollut käyttämättömänä. Viime vuonna lisäksi minulle luovutettiin Keskustan hopeinen ansiomerkki. Edellytyksenä edellisen merkin myöntämiselle on 20 vuoden ansiokas toiminta puolueen luottamus- tai muissa tehtävissä sekä vähintään 40 vuoden ikä. Vuodesta 2000 alkaen olen ollut kuvioissa mukana, joten 20 vuotta täyttyy ja tuo jälkimmäinen ehto lähes tuplana. Mahtaako sillekään tulla käyttöä. Ken elää, hän näkee. Varoituksen sana: Älköön kukaan ajatelko, että nostan itseäni jollekin jalustalle em. asialla - ei oikeastaan päinvastoin - raaka totuus on se, että tavallisella kengänkuluttajalla, "takarivin Taavilla" on loppujen lopuksi vähän käyttöä saamilleen/ansaitsemilleen huomionosoituksille. Se pukukoodista...

Mitä tänään tähän asti...

Uusi viikko käynnistyy - kyllä. Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin erittäin kauniin ja aurinkoisen pakkasaamun läsnäolon. Kyllä nyt kelpaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesäään. Aamukahvittelun yhteydessä seurasin tiaisten touhuja kakkosliittymän pihlajaryppään linnunpöntön tuntumassa - kyllä siinä alkaa liikehdintää olevan - hyvä niin. Tänään ei oikeastaan ole mitään kummempa tekemistä. Taitaa mennä oleskeluksi vaan, toki sekin kyllä sopii...

sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Pilvinen kevytlumisateinen aamu - kyllä...

Pilvinen kevytlumisateinen aamu - kyllä... Hyvin ja pitkään nukutun yön sekä perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään - mitäpä muuta. Luin hetki sitten lauantain Lapin Kansa-lehdestä Ukrainan lehdistösihteerin näkemyksiä presidentistään. Kerta kaikkiaan mielenkiintoinen ja kyseistä henkilöä - hänen toimintaansa - avaava artikkeli. Kyllä hän on taistelija, rohkea mies - Kansan palvelija - ei kahta sanaa... Saattaa olla, että tänään käyn fiilistelemässä autolla pienen sightseeing lenkin tai sitten en. Käänsin pöytäkalenteristani uuden aukeaman esille - viikko 7 - ei ainuttakaan merkintää - hyvä niin. Katsotaan, miten tämä sunnuntaipäivä etenee...

lauantai 11. helmikuuta 2023

"Mitä? Et aio koskea eduskuntavaaleihin pitkällä kepilläkään?" tuttu kaveri minulta kyseli...

"Mitä? Et aio koskea eduskuntavaaleihin pitkällä kepilläkään?" tuttu kaveri minulta kyseli. Hän oli lukenut aikaisempia kirjoituksiani asiasta. "Miksi ihmeessä et? Olethan aikaisemmin ottanut kantaa vaaliasioihin aika aktiivisesti." hän lisäsi... "Rehellisesti sanottuna vajaan kahden kuukauden päästä olevat eduskuntavaalit eivät minua erityisesti kiinnosta nimenomaan Lapin vaalipiirin osalta. Eduskuntaan valitut kuusi (6) henkilöä voisi jo nyt luetella - plus miinus yhden tarkkuudella. Niin selkeä on vaaliasetelma. Isoja yllätyksiä ei ole odotettavissa." totesin ja lisäsin: " Oman osuuteni olen vaaleihin liittyvänä jo viime vuoden puolella tehnyt. Se saa tällä kerralla riittää." Toki tiedän, ymmärrän ja arvostan, että mukana olevien ehdokkaiden taustavoimat tekevät valtavan työmäärän "turuilla ja toreilla" taatakseen ehdokkaansa läpimenon ja saadakseen puolueelleen mahdollisimman hyvän lähtöasetelman seuraavaa hallitusta muodostettaessa. Arvelen, että lähestyvissä mielipidekyselyissä asetelmat vielä muuttuvat. Toivottavasti tuo Suomen suvereeni ykköspuolue > Nukkuvat saadaan nujerretuksi. Sillä on tähän saakka ollut noin 40%:n kannatus...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kauniin pakkasaamun läsnäolon - kyllä. Aurinko paistaa ja lämpötila tällä hetkellä -10 astetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Aamukahvittelun yhteydessä katselin keittiönikkunasta, että kakkosliittymän pihlajarykelmän lintupöntöllä oli jo jonkinlaista liikehdintää. Tokkopa sentään vielä pesäpuuhiin, ennakkokatselua kukaties... Tein tai oikeastaan teimme hetki sitten jotain sellaista, jota emme ole koskaan aikaisemmin tehneet. Paloittelimme luuttoman pakastekinkun neljään osaan sahaamalla se keittiön tiskipöydän - Urpusen Kailta/Seita Stone Oy - vuosikymmeniä sitten saadun kivilaatan päällä. Niin - tavallisella puunkatkaisusahalla. Hyvin onnistui, kun käsipareja oli kaksi. Tästäkin selvittiin... Katsotaan, miten tämä lauantaipäivä etenee...

perjantai 10. helmikuuta 2023

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä hakiessani tunsin mukavan tuntuisen aamun läsnäolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen jatkoin suksisauvojen tuunausta, viimeistelyä. Eivätköhän ne asiansa aja aikanaan. Tänäänkään ei oikeastaan ole mitään erityisen tärkeää tekemistä. Vaimoni lähti hetki sitten asioille ja kaupoille. Ollaan nyt sitten vaan ja annetaan ajan kulua. Katsotaan, mitä päivä tuo muutoin tullessaan.

torstai 9. helmikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

"Ei tuommosta ookkaan!" sanoisi edesmennyt kalakaverini, mikäli olisi nähnyt suksisauvatuunaukseni. kerroin alkuviikosta, että tein elämäni ensimmäisen verkkokauppaostoksen: Kaksi irtosompaa Made in China. Tiesin jo tilatessani, että niitä joutuu hiukan seppäämään, mutta nyt se on tehty. Huomenna vielä viimeistelen kiinnitystä nippusiteillä. Niin - alunperin olen ostanut em. sauvaparin City Sportista Uusitalon Joukolta, samassa yhteydessä ostin myös sukset ja hiihtokengät. Siitä on jo tovi aikaa. Kaikki ovat toimineet erinomaisesti. Ainoastaan sauvoista sommat ovat hajonneet. Ostin riittävän pitkät sauvat ajatuksena luistelutekniikalla viilettää merenjäällä. Luistelut jäivät vähäisiksi. Nyt sauvoille on tarvetta rauhallisessa jäällä losuamisessa ja/tai lumikenkien kanssa Selkäsaaressa kahlatessa. Viime keväänä kokeilin uusia lumikenkiä, ne ovat ihan asialliset... Huomaan itsessäni iän myötä terveen laiskuuden siemenen. Mielellään oion asioita niin kuin tässäkin tapauksessa. Sauvojen ulkonäöllä ei ole suurtakaan merkitystä, jos ne soveltuvat tarvittavaan käyttöön. Saattaa olla, että käyttökokeilun jälkeen pistän kuvankin varmemmaksi vakuudeksi. Arvelen, että katselette niitä lievä hymynhäive suupielessä...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Päätin yllättää vaimoni, joka oli työhuoneella asuja tuunaamassa, myönteisesti paistamalla pussillisen esipaistettuja ja pakastettuja Pirkka-vehnäpullia. Sen tein. Itse yllätyin, että pellillä oli ahdasta. Pullat laskettuani totesin, että niitähän olikin 15 kpl, vaikka pussin kyljessä lukee 14 kpl. Lukee siinä myös 700 g. Nämä pullat olivat aavistuksen verran pienempiä, joten "pullatehtaan" annosteluautomaatti oli ilmeisesti asiaan reagoinut. Jos pullia olisi ollut 13 kpl, todennäköisesti olisin jo kirjoitellut reklamaatiota... Niin - päärakennuksessamme on taas taivaallisen hyvä pullan tuoksu - hetken aikaa...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin sääennusteen pitäneen taas paikkansa. Tuulta ja lauhaa - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään ja hoidan päivemmällä tuttuakin tutumpaa puuhuoltoa. Eilen päättyi Sauvotalon (entinen Kemin työväentalo) huutokauppa. Näytti tulleen kaksi tarjousta, viimeinen tarjoushinta oli 2000 euroa. Kuulostellaan, mitä tapahtuu. Tänään ei kannata lähteä liikkeelle, jos ei ole aivan pakko. On liukasta. Katsotaan, mitä päivä tuo muutoin tullessaan...

keskiviikko 8. helmikuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Jorma Jope Ruonansuu on ollut viime aikoina vahvasti esillä. Hän kävi täällä meidänkin tontilla Kemin Haukkarin Kainuunkadun varrella useamman kerran. Meidän Tommi - mikäli oikein muistan - piti liikkeellä = huolsi Jopen Harrikkaa ja "amerikanrautaa". Eräänä kertana Jopen ollessa tontilla hän tuli minua jututtamaan. Olin tilapäisen puuvajan edessä Tervolasta tuotuja metrin halkoja sahailemassa ja pilkkomassa. Jope kertoi isoisänsä "vielä viimeisillä hetkillään" pilkkoneen puita. Kontallaan oli kuulemma heilunut kirveen kanssa pilkkomispölkyn edessä. Mielessäni näin aika koomisen tilanteen. Vaimoni Tuula kutoi Tommille Harrikka-villapuseron. Muistaakseni myös Jopelle. Ovatkohan nuo villapuserot vielä elossa...

Mitä tänään tähän asti...

Tänä aamuna oli kännykässä poikkeuksellisesti herätys päällä klo 06.30, sillä olin sopinut Keminmaan Paakkarin (Auto Patu) kanssa, että vien Mersun kardaaniakselin tiivisteen vaihtoon klo 08.00. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Keminmaahan ajellessani moottoritietä tuntui auto koko ajan "elävän", tuijaavan. Oliko tienpinta tosiaan niin liukas vai vaikuttiko tuuli myös asiaan. Oli niin tai näin, tiiviste on vaihdettu ja ajelin vanhaa tietä takaisin Kemiin. Kävi takaraivossa taas ajatus nelivetoautosta. Katsotaan nyt sitten, eteneekö asia ajatusta pitemmälle. Tänään ei ole mitään erityistä muuta tekemistä. Antaa ajan kulua...

Yhdistystoimintapohdiskelua - kyllä...

Yhdistystoimintapohdiskelua - kyllä... Eräs iäkäs Facebook-kaverini soitti minulle illansuussa. Juttelimme niitä näitä - lähinnä Kemin kiinteistöasioista - sivuttiinpa lähestyviä eduskuntavaalejakin. Annoin ymmärtää, että niihin en koske pitkällä kepilläkään. Katsotaan, mikä on tilanne sunnuntaina 02.04.2023 illansuussa... Juttelimme myös järjestöasioista. Kerroin hänelle, että minun järjestökäyttäytymisen kiintiö on aika lailla täynnä - aktiivitoiminnan osalta. Edelliseen liittyvänä todettakoon yleistietona, että Suomessa on noin 139000 rekisteröityä yhdistystä, lisäksi rekisteröimättömiä noin 30000 kpl. Lapin maakunnassa on noin 7200 yhdistystä, Kemi-Tornio-seutukunnassa noin 1900 ja Kemissäkin on satoja yhdistyksiä. Kävin läpi taas kerran ne yhdistykset, joihin vielä tällä hetkellä kuulun. Niitä on kuusi (6), joista kaksi (2) on valtakunnallista yhdistystä ja edellä mainituista olen kahdessa yhdistyksessä kunniajäsen. Kemiläisiä ja/tai talousalueen yhdistyksiä edellä mainituista on siis neljä (4) yhdistystä. Kukaties jättäydyn edellä mainituista parista yhdistyksestä lähiaikoina kokonaan sivuun. Aika aikaansa. Periaatteessa voisin kuulua kymmeniin yhdistyksiin niin halutessani. Tällä hetkellä en ole missään yhdistyksessä niin sanottu aktiivijäsen eli en kuulu minkään yhdistyksen esim. hallitukseen/johtokuntaan. Näin on hyvä. On kumman rauhallinen ja seestynyt olo, ei kahta sanaa...

tiistai 7. helmikuuta 2023

Kemissä tyhjiä isoja kiinteistöjä myytävänä - kyllä...

Kemissä tyhjiä isoja kiinteistöjä myytävänä - kyllä... Selailin uteliaisuuttani Huutokaupat.com - sivustoa kiinteistöjen osalta. Olen aikaisemmin bongannut sieltä Sauvotalon eli entisen Kemin työväentalon. Sieltä löytyy myös muun muassa keskustasta entinen Kemi-hotelli-kiinteistö, entinen ja nykyinen Linja-autoasema sekä Kivikankaalta tasokas toimistokiinteistö. Tarjoushinnat tällä hetkellä vaihtelevat 1000-3000 euron tuntumassa. Tuskinpa niitä ihan noilla hinnoilla myydään, mutta yrittänyttä - ei kuulemma - laiteta. Toivottavasti kyseisille kiinteistöille löytyy aikanaan järkevää, koko talousaluetta hyödyntävää käyttöä.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta viime sunnuntaina Selkäsaaressa käydessämme kiinnitin huomiota pois lähtiessämme, että viime kesänä avatun Pohjoisselkäsaarenpolun kautta näin ensimmäiset talviliikkujat - kyllä. Kaksi nuorehkoa naishenkilöä ahkion ja pienen koiran kanssa olivat liikkeellä. Kävelivät tonttimme länsipäädyn ohi merenjäälle ja jatkoivat matkaa kaupunkiin päin. Niin - tuo Pohjoisselkäsaarenpolku aukaistiin kaivinkoneen avustuksella viime kesänä ilmeisesti noin 1,5 km pituudelta. Täytynee ensi kesänä käydä sauvakävelemässä se, jos sopivaa joutoaikaa liikenee... Me olemme vuodesta 2011 alkaen avanneet Luoteislaiturinpolkua rannasta lähtien "käsipelillä" tosin vaan alkupäätä. Tavoitteena on edelleen - luvan myötä - siistiä rannimmaista, Kemin kaupungin omistamaa RT-tonttia, mikäli aktiviteettia riittää...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aisitn kauniin helmikuisen kevytpakkasaamun läsnäolon - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen oli aluksi aikomus pistää päärakennuksen takkapesään tulet, mutta jätin sen väliin. Ehtiipä tuon myöhemminkin. Tänään ei ole oikeastaan mitään tärkeää tekemistä. Täytynee seurata maailmanmenoa. Kyllä luonnonvoimat ovat armottomia: Turkin ja Syyrian rajamailla maanjäristykset tuhosivat laajoja alueita. Kertarysäyksellä tuhansia kuolonuhreja ja lukumäärä vielä kukaties moninkertaistuu. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

maanantai 6. helmikuuta 2023

"Sinusta on tullut näkymätön ja kuulumaton!" minulle sanottiin...

"Sinusta on tullut näkymätön ja kuulumaton!" minulle sanottiin... "Sitähän minä oikeastaan olen ollut vuosikymmeniä." totesin ja lisäsin:"En juuri liiku ylesillä paikoilla kuin erittäin harvoin, pakon sanelemana enkä ole pitkiin aikoihin kirjoitellut lehtien yleisönosastoille. Tosin olen aktiivinen blogisivu- ja Facebook-kirjoittaja edelleen." Niin - tuo edellä mainittu henkilö ei liiku somessa, joten siltä osin hänen tietonsa olivat vajavaiset. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että viihdyn kotona. Täällä Meri-Lapin Kemissä, Haukkarin Kainuunkadun varrella on mukava asua ja pääasiassa olla vaan. Edes ulkomailla Ruotsin Haaparannalla ei ole tullut käydyksi pitkään aikaan. Ruotsin kruunun kurssi euroon verrattuna olisi nyt edullinen, joten täytynee alkaa psyykkaamaan itseään ostoksille lähtöön...

Eräs Facebook-teksteistäni eilen...

Vaimoni totesi aamupäivällä:"Mitä jos lähdettäisiin käväisemään saaressa kaatunutta kuusta katsomaan?" Näin tehtiin, pikkureppuun termospulloon kuumaa vettä ja pari leipää ja menoksi... Sisäsatamaan ajettuamme totesimme taas, että tuulta oli huomattavasti enemmän kuin kotipihalla. Laskeuduimme jäälle ja lähdimme köpöttelemään suoraan Selkäsaaren pohjoispäätyä kohti. Menomatkalla jututin Kojukallion väylän varressa kököttävää pillkkijää. Hän oli Metsä Fibren biotuotetehtaan rakentajia. Lähettyvillä oli pari muuta. Ei ollut vielä kaloja tullut... Mökille noustessamme totesimme hyvän moottorikelkkauran. Kaatunut kuusi oli paikoillaan. Kuvia ottaessani totesin sen olevan aika pitkän. Täytyy alkukesästä pätkiä se turvallisesti alas. Otin kuvan myös varastossa olevasta Hyundai-aggregaatista, jota ei ole käytetty sitten kesän 2012. Oma huoltomiehemme Tommi huoltaa/varmistaa sen käyttökuntoon. Joimme voileipäkahvit ja lähdimme paluumatkalle. Pilkkijöitä oli tullut lisää jäälle. Oli myös moottorikelkkailijoita ja kävelijöitä - näyttivät olevan turisteja. Latujälkiä oli myös havaittavissa. Jään pinnalla oli viitisen senttimetriä lunta, kinospaikoissa vähän enemmän. Puhdasta jäätäkin oli vielä paikka paikoin näkyvissä. Oli mukava reissu.

Kaunis, aurinkoinen pakkasaamu - kyllä...

Kaunis, aurinkoinen pakkasaamu - kyllä... Se oli aistittavissa aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta. Juuri nyt pakkasta -15 astetta, huomenna säätiedotuksen mukaan nollan pinnassa, kyllä sahaa taas. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden pikapikaa käväisemään kaupungilla. Käyn urheiluliikkeessä katsomassa löytyykö suksisauvoihin sopivia irtosompia - ainakin niitä netissä näyttää olevan myytävänä. Uuden viikon pöytäkalenteristani esiin ottaessani totean sivujen olevan "tyhjää täynnä" - hyvä niin. Katsotaan, mitä tämä maanantaipäivä tuo muuta tullessaan...

sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Se on Kynttilänpäivä ja J.L.Runebergin päivä - kyllä...

Se on Kynttilänpäivä ja J.L.Runebergin päivä - kyllä... Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen katselin netistä Kemin seurakunnan messua kirkkoherra Tuomas Töllin johdolla Kemin kirkosta. Tilaisuudessa uusi kirkkovaltuusto siunattiin alkaneen 4-vuotisen valtuustokauden tehtävään. Osa valtuutetuista oli paikalla. Tilaisuutta netin kautta seurasi lähes 90 henkilöä. Tänään näyttää olevan mukavan tuntuinen pakkasaamu. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.

lauantai 4. helmikuuta 2023

"Ja huomenna sitten vaalimakkaroille!" huikkasi eilen tuttu eläkeläispariskunta...

"Ja huomenna sitten vaalimakkaroille!" huikkasi eilen tuttu eläkeläispariskunta... Kerroin heille, että taidat näiden vaalien vaalimakkarat ja mehut jättää väliin, niiden kiintiöt ovat täynnä. Kyllä - tästä eteenpäin aina huhtikuun alkuun ovat kaikki eduskuntavaaleihin osallistuvat puolueet ehdokkaittensa välityksellä esillä. Kyllä ehdokkaita ja paikalla olevia puolueaktiiveja kannattaa käydä jututtamassa. Vahvistamassa omaa näkemystään lähestyvästä valinnasta. Itse jätän tällä kerralla vaalimakkarat väliin. Toki vaaliuurnilla tulee aikanaan käytyä. Toivottavasti äänestysprosentti nousee edes päälle kuudenkymmenen...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kunnon pakkasaamun läsnäolon. Se motivoi pistämään perinteisten aamutoimien jälkeen koivuklapit päärakennuksen takkapesään ja hoitamaan puuhuollon eli hakemaan korillisen puita "lämpenemään" puu- ja varastokatoksesta sisälle. Kukaties käväisen Pikkupuolella päivällä tarkistamassa peruslämmön riittävyyden. Tänään ei oikeastaan ole erityistä tekemistä. Ollaan vaan ja katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

perjantai 3. helmikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Kunnon pakkasaamu - kyllä Tosin ei enempää kuin - 15 astetta, mikäli keittiön ikkunasta mittarilukemaan on uskomista. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään on taas eräänlainen totuudenhetki-päivä. Alan orientoitumaan Karjalahdelle lähtöön. Vien nykyisen ympärivuotisautomme katsastukseen K1-asemalle. Kohtapa tuon saa kuulla/nähdä, onko jo reippaasti "aikuisiän ohittaneella" autolla kaikki kunnossa. Ainakaan itse emme ole havainneet mitään kummempaa... Katsotaan, mitä tämä perjantaipäivä tuo tullessaan.

torstai 2. helmikuuta 2023

Jali ja suklaatehdas elokuva eilen televisiossa - kyllä...

Katselimme eilen ties monettako kertaa televisiosta alla olevaa: Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Roald Dahlin samannimiseen romaaniin vuodelta 1964. Elokuvan pääosissa ovat Johnny Depp ja Freddie Highmore. Elokuvassa köyhä poika voittaa pääsylipun kierrokselle ihmeelliseen suklaatehtaaseen yhdessä neljän muun lapsen kanssa. Lasten seikkailua säestävät kummallisen, lyhytkasvuisen umppa-lumppa-heimon laulut. Alkuperäisen kirjan kirjoittaneen Dahlin tiedettiin olleen elokuvasovitukseen "hyvin pettynyt", koska hänen mielestään "elokuvan tarina painottui liikaa Villi Vonkan hahmoon, eikä niinkään päähahmoksi tarkoitettuun Jaliin". Oli niin tai näin, elokuvassa on jokapäiväiseen elämään liittyviä - pääasiassa myönteisiä - elementtejä. Myös jokapäiväisen elämän raadollisuutta...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun mutta poikkeuksellisen aikaisin herätyn yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin aamuhämärässä kevyen pakkassään läsnäolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Käväisen aamupäivällä luottamustoimiin liittyvänä jututtamassa erästä kaupungin yrityksen asiantuntijaa - kyllä. Vaaligallupit puhututtavat varmaan taas kerran. Oikeastaan tänään ei ole muuta tärkeää tekemistä. Katsotaan, miten tämä päivä etenee...

keskiviikko 1. helmikuuta 2023

Suomessa pidetään eduskuntavaalit 02.04.2023 - entä sitten...

Suomessa pidetään eduskuntavaalit 02.04.2023 - entä sitten. Vaaleissa valitaan 200 kansanedustajaa, joista Lapin vaalipiiristä valitaan kuusi. Ilma/media on kohta sakeana toinen toistaan parempia ehdokasesittelyjä, mainoksia satelee postilaatikkoihin, joissa ehdokkaat tekevät itseään tykö parhaan kykynsä mukaan. Vuoden 2021 kuntavaalien jälkeen ajattelin, että jonkinasteinen henkilökohtainen kiinnostus - seuraajatasolla - riittää ainakin aluevaaleihin ja eduskuntavaaleihin tuskin enää presidentinvaaleihin. Toisin näyttää käyvän. Lähestyvät eduskuntavaalit, jotka ovat jo kahden kuukauden kuluttua, ei voi minua henkilökohtaisesti vähempää kiinnostaa. Tunnustan, että en kerta kaikkiaan syty asiaan, vaikka Lapin vaalipiirissä on monia minullekin tuttuja ehdokkaita. Olen vuosikymmeniä kirjoittanut, että kaupunkiimme olisi saatavissa kaikissa eduskuntavaaleissa oma "läpimenijä", jos tehtäisiin avointa ja asialista yhteistyötä yli puoluerajojen. Sellaista yhteistyötä ei ole syntynyt eikä ilmeisesti lähivuosina sellaista ole odotettavissa. Siltä osin meno politiikan osa-alueella on perinteistä kilpalaulantaa. Vielä vajaa vuosi sitten muistaakseni julkisesti kirjoitin, että vihdoinkin Kemiin on mahdollisuus saada oma kansanedustaja. Tällä hetkellä tähän en usko...

Mitä tänään tähän asti...

Kuukausi vaihtui - kyllä. Helmikuun ensimmäinen päivä ja kaikki hyvin vai onko sittenkään. Kohtapa tuon näkee, kun nettiä selailee. Ainakin Suomessa lakkosuma näyttää olevan tulossa, siihenkin meillä näyttää olevan varaa. Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin mukavantuntuisen pakkasaamun läsnäolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Alan kohtapuolin orientoitumaan Kemin keskustaan lähtöön. Menen Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille hiustenleikkaukseen ja kokoparran siistimiseen. Sovittu aika on klo 12 alkaen. Viimeksi olin paikalla viime vuoden marraskuun alkupuolella... Tänään ei oikeastaan ole muuta mainittavaa. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan.