lauantai 19. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin eilen muun muassa: Jo eilen oli aistittavissa, että takapihalle on lähdettävä lumihommiin. Tänään aamulehteä hakiessani totesin taas tutun ilmiön: Kainuunkatua aurannut kuski oli taas tullut Möylyntien risteyksestä vauhdilla ja heittänyt helvetinmoiset lumimällit muun muassa meidän kahteen liittymään. Postilaatikolle täytyi luoda lähes kotiovelta lapion mentävä ura. Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin. Katua voi ajaa kahteen suuntaan. Lähden kohta ulos puettuani työasun päälle. Eiköhän noista(kin) mälleistä lumilingolla selviä. Tänään ei taida olla muuta erityistä tekemistä. Viikonvaihteessa odottelemme etelästä vieraita, mikäli Koronavirus ei ole kasannut esteitä pohjoiseen tulemiselle... Niin - aamupäivällä vajaa kaksi tuntia aktiivista lumilingon "puikoissa" olemista. Homma hoidettu. Homma on tänään lauantainakin hoidettu. Aamulla oli tullut viesti etelästä, kolmen hengen porukka oli lähdössä pohjoiseen. Pikkupuolemme saa muutamaksi päiväksi yövieraita, hyvä niin...

perjantai 18. helmikuuta 2022

Se on taas perjantai, viikko vilahti silmissä - kyllä...

Se on taas perjantai, viikko vilahti silmissä - kyllä... Jo eilen oli aistittavissa, että takapihalle on lähdettävä lumihommiin. Tänään aamulehteä hakiessani totesin taas tutun ilmiön: Kainuunkatua aurannut kuski oli taas tullut Möylyntien risteyksestä vauhdilla ja heittänyt helvetinmoiset lumimällit muun muassa meidän kahteen liittymään. Postilaatikolle täytyi luoda lähes kotiovelta lapion mentävä ura. Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin. Katua voi ajaa kahteen suuntaan. Lähden kohta ulos puettuani työasun päälle. Eiköhän noista(kin) mälleistä lumilingolla selviä. Tänään ei taida olla muuta erityistä tekemistä. Viikonvaihteessa odottelemme etelästä vieraita, mikäli Koronavirus ei ole kasannut esteitä pohjoiseen tulemiselle...

torstai 17. helmikuuta 2022

Luottamukseni järkeviin ratkaisuihin, toimintamalleihin horjuu - kyllä...

Olen mielestäni optimistinen, välillä hyperoptimistinen ihminen perusluonteeltani. "Aina on vaihtoehtoja, vaikka maailma on sekaisin ja taivas tuntuu putoavan niskaan." niin kuin taannoin eräs tuttavani totesi vapaasti muisteltuna. Suunnilleen edellä mainitulla tavalla olen pääasiassa yrittänyt hahmottaa maailmanmenoa. Ukrainan osalta luottamukseni järkeviin ratkaisuihin, toimintamalleihin horjuu - kyllä... Hetki sitten pysähdyin mietiskelemään tämänhetkistä, mielestäni järjetöntä tilannetta Ukrainan ympärillä. Venäjä on pitänyt sietämätöntä jännitystä ja pelkoa sodan uhasta yllä Ukrainan rajoilla ja lisäksi pitänyt laajoja sotaharjoituksia Valko-Venäjän kanssa. Kaksi järjetöntä diktaattoria on vauhdissa. Venäjän ja länsimaailman - EU, Nato ja Yhdysvallat - välillä on ollut viime viikkoina/päivinä kirjeenvaihtoa, jota ei ymmärrä kohta Erkkikään. Tänään viimeksi tapahtui kirjeenvaihdon osalta pohjanoteeraus: Venäjän vaatimukset Yhdysvalloille/Natolle ovat superjärjettömiä. Sen toki ymmärrän, että Venäjän ulkoministeri, Sergei Lavrov tekee työtä käskettyä ja on presidentti Vladimir Putinin käsikassara, mutta viimeksi mainitulla ei taida lääkitys olla kohdallaan... Tämä peli alkaa mennä niin kovaksi, että kohta "Uus-Vainikkalan laukausten myötä", rytisee. En enää ihmettele, vaikka huomenna aamu-uutisissa todetaan, sota on alkanut Ukrainassa. Tosiasiassa se on alkanut jo vuonna 2014. Olen aikaisemminkin avoimesti kirjoittanut, että minusta tuli kertalaakista Nato-uskovainen vuonna 2014 Venäjän valloitettu Krimin niemimaan. Vaikka meille vakuutetaan, että itärajallamme on rauhallista, sekin saattaa olla loppujen lopuksi tyypillistä venäläistä maskirovkaa eli hämäystä, harhautusta... On tämä kummaa aikaa kerta kaikkiaan. Surullista, todella surullista.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Ajattelin aamulla, että tänään en kirjoita omista tekemisistäni mitään. Kyllä on pakko kuitenkin avata kahta tämän viikon uutta kokousta liittyen Kemin kaupungin luottamustoimiin. Olin tiistaina ympäristölautakunnan ja tänään hetki sitten Ympäristölautakunnan alaisen lupajaoston kokouksessa henkilökohtaisena varajäsenenä Markku Pudaksen ollessa estynyt. Molemmat kokouksen asiapitoisia ja erinomaisen asiallisia. Virkamiesten ja varsinaisten jäsenten jäsenten suhtautuminen "käypäläiseen" myötäsukaista. Kyllä Markku on hyvässä seurassa, ei kahta sanaa...

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamulehteä hakiessani vilkaisin maassa jäljellä olevaa klapikasaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen siirsimme klapikasan katokseen. Noin kahden vuoden puut ovat nyt suojassa katon alla. Kyllä se on pakko tunnustaa, että taas kävi mielessä, kuinkahan monta kertaa tuokin urakka tulee tehdyksi. Sen ainakin päätin, että näin lyhyttä puuta en toista kertaa ota poltettavaksi... Juuri hetki sitten näytti päättyneen talviolympialaisten naisten parisprintti: Suomi harmittavasti neljäs, mutta kyllä Niskanen ja Pärmäkoski hiihtivät hyvin. Tänään ei oikeastaan ole mitään erityistä tekemistä. Kukaties katselen hiukan noita talviolympialaisia...

tiistai 15. helmikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kyllä - tänään oli kaksi Kemin kaupungin luottamustoimeen liittyvää kokousta. Toinen alkoi päivällä säälliseen aikaan ja kesti noin kaksi tuntia. Toinen alkoi illansuussa ja kesti kolme ja puoli tuntia. Olen muistaakseni n kertaa kirjoittanut julkisesti taannoin lehtiinkin, että kokousten on syytä alkaa viimeistään klo 14... Miksi? Siksi, että osallistujat ovat vielä siihen aikaan vireimmillään eikä vaativia virkatehtäviä hoitavia virkamiehiä istuteta turhan päitten pitkissä kokouksissa tai etänä Teams-mollukoiden takana. Molempien kokousten puheenjohtajat hoitivat tehtävänsä asiallisesti.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään tulet. Kävimme - minä ja vaimoni - heittelemässä vajaan tunnin eilen tuotuja koivuklapeja puu- ja varastokatokseen katon alle. Jätimme vielä huomiselle päivällekin klapifiilistelyä... Itse alan orientoitumaan iltapäivän ympäristölautakunnan/henkilökohtaisena varajäsenenä ja perustrvalautakunnan/varsinaisena jäsenenä kokouksiin. Mielenkiintoinen iltapäivä ja alkuilta...

maanantai 14. helmikuuta 2022

"Niiden on hoidettava tuo 5 miljoonaa!" sanoi katujuttelija tänään...

Niin - koivuklapeja heitellessäni varastokatokseen minua pysähtyi jututtamaan tuttu mies. Kaiken muun ohessa tuli Kemin ahdistavan ankea taloudellinen tilanne puheeksi. Hänkin oli huolissaan tilanteesta, mutta hänen orientoituminen asiaan oli hiukan sen tyyppinen, että asia ei hänelle - kemiläiselle - kuuluisi. "Niiden on hoidettava tuo 5 miljoonaa!" sanoi katujuttelija tänään. Minä korjasin hänen sanomansa:" Meidän on hoidettava... ." "Niin, niinhän se on." hän ymmärsi oikaisuni. Pieni lainaus Tiihosen Jarnon tekstistä: Kemin kaupungin taloustilanne on synkentynyt entisestään. Elokuun lopussa arvioitiin, että kaupungin on saatava käyttötalouteensa vähintään neljän miljoonan euron säästö. – Viimeisimmän arvion mukaan käyttötaloudessa on saatava aikaan viiden miljoonan euron säästö. Säästötarpeen kasvu selittyy pitkälti varautumisella Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alijäämän kattamiseen, kertoo kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen. Lue myös: Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alijäämästä on tulossa lasku omistajakunnille – vuoden 2020 lopussa maksettavaa oli kertynyt 10,1 miljoonaa Vuoden 2020 lukujen perusteella Kemin maksuosuus olisi 4,6 miljoonaa euroa. Sairaanhoitopiiri yrittää kuitenkin pienentää alijäämäänsä esimerkiksi myymällä omaisuuttaan. Kemin tilannetta pahentaa myös heikosti mennyt viime vuosi. – Vuoden 2020 tilinpäätöksessä kaupungin taseessa on yhdeksän miljoonaa euroa kattamatonta alijäämää. Viime vuonna sitä on kertynyt merkittävästi enemmän, mutta tarkkoja lukuja ei vielä ole, Ruotsalainen kertoo. Henkilöstövaikutuksia ei voida välttää

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kirjoitin aamulla muun muassa: Oikeastaan tänään ei ole mitään erityistä muuta tekemistä. Sen jälkeen soitin tutulle polttopuun toimittajalle. Oli puhetta, että olemme siirtyneet 50 cm klapeista 40 cm klapeihin. Hänellä ei ollut tuota viimeksi mainittua mittaa, mutta 30 cm klapeja oli juuri iso häkkikippiperäkärry täyttymässä. Sovimme, että hän tuo sen meille. Se siis puukasa on nyt tuossa ykkösliittymässä päärakennuksen ja puu-ja varastokatoksen välissä. Ihan hyvän näköistä puuta mutta entiseen verrattuna aika sälää. Eiköhän nuokin tule poltetuksi, kunhan saa ne ensin heitellyksi tuonne katokseen suojaan. Se on pakko todeta, että polttopuun hinta on noussut. Todennäköisesti seuraavalla kerralla kilpailutan toimituksen. Sitä en ole tehnyt muutamaan vuoteen...

Se on jo helmikuun puoliväli ja Ystäväpäivä - kyllä...

Se on jo helmikuun puoliväli ja Ystäväpäivä - kyllä... Siksipä Hyvää Ystavänpäivää tämän tekstin lukijoille yhdessä ja erikseen. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut, klapit päärakennuksen takkapesään ja lähden fiilistelemään etupihalle työasussa lumikolan kanssa. Tuttu hyötyliikuntarupeama. Oikeastaan tänään ei ole mitään erityistä muuta tekemistä. Käyn läpi iltapäivällä huomisen kahden kokouksen aineistot, niissä on ihan nokko...

sunnuntai 13. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään tulet. Pitänee myöhemmin päivällä hakea korillinen klapeja sisälle kuivamaan ja lämpenemään. Hetki sitten näytti alkaneen Talviolympialaisten miesten viestinhiinto. Se on aivan pakko katsella, ainakin pätkittäin. Ratkaisun hetken on nähtävissä myöhemmin päivällä toistoina useaan kertaan. Oikeastaan tänään ei muuta kummempaa. Ensi viikon pöytäkalenteria katsellessani on orientoiduttava kolmeen luottamustoimikokoukseen, joista kaksi on ensimmäistä kertaa varajäsenen ominaisuudessa varsinaisen jäsenen ollessa estynyt...

lauantai 12. helmikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Facebook muistutti minua eräästä vuoden takaisesta 12.02.2021 kirjoituksestani. Se tuli mieleeni kuultuani tänään, että ensi viikolla osallistun kahteen kokoukseen - ensimmäistä kertaa - henkilökohtaisen varajäsenen roolissa. "Mitä ihmettä sinä värkkäät tuon politiikan kanssa? Nauttisit eläkepäivistäsi!" totesi eräs tuttavani marketissa tavatessamme. Hän oli selvästi orientoitunut/urautunut ajatuksissaan ja kommenteissaan, että minun ikäiseni ei ole soveliasta aktiivisesti osallistua kuntapolitiikkaan. Hän oli huomautellut asiasta minulle aikaisemminkin... "Ensinnäkään minä en "värkkää", vaan olen aika lailla vakavissani, tosissani ollessani mukana kuntapolitiikassa. Toiseksi minä kyllä nautin myös eläkepäivistäni - täysillä. Osallistuminen kuntapolitiikkaan, nimenomaan lautakuntatyöskentelyyn, ei ole millään tavalla este eläkepäivien vietolle." totesin hänelle. "Muun muassa kirjoitellessani näistä kuntapolitiikan asioista tavoitteeni on saada mukaan kemiläisiä aikaisessa vaiheessa kuntavaaliehdokkaiksi. Se on meidän kaikkien etu ja se on reilua äänestäjiä kohtaan." lisäsin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme valmistautua Selkäsaaressa pistäytymiseen. Talviolympialaisissa näytti alkaneen naisten viestinhiihto. Voi olla, että se katsellaan ennen lähtöä. Viimeinen osuus menossa, Suomi on vielä kolmen parhaan joukkoon hiihtämässä. Niinhän siinä kävi, että neljä tila tuli - hyvä suoritus sekin. Viemme saareen varmuuden vuoksi eilen ostamani lumikengät. Voipa olla, että niitä kokeillaankin. Otamme ahkion myös mukaan... Kyllä - saaressa kävimme tuttua reittiä pitkin kävelemällä. Perille päästyämme totesimme kaivinkoneen käyneen tontillamme, tietty kivisiirto suoritettu - hyvä niin. Kaivinkone oli "parkissa" rannan läheisyydessä aivan kuin odottaen uutta tehtävää. Pohjoisselkäsaarenpolun muuttaminen osaksi patikointireitistöä? Sisään päästyämme vaimoni pisti tulet hellaan ja minä kiinnitin patikointikengät lumikenkiin. Kävin pienen lenkin kävelemässä/kokeilemassa. Upotti aika lailla. Ei ole tänä talvena muodostunut kunnon hankikelejä. Niin - nämä lumikengät ovat ranskalaisvalmisteiset McKinley (MCK SNOWCROSS), ostin ne Kemin INTERSPORTISTA. Eiköhän niitä vielä kokeilla uudestaankin... Vaimoni laittaessa pikku purtavaa minä touhusin pihaterassilla lumihommissa. Takaisin tullessamme ihmettelimme taas kerran saaren pohjoispäädyn hiljaisuutta. Jäällä oli jonkin verran erilaisia liikkujia. Mukava pikakäynti taas kerran...

perjantai 11. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei taida olla muuta kuin aluksi katsoa, miten Iivo Niskaselle käy hiihtokisoissa ja sen jälkeen lähteä katsomaan, josko löytyy edullisen lumikengät kaupasta...

torstai 10. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätimme lähteä käväisemään merenjäällä ja Selkäsaaressakin, mikäli se ei mene "rämpimiseksi". Toivottavasti siellä moottorikelkkauria löytyy sen verran, että voimme rauhallisesti köpötellä sauvakävelyllä eteenpäin. Kohtapa sen näkee... Kyllä - hetki sitten tulimme takaisin. Onneksi kävelimme suoraan hiihtolatu-uraa pitkin sisäsatamasta Selkäsaaren pohjoispäätyyn ja siitä rapiat parisataa metriä länteen moottorikelkkauraa pitkin mökille. Vaimoni pisti tulet hellaan ja sulatti tiskivedet lumesta. Minä lapioin ns. Sinisen terassin lumista ja pihaterassinkin osittain... Pohdiskelimme josko ostamme mökille kaksi paria lumikenkiä - varmuuden vuoksi. Kahviteltuamme teimme lähtöä. Etelätuuli näytti nostaneen vettä rantaan jään päälle. Takaisin kävellessämme meitä tuli vastaan neljän hengen porukka varovaisesti hiihdellen - taisivat olla turisteja - hyvä niin... Sisäsatamaan päästyämme aurinko meni pilveen. Erittäin mukava mökkipistäytyminen.

keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Hörönlöröä eli venäläistä maskirovkaa, hämäystä, harhautusta, asian vierestä puhumista, jne. ...

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että seurailen tuolta Watch-napin takaa noita videonpätkiä. Muun muassa tiukasti valvotun Venäjän valtionmedian propagandaa. Mielestäni muun muassa alla oleva Putin-teksti lähentelee mauttomuutta - ajatellen vakavaa asiayhteyttä Ukrainaan liittyvänä. Murheellista. Hörönlöröä eli venäläistä maskirovkaa, hämäystä, harhautusta, asian vierestä puhumista, jne. ... «Мы готовы таким, как господин Порошенко, предоставить убежище в России» Путин на пресс-конференции после пятичасовых переговоров с Макроном рассказал, как предлагал бывшему украинскому президенту политическое убежище: «Я ему говорил, что, если у него возникнут какие-то сложности в будущем, Россия готова предоставить ему политическое убежище. Сегодня хочу подтвердить свои предложения. Несмотря на наши серьёзные расхождения по вопросу урегулирования в Донбассе (я считаю, что он наделал много ошибок), но всё-таки его преследование как государственного преступника, на мой взгляд, тоже чрезмерная заявка на успех действующего руководства» "Olemme valmiita myöntämään turvapaikan Poroshenkon kaltaisille ihmisille Venäjällä" Putin kertoi lehdistötilaisuudessa viiden tunnin neuvottelujen jälkeen Macronin kanssa, kuinka hän tarjosi poliittista turvapaikkaa Ukrainan entiselle presidentille: "Sanoin hänelle, että jos hänellä on vaikeuksia tulevaisuudessa, Venäjä on valmis myöntämään hänelle poliittisen turvapaikan. Tänään haluan vahvistaa ehdotukseni. Huolimatta vakavista erimielisyyksistämme Donbassin siirtokuntien suhteen (uskon, että hän teki monia virheitä), mutta silti hänen syytteeseenpanonsa valtion rikollisena on mielestäni myös liiallinen vaatimus nykyisen johdon menestyksestä.

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani näin Kainuunkadun päässä tutun kävelijän tulossa. Häntä ei ole näkynytkään pitkiin aikoihin. En jäänyt odottelemaan/jututtamaan, sillä sen verran oli kylmä ilma. Perinteisten aamutoimien jälkeen on edessä kevyet lumityöt etupihalla - lumikolalla. Voi olla, että päivällä käväisen ajelemassa Karihaarassa Sahansaarenkadun alueella. Maisema lienee muuttunut muutaman viikon takaisesta. Hyvä niin. Kävin hetki sitten sightseeing lenkin. Kaksi komeaa ylikulkusiltaa on rakenteilla, tieurat hyvin hahmottuneet ja voi jo kuvitella rautatien uuden linjauksen. Metsä Fibren biotuotetehtaan hahmo voimistuu. Ajattelin pysähtyä ottamaan muutaman kuvan, mutta oli sen verran kova liikenne, että jätin ottamatta. Webkamerakuvista löytyy asiaan vahvistusta. Kotiin tullessani ajelin sisäsataman kautta. Upea ilma oli houkutellut ihmisiä merenjäälle. Pilkkijöitä, hiihtäjiä, kävelijöitäkin... Poikkesin myös Mansikkanokan Lumilinna-alueella. Aika hiljaista vielä - toki yksi linja-auto ja muutamia henkilöautoja parkissa... Tänään(kään) ei ole juuri mitään ehdottoman tärkeää tekemistä. Ollaan sitten vaan... No niin - vaimoni lähti alkuiltapäivästä kirjastoon ja kaupoille, minä lähdin fiilistelemään lumilingolla. Uutta lunta ei ollut kuin muutama sentti mutta avasin konevoimin uusia uria. Muun muassa kerrostalon puoleiselle sivulle pyykinkuivatustelineille. Sen olen tähän saakka hoitanut lapiotyönä hiukan myöhemmin keväällä. Tulipahan tuokin tehtyä...

tiistai 8. helmikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olen viime vuosina kirjoitellut, että olen luopunut useiden yhdistysten jäsenyydestä. Todennäköisesti vähäisistä nykyjäsenyyksistänikin luovun lähivuosina. Niitä on neljä ja olen niissä puhtaasti rivijäsenenä. Ne käytännössä eivät vaadi muuta kuin maksaa vaadittava jäsenmaksu ja osallistua - niin halutessaan - yleisiin kokouksiin. Kemin kaupungin luottamustoimet vaativat sen verran vähän kokoustamista, että tähän "joutenoloon" alkaa oikeastaan tottua. Käy mielessä, että kukaties lähitulevaisuudessa alan totuttaa henkilökohtaisen varajäsenen orientoitumista kokouksiin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tietokoneen avattuani havahduin tosiasiaan, että mediatietojen mukaan Venäjän presidentin Vladimir Putinin kehittelemä teatterinäytös = länsimaiden hyppyyttäminen Ukrainan itärajan läheisyyteen ryhmitettyjen joukkojen myötä alkaa saada yhä mediaseksikkäämpiä muotoja. Ranskan presidentti kävi Moskovassa mediatietojen mukaan viisi tuntia juttelemassa ja Saksan uusi liittokansleri oli samanaikaisesti USA:ssa juttelemassa. Tästähän tämä itänaapurimme narsistinen päämies tykkää. Hän on tullut huomioiduksi mutta näillä toimillaan ei taatusti kunnioituksi. Hän on menettänyt globaaliluottamuksen jo vuonna 2014 Krimin niemimaan valloituksen yhteydessä Ukrainalta. Mutta seurataan tilannetta...

maanantai 7. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen puut/klapit päärakennuksen takkapesään , puuhuoltoa ja etupihan lumikolausta. Kävimme kauppareissun ja asioilla kaupungilla. Veimme samalla reissulla säkillisen muovia ja kassillisen lasia/metallia kierrätyspisteeseen. Vaimoni kävi kirjastossa ja samalla tutustuimme Kemin taidemuseon Ryhmä-Kemi taidenäyttelyyn. Erinomainen näyttely, kannattaa käydä tutustumassa... Ajoimme kotiin sisäsataman kautta. Jäällä oli muutamia liikkujia ja tutut pilkkijät. Taidanpa jatkaa lumitöitä vasta huomenna. Otan lumilingon käyttöön. No niinhän siinä pääsi käymään, että takaraivossa kävi ajatus: Minkä tänään voit tehdä, älä jätä sitä huomiseksi. Otin lumilingon varastorakannuksen autotallista ja ajelin takapihan kulkuväylät ja kakkosliittymän - kaikki hiukan entisestään leveämmiksi... Nyt vilkaisen, mitä maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Facebook muistutti, että kirjoitin kaksi vuotta sitten 07.02.2020 seuraavaa: Vuosikausia on suomalaisessa mediassa paasattu eräänlaista maailmanlopun ilmapiiriä. Ikäänkuin suomalaisten pitäisi kakki maailman ongelmat ratkaista. Meitä ohjeistetaan aktiivisesti "syömään oikein", "asumaan oikein", "liikkumaan oikein", "käyttämään metsiämme oikein", jne. jopa "ajattelemaan oikein"... Tuossa hetki sitten käsin tiskatessani kävi mielessä muun muassa seuraavaa: Pitääkö meidän tuntea huonoa omaatuntoa, kun... + syömme tavallista perusruokaa: ruisleipää, voita, perunoita, maitoa, punaista lihaa toki me syömme vihanneksiakin, hedelmiä, marjoja, vaaleaa lihaa, kalaa, joskus riehaannumme ostamaan pullon tai kaksi viintä tai edullista kakspistekasi janojuomaolutta, jne. ... + asumme kahdestaan väljästi, huoneiden lämpötila tämän ikäisten ihmisten luille sopiva, vettä käytämme vähänlaisesti, sähköäkin säästeliäästi, jne. ... + meillä on autoja "joka lähtöön", koska emme ole päässeet niistä eroon, ajamme kuitenkin nykyisin erittäin vähän, pisimmät reissut Haaparannalle jotakuinkin kerran kahdessa kuukaudessa, jne. ... + metsiä ei ole liiemmälti - pari erittäin hyväpuustoista saaritonttia, joista toiseen olemme rakentaneet ympärivuotiseen käyttöön soveltuvan merihenkisen torpan/mökin ja pienen varastorakennuksen, puuta käytämme järkevästi omaan tarpeeseen, jne. ... + haluamme ajatella omilla aivoillamme siten, että ajatuksemme/toimintamme vievät tätä maata ja nimenomaan tätä paikkakuntaa myönteisesti eteenpäin, jne. ... En ala syvällisemmin - tässä ja nyt - analysoimaan tiskausajatuksiani, mutta totean, että kaikki edellä mainittu on hankittu omalla, kovalla työllä ja toimeliaisuudella. Olemme maksaneet veromme säntillisesti. Emme ole liiemmälti saaneet yhteiskunnan palveluja. Sen mitä jokainen itsellinen rivikemiläinen saa. Tosin oletettavasti sekin hetki tulee, jolloin yhteiskunnan peruspalveluja tarvitaan. Toivottavasti ei aivan vielä lähivuosina. Niin - ilmassa on mielestäni erittäin vahva syyllistämisen ilmapiiri. Tavallisia ihmisiä syyllistetään globaaleilla ongelmilla tyyliin: Että kehtaatte, hävetkää! On tämä kummaa aikaa kerta kaikkiaan... . Edelliseen tänään sen verran, että meillä on yksi auto vähemmän ja Ruotsin Haaparannalla emme ole käyneet yli kahteen vuoteen...

sunnuntai 6. helmikuuta 2022

Iltasatu täyttä faktaa - kyllä...

Iltasatu täyttä faktaa - kyllä... Ukrainan tilanne on ollut kestouutinen jo useiden kuukausien ajan. On arvuuteltu, mitä Venäjän presidentin päässä liikkuu. Tuskin mitään järkevää. Tänään Suomenkin televisiouutisissa vilahti alla oleva henkilö, joka oli taannoin napit vastakkain Putinin kanssa. Pieni pätkä Wikipediatekstiä: Mihail Borisovitš Hodorkovski (ven. Михаил Борисович Ходорковский, s. 26. kesäkuuta 1963) on venäläinen liikemies. 1990-luvun alussa hän rikastui Jukos-öljy-yhtiön yksityistämisen myötä päästyään yhtiön pääomistajaksi ja johtajaksi. Hodorkovski oli Venäjän vaikutusvaltaisimpia oligarkkeja ja jossain vaiheessa ilmeisesti Venäjän rikkain mies. Hodorkovski tuomittiin vuonna 2005 veronkierrosta kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Venäjä-kriitikoiden mielestä Hodorkovski joutui oikeuteen, koska oli taloudesta ja politiikasta eri mieltä presidentti Vladimir Putinin kanssa. Lännettäjänä pidetty Hodorkovski tuki avoimesti oppositiopolitiikkaa ja halusi presidentiksi. Hodorkovski yritti perustaa suuren öljy-yhtiön, jonka omistajina olisi ollut osin läntisiäkin tahoja vastoin Kremlin halua. Vuonna 2011 Hodorkovskille luettiin talousrikoksista uusia tuomioita, jotka ylsivät ainakin vuoteen 2016 asti, ja hänet siirrettiin työleirille Segežaan Karjalan tasavaltaan. Putinin voitettua vuoden 2012 presidentinvaalit presidentti Dmitri Medvedev määräsi syyttäjän arvioimaan uudestaan Hodorkovskin tapausta, ja sen jälkeen Hodorkovskin rangaistusta lyhennettiin kahdella vuodella. Hodorkovski kuitenkin armahdettiin jo joulukuussa 2013, jolloin hän matkusti heti Saksaan. Mihail Borisovitš Hodorkovski selvisi Venäjältä hengissä. Tämän päivän televisiouutisissa hän arveli, että Venäjä ei hyökkää Ukrainaan, sillä Putin ja hänen nykyhallinto ei ole varma kansan tuesta asialle. Monissa televisiohjelemissa on tuotu esiin, että massiivisten sotilasoperaatioiden = miehistö ja kalustoliikuttelun tueksi Putinin on tehtävä jotakin pelastaakseen kasvonsa. Monet minä mukaan lukien olen sitä mieltä, että hän on menettänyt kasvonsa lännen silmissä jo moneen kertaan, ei ole mitään menetettävää: Krimin valloitus, Itä-Ukrainan sotatila, malesialaiskoneen raukkamainen ja anteeksiantamaton alasampuminen Buk-ohjuksella, Syyrian ja Irakin massiiviset pommitukset, omien kansalaisten tapattamiset, omien kansalaisten myrkyttämiset, omien kansalaisten/toisinajattelijoiden vainoaminen, Valko-Venäjän diktaattorin tukeminen, jne. ... Eiköhän tämä kaikki uho ole loppujen lopuksi perinteistä venäläistä maskirovkaa, hämäystä, harhautusta. Onneksi länsi on tällä kerralla yhtenäinen - ainakin vielä tässä vaiheessa aktiivisista kirjelähetyksistä huolimatta - keskustelulle ja diplomatialle on vielä tilausta.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään ei taida olla mitään välttämätöntä tekemistä, jos ei intoudu eilisen lumilinkosession jälkeen fiilistelemään lumikolalla kulkuväyliä. Jos kaupungille tulee lähdettyä niin kympin kanisterin voisi ottaa lumilingon bensiiniä. En kerta kaikkiaan ole syttynyt noista talviolympialaisista - ainakaan toistaiseksi. Pöytäkalenterista ensi viikkoa katsellessani on mukavan tyhjää - hyvä niin...

lauantai 5. helmikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryimme pihalle. Yöllä oli lunta kinostunut paikka paikoin aika lailla. Otimme varastorakennuksen katoksesta, "lipan alta" lumilingon - pienten tarkistusten jälkeen - käyttöön. Sen perässä vuoronperään kävelimme rapiat kaksi tuntia. Ajattelin vielä yhden siivun ajaa kakkosliittymästä, mutta bensiini loppui. Puhdistelin lumet ja jäät lingosta ja siirsin sen varastorakennuksen autotalliin. Katunaapuri kyseli:"Onko orava tehnyt nurkalle räystään alle reiän?" Hän oli ihmetellyt tikkaita ja kanaverkkotuppoviritelmääni. Kerroin hänelle kyllä ja että otin yhteyttä monta vuotta sitten ja toistamiseen muutama viikko sitten Lounais-Lapin eläinsuojeluyhdistykseen sähköpostin välityksellä saadakseni ohjeistusta orava-ongelmasta. Toistaiseksi ei ole otettu yhteyttä. Naapuri sanoi, että hän voi tuoda sopivan loukun. Sanoi, että siihen voi kyllä mennä kissakin. Sanoin, että antaa olla, eiköhän tuo orava-asia kesällä saa ratkaisunsa... Sisälle tultuani eräs Facebook-kavereistani soitti. Juttelimme niitä näitä: Talviolympialaisista, mökkiasioista, Selkäsaaren väylä- ja laituriasioista, terveysasioista, jne. sovimme, että emme puhu tällä keralla politiikkaa - hyvä niin. Vaimoni lähti kaupoille. Minä taidan katsella, mitä maailmalla on tapahtunut.

perjantai 4. helmikuuta 2022

Ensimmäinen helmikuun viikko jo lopuillaan - kyllä...

Ensimmäinen helmikuun viikko jo lopuillaan - kyllä... Aamun lehteä hakiessani postilaatikosta oli aistittavissa lumisataan alkamista. Säätiedotuksen mukaan Suomeen saattaa iskeä jopa lumimyräkkä, tänäänpä sen näkee. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin puut päärakennuksen takkapesään, kukaties Pikkupuolelle vien ahkiollisen takkapuita. Meille saattaa tulla vieraita viikolla 8... On kumma tunne: Nuo Kiinassa pidettävät talviolympialaiset eivät - tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa - tunnu oikeastaan miltään. Murheellista. Tänään eikä viikonvaihteessakaan ole juuri mitään erityistä tekemistä. Ensi viikkokin pöytäkalenterissa näyttää - ainakin toistaiseksi - olevan tyhjä. Oikeastaan hyvä niin... No niinhän siinä kävi, että vietyäni ahkiollisen klapeja Pikkupuolelle havahduin kakkosliittymän "ongelmiin". En ole toistaiseksi kolannut sitä täydeltä leveydeltä. Olen säästellyt itseäni. Huomasin autonrenkaiden painumajälkiä ja kengänjälkiä kolaamattomilla alueilla. Kävi mielessä suomalainen sanonta: Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää. Hain jäätuuran, lapion ja lumikolan - ei kun hommiin. Homma hoidettu, mutta ensimmäistä kertaa kävi mielessä - aiheelliset varoitukset - iäkkäiden ihmisten "lumikolariehumisista". Kyllä vähempikin vauhti olisi riittänyt ja kyllä tuo lumilinko täytyy ottaa nykyistä enemmän käyttöön...

torstai 3. helmikuuta 2022

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Kuulin loppuiltapäivästä kemiläisen taidemaalarin Olavi Olli Korolaisen siirtyneen ajasta iäisyyteen tiistaina 01.02.2022. Tutustuin häneen ensimmäistä kertaa suunnitellessamme ja toteutettuamme taidenäyttelyn Luoteis-Venäjälle Murmanskiin ja Severomorskiin alkukesästä 1994. Se oli ensimmäinen kemiläisten kuvataiteilijoiden pitämä taidenäyttely Murmanskin taidemuseossa ja Art Nord-galleriassa Severomorskissa. Kyseessä oli MOJA-ryhmä (Marika Hakala, Olavi Korolainen, Jorma Kuula ja Anssi Hanhela). Anssi oli siihen maailman aikaan Kemin kuvataiteilijat ry:n puheenjohtaja. Matkalla meitä oli Olli, Anssi ja minä ryhmän vetäjänä. Se oli mielenkiintoinen, avartava ja ikimuistoinen matka kaiken kaikkiaan, jota myöhemmin lämmöllä muistelimme. Silloin alkoi tavallaan Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - jossa mukana ovat olleet kuvataideystävämme Anatoly Sergienko, Ivan Voron sekä erityisesti silloinen Severomorskin kulttuuriosaston johtaja Olga Katsaran.

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa: Mukava puhelinkeskustelu hetki sitten - kyllä. Selkäsaaren pohjoispäädystä kaivinkoneenkuljettaja Unto Kärki soitti ja totesi, että väylä on valmis ja hän muokkaa - ilmeisesti huomenna - rantaosuuden. Pyysi katsomaan yhteistä projektiamme. Ilmoitin hänelle, että menen aamulla Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille hiustenleikkaukseen ja kokoparran siistimiseen. Mikäli mitään yllättävää ei tapahdu käveleskelen paikalle, voi olla, että vaimoni lähtee mukaan - hyvä niin... Kyllä - lähden kohta Hiuspysäkille, sitten kotiin ja merenjäälle. Vaimoni lupasi lähteä mukaan, asia kunnossa...

keskiviikko 2. helmikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Mukava puhelinkeskustelu hetki sitten - kyllä. Selkäsaaren pohjoispäädystä kaivinkoneenkuljettaja Unto Kärki soitti ja totesi, että väylä on valmis ja hän muokkaa - ilmeisesti huomenna - rantaosuuden. Pyysi katsomaan yhteistä projektiamme. Ilmoitin hänelle, että menen aamulla Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille hiustenleikkaukseen ja kokoparran siistimiseen. Mikäli mitään yllättävää ei tapahdu käveleskelen paikalle, voi olla, että vaimoni lähtee mukaan - hyvä niin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - lukiessani totesin, että ilmeisesti edelleen kestoaiheina ovat kirottu Koronavirusongelma ja Venäjä. Toivottavasti niiden uutisoinneista päästään säällisessä ajassa eroon. Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa: Huomenna on iltapäivällä tarkastuslautakunnan kokous Kemin kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneessa, osa osallistujista ilmeisesti Teams-mollukoiden takana etänä. Menen paikalle Kittilän Petrin varamiehenä, jolla Jalokivigallerian esineiden purkutyö/uussijoittelu ja varastointi jatkuu. Kyllä - alan kohtapuolin orientoitua em. kokoukseen. Vaimoni käy sitä ennen kaupoilla ja hakee Veeran meille Haukkarin Kainuunkadulle...

tiistai 1. helmikuuta 2022

UUSI LUKUHUONEENTALO ENTISELLE PAIKALLE...

Aki Pyykkö Kainuunkatu 3 94700 Kemi Kemi 10.10.2019 Kemin kaupunginhallitus ASIA: KEMI CLT-HANKKEEN KÄYTÄNNÖN TOTEUTTAJAKSI RAKENTAMALLA UUSI LUKUHUONEENTALO ENTISELLE PAIKALLE ______________________________________________________________________________________________ Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä: + monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista + hyvistä koulutusmahdollisuuksista + liikenneyhteyksistä + toimivista julkisista palveluista + kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista + liikuntapalveluista + henkisestä ilmapiiristä + kansainvälisistä yhteyksistä Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti elinympäristöön liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen ja aktiivitoiminnasta jäävä aito jalanjälki muodossa tai toisessa. Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian/Ammattiopisto Lappian Sammonkadun rakennus- ja puualan osaamiskeskittymä Kemin Kivikankaalla, Pontti puutuotekeskus, on vahvistunut uudella osaamisalueella. Kiintopuurakenteiden oppimis- ja osaamisympäristö (CLT-hanke) on merkittävä päänavaus seutukunnallemme. Ristiinliimatulle massiivipuuelementille on jo kansainvälisesti vakiintunut termi CLT-elementti (CLT=Cross Laminated Timber). Em. tyyppistä umpipuista elementtiä voidaan käyttää rakentamisessa erittäin monipuolisesti. CLT-elementtejä valmistava tuotantoyksikkö on tuotannossa. Kemi on profiloitunut jo vuosikymmenien ajan uusien ideoiden esitaistelijaksi ja uusien ideoiden käytännön soveltajaksi. Kemi täyttää tänä vuonna 150 vuotta, josta toivoisi päätöksenteossa löytyvän seuraaville vuosikymmenille jalanjälki. CLT-hankkeen tuotosten, ristiinliimattujen massiivipuuelementtien soveltamiseen löytynee Kemissä runsaasti käyttöä… Ehdotus: Ehdotan, että Kemin kaupunginhallitus tekee ensi tilassa periaatepäätöksen: + hyväksyä CLT-hankeen tuotokset käytännön sovellutusten ykköskohteiksi + tutkia avoimesti CLT-elementtien käyttömahdollisuuksia kaupungin omissa rakentamiskohteissa + suositella, ohjeistaa CLT-elementtien käyttöä esim. vapaa-ajan rakentamiskohteissa lähitulevaisuudessa Esitän, että juhlavuoden kunniaksi tehdään päätös rakentaa uusi Lukuhuoneentalo entiselle paikalle nykyaikaisista CLT-elementeistä. Rakennetaan talo sitten, kun rahavarat sen sallivat... Ehdotus- ja yhteistyöterveisin Aki Pyykkö kaupunginvaltuuston varajäsen tarkastuslautakunnan jäsen sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani aistin säätiedotuksen olevan kohdallaan, kova pakkaspäivä, sisään tultuani tarkistin asian - 20 astetta tällä hetkellä. Taitaa jäädä Selkäsaaressa käynti tältä päivältä käymättä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin puut päärakennuksen takkapesään. Päärakennuksen välikatolta ei ole kuulunut pariin päivään oravan aamurapinoita nakerrusreiän tukkimisen jälkeen. Täytyy seurata tilannetta. Alkukesästä on pakko käydä kaikki räystäänaluset vielä tarkasti läpi. Niin kuin kirjoitettu, oravat saattavat olla riesa asuinrakennuksien välipohjissa. Ne ovat pahanpäiväisiä riiviöitä myös pihan pikkulinnuille, varsinkin pesimisaikaan. Tänään on "vapaapäivä". Huomenna on iltapäivällä tarkastuslautakunnan kokous Kemin kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneessa, osa osallistujista ilmeisesti Teams-mollukoiden takana etänä. Menen paikalle Kittilän Petrin varamiehenä, jolla Jalokivigallerian esineiden purkutyö/uussijoittelu ja varastointi jatkuu.

maanantai 31. tammikuuta 2022

Tämän illan Kemin kaupunginvaltuuston kokous...

Minuun oli otettu yhteyttä tänään iltapäivällä Facebook-foorumin Messengerin kautta. Eräs Keskustan valtuutettu ilmoitti, että hän ei kykene osallistumaan lomamatkalta illan valtuustokokoukseen. Kaupungintalolta myös soitettiin myöhemmin, voinko osallistua kokoukseen. Minulla oli muuta aktiviteettia, joten minusta seuraava varavaltuutettu hälytettiin paikalle. Seurasin kuitenkin tämän päivän valtuustokokousta netistä pykälästä 12 lähtien. Rönsyilevää keskustelua, tarkennuksia, äänestyksiä, sekoilua, pilkunviilausta, jne. ... Kysymyksessä oli Kemin kaupungin vetovoimaohjelma 2022-2025, joka vielä pyörähtää lautakuntien kautta uudelleen päätettäväksi. Neljästäkymmenestä kolmesta valtuutetusta kourallinen käytti loppujen lopuksi puheenvuoroja. Oli aistittavissa aikamoista vihervasemmisto-vyörytystä. Kokous kesti klo 18.00-21.07 välisen ajanjakson... Niin - meitä nettiseuraajia taisi olla maksimissaan 48 henkilöä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tulet päärakennuksen takkapesään ja puuhuoltoa=korillinen klapeja puu- ja varastokatoksesta sisään kuivumaan/lämpenemään. Lähdimme kaupungille asioille ja Karjalahdelle kaupoille. Uteliaisuuttamme käväisimme sisäsatamassa. Kyllä - rannan tuntumassa kaivinkone oli täydessä työn touhussa. Hyvältä näyttää. Varmemmaksi vakuudeksi kaivinkoneen kuljettaja soitti iltapäivällä kertoi tilanteen. Työ oli edistynyt suunnitelmien mukaisesti. Rannassa oli tuttu lenkkeilijä, kurssikaveri Kemin tekusta 1960-luvun loppupuolelta - Jouko Lauri - kerroin hänelle Selkäsaaren pohjoisrannan kaivinkonetouhuista... Sen verran on pakkasta, että ei viitsi lähteä merenjäälle/Selkäsaaren pohjoispäätyyn väyläruoppauksen uusintaa katsomaan. Taitaapa olla huomenna lähtö rannassa käväisemään, mikäli ilmat eivät aivan mahdottomiksi äidy... Karjalahden Prismassa vaimoani odotellessa vaihdoin muutaman sanan käytäväpenkillä istuskelevan Teuvo Ypyän kanssa aiheina muun muassa aluevaalit, kuvataideasiat ja Jalokivigalleria. Olipa taas mukava ajella Kemin Haukkarin Kainuunkadulle.

sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Koko Euroopan kriisi - kyllä, ei kahta sanaa...

Koko Euroopan kriisi - kyllä, ei kahta sanaa... Olen tänää lukenut Erinomaisen artikkelin Helsingin Sanomista liittyen Valko-Venäjän tilanteeseen. Viimeksi pidettyjen presidentinvaalien jälkeen mikään ei ole entisellään. Toimittaja Tommi Nieminen seurasi Valko-Venäjän kansannousua 538 vuorokautta. Alussa oli vahva demokratialiike. Sitä seurasi suurin puhdistus Euroopassa sitten Stalinin aikojen. Nyt pelkäämme jo suursotaa. Joku lukijoista saattaa ihmetellä, miksi ihmeessä seuraan ja kirjoittelen tämän tyyppisistä asioista. Miksi? Siksi, että kyseiset tapahtumat ovat äärimmäisen vaarallisia koko Euroopalle myös meille suomalaisille. Tällä hetkellä muutaman tuhannen kilometrin päässä touhuaa kaksi äärimmäisen vaarallista, hengenvaarallista diktaattoria, oikeastaan "sotaterroristia", jotka kaiken lisäksi "ovat hyvää pataa" keskenään. Toinen on toisesta kaiken lisäksi kaikella tavalla riippuvainen ja molemmat kehittelevät äärimmäisen typeriä, arvaamattomia sotilasoperaatioita, jotka ovat tuhoisia myös heidän edustamilleen valtioille, kansoille. He harjoittelevat operaatioita sotaharjoitusten savuverhon alla. Elämme Euroopassa, maailmassa vaarallisia aikoja. Toivottavasti kuilun partaalla diplomatialle on vielä tilaa. Näin itse uskon kaikesta huolimatta tapahtuvan...

Tammikuun 2022 viimeinen sunnuntai - kyllä...

Tammikuun 2022 viimeinen sunnuntai - kyllä... Sen verran oli lunta tuulen mukana kertynyt, että perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin hyötyliikuntana hetken aikaa lumikolan perässä kävelemään. Olipa aika pureva vinkka. Pihalla lumihangessa oli useassa paikassa oravan jälkiä. Meillä on epäilys, että ainakin yksi pitää talviasuntoa päärakennuksemme välikatolla. Olen ottanut yhteyttä sähköpostin välityksellä paikalliseen eläinsuojeluyhdistykseen, miten tuosta riiviöstä pääsemme eroon. Toistaiseksi en ole saanut vastausta sähköpostiini. Tiedän, että oravia monet pitävät herttaisina, harmittomina lähes lähipihalemmikkeinä, mutta totuus on toisenlainen. Muun muassa pikkulintujen pesimisaikaan niiden toiminta saattaa olla tuhoisaa. Puhumattakaan, että ne alkavat majailla välikatoilla. Meidän osaltamme asia tutkitaan/ratkaistaan viimeistään alkukesästä. Tänään päivällä meille ilmeisesti tulee maastoautomme (Land Rover Freelander) taannoin ostanut nuorimies kahvittelemaan. Vaimoni näytti pistäneen torttujen paistoprosessin alulle - hyvä niin.

lauantai 29. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani totesin ilman olevan sen verran mukavan tuntuinen, että alamme orientoitua merenjäälle lähtöön. Toisin sanoen lähdemme käväisemään ensimmäistä kertaa tälle talvelle Selkäsaaren pohjoispäädyssä olevalla mökillämme. Perinteisten aamutoimien jälkeen kuumaa vettä termospulloon, limupurkki ja eväsleivät. Eiköhän ne pikakäynnille riitä. Tavoitteena on mennä moottorikelkkauria pitkin jalan. Jään päällä ei ole lunta paljoakaan...

perjantai 28. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehti, pari kirjettä postilaatikosta ja perinteisten aamutoimien jälkeen puut/klapit päärakennuksen takkapesään sekä puuhuoltoa. Kävin keskustassa pöytäkirjan tarkastuksessa - kirjaukset ok. Takaisin ajellessani kiersin sisäsataman kautta. Pari pilkkijää näytti olevan Kojukallion ohi menevän väylän kupeessa jo aamutuimaan liikkeellä. Kukaties kohtapuolin sisäsatamasta Selkäsaaren pohjoispäätyyn latu-ura tehdään... Auton liittymään ajaessani bensiinitankin hälytysvalo vilahti. Siinä ei nyt mitään ihmeellistä ole, mutta tänään todennäköisesti on historiallinen päivä auton tankkauksen osalta. Miksi? Siksi, että emme ole tähän päivään mennessä tankanneet niin sanotuilta kylmäasemilta. Olemme vuodesta 1962 alkaen saaneet huoltoasemilta palvelua - hyvääkin palvelua - viime vuosiin saakka vielä Kemissäkin jonkinlaista, ainakin kassapalvelua. Nyt sitten menemme pankkikortin kanssa sähläämään jollekin bensiinin jakelupisteeseen... Pienenä yksityiskohtana kirjoitettakoon, että pankkikorttien tullessa käyttöön - monta vuosikymmentä sitten - päätin, että en nosta rahaa "lipan alta seinästä" enkä "tuulikaapista". Nostan käteistä normaalina pankkipalveluna niin kauan kuin se on mahdollista. Kemissä se on ollut mahdollista ainakin OP Kemin Seutu pankista. Toki pankkikorttia olen käyttänyt ja nuo pankissa kassalla käynnit ovat vähentyneet...

torstai 27. tammikuuta 2022

Ukrainan kriisi on koko Euroopan kriisi...

Ukrainan kriisi on koko Euroopan kriisi... Kolumni Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä. > Kaikki kolumnit löydät täältä > Kuuntele kolumneja Yle Areenassa Kriisien aika ei Euroopassa ole ohi, juuri nyt sodan uhka leijuu Ukrainan yllä. Ukrainan kriisi on koko Euroopan kriisi. Jos sota alkaa, koko Eurooppa vapisee. Näin on käynyt ennenkin. Ajat ja hallitsijat muuttuvat, mutta maantiede pysyy. Yksi tapahtumasarja, joka kosketti myös Suomea, käytiin läpi kuusikymmentä vuotta sitten Berliinissä. Myös silloin vastakkain olivat Venäjä, silloinen Neuvostoliitto, ja Yhdysvallat. Silloinkin kysyttiin, kuten nyt, miten Venäjän kanssa voi tulla toimeen. Lokakuussa 1961 Suomeen jysähti pommi. Kirjepommi. Neuvostoliitto ehdotti Suomelle sotilaallisia neuvotteluja vedoten YYA-sopimukseen. Samana päivänä Neuvostoliitto räjäytti Novaja Zemljalla maailmanhistorian suurimman ydinlatauksen. Ikkunalasit helisivät Pohjois-Norjassa asti. Moskova haastoi leikkiä tosissaan. Suomessa pelästyttiin toden teolla. Kylmän sodan kylmin paikka ei kuitenkaan ollut Helsinki, se oli Berliini. Noottikriisi oli osa Berliinin kriisiä(siirryt toiseen palveluun), suurvaltapeliä, kuten yöpakkasetkin kolme vuotta aiemmin. Noottikriisi oli myös käännekohta informaatiosodankäynnin historiassa, sanoo amerikkalainen kirjailija G.F. Sander(siirryt toiseen palveluun). Suurvallat ottivat mittaa toisistaan. Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain tankit seisoivat vastakkain Berliinin muurilla, kovat piipussa, valmiina aloittamaan kolmannen maailmansodan. Urho Kekkonen seurasi Berliinin kriisiä reaaliajassa Yhdysvalloissa, missä hän oli valtiovierailulla presidentti John F. Kennedyn kutsusta. Kennedy kertoi Kekkoselle, että jos Neuvostoliitto käyttää sotavoimaa Berliinissä, syttyy sota. Yhdysvallat iskee takaisin. Se oli selvää tekstiä. Kennedy kyseli, miksi Neuvostoliitto oli sallinut Suomen säilyttää itsenäisyytensä, vaikka se oli alistanut muut rajamaansa. Kekkonen vastasi, että Moskovan tavoitteet ovat Suomen suunnalla olleet geopoliittisia, eivät ideologisia. Hän kertoi myös, että Suomella on YYA-sopimus, jossa on sotilaallinen artikla, johon Moskova saattaisi vedota. Puolustusvoimien johto oli tuonut tästä uhkakuvasta salaisen muistion hallitukselle jo elokuussa, jolloin Berliinin kriisi alkoi kärjistyä. Kekkosen matka Amerikkaan oli menestys. Kennedy tunnusti Suomen puolueettomuuden ja Amerikan lehdistö hyrisi myönteisyyttä. Kekkonen oli Amerikan kultapoika. Juhliin saapui kuitenkin kutsumaton vieras, pakkasukko Moskovasta. Tsaarin kuriiri toi kirjeen, jossa oli hyytävää tekstiä. Neuvostoliitto ehdotti Suomelle sotilaallisia neuvotteluja. Syyksi sanottiin Länsi-Saksan ja sen liittolaisten muodostama sotilaallinen uhka. Erikseen vielä mainittiin Tanska, Norja ja puolueeton Ruotsi. Suomi järkyttyi. Kekkonen järkyttyi. Helsinkiin alkoi virrata ulkomaista lehdistöä seuraamaan tulevaa uutta talvisotaa. Ärsyttikö Moskovaa Kekkosen veljeily Kennedyn kanssa, sekö oli nootin syy? Vai halusiko Moskova vaikuttaa Suomen sisäpolitiikkaan presidentinvaalien alla. Kukaties. Nootti ei kuitenkaan ollut tykinlaukaus, se oli monikärkiohjus. Sillä oli monta tarkoitusta. Se oli hybridiase. Berliinin kriisin aikaan Moskovassa käytiin valtataistelua eri valtaryhmittymien välillä. Kovan linjan edustajat olivat tyytymättömiä pääministeri Nikita Hruštšoviin, joka joutui tekemään myönnytyksiä. Uhkavaatimus Suomelle sopi hyvin Berliinin kriisin oheistuotteeksi ja jatkojalosteeksi. Sitä paitsi, Hruštšovin sanottiin rakastaneen kriisejä. Berliinin kriisi laukesi, kun kumpikaan suurvalloista ei halunnut aloittaa sotaa. Jännitys jatkui, mutta ei puhjennut täystuhoksi. Myös noottikriisi ratkesi. Kekkonen onnistui vakuuttamaan neuvostojohtajan siitä, että Suomen painostaminen ei hyödytä Moskovaa. Reaalipolitiikan oppimestari Juho Kusti Paasikivi muistutti aina maantieteen merkityksestä. ”Venäjä on ja pysyy meidän suurimpana naapurinamme, jonka kanssa meidän on tavalla tai toisella tultava toimeen, niin vaikeaa kuin se voikin olla.” Tätä taitoa, yrittää tulla jotenkin toimeen Venäjän kanssa, suomalaiset ovat vuosisatoja opetelleet. Siis. Ajat ja hallitsijat muuttuvat, mutta maantiede pysyy. Kun Moskova aivastaa, koko Eurooppa saa flunssan. Jos joku on huomaavinaan 60 vuoden takaisissa tapahtumissa yhtymäkohtia nykyiseen Ukrainan kriisiin ja tämän hetken tilanteeseen, kyseessä on täydellinen sattuma. Tai sitten ei ole. Lauri Kontro Kirjoittaja on vapaa toimittaja, joka seuraa turvallisuuspolitiikkaa. Hän on toiminut aiemmin Maanpuolustiedotuksen suunnittelukunnan puheenjohtajana ja Paasikivi-Seuran varapuheenjohtajana. Kirjoituksessa viitataan G.F. Sanderin kirjaan Kansalainen Kekkonen, 2021. Tulkinnat ja mielipiteet ovat kolumnin kirjoittajan. Kolumnista voi keskustella 28.1. ko 23.00 saakka. Yhdysvallat vetää väkeään lähetystöstään Ukrainassa – Lehti: Biden harkitsee tuhansien sotilaiden lähettämistä Itä-Eurooppaan 24.1. Kiovassa siviilit harjoittelevat maanpuolustusta rauhallisin mielin: “Jos käsky tulee, olen heti valmis” 24.1. Janne “Rysky” Riiheläisen kolumni: Kremlin kelloista soitetaan taas etupiiriä 13.12.2021

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehden haettuani, perinteisten aamutoimien jälkeen tuli tunne, että tammikuu alkaa sitten olla kohta tässä. Tälle viikolle ei ole enää luottamustoimiin liittyvänä muuta kuin käydä huomenna perjatntaina tarkastamassa perusturvalautakunnan kokouspöytäkirja Keskuspuistokadun varrella olevassa Sosiaali- ja terveystoimen toimistossa. Sen verran vilkaisin alustavasti ensi viikon alkupuolta, että erilaista aktiviteettia löytyy - hyvä niin... Nyt tämä päivä ollaan vaan.

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Annoin Keskustalle palautetta aluevaaleihin liittyvänä - kyllä...

Illansuupohdiskelua: Annoin Keskustalle palautetta aluevaaleihin liittyvänä - kyllä... Sähköpostiini oli tullut viesti, jossa tiedusteltiin aluevaaliasiaa, lähinnä Keskustan eri tahojen onnistumista vaalityössä. Annoin avoimesti ja rehelliset näkemykseni asiasta. Aika lailla myönteistä palautetta. Kyselyn loppuvaiheessa tiedusteltiin myös henkilökohtaista halukkuutta eduskuntavaaleihin, kuntavaaleihin ja aluevaaleihin jatkossa. Eduskuntavaalit ovat jo vuonna 2023 ja kuntavaalit/aluevaalit samanaikaisesti vuonna 2025. Vaikka viimeksi käytyjen kuntavaalien jälkeen taisin julkisestikin todeta, että se oli nyt siinä niin... Vuonna 2025 olisin 81-vuotias, mikäli elinpäiviä riittää ja olisin jotakuinkin täysissä, ainakin puolitäysissä sielun ja ruumiin voimissa. Niin kuin olen usein todennut/kirjoittanut, kuntavaaleissa ei ole asetettu ehdokkuudelle yläikärajaa. Luonnollisesti ehdokkuudesta lopullisesti päättävät - tässä tapauksessa Keskustan Kemin kuntayhdistyksen hallitus/yleinen kokous - joutuisivat tiukkaan tilanteeseen "pappaehdokkuudesta". Eipä noita ehdokkaita kuntavaaleissakaan ole häiriöksi saakka ollut, joten jokainen ehdokas on tärkeä. Mutta antaapa ajan kulua...

Kokoustekniikka on vaikea mutta ei ylivoimainen laji - kyllä...

Kokoustekniikka on vaikea mutta ei ylivoimainen laji - kyllä... Olen istunut tähänastisen elämäni aikana aika monessa kokouksessa. Ilmeisesti jatkossakin vielä muutamissa. Puheenjohtajan vastuu on olennaisen tärkeä. Hänellä on myös vastuu siitä, että sihteerin kirjaukset kokouksen kulusta ovat oikeat ja selkeät, jotka ovat kaikille kokouksessa oleville selvillä. Luonnollisesti viime kädessä pöytäkirjantarkastajat ovat vastuussa merkinnöillään, että sihteerin tekemät kirjaukset ovat oikeat. Edellä mainitut saattavat tuntua itsestään selvyyksiltä, mutta aina silloin tällöin on tilanteita, että välttämättä kokousedustajat eivät tiedä missä mennään. Kunnallisessa päätöksenteossa kokousten etukäteisaineistot: Esityslistat, liitteet, jne. ovat julkisia. Hyvin vähän on niin sanottuja salaisia listoja ja aika harvoin päätösesitykset tulevat esiin vasta kokouksessa - hyvä niin.

Mitä tänään tähän asti...

Aamun Lapin Kansa-lehteä hakiessani totesin postilaatikossa olevan viime viikon keskiviikon tapaan myös Lounais-Lappi-lehti mutta tänään myös Kotikulmilta-lehti mainoslehtien lisäyksellä. Nyt on luettavaa, tosin lehdissä on paljon samaa eli pidettyjä aluevaaleja. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tämä päivä taitaa mennä illansuun kokousta odotellessa. Voi olla, että katselen hiukan verotusasioita. Kukaties seuraan maailmanmenoa lehdistä ja myös Facebook-foorumilta videonpätkiä Watch-napin alta...

tiistai 25. tammikuuta 2022

Opettaa ryyppäämään järkevästi - kyllä...

Opettaa ryyppäämään järkevästi - kyllä... Niin kuin olen aiemmin kirjoittanut olen ollut edellisessä elämässäni, työelämässäni pääasiassa ammattiaineiden opettaja ammatillisella sektorilla, vähin tuntiopettajana myös tekussa. Ammattiaineiden lisäksi kerroin silloin tällöin avoimesti näkemyksiäni elävästä elämästä. Varsinkin silloin kun esimerkiksi kuulin oppilaitteni rehvastelevan ryyppyreissuistaan. En malttanut olla puuttumatta asiaan. Näin vuosikymmenien jälkeen voinee avoimesti kertoa/kirjoittaa, että opetin heitä ryyppäämän järkevästi. Ainakin yritin. Muistaakseni tarinani noudatti jotakuinkin seuraavaa kaavaa: Ykkösasiana oli luonnollisesti se, että viinaa ei ole edes välttämättä pakko ottaa. Täysin raittiinakin voi elää ja jopa kannattaa elää. Jos kuitenkin hyvässä seurassa lasin tai kaksi ottaa, se kannattaa pääasiassa jättää siihen. Jos kuitenkin porukalla ollaan liikkeellä kylillä/kaupungilla, kannattaa pitää mielessä, että puolenyön jälkeen siis klo 24 jälkeen ei kannata ottaa ryypyn ryyppyä. Varsinkin jos seuraavana aamuna on koulu- tai työpäivä. Todennäköisesti on ollut ihan hauskaa ja läppä on lentänyt - hyvä niin. Nämä - "vielä yhdet-ryypyt" ovat kalliita. Miksi? Siksi että siinä vaiheessa todennäköisesti on tullut otetuksi jo aivan liikaa. Saattaa käydä niin, että kaikki on kohta puhallettava tahtomattaan pahoinvoinnin seurauksena spontaanisti ulos. Mukavan illan päätteeksi opetin myös tekemään "hallitut rituaalit" vessassa peilin edessä. Piirsin prosessista - mahalaukussa - myös kuvat liitutaululle. Varsinkin jos nukkumaan mennessä sänky alkaa keinua, on syytä nousta välittömästi ylös, hakea juomalasi, juoda pari-kolme lasillista kylmää vettä, tehdä peilin edessä voitonmerkki, työntää pari sormea kurkkuun ja puhaltaa illan kalliit viinat vessanpyttyyn. Sen voi toistaakin tarvittaessa. Miksi em. prosessi on syytä tehdä? Siksi, että on aivan turhaa antaa elimistön kärsiä, rasittua - siinä vaiheessa - ylimääräisestä alkoholista ja elämä aamulla herätessä on huomattavasti lähempänä normaalia... Muistaakseni tarinaani liittyi myös ohjeistukset illan isännän/emännän roolista. Ruokaa ja juomaa kannattaa varata kohtuullisesti. Myös alkoholiton vaihtoehto on syytä pitää aina mielessä sekä niin sanottu "jemmapullo" eli ylimääräinen pullo, jos homma/illanistujaiset luiskahtavat mukavan hauskaksi. Tuo puolenyön raja kannattaa kuitenkin pitää mielessä. Arvelen, että edellä mainitusta tekstistä löytyy eväitä tähänkin hetkeen.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuttua päärakennuksen takkatouhuja puuhuoltoineen. Aamun lehden haettuani ja sitä lukiessani muun muassa pidettyjen aluevaalien osalta on pakko todeta/kirjoittaa: Jos tuolla porukalla Lapin hyvinvointialueen hommat eivät hoidu niin ei millään. Asiantuntemusta löytyy, toivottavasti myös yhteistyökykyä, aitoa yhteistyökykyä koko hyvinvointialueen parhaaksi. Aika näyttää. Tänään on Kemin perusturvalautakunnan kokous loppuiltapäivästä kaupungintalon valtuustosalissa. Osa jäsenistä ja virkamiehistä todennäköisesti etänä Teams-kuvioilla. Kyllä - kaupungintalon 9. kerroksessa valtuustosalissa saimme aikaa kulumaan klo 16.00-19.30 välisen ajan, varsinaisista jäsenistä 7 paikalla, 2 etänä ja yksi poissa - ei varajäsentä. Kaupunginhallituksen edustaja paikalla. Virkamiehistä/-naisista 4 paikalla, 3 etänä. Asiallinen ja puhutteleva kokous, ei kahta sanaa. Pääsimme jopa pitkästä aikaa äänestämään...

maanantai 24. tammikuuta 2022

Moi! Millaista vaihtoautoa etsit?

Facebook-foorumilla oikeaan yläkulmaan lävähtää tämän tästä erään tunnetun autoliikkeen mainoksia. Uteliaisuuttani mainoksen avattuani oikeaan alakulmaan ilmestyi teksti: Moi! Millaista vaihtoautoa etsit? Tein työtä käskettyä. Kerroin lyhyen kaavan mukaan viime vuotiset autoasiani ja kerroin järjestyksessä minkätyyppistä autoa etsin. Totesin, että teillä näyttää olevan muun muassa tuota ensimmäiseksi rankkaamaani autoa useita. Kerroin myös, jos asia teitä kiinostaa, ottanette yhteyttä. Toistaiseksi ei ole yhteydenottoa tullut. Arvelen ettei tulekaan. Kerrottuani asian vaimolleni, hän totesi: "Jos vaihdat autoa, tulee kalliita kauppareissuja." Totta - juuri näinhän se on...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Facebook muistutti minua neljän vuoden takaisesta tekstistäni. Tekstin luettuani totean sen olevan aina ajankohtainen. Kerroin tuon alla olevan jokaiselle opettamalleni luokalle ammattikoulussa. Oliko tarinalla vaikutusta, sitä en loppujen lopuksi tiedä... Facebook-teksti siis neljän vuoden takaa: Sain päivällä puhelinsoiton ollessani pihalla lunta kolaamassa. Kuulin tuntemani henkilön olevan "heikossa hapessa" > keuhkot piiputtavat > tupakkamiehiä... Kävi mielessä, miksi minä lopetin tupakanpolton heinäkuussa 1976? Lähinnä siihen vaikutti kolme (3) syytä: + Vanhempi pojistamme, Tommi kyseli minulta:" Miksi sinä isi poltat tupakkaa, kun aina sanot, että se on vaarallista?" Itsekin aloin vakavasti pohdiskella, tosiaan miksi... + Anselmi-enoni, joka oli kova tupakka- ja ryyppymies, makasi "pienenä myttynä" Muurolan sairaalassa. Häneen oli pumpattu ymmärtääkseni kaikki mahdolliset solumyrkyt ja säteilytetty ties kuinka paljon - tuloksetta. Yksi kuolemaan johtaneista syistä oli keuhkosyöpä. Itselleni tuli vahva tunne, jos vaan suinkin voin itse vaikuttaa, niin em. tyyppistä kohtaloa itselleni en kerta kaikkiaan halua... + Minulle tuli lisäksi kunnon kesäflunssa. Istuskellessani eräänä aamuna vanhan kotitaloni portailla heinäkuussa 1976 päätin, että nyt se on loppu. Lopetin tupakanpolton, piiputtelun. Sen jälkeen ei ole tullut mieleen, että aloittaisin mokoman uudestaan... Toivottavasti joku tämän artikkelin lukijoista päättää vihdoinkin lopettaa tupakanpolton. Tupakkalakkoa ei kannata tehdä, vaan lopettaa kokonaan.

Tammikuun viimeinen täysi viikko käynnistyy - kyllä...

Tammikuun viimeinen täysi viikko käynnistyy - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden käväisemään Keskustan Kemin toimistolla Valtakatu 25 pistämään nimeni pöytäkirjan tarkastajan roolissa erääseen syksyn pöytäkirjaan. Samalla käväisen kaupoilla. Tänään otan moottorikelkan liikennekäyttöön, josko sillä olisi jossakin vaiheessa vielä tarvetta. Aluevaalit ovat ohi. Keskusta menestyi erinomaisesti. Itse arvioin sekä äänestysprosentin että aluevaltuutettujen osuuden alakanttiin. Kyllä on uusilla aluevaltuutetuilla työtä niskanappia myöten, jotta homma saadaan jotakuinkin kohdalleen 01.01.2023 mennessä...

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Ensimmäiset aluevaalit on pidetty ja pulinat pois - kyllä...

Ensimmäiset aluevaalit on pidetty ja pulinat pois - kyllä... Lapin hyvinvointialueen paikkaluku valittujen osalta on tällä hetkellä eli sunnuntaina 23.01.2022 vähän jälkeen klo 23 seuraava: Valittuja per kunta Kunta Valittuja Rovaniemi 17 Tornio 9 Kemi 6 Inari 3 Kemijärvi 3 Sodankylä 3 Keminmaa 2 Kittilä 2 Simo 2 Tervola 2 Pello 2 Utsjoki 2 Ylitornio 2 Kolari 1 Ranua 1 Salla 1 Savukoski 1 Enontekiö 0 Muonio 0 Pelkosenniemi 0 Posio 0 Lapin hyvinvointialueella Keskusta oli vahva. Keskusta 22 SDP 9 Vas. 8 Kok. 7 PS 7 YL1 3 Vihr. 2 KD 1 Vaaliliitot: Kok.+KD Vihr.+RKP

Aluevaalisightseeing-ajelu Kemin Tervaharjulla ja keskustassa...

Aluevaalisightseeing-ajelu Kemin Tervaharjulla ja keskustassa... Kävin hetki sitten ajelemassa ajatuksena aistia meneillään olevien aluevaalien aktiviteettia kahden äänestyspaikan ohi > Syväkankaan kansankoulun tuntumassa oli hiljaista. Ajelin Tervaharjulle. En ole aikaisemmin ajellut ylhäällä siksakkia 2-kerroksisten kerrostalojen tuntumassa. Kyllä on murheellista katsella Kemin eräällä parhaimmista asuinpaikoista kerrostalojen rappeutumista. Toki ovathan niiden rakentamiset aikanaan antaneet paikalliselle elementtitehtaalle ja rakentajille töitä mutta... Ajelin kulttuurikeskuksen ohi, kovin oli hiljaista sielläkin. Sisäsataman kautta ajeltuani totesin merenjäällä muutaman pilkkijän. Keskustassa oli myös hiljaista. Kotiin Haukkarin Kainuunkadulle oli mukava tulla. Nyt alamme jännittämään Suomen ensimmäisiä aluevaaleja. Jos et ole käynyt äänestämässä, vielä ehtii, aikaa on rapiat kuusi tuntia...

Se on sitten aluevaalipäivä 23.01.2022 - kyllä...

Pitkään ja hyvin nukutun yön sekä perinteisten aamutoimien jälkeen avasin tietokoneeni odottavissa aluevaalimerkeissä. Facebook-foorumilla ensimmäinen rävähti näytölle Yrjö Raution essee Kaleva-lehdestä. Olihan se pakko lukea välittömästi. Yrjön analyysi Nato-asiasta oli harvinaisen paljon samantyyppinen kuin itselläni. Minusta tuli kertalaakista - niin kuin olen monesti kirjoittanut - Nato-uskovainen kesällä 2014 Venäjän valloitettua "pienten vihreiden miesten" = Venäjän armeijan erikoisjoukkojen avulla Krimin niemimaan ja aloitettua sodan Itä-Ukrainassa. Sodan joka jatkuu tälläkin hetkellä. Toinen asia mihin kiinnitin huomiota oli Facebook-muistutus viiden vuoden takaa: Facebook kyselee minulta, mitä mietit? Ilmoitan, että olen "yleisön pyynnöstä" heittäytynyt vuosien tauon jälkeen tähän maailmaan. Totean samalla, että 01.07.2014 aloitin Blogisivun pitämisen myös "yleisön pyynnöstä". Siinä olen ollut omasta mielestäni superaktiivinen. Mielenkiintoista nähdä, mihin tämä minun Facebook-kokeiluni johtaa... No - tätä kokeilua on jatkunut viisi vuotta. Maksimissaan kaverimääräni on ollut noin 750 vuosi sitten, tällä hetkellä se on noin 350, näistä aktiiviseuraajia kourallinen. Voi olla, että kevennän kaverikuormaa edelleen... Mutta nyt on Suomen ensimmäinen aluevaaleihin liittyvä äänestyspäivä. Kävi hetki sitten mielessä toimintani aikanaan vaalilautakunnassa. Olin Kemissä useissa vaaleissa puheenjohtajana "seiska-alueella" eli Takajärven alueella, edesmenneellä Takajärven koululla. Oli mielenkiinotista seurata äänestysprosentin etenemistä sekä meidän vaalivirkailijoiden leikkimielistä kilpailua äänestysprosentista. Mielenkiintoista oli myös seurata, miten jotakuinkin samalla kellonlyömällä tietyt pariskunnat tulivat äänestämään...

lauantai 22. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuttuakin tutummat kuviot: Puut/klapit päärakennuksen takkapesään ja puuhuoltoa. Aamun lehden hakiessani oli aistittavissa lievä vinkka. Taivas selkeä. Lapin Kansa-lehden pääkirjoituksessa tulee esiin aluevaaleihin liittyvänä ehdokkaiden oman alueen vahva puolustaminen, taitaa jäädä koko Lapin puolustaminen vähille - puheiden tasolle jos niinkään. Kyllä nuo huomiset, ensimmäiset aluevaalit kiinnostavat, vaikka oma ääni on jo ennakkoäänestyksessä annettu. Edelleen näyttää siltä, että äänestysprosentti jää alle 50%:n... Tänään ei oikeastaan ole mitään eritystä tekemistä. Ensi viikolla näyttää olevan kaksi kokousta.

perjantai 21. tammikuuta 2022

"Puhuttiinko teillä politiikkaa kotosalla?" minulta taannoin kysyttiin...

"Puhuttiinko teillä politiikkaa kotosalla?" minulta taannoin kysyttiin... Jostain syystä edellä mainittu kysymys käväisi hetki sitten mielessä. "Ei puhuttu." totesin kysyjälle. Kukaties vanhempani olivat silloisen SKDL:n ja ehkä SKP:nkin jäseniä. En varmuudella tiedä. Meille tuli lapsuudessani Kansan Tahto- ja Pohjolan Sanomat-lehti. Muistelen tulleen myös Rakentaja-lehti ja silloin tällöin Neuvostoliitto-lehti, isokokoinen julkaisu, josta minäkin muistan lukeneeni kokousedustajien mahtipontisia puhetekstejä Neuvostoliiton saavutuksista. Erityisesti on jäänyt mieleen teksteissä vähän väliä olleet lisämaininnat: Suosionosoituksia, jatkuvia suosionosoituksia, pitkään jatkuvia suosionosoituksia, jne. ... Pikkupoikana kävin katsomassa Ritikan vanhassa työväentalossa, Höpölässä mahtipontisia mustavalkoisia elokuvia itäisestä naapurista. Nyt videoaikaan tietää, mistä oli kysymys. Kukaan ei uskaltanut lopettaa ensimmäisenä suosionosoituksiaan, kätten reipasta läpsyttelyä. Minun kaveripiirini toki oli aika lailla työläistaustainen, mutta minulla oli myös kavereina porvarispoikia - minua iäkkäämpiä henkilöitä... Niin eipä tuota politiikkaa ole meilläkään oikeastaan koskaan puhuttu poikien kanssa. Itsekin olen eräänlainen "myöhäisherännäinen" kuntapolitiikan suhteen. Lähdin mukaan vasta vuonna 2000. Sitä ennen en koskenut politiikkaan pitkällä kepilläkään. Ehkä tuo keskustalaisuus hiipi sittemmin puseroon asuinpaikkamme, viimeinen pläntti isoisäni Aukusti Pyykön maista, mukaan. Tosin en tiedä oliko hän sen kummemmin maalaishenkinen...

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikko taas vilahti silmissä. Perinteisten aamutoimien jälkeen tutut kuviot. Tulet päärakennuksen takkapesään ja puuhuoltoa. Mielenkiintoinen viikonvaihde edessä, sillä Suomen ensimmäiset aluevaalit saavat ratkaisunsa sunnuntaina, varsinaisena äänestyspäivänä 23.01.2022. Ehdokkaat tekevät itseään tykö viime metreillä. Tänään ei ole oikeastaan mitään erityistä tekemistä. Josko olisi vaan kaikessa rauhassa. Tietysti tuota maailmantilannetta tulee seuratuksi. Genevessä on "hyvää päivää kirvesvartta" - ulkoministeritapaaminen... No sen verran sentään, että vein lainassa olleen Rytikari-kirjan Syväkankaalle ja ajelin Tervaharjun kautta Karihaaraan. Tommi näytti olevan työn touhussa. Juttelimme muutaman sanan mahdollisesta Selkäsaaressa käynnistä ja autoistakin... Ajelin takaisin Hahtisaaren ja sisäsataman kautta. Olisi nyt sentään sen verran pakkasia, että jään päälle nousseet vedet jäätyisivät. Pääsisi jalkojaan kastelematta mökillä käväisemään. Ei ollut vielä latu-uraa ajettu sisäsatamasta Selkäsaaren pohjoispäätyyn. Lunta on ilmeisesti liian vähän...

torstai 20. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin pihalle. Hiustenkuivaajalla sulattelin kesäautomme lukot auki ja käynnistin auton. Kertalaakista useiden kuukausien seisonta-ajan jälkeen. Perusauto on perusauto. Niin kuin mahdollisesti lukijani muistaa, tämä auto on toistaiseksi ainoa auto, joka meillä on ollut uudesta alkaen. Viime vuonna siihen vaihdettiin kaikki pyörälaakerit ja eteen jarrupalat. Totesin auton Auto Patulta hakiessani, että tällä selviää seuraavat kolmenkymmentä vuotta... Poistin lavalta noin puoli metriä lunta, samalla intouduin puhdistamaan peräkärryn päällä olevan moottorikelkan ympäriltä lumet, josko sillä jossakin vaiheessa vielä tälle talvelle ajellaan. Nyt on sitten havillista aikaa taas seurata maailmantilannetta. Tuo Yhdysvaltain presidentin eilinen puhe oli erittäin mielenkiintoinen. Sitä kyllä on syytä Suomessakin makustella. Onhan täällä lähempänäkin mielenkiinnon kohteita: Aluevaalit 23.01.2022 klo 09.00-20.00. Tänään Ylen mielipidekysely antoi jo osviittaa vaalien yllätyksellisyydestä. Olen ehkä itse arvioinut Keskustan aluevaltuutettujen määrän Lapin hyvinvointialueella alakanttiin. No - sunnuntai-iltana se nähdään.

keskiviikko 19. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen takkapesään tulet - tuttu juttu. Aamun lehdet - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - haettuani ja kahvittelun yhteydessä luettuani/selailtuani totean, että vielä muutaman päivän saa katsella toinen toistaan vakuuttavampia aluevaaliehdokkaita kuvina ja heidän ajatuksiaan teksteinä. Se on sitten siinä: Lapin hyvinvointialueelle 425 ehdokkaasta valitaan 59 aluevaltuutettua. Ennakkoäänestys on ohi, Kemissä ennakkoäänestysprosentti oli 27%:n pinnassa. Lopullinen äänestysprosentti jäänee alle viidenkymmenen... Varsinainen äänestyspäivä on sunnuntai 23.01.2022. Sunnuntai-iltana oletettavasti jotakuinkin varmat tulokset alkavat olla selvillä. Mielenkiintoista. Niin - tänään keskiviikkona 19.01.2022 ei ole oikeastaan mitään kummempaa tekemistä. Jospahan olisi vaan...

tiistai 18. tammikuuta 2022

Blogisivuni taustatietoja - kyllä...

Blogisivuni taustatietoja - kyllä... Olen aina silloin tällöin muistuttanut lukijoitani omasta Blogisivustani. Aloitin siihen kirjoittamisen 01.07.2014 lähinnä siksi, että mielestäni en saanut tekstejäni esiin paikallislehdissä omasta mielestäni riittävästi. Muistaakseni nuorempi pojistamme Timo, Helsingin Vuosaaren Aurinkolahdessa käydesämme totesi:"Ala kirjoittaa omalle Blogisivulle." Tällä hetkellä tekstejä on 6781 kpl, niitä on käyty lueskelemassa 551004 kertaa ja niitä on kommentoitu 91 kertaa - surkean vähän. Toki onhan minulle tämän tästä mainittu: "Miksi ihmeessä kirjoitat niin paljon. Onko sinun pakko puuttua kaikkeen? Enhän minä loppujen lopuksi puutu kuin hyvin vähiin asioihin. Sen havainnon olen tehnyt, että mitä vakavampaan, tärkeämpään asiaan puutun, kirjoitan, sitä vähemmän siihen puututaan, kommentoidaan. Tuntuu siltä, että monia asioista yritetään "vaieta kuoliaaksi". Yksi em. tyyppinen asia on Suomen Nato-asia. Tuntuu siltä, että suomalaiset elävät unessa - valitettavasti...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien alkaessa saimme ihailla upeaa, punaista itäistä auringonnousutaivasta - valoa kohti olemme kaikesta maailmansählingistä huolimatta menossa. Tietokoneen avattuani totesin, että punaisella näyttää Helsingin pörssin värikin olevan - murheellista. Edellisestä huolimatta tai juuri siitä syystä lähden hetken päästä tontin kulmalle - nollaamaan ajatuksia - luomaan reitin kompostilaatikolle (entinen iso, lasikuituinen, tuunattu roskalaatikko) ja maakellarille. Samalla käväisen tarkistamassa, mikä on jäljellä olevien, vähäisten perunoiden olotila. Todennäköisesti kaikki hyvin... Homma hoidettu ja kaikki siltä osin hyvin. Intouduin samalla kesäautoamme eli VW Doppel TD vm.1989 lapiomaan päärakennuksen päädystä lumesta sen verran esiin, että olisin avannut ovet ja kokeillut käynnistää. Ovet lukossa. Suihkautin hiukan lukkosulaa, eivät auenneet. Varma konsti on hiustenkuivaajan käyttö. Sen teen jossakin myöhäisemmässä vaiheessa, kun on havillista aikaa ja hotsettaa. Voi olla, että silloin joutuu akkua hiukan herättelemään tai sitten ei...

maanantai 17. tammikuuta 2022

Nettiseurantaa - kyllä...

Kirjoitin tänään päivällä muun muassa: Voi olla, että iltapäivällä/illansuussa seurailen maailman tapahtumia. Tällä hetkellä tuntuu olevan rauhallista. Aivan kuin Euroopassa neuvotteluähkyn ja mediapullistelun sijaan vedetään henkeä... Olen seurannut netissä jonkin verran, mitä Kazakstanissa tällä hetkellä tapahtuu ja on viime päivinä tapahtunut. Toki olen ainoastaan mediatietojen ja monista eri lähteistä saatujen/katsottujen videopätkien varassa. Facebookin Watch-napin alta löytyy video-/uutispätkiä joka lähtöön. Näyttää siltä, että vuosikymmeniä hallinnut klaani on ajettu sivuraiteelle ja nykyiset vallanpitäjät vahvistavat asemiaan seuraavaa yhteenottoa odotellessa... Venäjän johtaman kollektiivisen turvallisuusjärjestön CSTO:n maat kävivät sotakalustoineen ainakin suurimmissa kaupungeissa näyttäytymässä. Venäjä siis lähetti entiseen neuvostotasavaltaan joukkoja "rauhanturvaustehtävään" vakauttamaan tilannetta. Ilmeisesti joukkoja vedetään juuri tällä hetkellä takaisin - medianäyttävästi. Aika tutun näköistä tuo mielenosoittajien kuriin ja nuhteeseen saattaminen näyttää olevan, samanlaista kuin Venäjällä esim. Moskovan mielenosoitusten yhteydessä samoin kuin taannoin Valko-Venäjällä Minskissä. Murheellista, että mielenosoittajia ja vallanpitäjiä/järjestyksen pitäjiä on mediatietojen mukaan yli 200 kuollut ja satoja haavoittunut. Mielenosoittajia on tuhansia vangittu. Videokuvien perusteella Kazakstanissa oli muutaman päivän täysi kaaos: Tuhottiin kiinteistöjä, ryösteltiin kauppoja, poltettiin autoja, jne. ... Katseltuani useita kymmeniä videopätkiä, useita kahteen jopa kolmeenkin kertaan olen tehnyt ainakin yhden myönteisen havainnon. On ollut havaittavissa, että Venäjän, Valko-Venäjän ja jopa Kazakstanin presidentillä on ollut kevyt hymynhäive kasvoilla joissakin viimeisimmissä videopätkissä. Jospa sillä on myönteinen merkitys myös Euroopan kiristyneeseen valtapolitiikkatilanteeseen. Mene ja tiedä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin pihalle, aluksi etupihalle, sillä tuuli oli kinostanut sen verran lunta, että hyötyliikunnalle oli tarvetta. Voi olla, että iltapäivällä intoudun vielä menemään takapihallekin. Sovin hetki sitten ajan Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille helmikuun alkupuolelle, tarvetta hiusten leikkaukseen ja parran siistimiseen on taas ilmennyt. Siellähän asia on viime vuosina/vuosikymmeninä pääasiassa hoitunut... Käväisin sisällä ja lähdin pihalle ajatuksena takapihan lumien kolaus kulku-urilta. Ulos astuessani kävi mielessä - perkele, suomalaisten suosituin kirosana. Aura-auto oli taas käynyt rapaamassa Kainuunkatua ja tietysti meidän liittymiin heittänyt kunnon mällit. Taannoin eli kauan sitten ohjeistin tuttua aura-autonkuljettajaa tyyliin: "Voisitko ajaa ensimmäisen ajokerran välillä toisinkin päin?" Hän ymmärsi tuskani. Silloin mällit olivat välillä monta kertaa suuremmat kuin nykyisin. Menin takapihalle saatuani liittymät - taas kerran - puhtaiksi. Vaimoni tuli kaupungilta kauppa- ja asiointireissulta ja tuli katselemaan touhujani. "Oletko sinä ollut lumihommissa koko ajan?" hän kysyi. Totesin, että en sentään mutta melkein. Hän kysyi lisäksi, tunnenko nykyisen aura-autonkuljettajan. Sanoin, että en mutta jos satun olemaan pihalla niin hyvä häntä olisi jututtaa ohi kulkiessaan... Voi olla, että iltapäivällä/illansuussa seurailen maailman tapahtumia. Tällä hetkellä tuntuu olevan rauhallista. Aivan kuin Euroopassa neuvotteluähkyn ja mediapullistelun sijaan vedetään henkeä...

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kävimme - minä ja vaimoni - hetki sitten merenjäällä. Yritimme ensin Hahtisaaresta, mutta rannassa oli vettä. Ajoimme sisäsataamaan, josta pääsimme jalkojamme kastelematta jäälle. Kävelimme moottorikelkkauraa pitkin Kojukallion ja Selkäsaaren pohjoispään seutuville, osittain pehmeää ja epätasaista. Jään päällä lunta maksimissaan 20 cm. Mökkirannan tuntumassa laajalla alueella tummaa/ruskeaa, oletettavasti jään pinnalla osittain vettä. Sinne katsellessani sanoin vaimolleni, että kotiin tultuamme otan yhteyttä kaivinkonemieheemme eli Kärjen Untoon. Hänellä on iso kaivinkone Selkäsaaressa. Hän ruoppasi näihin aikoihin vuonna 2013 jään päältä meille väylän ja muokkasi rannan. Väylän osalta ruoppaus on uusittava. Viime kesä oli mökkikäyntien osalta erityisen vaikeaa matalan veden ja hankalien tuulten vuoksi. Muutama pilkkijä oli jäällä ja moottorikelkkaletka, vajaa 20 kelkkaa tuli Tornion suunnasta, ajelivat Lumilinnalle. Mukava ensipistäytyminen merenjäällä tälle talvelle...

Olemme jo puolessa välissä tammikuuta 2022 - kyllä...

Olemme jo puolessa välissä tammikuuta 2022 - kyllä... Aika kuluu kuin siivillä, viikot vilahtavat silmissä. Käänsin pöytäkalenteristani uuden viikon esille. Minulla on ainoastaan yksi mahdollinen kokous, mikäli varajäsenenä on tarvetta mennä paikan päälle... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin puut päärakennuksen takkapesään ja sytytin saman tien tulet. Käväisen kohta hakemassa korillisen puita, klapeja sisälle kuivumaan/lämpenemään. Siinäpä ne tämän sunnuntaipäivän työt taitavat ollakin. Todennäköisesti seurailen Facebook-foorumilta "itämaiden" eli Venäjän, entistä Neuvostoliitosta irtaantuneiden valtioiden mukaan lukien Ukrainan sekä Turkin videonpätkiä. Lähinnä juuri tällä hetkellä tuo Kazakstanin tilanne kiinnostaa/huolestuttaakin. Miksi? Siksi, että silläkin on vaikutusta Euroopan turvallisuustilanteeseen välillisesti. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Toki Itämeren tapahtumat ovat huomattavasti enemmän esillä globaalimediassa...

lauantai 15. tammikuuta 2022

On mukavan rento tunne, kun ei ole koskaan - omasta mielestä - kiirettä...

On mukavan rento tunne, kun ei ole koskaan - omasta mielestä - kiirettä... Edellä oleva ajatus kävi eilen mielessä istuessani autossa kauppareissullamme ja nähdessäni tutun henkilön kiiruhtavan hänelle perinteiseen, jokaviikkoisen kokoukseen, tapahtumaan. Edellisessä elämässäni eli ollessani opetustyössä ammatillisella sektorilla sekä ammattijärjestöasioissa opetus- ja insinööriasioissa, en silloinkaan kokenut koskaan olevani kiireinen. Vaikka siihen maailman aikaan oli kokouksia tämän tästä Kehä III:n sisäpuolellakin. Viime aikoina olen karsinut lähes kaiken turhan ja omasta mielestäni lähes turhanpäiväisen elämästäni pois. Voi olla, että vielä tämän vuoden aikana jättäydyn pois tämänhetkisistä yhdistyskuvioista. Viimeksi pidettyjen kuntavaalien luottamustoimet hoidan luonnollisesti parhaan kykyni mukaan kuluvalla valtuustokaudella, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole. Tämän hetkisissä luottamustoimissa on ihan nokko - entiseen verrattuna uuttakin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamun Lapin Kansa-lehteä lueskellessani kiinnitin huomiota pääkirjoitukseen, jossa tuskailtiin aluevaaliäänestyksen vaikeudesta - aiheesta. Miksi? Siksi, että kaikki ryhmittymät lupaavat lähes samaa ja pääasiassa visusti vaikenevat, miten rahoitus jatkossa järjestetään. No oli niin tai näin oman osuutemme - minä ja vaimoni - olemme eilen tehneet: Käyneet ennakkoäänestämässä Kemin kulttuurikeskuksessa. Äänestyspaikalla homma toimi asiallisesti ja väljästi. Tänään olisi havillista aikaa lähteä ulos vaikka jäällä käväisemään. Aamun lehteä hakiessani totesin kohtuullisen vinkan puhaltelevan. Ulos lähteminen on luonnollisesti vaatetuskysymys...

perjantai 14. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Peinteisten aamutoimien jälkeen tuttua toimintaa eli puut päärakennuksen takkapesään ja korillinen puita, klapeja puu- ja varastokatoksesta sisään kuivumaan/lämpenemään. Päivän kauppareissun yhteydessä todennäköisesti käymme ennakkoon äänestämässä aluevaaleissa ettei jää viimetippaan... Kyllä - muovit viety City Marketin keräyspisteeseen ja äänestys suoritettu kulttuurikeskuksessa. Samalla tutustuimme taidemuseon näyttelyyn ja historiallisen museon taidenäyttelyyn ja videoesityksiin Veitsiluotoon liittyvänä - ties monettako kertaa. Ajelimme sisäsataman ja Mansikkanokan kautta. Uusi Lumilinna on hahmottumassa. Kotiin ajellessamme pysähdyimme K-Markettiin ja ostimme esipaistetun vehnäpullapussin. Ne - 14 kpl - on paistettu ja päärakennuksessamme on mahtava pullan tuoksu. Nyt juomme aluevaalikahvit...

torstai 13. tammikuuta 2022

Ensimmäiset aluevaalit 23.01.2022 - kyllä ja ennakkoäänestys jo käynnissä...

Ensimmäiset aluevaalit 23.01.2022 - kyllä ja ennakkoäänestys jo käynnissä... Kirjoitin muutama päivä sitten muun muassa seuraavaa: Nyt on kyllä pakko tunnustaa, että tällä hetkellä en tiedä, kenelle ääneni antaisin. Hyviä ja vieläkin parempia ehdokkaita on listoilla paljon... Kävimme hetki sitten iltakahvittelun yhteydessä läpi aluevaalimainoksia. Mielestäni kävimme avoimesti läpi eri vaihtoehtoja ja päädyimme yksimielisesti Keskustan listalle. Sovimme työnjaosta: Vaimoni äänestää naista ja minä miestä. Eiköhän se henkilö nyt löydy viimeistään siinä vaiheessa, kun äänestyskopissa listaa selailemme...

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani totesin hyötyliikunnan olevan kohta edessä. Lumiaura oli käväissyt yöllä Kainuunkadulla. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan ja siirryin pihalle lumitöihin. Lähden kohtapuolin pistämään tulet myös Pikkupuolen takkaan. Paljon puhuttuja/meuhkattuja pienhiukkasia on kohta ilmassa ihan nokko. Pikkupuolelle saamme puolenpäivän aikoihin vieraan, joka ei ole meillä aikaisemmin käynytkään. Mielenkiintoista.

keskiviikko 12. tammikuuta 2022

Miten säästää veronmaksien rahaa? Otetaan niin sanottu maalaisjärki käyttöön - kyllä...

Miten säästää veronmaksien rahaa? Otetaan niin sanottu maalaisjärki käyttöön - kyllä... Lueskelin hetki sitten Lounais-Lappi-lehdestä erittäin asiallisen artikkelin > Minne veneet säilöön tulevina vuosina? Asia ei ole Kemissä ensimmäistä kertaa esillä eikä varmaan viimeistäkään kertaa. Itseäkin se on koskettanut ja koskettaa vielä varmaan tulevaisuudessakin. Mielestäni artikkelissa veneilyn asiantuntijat toivat esiin näkemyksiään, jotka toivottavasti/oletettavasti otettaan aidosti jatkossa huomioon. En malta olla kirjoittamatta omaa näkemystäni tähän asiaan, joka tukee em. sanomaa. Otetaan Kemissä - kerrankin - niin sanottu maalaisjärki käyttöön. Se merkitsee sitä, että ei aleta turhaan rakentamaan mitään uusia veneiden säilytyspaikkoja. Säästyy aika tukko riihikuivaa rahaa... Nimenomaan purjeveneet kuuluvat ehdottomasti Uleninrannan maisemaan. Upea näky, kun ne ovat huolellisesti nostettu riviin ja asiallisesti suojattu. Mansikkanokan aluetta voi - niinkuin artikkelissakin todetaan - tiivistää ja asiallisesti aidata. Mielestäni laituri-/venepaikkamaksuun pitää sisällyttää talvisäilytysmahdollisuus. Vaikka veneilykausi Perämeren pohjukassa on lyhyt, en usko veneilijöiden isommasti äkisevän kohtuullisesta laituri-/venepaikkamaksuun liittyvästä indeksitarkistuksesta - korotuksesta.

Mitä tänään tähän asti...

Pitkään ja hyvin nukutun yön jälkeen aamulehteä hakiessani totesin, että kohtapuolin on hyötyliikuntaa edessä, nuoskalunta oli tuuli kinostanut sen verran liittymiin ja takapihalle. Lehdet näyttävät olevan täynnä toinen toistaan pätevämpiä, kykenevämpiä aluevaaliehdokkaita. He tekevät aktiivisesti itseään tykö vaalikarjalle - meille äänestäjille. Tänään keskiviikkona on ensimmäinen ennakkoäänestyspäivä. Lapin hyvinvointialueelle valitaan 425 ehdokkaasta 59 aluevaltuutettua. Nyt on kyllä pakko tunnustaa, että tällä hetkellä en tiedä, kenelle ääneni antaisin. Hyviä ja vieläkin parempia ehdokkaita on listoilla paljon... Hyötyliikuntarupeama on suoritettu. Nyt on aikaa vilkaista, mitä maailmalla on tapahtunut/tapahtumassa. Erityisesti seuraan, mitä Kazakstanissa tapahtuu. Mediapätkissä vilahtelevat Venäjän armeijan "rauhanenkelit", jotka syöksyivät sutena paikalle. Hymyssä suin nuoret, hampaisiin saakka aseistetut nuoret sotilaat "turvaavat elintärkeitä kohteita". Jos niin niin hyvä niin, toivottavasti heidät säällisessä ajassa lennätetään sotakalustoineen sieltä takaisin tukikohtiinsa kotimaahan... Tämä Kazakstanin sotakalusto-operaatio miehistöineen oli Venäjän nykyhallinnon/liittolaisten tilaama väliintulo, kun Itä-Ukraina-uhoaminen ei saavuta toivottua tulosta. Täytyy joutessaan jotakin mediaseksikästä touhuta, pysyy framilla lööpeissä...

tiistai 11. tammikuuta 2022

Kevyttä autoasiaa illansuussa - kyllä...

Minulla tekstit ovat olleet turhan vakavan sorttisia viime aikoina, joten kevennetään ainakin tälle illalle. Facebook-foorumilla näyttöruudun oikeassa kulmassa oli Rinta-Joupin Autoliikkeen mainos Mersusta. MERCEDES-BENZ SEL 300 - Leimaa 20.6.22 asti!, Suomi-auto, 2-omistajalta, Ilmastointi, Metalliväri sininen, Automaatti, Bensiini. Käyttöönottovuosi 1989 / Ajettu: 253 000 km Hinta oli 11900 euroa. Varmaan tuolle autolle ostaja löytyy. Kuvista päätellen siistin näköinen perusauto, aikanaan ollut varustetasoltaan monipuolinen, lähennellyt luksusta... Jäin mietiskelemään tuon meidän Mersumme kohtaloa, jolle olemme kolmas omistaja ja jonka olemme ottaneet ensimmäistä kertaa ympärivuotiseen käyttöön. Katsastamme sen kohtapuolin. Niin kuin tekstejäni seuraava lukija muistanee, auto ei taannoin kelvannut yhdellekään autoliikkeelle Meri-Lapissa. Auto on kuulemma liian vanha. Se on MERCEDES-BETZ 200 E vuosimalli 1998, ajettu 141 000 km. Siis lähes 10 vuotta nuorempi auto kuin muun muassa edellä oleva ja ajokilometrit yli 100 000 km vähemmän. Siisti perusauto...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamun lehteä hakiessani jututin lähinaapuria hänen pyöräillessä töihin. Sitkeä flunssa on heillä pesiytynyt, testausten mukaan ei kuitenkaan Koronavirusta - hyvä niin. Kukaties lähden kohta fiilistelemään vähäisten pakkaslumien kanssa pihalle eli hyötyliikuntaa odotettavissa. Voi olla, että tänään katselen vähän tarkempaan noita aluevaalijuttuja, sillä huomenna alkaa jo ennakkoäänestys. Lehdissä näyttää olevan kommentteja, josko aluevaalit olisi pitänyt siirtää kuntavaalien tavoin. Turhaa haikailla, nyt se on auttamattomasti myöhäistä. Äänestysprosentti jäänee alhaiseksi...

maanantai 10. tammikuuta 2022

Vähän on paljon - kyllä...

Vähän on paljon - kyllä. Edellä mainittua kuulee silloin tällöin puhuttavan ja lukea kirjoitettunakin. Jostain syystä se tuli mieleeni hetki sitten. Elettiin 1980-luvun puolen välin aikoja. Olimme - minä ja vaimoni - Kalkkinokalla Veera ja Reino Suhosen luona kahvittelemassa. Katsomassa heidän uutta vuokra-asuntoaan. Sitä ennen he olivat asuneet Suhosen - kahteen kertaan laajennetun - leipomorakennuksen toisessa kerroksessa, pohjoispäädyssä perheineen. Minä olin ostanut kyseisen leipomorakennuksen tontteineen. Siihen rakensimme sittemmin Avoin yhtiö Miljöörakentajat toimesta Jussi Leppälän suunnitteleman rivitalon Asunto Oy August ja Anna. Niin tuo sanonta: Kahvittelun yhteydessä maistelimme Reksan leipomia pieniä leivonnaisia - tosi maittavia. Reksa - mikäli oikein muistan - tuskaili sitä, että nykyään kaiken täytyy olla niin suurta, leivonnaistenkin.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuttua lämmitys- ja puuhuoltoasiaa. Tietokoneen avattuani sielläkin mediassa tutut otsikot. Mielenkiintoista nähdä jatkossa, miten neuvottelut Sveitsin Genevessä jatkuvat. Arvelen, että mitään suurempaa edistystä ei ole odotettavissa. Olen seurannut netistä, mitä Kazakstanissa tapahtuu. Olen kuunnellut monia aasialaisia kieliä. Kun ne esiintyvät videokuvan yhteydessä, tuntuu siltä kuin jotain siteeksi ymmärtääkin. Monia murheellisia videonpätkiä, joita poistan katsottuani. Toisaalta rajua sotauhoa, sapelinkalistelua ja sotakaluston estotonta esittelyä...

sunnuntai 9. tammikuuta 2022

Veikkauksen Live-veto Roma-Juventus 3-4...

Veikkauksen Live-veto Roma-Juventus 3-4... Katselin hetki sitten netistä em. Italian Serie A-jalkapallo-ottelun. En tällä kertaa veikannut edes minimipanoksella. Olihan varsinaista hurlumhei-jalkapalloa. Pelaajia kötällään kentän pinnassa loppuvaiheessa noin puolen minuutin välein. Kotijoukkue Romalla oli pelin loppuvaiheessa mahdollisuus tasoittaa rangaistuspotkusta, mutta ei, Juventuksen maalivahti aavisti laukaisusuunnan. Aika kiihkeää loppuminuuteilla...

Ajankohtainen lainaus Helsingin Sanomista tänään...

Ajankohtainen lainaus Helsingin Sanomista tänään... Pääkirjoitus|Pääkirjoitus Putinin vaatimukset ovat järjettömiä – silti Venäjän kanssa on pakko yrittää neuvotella Sodan uhka Ukrainan yllä osoittaa Euroopan maille jälleen kerran, että Euroopan puolustaminen on lopulta Yhdysvaltojen käsissä. KUVA: LASSE RANTANEN 2:00 | Päivitetty 10:53 NEUVOSTOLIITON romahduksesta on 30 vuotta, ja kuin tuolloin romahtaneen valtion muistoa kunnioittaen Venäjän presidentti Vladimir Putin on ajanut Euroopan taas kylmän sodan asetelmiin. Sotajoukot Ukrainan rajalla ovat osa Putinin lähipiirin pitkäjänteisesti rakentamaa suunnitelmaa: Venäjän valtapiirin halutaan palauttaa jotain, mitä maan johto uskottelee lännen juonittelujen vuoksi menettäneensä. Putin ajaa tilannetta kohti suurta sotaa Ukrainassa. Putinin joulukuussa esittelemät vaatimuslistat etupiirijaosta Yhdysvalloille ja Natolle on rakennettu sellaisiksi, ettei niihin voida suostua. Yhdysvalloilla ja Nato-mailla ei ole mitään syytä keskustella Venäjän kanssa etupiireistä eikä siitä, mitkä maat voivat kuulua tai liittyä Natoon. Nato päättää itse, miten toimii ja varustautuu omissa jäsenmaissaan. Vaikka ei ole mitään, mistä neuvotella, on pakko yrittää. Yhdysvaltojen ja Venäjän diplomaatit tapaavat maanantaina Genevessä. On historiallista, että Venäjän järjenvastaiset uhkavaatimukset saivat Yhdysvallat vastaamaan neuvotteluvaatimukseen. Presidentti Joe Bidenin hallinto joutuu kuitenkin koko ajan arvioimaan koko suurvaltapelin asetelmaa – esimerkiksi sitä, miten lännen ja Venäjän jännitteet vaikuttavat Kiinan ja Venäjän suhteisiin. Euroopan maille tilanne osoittaa jälleen kerran, että Euroopan puolustaminen on lopulta Yhdysvaltojen käsissä. Yhdysvallat ei lähde silti tekemään kahden kauppaa. Jos Venäjä haluaa neuvotteluja, sen on istuttava Naton ja Venäjän yhteisen neuvoston pöytään. Myös Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj on yritetty valjastaa mukaan, vaikka Venäjä on viime vuosina osoittanut Etyjiä kohtaan lähinnä halveksuntaa. SUOMELLE – ja kaikille muillekin – on tärkeää, ettei minkään maan yli ja ohi sovita mitään, mikä rajaa oman turvallisuuspolitiikan liikkumatilaa. Yhdysvallat on pitänyt tiivistä yhteyttä Nato-maihin. Myös Suomea ja Ruotsia on informoitu. Suomen johto haluaa varmistaa, että Naton ovi pysyy auki. Torstaina presidentti Sauli Niinistö viestitti, että Naton avoimien ovien politiikan jatkuvuus on vahvistettu. Perjantaina Niinistö keskusteli Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin kanssa. Ukrainan tilanne on karmaiseva. Venäjä on horjuttanut Ukrainan suvereniteettia jo vuosien ajan. Edessä on vaikeita valintoja – esimerkiksi se, myöntyäkö neuvotteluihin, joissa Ukraina joutuisi tunnustamaan Venäjän tukemat Donetskin ja Luhanskin separatistit Itä-Ukrainan sodan neuvottelujen osapuoliksi. Yhdysvallat ja Venäjä eivät voi sopia Ukrainan kohtalosta ilman Ukrainaa. Edessä on tapaamisia, muttei aitoa vuoropuhelua. Venäjä nauttii tilanteesta. Maa otetaan vakavasti, sitä pelätään. Venäjä kasvattaa painetta tietäen, ettei länsi halua sotaa. Venäjän silmissä Euroopan unioni on heikko. EU:n ulkoasioiden korkean edustajan Josep Borrellin Venäjän-yhteydet ovat olleet yhtä nöyryytystä, eikä unionilla ole Venäjän-politiikkaa. Voi kysyä, onko sitä edes Saksalla, sillä ulkoministeri Annalena Baerbock ja liittokansleri Olaf Scholz ovat osin eri linjoilla. SODAN uhka ei kohdistu Suomeen. Mutta tapahtui seuraavaksi mitä tahansa, sillä on seurauksia Itämeren alueelle ja arktisen alueen vakaudelle. Venäjän kasvavaan väkivaltaan Yhdysvallat ja EU sanovat vastaavansa kovilla pakotteilla. Kovia pakotteista tekisi se, että ne koskisivat energiasektoria, raaka-aineita ja Swift-maksujärjestelmää – ja pakotteet haittaisivat myös Euroopan taloutta. Osa EU-maista haraa siksi vastaan. Vuoropuhelun ja keskinäisen kaupan toivottiin tuovan Venäjää lähemmäs länttä, mutta se aika on ohi. Näkymä tulevaan on synkkä ja sumea. Keskellä hämmennystä ja omien etujen suojelua Euroopan mailla pitäisi olla vahva yhteinen rintama, mutta on syytä varautua siihen, että yhtenäisyyttä ei löydy. Pääkirjoitukset ovat HS:n kannanottoja ajankohtaiseen aiheeseen. Kirjoitukset laatii HS:n pääkirjoitustoimitus, ja ne heijastavat lehden periaatelinjaa.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan pienet tulet. Tietokoneen ääreen istahdettuani muistelin viime yönä näkemääni unta. Ilmoitin Lapin ammattikorkeakoulun Kemin tekun konepuolen insinööriopiskelijoille, että annan/lahjoitan heidän käyttöönsä meidän projektiveneemme - merikelpoinen avovene klassikkomoottoreineen - mikäli he saattavat veneen käyttökuntoon. Tiedän, että opiskelijoissa on monenlaisia värkkääjiä, pellepelottomia. Kyseisen veneen kuntoonsaattaminen ja käyttöön otto olisi mielestäni eräänlainen historiallinen uroteko. Olisi mukava nähdä ja nimenomaan kuunnella "kakspyttysen wiken" putputusta/säkätystä lähivesillä. Olen asiasta em. opiskelijoille kertonut aikaisemminkin ihan oikeasti - pariinkin kertaan. Asia ei ole ottanut vielä tuulta purjeisiin. Ensi viikon kalenteria katsellessani näyttäisi olevan kaksi tapaamista - hyvä niin.

lauantai 8. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään tulet, mitäpä muuta. Oikeastaan tänään ei ole mitään ennalta tiedossa olevaa tekemistä. Siksipä on havillista aikaa seurata hiukan aluevaaleihin liittyvää uutisointia, Suomen Nato-keskustelua ja nimenomaan globaalimediasta Itä-Ukrainan tilannetta sekä uutta häiriöpesäkettä Kazakstania. Minullekin on joskus sanottu:"Mitä sinä noista maailmanmurheista huolta kannat?" En toki huolta kanna, en yöuniani menetä, mutta kyllä tunnustan seuraavani aika aktiivisesti. Miksi? Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen.

perjantai 7. tammikuuta 2022

Nyt on vuorossa Kazakstan...

Olen seurannut netissä jonkin verran, mitä Kazakstanissa tällä hetkellä tapahtuu. Toki olen ainoastaan mediatietojen ja monista eri lähteistä saatujen/katsottujen videopätkien varassa. Venäläiset saapuivat Almatyyn Presidentti Tokajev on syyttänyt levottomuuksista ulkomaisia terroristiryhmiä ja pyytänyt apua Venäjän johtaman kollektiivisen turvallisuusjärjestön CSTO:n mailta. Venäjä sanoo lähettäneensä entiseen neuvostotasavaltaan joukkoja "rauhanturvaustehtävään" vakauttamaan tilannetta. Eilen torstaina mielenosoittajat ja Kazakstanin armeija ottivat yhteen Almatyssa. Uutistoimisto Reutersin mukaan perjantaiaamuna venäläisjoukkoja on nähty Almatyn keskusaukiolla, jossa yhteenotot tapahtuivat. Kazakstanin presidentti Tokajev sanoi antaneensa armeijalle luvan ampua mielenosoittajia ilman varoitusta. Aika tutun näköistä tuo mielenosoittajien kuriin ja nuhteeseen saattaminen näyttää olevan, samanlaista kuin Venäjällä esim. Moskovan mielenosoitusten yhteydessä samoin kuin taannoin Valko-Venäjällä Minskissä. Murheellista, että mielenosoittajia ja vallanpitäjiä/järjestyksen pitäjiä on kymmeniä kuollut. Videokuvien perusteella Kazakstanissa on täysi kaaos: Tuhotaan kiinteistöjä, ryöstellään kauppoja, poltetaan autoja, jne. ... Tuskinpa tuolla ulkomaisia terroristiryhmiä kaduilla on, kuvista päätellen tavallisia nuoria, joukossa naisia ja vanhuksiakin. Venäjä on sutena paikalla, kun Ukrainan kulmilla kirves on lyöty pahasti kiveen. Kävi takaraivossa ajatus: Tilaustyö pikku kahinasta Kazakstanissa, että pääsee medianäyttävästi siirtelemään sotakalustoaan...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien aikana sain puhelun kännykkääni. Meillä oli tavoitteena tänään illansuussa istua iltaa tuttaviemme kanssa. Soittaja esitti toivomuksen, että siirrämme asian myöhäisemmäksi. Sitkeä nuha, yskä ja kurkkukipu eivät ole hellittäneet. Koronatestaukset tehty, ne ovat olleet negatiiviset - hyvä niin. Siirsimme ajankohdan viikon päähän... Tänään ei ole oikeastaan muuta kuin Pikkupuolen puuhuoltoa. Todennäköisesti vien sinne ahkiollisen puita kuivumaan/lämpenemään. Näin tein. Istuskelimme hetken aikaa Pikkupuolella vaimoni riisuttua Joulukoristeet/-valot ulkotiloista. Sanoin, että minäpä soitan pojillemme, miten vuosi 2022 on käynnistynyt. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että en käytä puhelinta kovinkaan paljon puhumiseen. Siitä oli jo tovi, kun olen pojillemme soitellut. Toki sähköpostia ja Messengeriä olemme käyttäneet silloin tällöin...

torstai 6. tammikuuta 2022

Hyökkäys USA:n kongressiin...

Katselimme hetki sitten alla olevan dokumentin Ylen Areenalta. Järjetöntä, kertakaikkiaan järjetöntä. Toivottavasti vastaavaa ei tapahdu enää koskaan... Hyökkäys USA:n kongressiin 1 h 27 min ma 3.1.2022 2 v 11 kk 33206 katselua Donald Trumpin kannattajat hyökkäsivät vuosi sitten väkivalloin Yhdysvaltojen demokratian ytimeen, kongressitaloon. Vaalitulokseen pettyneiden rynnäkössä menehtyi neljä ihmistä ja 140 poliisia sai vakavia vammoja. Dokumentti seuraa mellakan etenemistä hetkestä toiseen sisältä päin. Eri toimijat kertovat omin sanoin mitä tapahtui. Herää kysymys, voiko tämä tapahtua uudestaan, elääkö valtaajien ideologia edelleen? (Four hours at the Capitol, Yhdysvallat, 2021).

Mitä tänään tähän asti...

Se on Loppiainen. Pätkä Wikipediatekstiä: Loppiainen (myös teofania, kreik. Θεοφάνια tai epifania) on kristillinen juhlapäivä, joka päättää joulun pyhäpäivät. Sitä nimitetään myös Jumalan ilmestymisen juhlaksi, ja se on todennäköisesti joulua vanhempi kristillinen juhla. Loppiaista vietetään 6. tammikuuta ja se on yleinen vapaapäivä Suomessa. Suomessa loppiainen oli vuosina 1973–1991 työmarkkinajärjestöjen toivomuksesta aina lauantaina, aikaisintaan 6. ja viimeistään 12. tammikuuta. Joissakin maissa loppiaista on vietetty 1970-luvulta alkaen tammikuun ensimmäistä päivää seuraavana sunnuntaina. Juhlan merkitys vaihtelee eri kirkkokunnissa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Todennäköisesti käyn pistämässä myös tulet Pikkupuolen takkaan iltapäivällä. Tänään ei ole oikeastaan mitään ennalta tiedossa olevaa tekemistä. Ollaan vaan kaikessa rauhassa. Voi olla, että seurailen netistä maailmanmenoa...

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päivemmällä on edessä kevyttä hyötyliikuntaa. Käyn kävelemässä lumikolan perässä lähinnä takapihalla. Lumilingolle ei ole vielä käyttöä. Aamun Lapin Kansa-lehden hakiessani sen mukana oli ensimmäistä kertaa myös Lounai-Lappi-lehti. Viimeksi mainittu on tähän saakka jaettu iltajakeluna. Illalla tulee ilmeisesti edelleen Kotikulmilta-lehti. Näyttää siltä, että lehtien sivut täyttyvät noin kolmen viikon ajalta aluevaalimainoksilla ja ehdokkaiden mielipidekirjoituksilla. Ehdokkaat tekevät itseään tykö, hyvä niin. Todettakoon kertauksena, että 425 ehdokkaasta valitaan aluevaltuustoon 59 henkilöä Lapin hyvinvointialueella. He päättäävät aikanaan yli 800 miljoonan euron rahapotista... Lumityöt takapihalla tehty ja Pikkupuolelle ensimmäinen pesällinen takassa palamassa. Lämmitämme takkaa ja samalla korkean - noin kuuden metrin piipun - hiukan peruslämpötilaa korkeammaksi. Miksi? Siksi, että viikonvaihteessa saamme vieraita, oikeastaan hyvin tuttuja henkilöitä vieraaksemme. Pikkupuolen lattialämmitys, peruslämpö on pidetty noin 16-18 asteessa...

tiistai 4. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani aistin kylmän vinkan, lumentulon ja aura-auton käynnin Kainuunkadulla, joten talonmieshommia eli hyötyliikuntaa on tällekin päivälle odotettavissa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tietokoneen aukaistuani totesin Ylen aluevaalikoneen auenneen. Testasin sen välittömästi. Olen tähän mennessä testannut Lapin Kansan, Helsingin Sanomien ja nyt Ylen aluevaalikoneen. Vaikka mielestäni olen vastaillut jotakuinkin samalla tavalla, tulokset ovat yllätyksellisiä. Tämä viimeinen aluevaalikone heitti minut reippaasti oikealle ei kuitenkaan äärioikealle. No eiköhän 425 ehdokkaan joukosta löydy aikanaan joku tolkun henkilö... Kertausta Lapin osalta: Ehdolle on asetettu yhteensä 425 henkilöä. Ehdokasasettajia on 14. Lapin hyvinvointialueen valtuustoon valitaan 59 valtuutettua.

maanantai 3. tammikuuta 2022

Tammikuun 2022 täysi viikko käynnistyy - kyllä...

Tammikuun 2022 täysi viikko käynnistyy - kyllä... Aamun lehteä hakiessani aistin kevyen lumisateen/lähestyvän hyötyliikunnan. Perinteisten aamutoimien jälkeen katselin vuoden ensimmäisen täyden viikon pöytäkalenteriaukeamaa. Ei merkintöjä, hyvä niin. Mitä päivä tuo tullessaan, se on asia erikseen. No ainakin perinteistä: Klapit päärakennuksen takkapesään ja korillisen klapihaku puu- ja varastorakennuksesta. Voi olla, että lähden ajelemaan hiukan sightseeing-ajelua Kemin keskustaan... Kyllä - lähdimme vaimoni kanssa liikkeelle. Ajelimme Tervahrjun ja Karjalahden kautta keskustaan. Vaimoni ollessa kaupassa soitin eräälle Facebook-kaverilleni tiedustellakseni, miten vuosi on käynnistynyt. Kuulemma ihan hyvin. Hän toi avoimesti esiin tyytyväisyytensä yhteiskunnan terveydenhuoltopalveluihin. Olin hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Tulihan nuo lähestyvät aluevaalitkin puheeksi. Pohdiskelimme yleisellä tasolla, että jotkut ehdokkaat näyttävät ajelevan "pimennetyin/sammutetuin lyhdyin" ja hämäävät äänestäjiä. Tämä ei ole uutta. Kerroin omista tämän vuoden suunnitelmistani. Täyttä luottamustoimityötä ainakin vuoden ensimmäinen puolisko... Ajelimme Hahtisaaren, sisäsataman ja Lumilinna-alueen kautta. Uusi "ulkolumilinna" alkaa hahmottua. Kotiin Haukkarin Kainuunkadulle oli mukava tulla ja pistää kahvit tippumaan.

sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään. Aamukahvia juodessamme tuli puheeksi lähestyvät aluevaalit. Pohdiskelimme, että odottelemme Ylen vaalikoneen avautumista, josko sieltä saisi uskonvahvistusta valinnoilleen. Voi olla, että menen hetken päästä fiilistelemään lumikolan kanssa kakkosliittymään. Raitista ilmaa ja hyötyliikuntaa. Kyllä - näin tein. Kolasin lumet kakkosliittymän peräkärry-moottorikelkka-yhdistelman ympäriltä. Miksi? Siksi, että josko Tommilla on tarvetta "kakkoskelkalla" käydä Selkäsaaressa katselemassa heidän mökkiään ja samalla kukaties ajella meidänkin mökille menourat... Kävin samalla Pikkupuolella pistämässä takkapesään puut ja vein sinne ahkiollisen puita kuivumaan/lämpenemään. Sen tehtyäni jatkan uuden Jatuli-julkaisun lueskelemista ja seurailen netistä maailmanmenoa...

lauantai 1. tammikuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tämä veispuukki muistutti, että kirjoitin 2 vuotta sitten seuraavaa: Näin vuoden ensimmäisenä päivänä kävi mielessä muistella, missä olen kaiken kaikkiaan tähän asti asunut... Synnyin Kemissä 20.09.1944. Olin vanhempieni kolmas lapsi, kuopus. He asuivat siihen aikaan "Lemmenlaaksossa" Kivikolla ostamassaan pienessä talossa, joka on vieläkin tuunattuna paikoillaan. Sieltä muutimme isäni kotitaloon Etu-Ritikkaan vuonna 1946. Asuin vanhassa kotitalossamme ajanjakson 1946-1968. Menimme - minä ja vaimoni Tuula - naimisiin heinäkuussa vuonna 1968 ja muutimme Tampereelle. Onnistuimme saamaan vuokralle juuri valmistuneesta kerrostalosta/opiskelija-asuntolasta soluasunnon Peltolammilta, Tampereen keskustasta rapiat kymmen kilometriä etelään. Siinä asuimme vuosina 1968-1970. Saimme vuokratuksi "tutunkauppaa" Tampereen keskustasta tilavan, hyvintoimivan yksiön, jossa asuimme vuosina 1971-1972. Tommi syntyi Tampereella keväällä 1971. Kesän 1972 asuimme osittain Euran Kauttualla pienessä omakotitalossa, työsuhdeasunnossa. Muutimme loppukesällä 1972 Kemiin. Asuimme väliaikaisesti Haukkarissa ja Maksniemessä. Saimme vuokratuksi kaksion Kemin keskustasta Sauvosaarenkadulta. Muutimme syksyllä 1973 Imatralle. Minä meni "etujoukoissa" ja tavarat tulivat junakuljetuksena perässä. Sain vuokratuksi tilavan asunnon Imatrankoskelta. Se ei osoittautunut toimivaksi, oli kalliskin. Onneksi sain vuokratuksi Imatran keskustasta, juuri valmistumisvaiheessa olevasta kerrostalosta kaksion. Siihen muuttaminen oli rankka. Perheeni - vaimoni ja poikamme Tommi - saapuivat Imatralle pari, kolme viikkoa myöhemmin - hyvä niin. Timo syntyi Imatralla joulukuussa 1973. Ostimme Imatralta tontin aikeissa rakentaa omakotitalo. Suunnitelmat muuttuivat. Ostimme ensimmäisen oman asunnon, arava-asunnon - 3h+k - Imatran uudelta asuinalueelta Mansikkalasta juuri valmistuvasta kerrostalosta. Muutimme Lappeenrantaan syksyllä 1979 tai oikeastaan Taipalsaaren Saimaanharjulle, josta olimme ostaneet persoonallisen omakotitalon. Sen saimme myydyksi seuraajalleni Lappeenrannan ammattikoulussa muuttaessamme Kemiin loppukesällä 1981. Asetuimme asumaan vanhaan kotitalooni. Vanhempani olivat kuolleet vuosina 1974-75. Kotitalo oli tyhjillään. Aloimme suunnitella uuden talon rakentamista. Se valmistui vuonna 1982, omakotitalo, jossa tälläkin hetkellä asumme. Samalle tontille on sittemmin rakennettu varastorakennus ja Pikkupuoli... Niin - asumme siis edelleen alueella, jossa isoisäni viljeli maata...

Mitä tänään tähän asti...

Poikkeuksellisen pitkään nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tästäpä se vuoden 2022 ensimmäinen päivä käynnistyy. Saattaa olla, että katselen kohtapuolin Kemin asuntomarkkinoita - uteliaisuuttani. Vaimoni sanoi menevänsä potkukelkalla käväisemään Kalkkinokalla kaupassa... Jatkan Jatulin lukemista. Siinä näyttää olevan - taas kerran - mielenkiintoisia artikkeleita.

perjantai 31. joulukuuta 2021

Erilainen abikevät - Kalle Kurkelan päiväkirja 1918...

Erilainen abikevät - Kalle Kurkelan päiväkirja 1918... Olen lueskellut joutessani Jatulia XXXVI Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen julkaisua. Etenen artikkeli kerralla järjestyksessä. Luin hetki sitten Timo Hietalan toimittaman Erilainen abikevät - Kalle Kurkelan päiväkirja 1918. Mielenkiintoinen artikkeli, joka perustuu Kalle Kurkelan päiväkirjoihin vuosilta 2017-18. Ikävä todeta, että Kalle Kurkela kuoli Helsingissä kirurgisessa sairaalassa 8. helmikuuta 1918 juuri 20 vuotta täytettyään. Sukutarina kertoo kuolinsyyksi tuberkuloosin. Päiväkirjamerkinnät ovat mukavaa kerrontaa sen ajan nuoren kauppiaan pojan toiminnasta. Itseäni päiväkirjamerkinnöissä kiinnostaa em. ajanjakson Kemin tapahtumat. Elettiin sisällissodan/veljessodan/vapaussodan aikoja eli vastakkainasettelu valkoiset/punaiset. Punaisten teloitukset kiinnittivät huomiota. Miksi? Siksi, että teloitukset toteutettiin pääasiassa Selkäsaaren pohjoispäädyssä kivirakalla/pirunpellolla, jonne on asiaan liittyvänä Kemin vasemmiston toimesta pystytetty muistomerkki pari vuotta sitten. Muistomerkille on matkaa saarimökiltämme vajaa 200 metriä. Toivottavasti Suomessa ei koeta enää koskaan samaa järjettömyyttä. Muistomerkillä tulee käytyä melkein joka kerta, kun käyn upeita lähikuusia halailemassa lähimaastossa...

Se on sitten vuoden viimeinen päivä ja Uuden Vuoden Aatto - kyllä...

Se on sitten vuoden viimeinen päivä ja Uuden Vuoden Aatto - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen puut päärakennuksen takkapesään ja puuhuoltoa. Aamun lehden hakiessani totesin edessä olevan kunnon hyötyliikuntaa. Lumiaura oli vauhdilla käynyt Kainuunkadulla ja heittänyt liittymiin kunnon lumipalteet. Taannoin edesmenneen katunaapurin kanssa pohdiskelimme, että vähempikin riittäisi. Taisimme päätyä lopputulokseen, että urakkahommissa on urakkavauhti. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että muun muassa Kainuunkatu kuuluu Kemin pyörätieverkostoon, joten se pidetään kohtalaisen hyvin puhtaana, raavitaan talvellakin lähes tienpintaa myöten. No - onhan siinä mukava ohikulkijoiden mukava kävellä, koiria talutella, pyöräillä, jne. toki autoilijallekin se kyllä kelpaa... Niin - kahden tunnin hyötyliikuntakävely/lapio- ja lumikolatyöntelyt on tällä erää tehty. Sitä tehdessäni kävin osittain vuoden 2021 tapahtumat läpi. Ei loppujen lopuksi hassumpi vuosi. Itseeni liittyen varmaan vähempikin touhuaminen/kirjoittaminenkin riittäisi. Luonnollisesti saa olla tyytyväinen, että on jotakuinkin kopillaan. Kyllä tuo kirottu, kirottu, kirottu Koronavirusongelma saisi jo hellittää...

torstai 30. joulukuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olen viime päivien aikana uteliaisuuttani seurannut tämän Facebook-foorumin Watch-painikkeen alla olevia videoita. Siellä on monenlaista tavaraa. Olen poistanut niistä kymmeniä, lähinnä "sapelinkalisteluun" liittyviä videoita ja saanut vastaukseksi alla olevan: Olet piilottanut tämän videon. Sinulle näytetään jatkossa vähemmän vastaavia videoita. Kyllä niitä näyttää riittävän... Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että tuolla käydään eräänlaisena kuivaharjoitteluna, ainakin varjonyrkkeilynä sotaa. Siellä esitellään ylpeänä viimeisintä huutoa olevaa sotakalustoa. Niin - lähinnä Venäjä ja Ukraina, vähin Valko-Venäjä näyttää olevan liikkeellä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet. Aamun lehteä hakiessani totesin sen verran vähän sataneen yön aikana lunta, että taitaa jäädä hyötyliikunta ainakin aamupäivältä tekemättä. Eilen tulivat postilaatikkoon jokaviikkoiset ilmaisjakelulehdet Lounais Lappi ja Kotikulmilta. Aluevaalimainokset valtaavat kohta muun muassa edellä mainitut lehdet. Viimeksi mainitussa näytti jo olevan aluevaalimainoksia. Esimerkiksi takasivulla kaksi isoa ryhmämainosta. Keskustan Kemin kuntayhdistyksen ehdokkaat liputtivat selkeästi näkemyksiään Keskustan neliapilan alla. Sen sijaan toisessa mainoksessa ei ollut lainkaan omaan ryhmittymään viittaavaa aineistoa. Oliko kysymyksessä tarkkaan harkittu "tunnuksemattomuuslinja" vai vahinko. Todettakoon, että viimeksi pidetyissä kuntavaaleissa esiintyi hiukan samantyyppistä piirrettä. Ei uskallettu/haluttu tunnustaa omaa taustaryhmittymää. Em. tyyppinen toiminta on äänestäjien hämäämistä, aliarviointia...