lauantai 4. syyskuuta 2021

Kuntavaalit on pidetty, pulinat pois, mutta jos kuitenkin vähän jälkipeliä...

Kuntavaalit on pidetty, pulinat pois, mutta jos sentään kuitenkin vähän jälkipeliä... Kemissä valta vaihtui, otsikoivat monet lehdet. Totta SDP ajoi odotetusti kannatusluvuissa Vasemmistoliiton ohi ja muut tulevat perässä. Kemissä on jollakin tavalla tyydytty siihen, että vasemmisto jyrää eikä sille voi mitään. Kyllä voi, sillä nyky-Kemi ei loppujen lopuksi ole valtarakenteeltaan niin vasemmistolainen, mitä kuntavaalitulos taas kerran osoitti. Pidetyissä kuntavaaleissa vasemmisto menetti jo noin 5% kannatustaan. Olen kirjoittanut aikaisemmin, että otin puolentoista vuoden aikana moniin - todella potentiaalisiin - kemiläisiin yhteyttä: Lähde Kemin Keskustan kuntavaaliehdokkaaksi. En onnistunut vielä kuin osittain "henkilöhankinnoissa" mutta... Ehdokasasettelu on äärimmäisen tärkeä, se tiedetään joka taholla. Kemin Keskusta oli jo hätää kärsimässä, moni pitkäaikaisista valtuutetuista oli jäämässä pois, onneksi osa perui aikeensa. Lisäksi ilmeni muutakin organisaatio- ja henkilökemiasekoilua. Kemin Keskusta oli - painitermein ilmaistuna sillassa - mutta saimme listallemme supervahvistuksen - Paavo Väyrysen. Mikäli hän ei olisi suostunut mukaan ehdokkaaksi, Kemin Keskusta olisi todennäköisesti menettänyt 2 paikkaa eli valtuutettujen lukumäärä olisi pudonnut 5 henkilöön mutta... Jos minun pyytämistäni ehdokkaista olisivat lisäksi tunnetuimmat, "Keskustaan kallellaan olevat ja/tai sitoutumattomat" lähteneet mukaan - heitä oli mielestäni 3-5 henkilöä - Kemin Keskustan paikkaluku olisi nyt todennäköisesti 9 valtuutettua. Kuulen selvästi muutaman lukijan tuskailevan ja tuhisevan, jonninjoutavaa jossittelua, mitä tuo nyt sitten kannattaa? Eihän sillä ole enää tällä hetkellä merkitystä, mutta seuraavat kuntavaalit ovat vuonna 2025, se tulee vastaan yllättävän nopeasti. Niin ja sitä ennen muitakin vaaleja. Silloin on ehdokashankinta hoidettava entisestäänkin tehokkaammin. Se onnistuu, mikäli alkaneen valtuustokauden luottamustehtävät hoidetaan omalta osaltamme hyvin - kemiläisten parhaaksi. Nyt kääritään hihat ja pistetään Kemin asiat yhteistyössä muiden ryhmittymien kanssa asialliseen kuntoon. Ei ole muuta mahdollisuutta... Niin - olen tykönäni mietiskellyt, miksi Keskusta ja Kokoomus eivät ole tehneet - ainakaan kahdenkymmen vuoden aikana - teknistä vaaliliittoa kuntavaaleissa Kemissä?

perjantai 3. syyskuuta 2021

Henkilökohtaiset luottamustoimet valtuustokaudelle 2021-2025...

Olen luvannut pitää - asiasta mahdollisesti kiinnostuneet - Facebook-kaverini ajan tasalla kuntapäätösasioista. Henkilökohtaiset luottamustoimet valtuustokaudelle 2021-2025: + Kemin Keskustan toinen varavaltuutettu + perusturvalautakunnan varsinainen jäsen, varajäsen James Nevala, yksilöasiain jaoston varsinainen jäsen, varajäsen Minna Laitila + ympäristölautakunnan varajäsen, Markku Pudas varsinainen jäsen, lupajaoston varajäsen, Markku Pudas varsinainen jäsen + tarkastuslautakunnan varajäsen, Petri Kittilä varsinainen jäsen lisäksi + Kemin Energia ja Vesi hallitusjäsen vuosiksi 2021-2023 Koulutuskuntayhtymä Lappian ja Länsi-Pohjan Sairaanhoitopiirin valinnat ovat vielä auki. En ole mukana niissä luottamustoimivalinnoissa. Mielenkiintoinen valtuustokausi edessä, näillä mennään...

Salassapitovelvollisuus kuntapäätännässä...

Salassapitovelvollisuus kuntapäätännässä - tarvitaanko sitä... Kyllä tietyt, varsinkin ennakkovalmistelussa olevat asiat on syytä pitää mahdollisimman pienen päättäjäryhmän tiedossa. Asiaan saattaa liityä myös tiettyjä liikesalaisuuksiin liittyviä asiakokonaisuuksia. Myös yksittäisiin henkilöihin liittyvät valitus- tms. prosessit saattavat liittyä salassapidon piiriin. Itse olen kirjoituksissani painottanut avoimuuden ja läpinäkyvyyden ilmapiiriä yhdistys- mutta myös kuntapäätännässä. Seurattuani kuntapäätäntää vuodesta 2000 alkaen olen havainnut ns. salaisten listojen/asioiden merkittävän vähenemisen - hyvä niin. Se lisää mielestäni myös kuntalaisten/kaupunkilaisten luottamusta kuntapäätäntään, päättäjiinkin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden käväisemään Kemin keskustassa tietohallinnossa. Tavoitteena on tarkistuttaa uuden luottamustoimitabletin tiettyjä toimintoja. Koska käytän kyseistä laitetta ainoastaan "Kemin kaupungin luottamustoimiin", siihen ei synny tiettyä rutiinia. Laitteessa on paljon kaikenlaista sälää, jota en todennäköisesti koskaan käytä mutta varmuuden vuoksi... Kyllä - kävin jututtamassa Laukkasen Tiinaa ja sain taas kerran asiantuntevia neuvoja, vinkkejä uuden laitteen entistä joustavampaan hyötykäyttöön, hyvä niin. Koukkasin sisäsataman kautta. Kovanpuoleinen luoteis-/pohjoistuuli laskee vedenpintaa. Selkäsaaren pohjoispäädyn "hiekkarannat" olivat hyvin näkyvissä...

torstai 2. syyskuuta 2021

Mielenkiintoinen Facebook-kaverini uni minusta - kyllä...

Mielenkiintoinen Facebook-kaverini uni minusta - kyllä... Hän kertoi nähneensä unen, jossa - vapaasti muisteltuna - olin puolta nykyistä pienempänä ja seisoskelin harmaa puku päällä lippalakki päässä täysin autiolla Kemin Valtakadulla. Olin täysin hiljaa ja mietteliäänä. Kysyin: "Tuntuiko uni pelottavalta?" "Ei mutta tosi kummalliselta." hän totesi... Makustelin hetken kuulemaani. Annoin oman "selitykseni" uniasialle. Liitin unen näihin kuntapoliittisiin kokemuksiini, joissa olen ollut mukana vuodesta 2000 alkaen. Olen kokenut usein - aivan liian usein - itseni pieneksi, yksinäiseksi ja voimattomaksi omasta mielestäni hyvienkin ajatuksieni/ehdotuksieni kanssa. Sitä on tapahtunut jatkuvasti. Sanoin unen kertojalle, että olen loppujen lopuksi aika hiljainen ihminen, en mielestäni mikään "suupaltti"... Tuo asuasia on mielenkiintoinen. Sanoin, että olen taannoin pitänyt paljon harmaata pukua. Päätän ottaa sen käyttöön seuraavassa, tärkeäksi kokemassani kokouksessa. Lippalakki ei siihen asukokonaisuuteen kuitenkaan kuulu, mikäli en intoudu irrottelemaan oikein kunnolla - tuskin sentään.

Väitetään, että torstai on toivoa täynnä, mene ja tiedä...

Väitetään, että torstai on toivoa täynnä, mene ja tiedä... Joka tapauksessa Kemin valtuustoryhmät jatkavat tänään kaupungintalolla ns. valtuustosopimuksen valmistelua. Tavoitteena on tehdä sellainen, pelkistetty rautalankamalli toimenpiteistä, joilla Kemin kuntatalous saadaan oikenemaan/paranemaan. Valtuustosopimukseen on pakko sitoutua/sitouttaa kaikki valtuustoryhmät. Sooloilua ei sallita, mikäli olen asian oikein ymmärtänyt. Toivottavasti yhteinen tahtotila - vaikeistakin asioista - löytyy. Tänään itselläni on kokous, jonka tyyppisessä en ole tähän astisen vaatimattoman kuntapoliittisen urani aikana ollut - mielenkiintoista - siitä mahdollisesti yleisellä kommentointitasolla myöhemmin...

keskiviikko 1. syyskuuta 2021

Hyviä kokouksia illansuussa - kyllä...

Hyviä kokouksia illansuussa - kyllä... Olin Keskustan Kemin kuntayhdistyksen hallituskokouksessa ja jatkoksi ylimääräisessä yleisessä kokouksessa tänään Keskustan Peräpohjolan piirin ja yhdistyksemme yhteisessä kokoustilassa Valtakatu 25. Kuntavaalien jälkeiset henkilövalinnat ns. ylikunnallisten luottamustoimien osalta käytiin läpi sekä hyväksyttiin/päätettiin ensimmäiset lähestyvien aluevaalin ehdokkaat. Muutamat luottamustoimivalinnat jäivät vielä "roikkumaan ilmaan", ilmeisesti ne käytyjen neuvottelujen päätteeksi siunataan lähiaikoina - hyvä niin. Molempien kokousten henki oli mielestäni hyvä, viimeisen vuoden repaleisuus, kohellus alkaa olla rauhoittumassa. Syksyllä valitaan uusi kuntayhdistyksen hallitus, joka päässee jatkamaan uudessa asennossa olevaa toimintaa puhtaalta pöydältä. Ken elää, hän näkee...

Mitä tänään tähän asti...

Heräsin poikkeuksellisen aikaisin ja aloin varustautua Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille lähtöön Kemin keskustaan. Hiustenleikkuuta ja täysparran siistimistä - perinteinen, monivuotinen juttu - hyvä niin... Kyllä - sinne menin ja olin kolmannen vuosikurssin, Ylläkseltä kotoisin olevan Iinan tuunattavana. Hän harjoitteli klassista miesten hiustenleikkausta näyttöä varten tehden työstään alustavan leikkaussuunnitelman. Ohjaajana toisen kerroksen luokkatilassa oli Leskion Leena, jolla oli myös toinen erikoisohjattava aamusta. Kymmeneksi tuli uusi, aloittava ryhmä paikalle. Koronavirusongelma on aiheuttanut opetuksen erikoisjärjestelyjä ja joustoja. Käsityöammattia ei kuitenkaan ihan etänä voi täysipainoisesti opiskella. Iina sai havaintojeni mukaan asiallista, tarkkaa ja selkeää ohjausta. Alakerran puodista ostin Appelgrenin Marjolta mietoa shampoota. Oli puhetta, että "livepäätäni" tarvitaan todennäköisesti jatkossakin. Olin taas kerran erittäin tyytyväinen Hiuspysäkillä käyntiini...

tiistai 31. elokuuta 2021

Aluevaalit lähestyvät - oletko valmis?

Aluevaalit lähestyvät - oletko valmis? Kuntavaalit ovat ohi ja uutta vaalia pukkaa. Tämä saattaa jo alkaa hengästyttämään. Aluevaalien aikataulut Ensimmäisten aluevaalien vaalipäivä on sunnuntai 23.1.2022. Tämän mukaisesti vaalien muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat: vaalirahoituslain mukainen kampanja-aika alkaa: 23.7.2021 aluevaltuuston koon määräävä hyvinvointialueen asukasluku: 31.8.2021 äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (millä hyvinvointialueella kukin on äänioikeutettu): 3.12.2021 ehdokashakemusten jättäminen aluevaalilautakunnalle: viimeistään 14.12.2021 ennen klo 16 aluevaalilautakunnat vahvistavat ehdokasasettelun (ml. ehdokasnumerot): 23.12.2021 äänioikeusrekisteri lainvoimainen: 11.1.2022 kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy: 11.1.2022 klo 16 ennakkoäänestys kotimaassa: 12. – 18.1.2022 ennakkoäänestys ulkomailla: 12. – 15.1.2022 aluevaalilautakunnat vahvistavat aluevaalien tulokset: 26.1.2022 valtuustot aloittavat työnsä: 1.3.2022.

Se on elokuun viimeinen päivä - kyllä...

Se on elokuun viimeinen päivä - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden suorittamaan todennäköisesti tämän kesän viimeisen hyötyliikuntakävelyn ruohonleikkurin perässä tontillamme. Eiköhän tuon ruohonleikkurin voi sen jälkeen viedä Tommille huoltoon ja jättää odottamaan seuraavan alkukesän ajoja... Tälle päivälle tuskin muuta pihatyöhommaa siunaantuu, tosin tontin kulmalla saatan vähän matopeltoa siistiä.

maanantai 30. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis syksyinen aamu. Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli rauhallinen olo, tänään ei taida olla mitään erikoista tekemistä. Siivousta lukuun ottamatta. Sekin on nyt tehty. Hetki sitten päärakennuksen terassilla kahvitellessamme pohdiskelimme seuraavaa Selkäsaaressa käyntiä. Josko laitamme jo osittain paikat varmuuden vuoksi talvikuntoon...

sunnuntai 29. elokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kittilän Petri oli nopea toiminnoissaan. Pisti kuvaakin reissustamme. Totta - kävimme hänen kanssa ajelemassa: Hahtisaari-Laitakarin ja Juurakon välistä - Kraaselin sillan alta Siikalahdelle. Menomatkalla Petri uisteli, kun ajelimme jonkin matkaa "ryöminnällä"= tyhjäkäynnillä. Siikalahdella harrastimme ekokalastusta eli kevyt tuuli vei venettä. Eivät olleet kalat liikkeellä. Ajelimme takaisin Laitakarin kaupungin puoleiseen päätyyn. Sanoin Petrille, että pysähdytään tähän hetkeksi ankkuriin. Kerroin taannoin saaneeni tästä isoja ahvenia. Kuinka ollakaan Petri sai kaksi noin 2 kilogramman haukea. Minun pilkkiäni "kiusasi" joko pieni ahven tai iso taitava särki. Koskaan en ole menettänyt viittä matoa peräjälkeen samalla istumalla. Täytyi luovuttaa. Menetin lisäksi yhden jigikoukun jigeineen. Tarttui vedenalaiseen rimaan. Ajelimme takaisin tutun kalapaikkani ohi ja käväisimme pyörähtämässä lähellä "mökkipoukamaamme". Oli mukava reissu. Tuskin jää viimeiseksi... Niin - ehdimme me ihailla Kemiäkin mereltä. On se komea, ei kahta sanaa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Täytyy nostaa takan/piipun peruslämpöä syksyn edistyessä. Katselin hetki sitten tietokoneeni näyttöruuduslta seuraavaa: SPACEX laukaisi sunnuntaina Falcon 9 -raketin kohti kansainvälistä avaruusasemaa. Laukaisu tapahtui Kennedyn avaruuskeskuksesta Floridassa. Kyseessä oli Nasan ja SpaceX:n kahdeskymmeneskolmas yhteinen rahtilento. Nasan mukaan kyydissä oli yli 2 000 kiloa tutkimustarvikkeita, laitteistoa ja miehistön tarvikkeita kiertoradalla olevan laboratorion tarpeisiin. Laukaisu tapahtui sunnuntaina 29.8.2021 noin kello 10.14 Suomen aikaa. HS näytti laukaisun suorana lähetyksenä. On se ihmeellistä, että suorana lähetyksenä voi seurata muun muassa edellisen tyyppisiä tapahtumia. Se on tätä aikaa. Kaunis ilma, hiukan kalaveret kiehahtelevat varsinkin kun tietää, että kellarissa on erinomaisia ostomatoja vielä käyttämättä...

lauantai 28. elokuuta 2021

Koronarajoitusten purku - kyllä...

Koronarajoitusten purku - kyllä... Meitä ovat rassanneet kokoustyöskentelyssä kirotun Koronaviruksen ehkäisyyn/torjumiseen liittyvänä monet rajoitukset käytännössä puolitoista vuotta. On toteutettu ns. hybridikokoustamista. Osa fyysisesti kokoustilassa ja osa etänä. Olen kirjoittanut aikaisemminkin, että olen kyllästynyt katselemaan Teams-pallukoita. Koska henkilömäärärajoituksia ei enää ole, toivon, että esimerkiksi Kemin kaupungin lautakuntatyöskentelyssä palaamme entiseen käytäntöön ja kohtaamme toisemme - face to face - ajatuksiemme ja kehonkielemme kanssa. Olin edellisellä valtuustokaudella kahdessa lautakunnassa varsinainen jäsen. Henkilökohtaiset varajäseneni eivät joutuneet/päässeet paikalleni kuin kerran tai kaksi. Se on vähän. Alkaneella valtuustokaudella tavoitteeni on toimia hiukan toisin...

Jalokivigalleria ja Sarjakuvakeskus sisäsatamassa - avoimet ovat tänään 28.08.2021 klo 11-15 - kyllä...

Jalokivigalleria ja Sarjakuvakeskus sisäsatamassa - avoimet ovat tänään 28.08.2021 klo 11-15 - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme orientoitua Kemin keskustassa käyntiin. Pöytäkalenterissa on edellä oleva merkintä. Jalokivigalleria ja Sarjakuvakeskus on tarkoitus - kustannussyistä - siirtää Kemin kulttuurikeskukseen. Jos näin tapahtuu, säilyvätkö em. matkailukohteiden kokonaisuudet ehjinä? Kyllä mietityttää vahvasti. Sinne ajelimme ja tutustuimme kohteisiin - taas kerran. Ovathan ne häkellyttävän upeita, ei kahta sanaa. Toivottavasti muuton jälkeen kokonaisuus säilyy. Yläkerrassa kävimme keskustelua erään henkilön kanssa maailmaa syleilevistä asioista. Sain hänelle kerrotuksi yli 20 vuotta sitten pohdiskelemani/suunnittelemani asiakokonaisuuden lyhyen kaavan mukaan. Se on työnimeltään Talo Meren Rannalla. Hän hahmotti ajatuksen välittömästi. Itselleni tuli tunne, että kivi vierähti sydämeltäni. Nyt asia on hoidossa... Siitä huolimatta kaunis elokuun viimeinen viikonloppu alkamassa. Oletettavasti ihmisiä on tänään sisäsatamassa liikkeellä ja merellä...

perjantai 27. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme orientoitua, valmistautua Selkäsaareen lähtöön. Olemme käyneet siellä viimeksi lauantaina 07.08. eli jo on aikakin. Ensimmäistä kertaa meillä on saarivieraanamme uusi Facebook-kaveri. Tavoitteena on tälle loppukesälle, alkusyksylle savustaa ahvenia, joita otamme pakastimesta mukaan. Onneksi tulia saa tulistelupaikalla pitää, metsäpalovaroitukset eivät ole esteenä... Ainakin sää näyttää suosiolliselta näin aamutuimaan, lähes tyyntä, vedenpinta näyttää lehtitietojen mukaan olevan aika alhaalla. Postilaatikkoon oli ilmestynyt Kommunistisen Työväenpuolueen äänenkannattaja Työkansan Sanomat. Täytyypä tutustua... Kyllä - lähdimme Hahtisaaresta rauhallisesti ajelemaan Mansikkanokan suuntaan. Vieraamme ei kuulemma ollut koskaan ollut Kemin edustalla merellä sulan veden aikaan - no jo oli aikakin. Ajelimme koti Kojukalliota aika haipakkaa ja käännyimme Jähdin perään, joka oli juuri pistänyt purjeet ylös. Käännyimme kolmannelta punaiselta kepiltä suoraan "kotipoukamaan". Rantautuminen sujui ongelmitta. Ylös mäkeä mökille. Tervetulomaljojen jälkeen virittelin tulet tulistelupaikalle ja vaimoni tuvan uuniin. Kahvittelimme pihaterassilla. Ihmettelimme saaren hiljaisuutta. Vaimoni valmisteli ahvenet savustukseen. Savustus onnistui - ainakin omasta mielestä - hyvin. Kyllä ne maistuivat, niitä jäi kotiinkin tuotaviksi. Kävin Facebook-kaverini kanssa kivirakalla/pirunpellolla vuoden 1918 punaisten muistomerkillä. Hirvikärpäsiä oli liikkeellä, iskivät myös vaimoni hiuksiin hänen käväistessä sieniä hakemassa. Lähtö saaresta sujui tällä kerralla ongelmitta, vaikka vedenpinta oli entisestään laskenut. Vanhan kaikuluotaimen anturi oli tökännyt hiekkaan, lukemat olivat mitä sattuu, pistin pois päältä. Lähtiessämme pyörähdimme lähellä Lehmikiven karikkoa ja katselimme uusimpia saarimökkejä. Ajelimme Hahtisaareen. Kaiken kaikkiaan ihan mukava saaressa pistäytyminen...

torstai 26. elokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta valtuustokausi 2021-2025 on avattu osaltani Kemin perusturvalautakunnan kokouksen myötä tänään Kemin kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneessa klo 15.00- 18.15. Mukavan rauhallisesti edennyt kokous, jossa tulin vakuuttuneeksi, että olen hyvässä, luotettavassa seurassa. Kyllä asiantuntijuutta löytyy edelleen päättämään vaikeista ja vieläkin vaikeammista asioista. Kyllä tästä selvitään, kun muuta mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Kaunis, aurinkoinen aamu mutta viileää. Avasin uuden luottamushenkilötabletin ja aloin orientoitua Kemin perusturvalautakunnan ensimmäiseen kokoukseen kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneeseen iltapäivällä. Tästä se valtuustokausi 2021-2025 käytännössä käynnistyy. Oletettavasti mielenkiintoiset ajat odotettavissa...

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Sateinen keskiviikkoaamu niinkuin säätiedotus ennustikin...

Sateinen keskiviikkoaamu niin kuin säätiedotus ennustikin... Perinteisten aamutoimien jälkeen alan orientoitua Kemin kaupungin tietohallintokeskuksella käyntiin. Olen alustavasti sopinut Laukkasen Tiinan kanssa tapaamisen liittyen luottamushenkilötabletin päivittämiseen. Kyllä - sinne menin ja Tiina ohjasi minut Timo Laapotin juttusille. Niinhän siinä kävi, että jouduin ottamaan uuden tabletin käyttöön, vaikka yritin äkistä vastaan: Onko pakko, jos ei taho. Aika näpyttelyä se Timolta vaati, että uusi laite oli käyttökunnossa. Toki uudessa tabletissa on uusia ominaisuuksia liittyen käyttöturvallisuuteen ja onhan siinä myös normaali näppäimistö. Eipä se auta kuin yrittää totutella taas sen käyttöön. Vanhoille, hyväkuntoisille tableteille on jatkokäyttöä kaupungin organisaatiossa - hyvä niin. Luovutettuani vanhan ja kuitattuani uuden tabletin Tiina näppäsi vielä valokuvan, joka tulee henkilökorttiin. Kerroin Tiinalle, että viikon päästä lookkini olisi siistimpi käytyäni Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkillä. Tiina yritti saada minua reilusti hymyilemään. Ei onnistunut. Kerroin hänelle, että vuoden 2017 kuntavaalien kuvassa valokuvaajan kehotuksesta heittäännyin reilusti hymyilemään, vaalitulos oli huonoin koskaan. No toki vaaleja ei aivan heti ole näköpiirissä mutta siltikin... Kotiin tultuani yritän orientoitua uuden tabletin käyttöön.

tiistai 24. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan ja ilmalämpöpumpun päälle. Se on kesä taas ohi ja on pakko orientoitua vähitellen syksyn tuloon. Niin ja talven. Mennyt kesä on ollut edellisiin kymmeneen vuoteen aivan poikkeuksellinen. Vertaan asiaa saarimökkikesiin. Emme ole käyneet Selkäsaaressa kuin muutaman kerran. Olemme luvanneet käyttää saaressa erästä uutta tuttavaamme ja rajanaapureitamme. Onkiretki kalakaverin kanssa on odottanut tuloaan. Kesällä soitin myös alustavasti entiselle oppilaalleni, josko kaadetaan tai ainakin pätkitään puita. Eiköhän noita ilmoja vielä noihin toimenpiteisiin riitä. Jos ei niin sitten ensi kesänä... Joka tapauksessa tänään ei pitäisi olla kummempaa tekemistä, mutta senkin kohta taas näkee.

maanantai 23. elokuuta 2021

Viimeinen elokuun täysi viikko alkoi - kyllä...

Viimeinen elokuun täysi viikko alkoi - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pöytäkalenteriani silmäillessäni totean, että kokouskausi alkaa. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että kuntapäätöksenteossa varahenkilöjärjestelmä on pääosin käytössä ja toimiva. Olen myös kirjoittanut, että valintaprosessi luottamustehtäviin on sellainen, että siinä ei pääse valitsemaan mieleisiään. Saattaa joutua sietämään jopa poliittisia inhokkejaan, mutta se kai se loppujen lopuksi kuntapäätännän suola oikeastaan onkin. Neljän vuoden kuntapoliittinen seuramatka on siis lähtökuopissa/-telineissä. Loppuviikosta - lauantaina 28.08.2021 klo 11-15 - näyttää olevan avoimet ovet Kemin Jalokivigalleriassa ja Sarjakuvakeskuksessa. Siellä on kyllä käytävä, mikäli maailmankirjat aivät aivan sekaisin mene/ole...

sunnuntai 22. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet - kyllä. Sen verran ovat ilmat kylmenneet eikä lämpöjä muutoin ole vielä laitettu päälle. Tänään taitaa olla päivä, että emme tee oikeastaan mitään. Kävi välähdyksenomaisesti mielessä, että käväisen ongella, kun ostomadotkin, korkkaamaton Master-matopurkki on kellarissa, mutta tuo pohjoistuuli mietityttää... No niin - kävin läpi Kemin kaupungin luottamushenkilötabletilta ensimmäisen perusturvalautakunnan esityslistan torstain 26.08.2021 klo 15 - kokouksesta. Tästä se käynnistyy. Otan alkuviikosta yhteyttä Tietohallintokeskukseen Laukkasen Tiinaan. Pyydän tapaamisen, jotta käydään tämä tabletti läpi - taas kerran - päivityksineen ja muine virityksineen...

lauantai 21. elokuuta 2021

Mitä aiot loppuelämälläsi tehdä?

"Mitä aiot loppuelämälläsi tehdä?" kysyi spontaanisti/tyhmyyttään vuosia sitten eräs tuttavani. Hän antoi samalla - peitellysti, rivien välissä - ymmärtää, että olen aivan liian vanha asettumaan kuntavaaliehdokkaaksi. Jätin hänen kysymyksensä omaan arvoonsa. Taisinpa todeta, että sinäkään et tiedä huomisesta päivästä mitään, vaikka voimiesi tunnossa nyt uhoatkin, pullisteletkin... Niin siitä on kauan aikaa, mutta asia kävi mielessäni hetki sitten pohtiessani täysin irrallisia tapahtumia: Viron itsenäistyminen 30 vuotta sitten, New Yorkin WTC-isku 20 vuotta sitten ja saarimökkimme rakennuttaminen/rakentaminen noin 10 vuotta sitten. Niillä ei ole muuta yhteistä kuin ajan kulu, jota olen monessa kirjoituksessani tuonut esiin. Olen päättänyt alkaneen valtuustokauden 2021-2025 toimia niin hyvin kuin osaan. Ymmärrän sen, että kaikki ei ole omissa käsissä. Asiaa tarkemmin ajatellessani minullakin on pitkä luettelo tekemisiä, mitkä voisin vielä tehdä, vaikka olen - iällisesti - kiistatta niin sanotulla neljännellä kvartaalilla. Maailmassa on päljon mielenkiintoisia asioita jopa täällä Perämeren pohjukassa Kemissäkin...

Mitä tänään tähän asti...

Sateinen lauantaiaamu - kyllä. Ei onneksi ole tarvetta ulkotöihin, nyt voi taas olla vaan. Pikkupuolivieraamme eli poikamme Timo tekee lähtöä takaisin Helsinkiin. Hänellä oli täällä entisillä kotikulmillaan yhdistetty loma- ja työrupeama. Pikkupuolen tarpeellisuus tuli taas esiin. Hän lähti ajelemaan hetki sitten. Sanoi - asiaa kysyttyäni, että työt onnistuivat. Perästä kuuluu, sano torventekijä, voinee asian ilmaista. Juha Itkosen tekstiä ja Timo Pyykön kuvia eri lehdissä. Kyllä se lähdön hetki on aina kummallinen, vaikka siihen on vuosien saatossa tottunut mutta ei kuitenkaan tottunut...

Yksittäisen kuntapäättäjän aikaansaannokset...

Yksittäisen kuntapäättäjän aikaansaannokset... Kyllä ne ovat loppujen lopuksi vähäiset, varsin rajalliset. Luonnollisesti asiaa auttaa olemalla ajan tasalla, ottamalla asioista selvää, olemalla utelias, toimimalla aktiivisesti, tekemällä aloitteita, tiedottamalla asioista, jne., kuitenkin kaiken toiminnan takana on yhteistyö lautakunta-, hallitus- ja valtuustotyöskenteleyssä. Nimenomaan lautakuntatyöskentely on erityisen tärkeää, sillä siellä niitä mahdollisia särmiä hiotaan avoimien, kantaaottavien keskustelujen kautta. Luonnollisesti erittäin tärkeässä roolissa on oman ryhmittymän avoin ja luottamuksellinen toiminta. Salamyhkäisyys, kuppikuntamaisuus ja kuplassaelämiset ovat taantunutta menneisyyttä. Nyt eletään tai ainakin pitäisi elää avoimuuden, aktiivisen ja oikea-aikaisen tiedottamisen aikoja. Päätin muistuttaa edellä mainituista asioista näin valtuustokauden 2021-2025 alkumetreillä, koska arvelen niiden olevan ajankohtaisia kaikissa Keminkin valtuustoryhmissä. Meillä ei ole varaa lähivuosina epäonnistua. Kaikesta edellisestä huolimatta - hyvää, sateista lauantaita ja viikonloppua...

perjantai 20. elokuuta 2021

Valtuustokauden 2021-2025 henkilökohtaisia luottamuspaikkavalintoja...

Valtuustokauden 2021-2025 henkilökohtaisia luottamuspaikkavalintoja... Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut, tavoitteeni oli päästä sellaisiin luottamustehtäviin, joissa työelämä- sekä koulutustaustani olisivat tulleet tällä kerralla asiallisesti esille. Olin ilmoittanut omat tavoitteeni Keskustan Kemin kuntayhdistyksen puheenjohtajalle hyvissä ajoin. Sen verran minussakin heräsi "pelimies" - ennakoituani, että Kemin äänikuningas ei lähde kaupunginhallitukseen - niin esitin ykköstavoitteeksi kaupunginhallituksen jäsenyyden. Tähän ei Kemin Keskustassa ollut valmiutta, vaan pysyteltiin entisissä, vanhoissa kuvioissa = kaupunginhallituksen jäsen on valtuutettu. Varajäsenen osalta joustettiin. No valinnat ovat kahdelle vuodelle... Mikäli ykköstavoitteeni olisi toteutunut, lähes kaikki alla oleva olisi jäänyt sivuraiteille. Esitin omana toiveena seuraavaa jotakuinkin tärkeysjärjestyksessä ymmärtäen, että vain osa toteutuu: + ympäristölautakunnan jäsenyys + hyvinvointilautakunnan jäsenyys + Kemin Energia ja Vesi hallitusjäsenyys + Koulutuskuntayhtymä Lappia hallitusjäsenyys + Koulutuskuntayhtymä Lappia valtuustojäsenyys Maanantaina 09.08.2021 Kemin kaupunginvaltuustossa on päätetty eri ryhmien ehdotusten pohjalta - minun osaltani... + ympäristölautakunnan varajäsenyys , lupajaoston varajäsenyys + tarkastuslautakunnan varajäsenyys + perusturvalautakunnan jäsenyys Kemin Energia ja Vesi hallitusjäsenyys ja Lappia-päätökset toteutuvat myöhäisemmässä vaiheessa. Kemin Keskustan kuntayhdistyksen yleinen, ylimääräinen kokous päätti 05.08.2021 esittää minut Kemin Energia ja Vesi hallitukseen. Kaupunginhallitus on 16.08.2021 päättänyt osaltani em. esityksen mukaisesti. Hivenen tilanne osaltani kohenisi ja työelämätaustani tulisi huomioon otetuksi, mikäli Koulutuskuntayhtymä Lappian valinnat edistyisivät osaltani myönteisesti. Lautakuntien osalta yksikään esittämistäni ei siis toteutunut. Toki valinta Perusturvalautakunnan jäseneksi on mielenkiintoinen, sillä olenhan ollut sen edeltäjässä Sosiaali- ja terveyslautakunnassa kaksi valtuustokautta. Tämän lautakunnan tehtävät kevenevät aikanaan, mikäli Suomen soteuudistus etenee/toteutuu. Todettakoon, että saamani tiedon mukaan perusturvalautakunnan ensimmäinen kokous on torstaina 26.08.2021 klo 15 alkaen Kemin kaupungintalolla. Todennäköisesti osa osallistujista edelleen etänä. Tästä se valtuustokausi 2021-2025 käynnistyy...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta pojat - Itkosen Juha ja poikamme Timo tulivat aamupäivällä työkeikaltaan mereltä - kansallispuistoalueelta. Olivat tyytyväisiä reissuunsa, jonka alkupuolella oli aika kova merenkäynti. Olivat menneet muutamaksi tunniksi Pensaskariin odottelemaan tuulen tyyntymistä... Kahvipöydässä kerroin Juhalle, että olen viime vuosina antanut meillä käyneille valita - ei kehyksissä olevista taideteoksista, akvarelleista ja sekatekniikkatöistä - mieleisensä. Oli puhetta, että teokset on kymmeniä kertoja "plarattu läpi", mutta aina sieltä on löytynyt oma - niin varmaan tälläkin kerralla. Kyllä asia kiinnosti. Menimme Pikkupuolelle haettuani varastosta ison taulukansion. Pikkupuolen pöydän päällä valintaprosessi käynnistyi. Samalla juttelimme kuvataideyhteistyöstä Luoteis-Venäjän Severomorskiin/Murmanskiin, tästä paikasta ja vähin Kemin kuntapolitiikasta. Kerroin oman roolini siinä alkavalla valtuustokaudella. Annoin Juhalle yltiöpäisyydessäni mahdollisuuden valita kaksi työtä, toinen hänelle ja toinen hänen vaimolleen, Maijalle. Ja kyllähän ne löytyivät vaivattomasti. Erinomainen akvarellipari. Hyvä valinta, ei kahta sanaa. Timo vie teokset mennessään Helsinkiin, sillä Juha lähtee iltapäivällä junalla Rovaniemelle Jukolan viesteistä juttua tekemään.

Se on taas viikko mennyt - kyllä ...

Se on taas viikko mennyt - kyllä ... Eilen aamulla oli kahvipöytäkeskustelussa puhetta ajan kulusta. Totesin, että aika kuluu pelottavan nopeasti. Ainakin sellainen tunne on vahvasti koko ajan ajatuksissa. Oli puhetta myös Selkäsaaressa ja ongella käymisestä. Viimeksi olemme käyneet Selkäsaaressa lauantaina 07.08. ja minä ongella tiistaina 10.08. Molempia kaiken kaikkiaan koko kesänä jotakuinkin yhden käden sormin luettava määrä. Se on vähän entisiin kesiin verrattuna. Mutta vielähän tuonne ehtii...

torstai 19. elokuuta 2021

Missä olin 11.09.2001, kun...?

Missä olin 11.09.2001, kun...? Pätkä WikiPedia-tekstiä: Syyskuun 11. päivän terroriteoiksi (myös: Syyskuun 11., WTC-iskut ja 9/11) kutsutaan terrori-iskujen sarjaa, joka tehtiin Yhdysvalloissa tiistaina 11. syyskuuta 2001. Tällöin kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin tahallisesti päin New Yorkin World Trade Centerin kaksoistorneja. Etelätorni tuhoutui vajaan tunnin kuluttua ja Pohjoistorni vajaan kahden tunnin kuluttua. Kolmas lentokone ohjattiin päin maan pääkaupungin Washingtonin tuntumassa olevaa Pentagonin rakennusta. Neljäs lentokone putosi maahan Shanksvillessä Pennsylvaniassa. Yhdeksän tunnin kuluttua tuhoutui vielä kolmas tornitalo, WTC 7, johon ei osunut lentokonetta. Lentokoneiden kaappaajat olivat 19 Al-Qaidan terroristia, jotka toimivat Osama bin Ladenin ja Khalid Sheikh Mohammedin komennossa. Tutkimusten perusteella WTC:n kaksoistornien sortumisen syynä pidetään lentokoneiden törmäysten aiheuttamia rakennevaurioita ja tulipaloja. WTC 7:n romahdus puolestaan aiheutui tulipaloista, joiden vuoksi rakenteet pettivät. Iskuissa kuoli yhteensä lähes 3 000 ihmistä, joista yli 2 700 sai surmansa kaksoistorneissa ja niihin lentäneissä lentokoneissa. Välillisesti iskun seurauksena on kuollut vuoden 2016 heinäkuuhun mennessä vielä ainakin 1 064 ihmistä, lähinnä syöpään sairastuneita pelastustyöntekijöitä. Syöpään sairastuneita on ilmaantunut yhteensä noin 5 500. Terroritekojen jälkeen Yhdysvallat aloitti terrorisminvastaisen sodan. Niin - mistä tämä pohdiskelu lähti liikkeelle? Se lähti liikkeelle hetki sitten vietyäni Pikkupuolelle puukuorman ja vilkaisin Rönisch-antiikkipianon päällä olevaa Timon ottamaa upeaa, murheellisenvaikuttavaa valokuvaa em. iskun 1-vuotispävänä New Yorkissa. Niin - minä olin em. päivänä ammattiyhdistysaktiivin, AOO ry:n puheenjohtajan Matti Pitkäsen kanssa aterialla Itä-Pasilassa Ravintola Van Goghissa. Juuri ateriaa noutopöydässä "lastatessamme" näimme tapahtuman alun auki olleesta televisiosta. Muuten - Timo soitti samaan aikaan ja kysyin, olenko tietoinen asiasta. Kyllä olin, murheellinen, todella murheellinen tapaus...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Nuohousilmoituksen mukainen nuohous on tehty Kemin Nuohous ja Palosuojelu Oy:n toimesta. Hyvä palvelu. On mukava jutella nuohoojien kanssa menneistä ja vähän tulevistakin ajoista liittyen muun muassa päärakennuksemme massiiviseen takkaan. Niin kuin mahdollisesti joku lukijoista muistaa, takkaa on viime vuosina tuunattu, paranneltu ja opeteltu, opittukin uusi ja oikea lämmitystapa. Tuo uusi lämmitystapa on merkinnyt entistä pienempää puumäärää pesässä, tiheämpiä lämmityskertoja sekä lyhyempiä takkapuita. On toiminut... Asiasta toiseen: Hetki sitten työpöytää siivotessani kiinnitin huomiota muutama päivä sitten esiin ottamaani Trafin Luovukirja omistusoikeuden siirtämisen todistamiseksi. Näyttää siltä, että sitä ei edelleenkään tarvita. Land Rover Freelander on koeajettu ja hinnasta keskusteltu. Olen vähin odotellut asiasta ilmoitusta, mahdollista vastatarjousta, vaikka hinnasta ei ollut kiistaa... Kerroin ostajaehdokkaalle, mitä teen, jos auto ei ala käydä kaupaksi. Pistän sen "pukkien päälle". Kerroin myös tositarinan Kemin tekun entisen, edesmenneen rehtorin Valdemar Rantosen vanhan auton kohtalosta. Hänellä oli iso "Amerikanrauta"". "Missä se auto on nyt?" häneltä kysyttiin. "Se on Kiuruvedellä, ajoin sen keskelle peltoa. Siellä kai se on edelleen." hän totesi. En epäile hetkeäkään etteikö näin olisi tapahtunut...

Olipa mielenkiintoinen aamuherätys - kyllä...

Olipa mielenkiintoinen aamuherätys - kyllä... "Tule - pojat ovat täällä." sanoi vaimoni ollessani vielä unenpöpperöisenä sängyssä. "Ketkä pojat?" kysyi. "Juha ja Timo." sain vastaukseksi. Totta - keittiön pöydän ääressä olivat Itkosen Juha ja poikamme Timo aamukahvilla. Olipa mukava jutella heidän työkeikastaan Kemissä. Olivat muun muassa eilen tavanneet meillekin - minulle ja vaimolleni - tuttuja henkilöitä. Olivat lähdössä merelle Metsähallituksen oppaan avustuksella. Juha jatkaa matkaa loppuviikosta Rovaniemelle Jukola-viesteihin ja Timo takaisin Helsinkiin autollaan. Nyt lähden pihalle, sillä eilen tuli "rokulipäivä"...

keskiviikko 18. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen keittiön pöydän ääressä kahvitellessa ja lehteä selaillessa kävi mielessä, että tämän päivän alustavat suunnitelmat menivät uusiksi ainakin aamupäivän osalta. Sataa niin kuin sääennusteet lupasivat. Ajattelin lähteä pihalle pintaan nousseita puunjuuria poistamaan ja matopeltoa muokkaamaan, siistimään, mutta antaapa nyt sadella, ehtiipä nuo myöhemminkin.

tiistai 17. elokuuta 2021

Mitä tästä pitäisi ajatella...

Luin hetki sitten Helsingin Sanomien otsikon... Ulkomaat|Venäjä Pohjoinen laivasto ottaa uutta roolia, kun Venäjän suurin sotaharjoitus huipentuu Suomen naapurustossa: ”He pitävät aluetta käytännössä omanaan” Venäjän ja Valko-Venäjän yhteinen sotaharjoitus Zapad käynnistyi jo vuoden alussa, mutta loppuhuipennus nähdään syyskuussa Suomen rajojen tuntumassa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen keittiön pöydän ääressä kahvitellessani ja lehteä selaillessani pohdiskelin, mitä mahtaa tämä päivä tuoda tullessaan. Ainakin vaimoni lähtee hakemaan Veeran lukiolta meille. Pikkupuolivieraamme Timo lähtee hakemaan toimittaja-kirjailija Juha Itkosen lentoasemalta. Heillä on työsarkaa pari päivää Kemissä ja sitten merellä luonnonsuojelualueella. Työkeikka menee perjantaille saakka. Työnjako ilmeisen selvä Timo kuvaa ja Juha kirjoittaa. Saamme katsella ja lukea tuotoksia ilmeisesti useista lehdistä aikanaan. Nyt olisi minulla havillista aikaa käväistä ongella, mutta taidan jättää väliin. Pitäisi nuo entiset pakastimessa olevat kalat, ahvenet päästä savustamaan Selkäsaareen. Taitaa siirtyä sekin ensi viikolle...

maanantai 16. elokuuta 2021

Erinomainen dokumentti Ylen Areenalta - kyllä ...

Erinomainen dokumentti Ylen Areenalta - kyllä ... Katselimme hetki sitten alla oleva dokumentin. Tulimme yhä vakuuttuneemmaksi, että Lähi-Itä ei rauhoitu koskaan. Miksi? Siksi, että mukana aivan liian monet suurvaltatahot, sadat kapinallisryhmittymät ja eri uskonnot. Olen useinkin kirjoittanut, että minulla on asiaan ratkaisu. Se on rankka ja vaatisi ehdottomasti YK:n ehdotonta ja yksituumaista toimintaa. Edellä mainittu ei onnistu niin kauan kuin Turvallisuusneuvosto pysyvillä jäsenmailla on kirottu, kirottu, kirottu veto-oikeus... Kannattaa katsoa. Syyrian kaaoksen mestari 54 min ma 16.8.2021 2 v 10 kk 2177 katselua Vuonna 2000 Syyriassa isänsä Hafez al-Assadin jälkeen valtaan astui lääkäri Bashar al-Assad, josta toivottiin liberaalia johtajaa. Kun arabikevät kymmenen vuotta sitten saavutti Syyrian, hyökkäsivät Bashar al-Assadin asevoimat demokratiaa vaatineiden mielenosoittajien kimppuun. Siitä lähtien Syyria on ollut al-Assadin ylläpitämässä sisällissodassa, joka on vaatinut yli puoli miljoonaa uhria ja ajanut miljoonat syyrialaiset pakolaisiksi.

Elokuun kolmas viikko alkaa - kyllä...

Elokuun kolmas viikko alkaa - kyllä... Sateista aamua katsellessani kävi mielessä, nänkö se tämänkin kesä vilahti ohi ja syksy saa... Sen verran oli viileän tuntua, että pistin tulet päärakennuksen takkaan. Ilmoituksen mukaan torstaina puolen päivän aikoihin tulee nuohooja paikalle - hyvä niin.

sunnuntai 15. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Tämä sunnuntaipäivä on mennyt tähän asti oleskellessa - hyvä niin. Hetki sitten istuskellessamme iltapäiväkahvilla päärakennuksen terassilla kävi mielessä alkanut valtuustokausi 2021-2025. Kertauksena todettakoon, että olen ollut kuntavaaliehdokkaana vuonna 2000, 2004, 2008, 2012, 2017 ja 2021. Minulla alkaa siis seitsemäs valtuustokausi. Arvelen sen olevan luottamustehtävieni osalta aikaisemmista poikkeava ja entisestäänkin mielenkiintoisempi. Tavoitteena on omalta osaltani nollata kaikki aikaisempi ja lähteä liikkeelle putipuhtaalta pöydältä. Alkanut valtuustokausi on kaikille kemiläisille kuntaluottamushenkilöille ja virkamiehille vaikea mutta ei mahdoton. Varmasti alkumetrit osoittavat, missä hengessä lähdetään liikkeelle. Nyt ei ole varaa epäonnistua.

Mielenkiintoinen maanantai 16.08.2021 - Kemin kaupunginhallituksen kokous ja henkilövalinnat...

Mielenkiintoinen maanantai 16.08.2021 - Kemin kaupunginhallituksen kokous ja henkilövalinnat klo 14 alkaen valtuustosalissa - väljästi... Kyllä - alla nimenomaan henkilövalintoihin liittyvät kokouspykälät. Monet kuntavaaleissa mukana olleet todennäköisesti jännittävät omaa osuuttaan valinnoissa - kiistatta minäkin. Huomenna illalla olemme asiasta tietävämpiä. Miksi näitä laiten esiin? Siksi, että toivon kemiläisten seuraavan Kemin kaupungin erinomaisia nettisivuja muun muassa hallinnon osa-alueella. Esityslista ja tarkastetut pöytäkirjat ovat liitteineen esillä. Niin sanottuja salaisia listoja/asioita on viime vuosina yhä vähemmän. Niin ja salaisetkin ovat julkisia - pääsääntöisesti - käsittelyn jälkeen... ... 280 Kaupunginjohtajan sijaisuus, asiakirjojen allekirjoitus ja varmentaminen 281 Kaupunginhallituksen edustajien nimeäminen lauta- ja johtokuntiin v. 2021 - 2023 282 Kaupunginhallituksen konserni- ja suunnittelujaoston nimeäminen vuosiksi 2021-2023. 283 Edustajan nimeäminen vuosiksi 2021 - 2023 kaupunkikonsernin tytärosakeyhtiöihin ja osakkuusyhtiöihin sekä muihin yhteisöihin, joissa kaupunki on osakkaana tai jäsenenä 284 Jäsenten valitseminen Kemi-Torniolaakson koulutuskuntayhtymä Lappian yhtymävaltuustoon ja yhtymähallitukseen 285 Meri-Lapin kehittämiskeskus ry:n seutuhallituksen jäsenten nimeäminen 286 Edustajien ja henkilökohtaisten varaedustajien nimeäminen Meri-Lapin kehittämiskeskus ry:n vuosikokoukseen 287 Meri-Lapin kuntapalvelut liikelaitoskuntayhtymän ehdokkaiden nimeäminen johtokuntaan 288 Jäsenten valitseminen Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin kuntayhtymän valtuustoon vuosiksi 2021-2025 289 Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali vuosiksi 2021-2025 290 Jäsenten valitseminen Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymän valtuustoon vuosiksi 2021-2025 291 Jäsenen nimeäminen Perämeren Jätelautakuntaan vuosiksi 2021-2025 292 Jäsenten valitseminen poliisin neuvottelukuntaan vuosiksi 2021-2025 293 Lapin liiton nimeämispyyntö vihreän siirtymän jaosto ...

lauantai 14. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin tänään ulkoiluttaa Mersua. Sen tein. Sitä viritellesäni soitin kalakaverilleni, joka oli käynyt vuosittaisessa puusavotassa, talkoohommissa veljensä luona Etelä-Suomessa. Aiemmin hän oli sanonut nuoremman poikansa olevan kiinnostunut tuosta meidän Lantikasta. Sen verran ainakin, että oli aikaissa tulla koeajolle. Ilmeisesti se tapahtuu maanantaina. Eipä tuosta Lantikasta ole - ainakaan vielä - tullut ostokilpailua. Katsotaan nyt sitten, miten asia etenee. Ihan mukavan rauhallinen lauantaipäivä, ei moitteen sijaa...

Kokousmatka ja pistäytyminen eduskunnassa - kyllä...

Kokousmatka ja pistäytyminen eduskunnassa - kyllä... Olin kokousmatkalla Helsingissä. Kyseessä oli valtakunnallisen paperi- ja puualan koulutustoimikunnan kokous. Olin kyseisen organisaation puheenjohtaja. Olin saapunut paikalle aamujunalla, joten minulla oli aikaa klo 14 alkavaan kokoukseen. Kokouspaikka oli Opetushallituksessa Hakaniementorin tuntumassa. Ajattelin pistäytyä samalla eduskunnassa, jonne minut oli kutsuttu aikaisemminkin käymään. Kävelin rautatieasemalta paikan päälle. Menin sisään ja minut ohjattiin vaatteiden säilytykseen. Jätin sinne päällystakkini ja salkkuni. Sain käteen kummallisen narikkalipukkeen, jossa vilisi numeroita sitä kallistellessa. Arvelin muistavani, mihin kohtaan tavarani jätin. Suuressa salissa oli tauko ja kansanedustajia kuljeskeli käytävillä. Tunsin joitakin. Ihmettelin, miten moni näytti tuntevan minut. Eräskin totesi:"Viehän Kemiin Patelle terveisiä!" Oli aikamoinen hässäkkä. Lisäksi jossakin juhlatilassa oli kovat, äänekkäät juhlat menossa. Juhlan pääorganisaattori ohjasi viimeisen päälle "pyntättyä" juhlaväkeä pöytiin. Siirryin syrjemmälle, sillä aloin valmistautua kokoukseeni lähtöön. Sen ehdin kuulla, että juhlatilaisuuden pääorganisaattori huusi kovalla äänellä:"Älkää humaltuko, älkää hyvät ihmiset humaltuko!" Aiheellinen huolenaihe, sillä juhlaväkeä kaatuili pöytien väliin. Huvittavin oli mielestäni tapaus, jossa mieshenkilö nojasi pöytään, otsa pöytäliinassa, mutta hän jostain kumman syystä pysyi kuitenkin pystyssä. Lähdin kiireesti narikalle. En kerta kaikkiaan saanut narikkanumerosta selvää. Luotin valtavassa tungoksessa, että muistan, mihin jätin päällysvaatteeni ja laukkuni. Alkoi olla jo kiire, taksin olin jo varannut etukäteen. Mutta... Onneksi tämä olikin unta, josta huojentuneena heräsin. Kieltämättä kävi mielessä, että onpahan kova meno Suomen eduskunnassa. Mene ja tiedä.

perjantai 13. elokuuta 2021

Taidan olla mainoksen uhri - kyllä...

Taidan olla mainoksen uhri - kyllä... Keväällä 2020 katselin netissä kaikuluotaimista mainoksia. Veneessämme oli ja on edelleen vanha Humminbird-kaikuluotain pienellä mustavalko-näytöllä. Halusin enemmän informaatiota, lähinnä lähivesien kartan/väylät sekä värejä. Ostin Prima Raudasta Lowrance-kaikuluotaimen ja karttaplotterin asennuksineen. Oikeastaan em. laitteistoa on vasta tänä kesänä otettu käyttöön. Yksi lyhyt kalareissu onnistui hyvin ja eilinen ajelu lähivesillä puolittain. Menin aamupäivällä kuivaharjoittelemaan Hahtisaareen. Kuinka ollakaan laiturinpäässä veneellä oli henkilö, joka on isolla veneellään liikkunut pitkiäkin matkoja. Kerroin hänelle ongelmani. Hänellä oli ollut aikanaan vastaavan tyyppinen laite. Hän totesi: "Pistä virrat päälle niin katsotaan." Hän näpytteli hetken ja esillä oli puolittain kartta ja kaikuluotaimen kuva - hyvä niin. Hän toisti näpyttelynsä - asia ok. Sanoin hänelle, että lähden kokeilemaan lähivesille. Näin tein. Karttaosuus alkoi näyttää söheröiseltä, kun siinä oli eilisenkin ajot viivoilla. Ajattelin poistaa niitä asetusten kautta. En onnistunut, mutta "onnistuin" pimentämään näytön... Se siitä. Minulle riittäisi "yhden napin painalluksella" perusnäyttö eli puolittain kartta ja kaikuluotaimen kuva. Lisäksi niin, että kulkemani reitti poistuisi käytön jälkeen automaattisesti. En tarvitse mitään muuta. Kukaties nuo edellä mainitut vielä toteutuu. Alunperin oli tavoitteena ostaa laitteisto, jonka avustuksella lähivesillä voi turvallisesti ajella väyliä pitkin ja väylien rintuuksilta hakea hyviä kalapaikkoja...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aamukahvin ja lehdenluvun ohessa päärakennuksen terassilla totesin vaimolleni, että saatan lähteä Hahtisaareen kuivaharjoittelemaan tuota uutta Lowrance kaikuluotainta ja karttaplotteria. Tänään on taas sellainen päivä, että ei ainakaan tällä hetkellä ole mitään - ehdottoman tärkeää - tekemistä. Saa nähdä, mitä päivä loppujen lopuksi taas tuo tullessaan...

torstai 12. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pohdiskelin merelle lähtöä. Ehdotin asiaa Pikkupuolivieraallemme Timolle, asia on tällä hetkellä avoin. Oikeastaan tänään torstaina ei ole muuta mainittavaa. Jaaha - ennen sanottiin: Kaikkea se saksalainen keksii, nyt puhutaan japanilaisista, etelä-korealisista, kiinalaisista jne. ... Eipä ole aikaisemmin drooni lennellyt tonttimme päällä. Nyt on, sillä Timo lennätti valokuvaustyökaluaan taivaalla. Kohta ilmeisesti saamme kuvan "taivaalta" - ihmeellistä nykyaikaa. Huomenna on perjantai ja kolmastoista päivä. Täytyy olla varppeilla...

keskiviikko 11. elokuuta 2021

Koulu- ja opiskelumuistelua - kyllä...

Koulu- ja opiskelumuistelua - kyllä... Suomessa koulunkäynti/opiskelu käynnistyy pääosin näinä aikoina fyysisesti paikan päällä - hyvä niin. Pieni muisteluhetki sallittakoon: Oli mukava aloittaa 1950-luvun alkupuolella koulunkäynti, kansakoulu Ritikan vanhassa puukoulussa, sittemmin oppikoulu keskustassa Kemin lyseossa, sittemmin Kemin teknillinen koulu, sittemmin opiskelu Tampereen Teknillisessä Oppilaitoksessa, sittemmin pedagogiset opinnot Ammattikoulujen Hämeenlinnan Opettajaopistossa, jne. ... Saavuttuamme takaisin Kemiin heinäkuussa 1981 oli mukava aloittaa opetustehtävät silloisessa Kemin ammattikoulussa ja tuntiopettajana Kemin teknillisessä oppilaitoksessa. Ammattikoulu muuttui ammattioppilaitokseksi, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistoksi, sittemmin Kemi- Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian ammattiopistoksi, jne. ... Oli mukava lähteä - omasta mielestä ansaitsemilleen - eläkepäiville Koulutuskuntayhtymä Lappiasta lokakuussa 2008. Olen toiminut em. koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuustossa yhden vaalikauden ja eläkkeelle jäätyäni yhden vaalikauden silloisen Kaivosalan ammatillisen neuvottelukunnan jäsenenä, puheenjohtajana. Olen julkisesti tuonut esiin, että Koulutuskuntayhtymä Lappia kiinnostaa minua edelleenkin. On ollut mielenkiintoista seurata sen kehittymistä/kehittämistä.

tiistai 10. elokuuta 2021

Kirjoittaminen ja kuntapolitiikka...

Kirjoittaminen ja kuntapolitiikka... Olen muistaakseni antanut ymmärtää aikaisemminkin, että olen aloittanut lehtien yleisönosastoihin kirjoitella 1960-luvun puolessa välissä. Kuntapolitiikkaan lähdin mukaan vuoden 2000 kuntavaaleissa. Olen itseäni yrittänyt vuosien saatossa psyykata muun muassa ajatuksella, että kirjoitan niin kauan kuin ymmärrän, mitä olen tekemässä. Toisaalta olen kuntapolitiikassa mukana niin kauan kuin se kiinnostaa ja tuntuu järkevältä/mielekkäältä. Viimeksi mainitulla osa-alueella minua tämän tästä koetellaan, se on pakko tunnustaa. Pidettyjen kuntavaalien jälkeen karsin kaveriporukkaani aika reippaasti. Olen päättänyt, että uuden valtuustokauden 2021-2025 käynnistyttyä elokuussa toteutan vastaavantyyppisen karsimisoperaation todennäköisesti edellistä laajempana. Miksi? Siksi että poistan näkökentästäni/ajatuksista kaiken epäolennaisen, lähinnä henkilöt, jotka eivät koskaan ole reagoineet teksteihini ja/tai artikkelilainauksiini. Tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa, keskittyä olennaiseen. Minulta on usein kysytty:"Miksi ihmeessä kirjoitan niin avoimesti omista politiikkatuntemuksistani. Eihän Kemissä juuri muut sitä harrasta?" "Ei niin mutta päättäessäni Pyhäinpäivänä 01.11.2019 seuraaviin kuntavaaleihin lähtemisestä, tein itselleni selväksi, että toimintani on avointa ja läpinäkyvää - ehdottoman rehellistä. Niin kuin ennenkin." totesin muun muassa viimeksi kysyjälle. Politiikasta myös kuntapolitiikasta on monilla aivan liian kielteinen mielikuva: Se on totaalista kähmintää, juonittelua, suhmurointia, salakähmäistä, asioiden piilottelua, nokittelua, kuppikuntaista, jne. toki näitäkin elementtejä löytyy mutta... Joka Kemissä aikoo kunnialla selvitä luottamustehtävästä nyt alkaneen valtuustokauden eli 2021-2025, on syytä lähteä avoimin mielin tekemään yhteistyötä - aidosti. Ilman henkilökohtaisia - mitä tästä on minulle hyötyä - ajatuksia. Tämä on eräänlainen pelastusoperaatio, ei kahta sanaa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aamukahvit ja lehdenluku toteutui keittiön pöydän ääressä. On vesisadetta ja kosteaa. Siksipä pistin päärakennuksen takkaan tulet. Vaimoni sanoi menevänsä Pikkupuolelle sytyttämään massiiviseen takkaan tulet. Miksi? Siksi, että saamme tänään tai huomenna sinne vierailijan/tilapäisasujan eli nuoremman pojistamme Timon Helsingistä. Mikäli olen oikein ymmärtänyt hänellä on työkeikka täällä Perämeren pohjukassa - hyvä niin. Kyllä - sain kuulla, että Timo on lähtenyt Helsingistä puolelta päivin. Kemissä illansuussa, mikäli mitään yllättävää ei tapahdu. Toivottavasti ei... Tuossa hetki sitten pohdiskelin, josko lähtisin käväisemään ongella, jos tuo sade hellittää... Lähdin käväisemään tutulla paikalla ja tutuin toimenpitein - ekokalastusta. Madot loppuivat kesken. Sen verran sain ahvenia, että kehtaa kirjoittaa. Kaikki ahvenet viedään seuraavalla kerralla Selkäsaareen ja savustetaan. Kai nuo vedenpinnat ja tuulensuunnat ovat vielä lähiaikoina kohdallaan. Ongella istuskellessani otin muutaman kuvan kännykällä Stora Enson Veitsiluodon tehtaiden suuntaan ja Metsä Groupin suuntaan. Uuden biotuotetehtaan rakennusten palkkeja näkyy jo kuvissa...

Avointa ja läpinäkyvää henkilökohtaista kuntavaali-infoa - kyllä...

Avointa ja läpinäkyvää henkilökohtaista kuntavaali-infoa - kyllä... Istahdettuani työhuoneessa tietokoneen ääreen muistelen lupaamaani infoa pidetyistä kuntavaaleista hengessä "kerran vielä". Miksi? Siksi, että mahdollisesti/todennäköisesti Facebook-kavereiden joukossa on muutama minua kuntavaaleissa äänestänyt. Heidän on hyvä tietää, millä ajatuksilla lähden seuraavaan valtuustokauteen eli käytännössä vuosiin 2021-2025... Kemin kuntavaaliehdokkaista olin iältäni vanhin. Tein mielestäni ihan asiallisen, pitkäkestoisen vaalikampanjan vaatimattomilla pelimerkeillä. Näin jälkikäteen ajateltuna keskityin ehkä - taas kerran - liiaksi ehdokashankintaan ja oman ryhmittymäni esillä pitämiseen. Joka tapauksessa tavoitteeni oli päästä sellaisiin luottamustehtäviin, joissa työelämä- sekä koulutustaustani olisivat tulleet tällä kerralla asiallisesti esille. Olin ilmoittanut omat tavoitteeni Keskustan Kemin kuntayhdistyksen puheenjohtajalle hyvissä ajoin. Sen verran minussakin heräsi "pelimies" - ennakoituani, että Kemin äänikuningas ei lähde kaupunginhallitukseen - niin esitin ykköstavoitteeksi kaupunginhallituksen jäsenyyden. Tähän ei Kemin Keskustassa ollut valmiutta, vaan pysyteltiin entisissä, vanhoissa kuvioissa = kaupunginhallituksen jäsen on valtuutettu. Varajäsenen osalta joustettiin. No valinnat ovat kahdelle vuodelle... Mikäli ykköstavoitteeni olisi toteutunut, lähes kaikki alla oleva olisi jäänyt sivuraiteille. Esitin omana toiveena seuraavaa jotakuinkin tärkeysjärjestyksessä ymmärtäen, että vain osa toteutuu: + ympäristölautakunnan jäsenyys + hyvinvointilautakunnan jäsenyys + Kemin Energia ja Vesi hallitusjäsenyys + Koulutuskuntayhtymä Lappia hallitusjäsenyys + Koulutuskuntayhtymä Lappia valtuustojäsenyys Maanantaina 09.08.2021 Kemin kaupunginvaltuustossa on päätetty eri ryhmien ehdotusten pohjalta - minun osaltani... + ympäristölautakunnan varajäsenyys , lupajaoston varajäsenyys + tarkastuslautakunnan varajäsenyys + perusturvalautakunnan jäsenyys Kemin Energia ja Vesi hallitusjäsenyys ja Lappia-päätökset toteutuvat myöhäisemmässä vaiheessa. Kemin Keskustan kuntayhdistyksen yleinen, ylimääräinen kokous päätti 05.08.2021 esittää minut Kemin Energia ja Vesi hallitukseen. Hivenen tilanne osaltani kohenisi ja työelämätaustani tulisi huomioon otetuksi, mikäli Koulutuskuntayhtymä Lappian valinnat edistyisivät osaltani myönteisesti. Lautakuntien osalta yksikään esittämistäni ei siis toteutunut. Toki valinta Perusturvalautakunnan jäseneksi on mielenkiintoinen, sillä olenhan ollut sen edeltäjässä Sosiaali- ja terveyslautakunnassa kaksi valtuustokautta. Tämän lautakunnan tehtävät kevenevät aikanaan, mikäli Suomen soteuudistus etenee/toteutuu. Olen siis ympäristölautakunnan ja lupajaoston varajäsen, lisäksi tarkastuslautakunnan varajäsen. Tunnen jotakuinkin tarkkaan varajäsenen roolin. Mikäli varsinainen jäsen on - niin kuin pääsääntöisesti on - aktiivinen ja asioihin perehtyvä, arvelen seuraavan valtuustokauden aikana em. osa-alueella minun osalle tulevan yhden käden sormin lueteltavat kokoukset. Toki olenhan Kemin Keskustan valtuustoryhmässä eli mahdollisuus osallistua valtuustoryhmän kokouksiin puheoikeuksin. Olen järjestyksessä toinen varajäsen. Pasasen Antti on ensimmäinen varajäsen. Lehdestäkin oli jo luettavissa, että Kemin äänikuningas Väyrysen Paavo tyytyi rivivaltuutetun rooliin. Molemmat em. henkilöt ovat todennäköisesti aika-ajoin kiireisiä, joten on enemmän kuin todennäköistä, että joudun/pääsen osallistumaan valtuustokokouksiin silloin tällöin... Todettakoon, että jotakuinkin täysillä heittäydyn mukaan seuraavaan valtuustokauteen. Totean kuitenkin, että huomisesta päivästä en tiedä mitään, mutta ei tiedä kukaan muukaan. Ken elää, hän näkee.

maanantai 9. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Katselin illansuussa Kemin uuden kaupunginvaltuuston ensimmäistä kokousta Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa. Ihan mielenkiintoinen kokous, vaikka aika ajoin äänitys tuotti vaikeuksia = puheesta en ainakaan minä saanut selvää. Toki kiitettävästi pidetyt kasvomaskit olivat osasyyllisiä... Tukku henkilövalintoja tehtiin sulassa sovussa. Vilahtipa siellä minunkin nimeni. Olen luvannut analysoida asiaa, kunhan henkilövalinnat tulevat virallisesti julkisiksi. Tämän viikon torstaina on pöytäkirjantarkastus, joten tiedot ovat kukaties viimeistään perjantain lehdessäkin. Niin - pääosin ne näyttivät olevan jo tämän päivän Lapin Kansan uutisissa. Ilmeisesti huomisessa eli tiistain lehdessä...

sunnuntai 8. elokuuta 2021

Hiukan historian havinaa - kyllä...

Hiukan historian havinaa - kyllä... Olen selailemassa paljon "mainostamani" Selkäsaaren mökkirakentamisen valokuvia. Niitä on kaksi paksua kuva-albumia. Kuvissa on koko prosessi - alusta loppuun - vuoteen 2014 saakka. Kuvien joukossa on muutama A4-arkki sähköpostiviestintää Kemin kaupungintalolle Peter Brusilan kanssa. Peterin viestissä todetaan muun muassa: Selkäsaari on kivinen luoto n. 1450 vuotta sitten, samoihin aikoihin kun Takajärvi on kuroutunut gluuvijärveksi. N. 350 vuotta sitten Selkäsaari on tunnistettavissa. Tämä muoto näkyy myös vanhoissa tuon ajan kartoissa. Tuolloin Karjalahti oli vielä matala lahdenpoukama. Kysymykseeni: Milloin saareen voi maannouseman vuoksi kävellä teoriassa kuivin jaloin, Peter vastaa: Menee vielä ainakin 150 vuotta, olettaen että väylät mataloituvat eikä ilmastonmuutos nosta merenpintaa... Toisin sanoen kyllä tuonne edelleenkin on mukava ajella, vaikka tuo saaren pohjoispääty on tietyissä sääolosuhteissa ongelmallinen. Voi olla, että tutkin vielä henkilökohtaisesti tuon kunnon väylänpätkä ruoppaamisen ja laiturin rakentamisen, kun sitä näillä näkymin ei kukaan muukaan todennäköisesti tee. Niin kuin olen aikaisemminkin useaan kertaan kirjoittanut, Kemin kaupunki on aikanaan ostanut valtiolta/Metsähallitukselta virallisissa Kemin Karttapalvelun kartoissa näkyvän vesialueen > Pohjoislaituri. Tarkoituksena rakentaa asiallinen laituri matkailijoiden, saarelaisten käyttöön...

Mitä tänään tähän asti...

Ensimmäinen elokuun viikko jo takana. Monia mielenkiintoisia asioita viikolla tapahtui. Niin varmaan ensi viikollakin, ainakin maanantaina 09.08.2021 on Kemissä uuden valtuuston kokoontuminen. Kokouksessa päätetään lopullisesti pidettyjen kuntavaalien luottamushenkilövalinnat - pääosin. Niin kuin valistunut lukija on ilmeisesti noin puolentoista vuoden aikana aistinut, olen pitänyt Kemiin liittyvää kuntapolitiikkaa esillä avoimesti ja aktiivisesti. Myös Kemin Keskustan kuntayhdistyksen näkövinkkelistä. Takuuvarmasti enemmän kuin kukaan muu, oikeastaan enemmän kuin muut yhteensä. Tavoitteeni on ainakin aluksi jatkaa jotakuinkin samalla linjalla. Henkilövalintojen tultua virallisesti julkisiksi kerron omat ehdotukseni/toiveeni ja tavoitteeni. Analysoin avoimesti omalta osaltani, mihin minut valittiin. Se on jo tällä hetkellä tiedossa, että olen Kemin Keskustan valtuustoryhmässä eli mahdollisuus osallistua valtuustoryhmän kokouksiin puheoikeuksin. Olen järjestyksessä toinen varajäsen. Pasasen Antti on ensimmäinen varajäsen. Lehdestäkin oli jo luettavissa, että Kemin äänikuningas Väyrysen Paavo tyytyi rivivaltuutetun rooliin. Molemmat em. henkilöt ovat todennäköisesti aika-ajoin kiireisiä, joten on enemmän kuin todennäköistä, että joudun/pääsen osallistumaan valtuustokokouksiin silloin tällöin... Niin kuin olen moneen kertaa kirjoittanut, raaka taustatyö tehdään lautakunnissa. Myös Kemin kaupungin omistamien tytäryhtiöiden hallituksissa. Päätökset "siunataan" = päätetään lopullisesti kaupunginvaltuustossa kaupunginhallituksen pohjaesityksen perusteella. Yksinkertaista. Kemin kaupungin taloudellinen tilanne on enemmän kuin tukala. Nyt viimeistään on tehtävä jämeriä päätöksiä lähitulevaisuuteen. Veroäyrin korotuksen ja velanoton tie on kuljettu loppuun. No tänään sunnuntaina täällä Kemin Haukkarin Kainuunkadulla keskitymme tontillamme punaisten viinimarjojen poimintaan. On sen verran viileää, että pistin päärakennuksen takkaan tulet...

lauantai 7. elokuuta 2021

Tämä alkaa kyllä syödä miestä ja naista - kyllä...

Tämä alkaa kyllä syödä miestä ja naista - kyllä... Niin mikäkö? No se, että kävimme tänään Selkäsaaressa. Meno saareen oli mahtava, rantautuminen mitä parhain ja nousu ylös mäkeä mökille mukavaa. Aluksi istuskelimme ja maistelimme lasin valkoista ja punaista. Oli täysin hiljaista. Emme nähneet ainuttakaan lintua. Orava touhusi lähikuusessa. Merelle avautuvasta aukosta oli nähtävissä kova meriliikenne. Mökkinaapurit touhusivat omia touhujaan. Niin mekin. Minä ajelin trimmerillä sen alueen, joka on tarkoitus pitää - ei luonnotilaisena. Vaimoni hoiteli kivi-istutuksiaan. Minä intouduin vielä kopsimaan klapeiksi jonkin verran puita. Kaikki hyvin ja vaimoni laittama munakas maistui. Lähdimme takaisin. Näin heti laskeutuessamme rantaan, että jaaha. Vedenpinta laskenut, tuulensuunta hiukan kääntynyt ja voimistunut. Normaaliin asentoon jättämämme vene oli kuivilla. No sen saimme punnerrettua sen verran veteen, että se oli "talutettavissa" eteenpäin. Olimme molemmat - taas kerran - vedessä polvia myöten. Ajatuksissani kävin läpi suunnilleen kaikki tuntemani suomenkieliset kirosanat, taisipa joukkoon lipsahtaa vieraskielisiäkin termejä. Kyllä tämä on yhtä perkelettä. Olen kymmenen vuotta puhunut tuosta Selkäsaaren pohjoispäädyn tilanteesta ja Pohjoislaiturin tekemisestä. Toistaiseksi turhaan. Se ei vaatisi muuta kuin asiallisen suunnitelman, muutaman kymmenen metriä väyläruoppausta ja perusponttoonilaiturin. Niin - tietysti vähän rahaa. Aika kauan on puhuttu Selkäsaaren kesämatkailun kehittämisestä. Pohjoislaituri olisi nimenomaan sitä palveleva kokoisuus.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen terassilla kahvitellessamme ja lehtiä lukiessamme aloimme orientoitua Selkäsaareen lähtöön - kyllä. Viimeksi olemme siellä käyneet etelän kesävieraidemme kanssa 16.07.2021. Nyt ovat tuulet ja vedenkorkeudet kohdallaan. Ei ole ilmassakaan moittimista...

perjantai 6. elokuuta 2021

itä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen terassilla kahvitellessamme ja lehteä selaillessamme totesin vaimolleni:"On liian kaunis ilma kalastamiseen." No siitä huolimatta hain kellarista ostomadot ja lähdin Hahtisaareen. Olen viimeksi käynyt ongella 26.07.2021. Eivät olleet isot ahvenet liikkeellä. Viritelin uuden Lowrance-kaikuluotaimen ja karttaplotterin näyttöön ja ajelin suoraan Pikkuleton saariryppään läheisyyteen. Kevyt tuuli oli Ajoksesta päin, annoin tuulen viedä hiljalleen venettä Kojukallion suuntaan. Kaksi jigionkea ja pilkki vedessä. Pientä ahventa tuli ihan mukavasti. Toistin ekokalastukseni ja ankkuroiduin. Ehkä liian matalaan veteen. No joka tapauksessa ahvenia tuli sen verran, että ne kannatti tuoda kotiin ja perata. Kohta ne ovat pakastimessa. Neljä tuntia kului merellä huomaamatta. Ilma oli kaunis, tosi kaunis ja Kemin sisäsataman seutu näytti tutun upealta. Satama Open Air-musiikkia viriteltiin. Tuttu juttu, suurimmat pääsivät taas karkuun. Sanoin vaimolleni, että käyn joku päivä hakemassa/kalastamassa kunnollisen kokoisia savustusahvenia...

torstai 5. elokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kyllä kannatti tämä(kin) päivä elää! Miksi? Siksi, että Kemin Keskustan kuntayhdistyksen valtuustoryhmän ja hallituksen yhteiskokous pidettiin Keskustan Peräpohjolan piirin ja kuntayhdistyksen toimitilassa Kemissä Valtakatu 25. Käsiteltiin alkaneen valtuustokauden luottamushenkilövalinnat, jotka esiteltiin välittömästi Kemin Keskustan ylimääräiselle yleiselle kokoukselle. Eipä viime aikoina ole ollut tämäniltaista osallistujamäärää. Erinomaisia, keskustelevia kokouksia ja hyviä päätöksiä. Tästä on kyllä hyvä jatkaa, ei kahta sanaa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen istuskelimme päärakennuksen terassilla aamukahvilla ja lehden selailussa. Oli kohtuullisen lämmintä, tyventä ja hiljaista. Hiljaisuus rikkoontuu kohtapuolin, kun vedän vanhan palvelijan, Stigan käyntiin ja ajelen nurmikot. Samalla möyhennän hiukan niin sanotulla matopellolla olevaa kasaa tontinkulmalla. Konevoimin. Kyllä - etupihaa on ajeltu. Otettu pari kiveä häiritsemästä pois ja polkupyöräteline - made in Kemin ammattikoulu/paperilinjan oppilaat metallitöissä - siirretty uuteen paikkaan. Viimeksi mainitulla ei ole ollut käyttöä kuin 1980-luvun alkupuolella vähäisessä määrin. Tontilla kävellessäni monet tapahtumat ja henkilöt vilahtavat ajatuksissa. Henkilöt, jotka lähes kaikki ovat poistuneet joukostamme. Ovat vain kaukaisina muistoina. Eiköhän se aamupäivä ja jonkin verran iltapäiväkin kulu näissä merkeissä. Illansuussa kokoustetaan. Kaksi erillistä kokousta - kyllä. Saapa nähdä, milloin tulee lähdettyä Selkäsaaressa käymään. Ainakin ongella pitäisi saada käynti aikaiseksi niin voisin tuota uutta Lowrance-kaikuluotainta ja karttaplotteria kokeilla...

keskiviikko 4. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua elokuun alun vieraamme eli pojanpojan Laurin viemiseen rautatieasemalle. Tämä oli tällainen Laurin pikakäynti Kemin Mummolassa. Ulkona on sen verran viileää ja tuulista, että tämä päivä taitaa mennä sisähommissa, jos ei iltapäivällä intoudu ruohonleikkurin perässä kävelemään kuntoliikuntaa... Kyllä - vein Laurin rautatieasemalle vajaa 11 lähtevään Inter City-junaan, joka saapui ajallaan 1. raiteelle. Lyhyt juna, ainoastaan kuusi vaunua. Lähtijöitä Kemistä oli aika paljon. Lauri tuli Kemiin yhden kassin kanssa ja lähti kahden kassin kanssa. Tuula-Mummo tuunasi hänelle kaksi takkia. Molemmat kierrätystakkeja, jotka sopivat nuorelle miehelle kuin "valettu". Taas kävi mielessä vanha sanonta: Aika tavaran kaupittee. Mikäli oikein ymmärsin, Lauri tykästyi takkeihin välittömästi. Sanoin hänelle toisen takin hänen päällään nähtyäni:"Kaverisi Helsingissä ovat vihreänä kateudesta." Niin - molemmille takeille on pitkä historia...

tiistai 3. elokuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aamukahvit ja lehdenluku toteutui keittiön pöydän ääressä, puhalteli sen verran navakasti päärakennuksen terassilla. Tuulesta huolimatta lähdemme pojanpojan Laurin kanssa käväisemänn Hahtisaaressa. Laitamme laiturissa uuden kaikuluotaimen telineeseen/päälle ja tutkiskelemme, saammeko jotain järkevää näkyviin. Vanhassa kaikuluotaimessa informaatio ei ole täysin oikean suuntaista. Sen anturi on "kallellaan" viimeisen Selkäsaaren pohjoisrannan "kivirytäkän" seurauksena. Jos Hahtisaaren veneenlaskuluiska on tuulelta suojassa, käymme siellä anturit pistämässä oikeaan asentoon. Mutta kohtapa sen näkee... Kyllä homma hoidettu ja hyvä niin. Uusi kaikuluotain ja karttaplotteri - perustoiminnoiltaan/-näytöltään - on nyt kolmen painalluksen päässä. Nyt sitä on päästävä käytännössä opettelemaan. Kävimme veneenlaskuluiskalla. Molemmat anturit veneen perässä olivat "kallellaan", ne oiottiin ja käytiin pikkulenkki ajamassa ohi aallonmurtajan aallokossa. Kyllä se on avoimesti tunnustettava, että minua kuusikymmentä vuotta nuoremmilla "näpyttelytaito" tietotekniikkapohjaisiin laitteisiin on kunnioitettavalla tasolla. Lauri kysyi:"Tarviiko tuota vanhaa kaikuluotainta?" Totesin:"Varmuuden vuoksi." Mielellään jättäisin uuden kaikuluotaimen näytön paikoilleen, mutta minua on varoiteltu:"Ne ovat kysyttyä tavaraa." Todettakoon, että Hahtisaaren venesatama on vartioinnin ja videovalvonnan piirissä.

maanantai 2. elokuuta 2021

2021-2024 Kuntapoliittinen seuramatka alkaa - kyllä...

2021-2024 Kuntapoliittinen seuramatka alkaa - kyllä... Valistunut, aikaansa seuraava lukija on aistinut, että olen puolentoista vuoden aikana pitänyt - sittemmin siirrettyjä - kuntavaaleja esillä kohtalaisen aktiivisesti. Luottamushenkilövalinnat ovat olleet esillä myös viimeisen vajaan kahden kuukauden aikana. Muun muassa tänään pitkästä aikaa tuttavani kanssa käydyssä puhelinkeskustelussa asia tuli esiin. Sanoin hänelle, että minä en tiedä luottamushenkilövalinnoista yhtään mitään minkään ryhmittymän osalta. Vaikka tietäisinkin, niin asia on periaatteessa julkinen vasta sitten, kun uusi valtuusto on esitetyt valinnat "siunannut" ja pöytäkirja virallisesti tarkastettu. Olen ollut kuntapolitiikassa mukana vuodesta 2000 alkaen. Juuri nämä hetket ovat mietityttäneet minua aina... Tämä on mystistä, salaperäistä aikaa, on väitetty, että "vaalitaktisista syistä" on suut pidettävä supussa... Jos toiminta olisi avointa ja läpinäkyvää, kaikkien ryhmien alustavat esitykset valittavista henkilöistä olisivat esillä ennen lopullista lukkoon lyömistä = valtuustopäätöstä. Yleensä toisten ryhmittymien esityksiin ei puututa. Kun mainitsin edellä seuramatkan, jollaisella itsekin olen vaimoni kanssa muutaman kerran, olisi reilua, että tietäisi etukäteen matkaseuran. Sama olisi näissä kuntapoliittisissa kuvioissa mukava tietää. Toki karkeasti ottaen sen tietääkin, "seuramatkalaiset" Kemin osalta ovat 168 kuntavaaleissa ehdokkaina olleet. Itse olen esittänyt omalle ryhmittymälleni - niin kuin arvatenkin muutkin ryhmämme jäsenet - muutaman vaihtoehdon mahdollisista luottamustehtävistä. Viikon, kahden sisällä olemme tietävämpiä, tuskin viisaampia...

Elokuun ensimmäinen viikko - kyllä...

Elokuun ensimmäinen viikko - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen keittiön pöydän ääressä kahvittelun lehdenluvun yhteydessä tuli päiviteltyä taas tätä kirottua Koronaviruskohellusta. Toivottavasti se ei Suomessa ryöpsähdä ihan mahdottomiin lukuihin. Lähdimme - minä, Tuula ja Lauri - puoleltapäivin ajelemaan länteen. Pajusaarentietä Karihaaraan Tommin pienverstaalle, hän oli täydessä työn touhussa. Piha täynnä erilaisia kulkuvälineitä. Jatkoimme matkaa vanhaa, oikeastaan vanhinta Kemi-Tornio tietä. Merikin tuli muutamissa paikoissa näkyviin. Eipä tuota ole tullut ajeltuakaan pitkään aikaan. Torniossa ensimmäinen kohteemme oli Kojamo. Se on käsittämättömän upea taideteos. Kerroin matkakumppaneilleni, että olen pistänyt tällä foorumilla itämään ajatuksen Kemiin vastaavan tyyppinen taideteos ahvenesta, Suomen kansalliskalasta, Ouluun siiasta tai hauesta, Raaheen hauesta tai siiasta, jne. ... Ajelimme Tornio Golf Oy:n alueelle, oikeastaan kävimme samalla Ruotsin puolellakin. Olihan siellä tuttuja golfaajia harjoittelemassa/lämmittelemässä. Sitten ajelimme Duudsonit Activity Park-alueelle aikeissa lounastaa. Lounasaika oli viisi minuuttia ennen tuloamme päättynyt. Ajelimme keskustan läpi Rajalla-kauppakeskukseen, söimme hampurilaiset ja jälkiruoaksi jäätelöt. Sen jälkeen ajelimme moottoritietä Keminmaahan. Moottoritiellä aistin, että kesärenkaat on syytä jossakin vaiheessa tasapainottaa. Menimme Pohjanrantaan. Kyllä tuo paanukirkko on upea. Lisämausteen antavat Juhani Palmun taideteokset ja tilan tervantuoksu. Kävimme myös hotellin puolella. Ostin Pohjanranta-teoksen, etulehdellä näyttää olevan isännän nimikirjoitus - Paavo Väyrynen. Jatkoimme matkaa vanhaa rantatietä Pyhän Mikaelin kivikirkolle... Sieltä Tampereen Säästö Texin kautta kotiin. Vaimoni aloitti lohikeiton valmistuksen, joten iltaa kannattaa hyvällä syyllä odottaa. Oli mukava lähialueajelu...

sunnuntai 1. elokuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Myöhäistetyt kuntavaalit on käyty ja uudet valtuutetut ja varavaltuutetut valittu - hyvä niin. Todennäköisesti lähipäivinä valitaan pääosa kuntavaaleissa olleista erilaisiin luottamustehtäviin... Kunnallisessa päätöksentekoprosessissa on ainakin yksi hyvä ominaisuus. Se on mielestäni kiistatta se, että luottamustehtävään valitulle on henkilökohtainen varajäsen. Toisin sanoen jos varsinainen jäsen on syystä tai toisesta estynyt, varajäsen osallistuu kokoukseen. Järjestelmä toimii, kun estyneenä oleva ilmoittaa asiasta suoraan varajäsenelle ja/tai esim. lautakunnan sihteerille. Monissa yhdistyksissä ei tunneta käsitettä varajäsen. Siksi monien yhdistysten toiminta ontuu, kun valitut henkilöt eivät useinkaan kiireiltään ehdi kokouksiin. Itsekin olen takavuosina ollut tilanteessa, jossa on vuositasolla useinkin jouduttu tekemään hallitustyöskentelystä muistio, kun kokous ei ole ollut päätösvaltainen...

Että golfia pelaamaanko...

Että golfia pelaamaanko... Olen Tokion 2020 Olympiakisojen aikana seurannut muun muassa golfia, joka hetki sitten näytti ratkenneen voittajan osalta. Toki on myönnettävä, että se on hieno laji, jota voi pelata eri ikäisenä ja monilla paikkakunnilla - täällä Perämeren pohjukassakin Kemissä ja Torniossa/Haaparannalla. Olen tästä kirjoittanut aikaisemminkin. Minulta tämän tästä tai ainakin silloin tällöin kysytään, miksi minä en ole alkanut golfia pelaamaan. Olen sanonut, että olin kauan sitten jonkin verran kiinnostunut asiasta. Siihen maailman aikaan, kun Tornioon ja Haaparannalle suunniteltiin rajalle golf-rataa. Se toteutui. Ostin golf-osakkeita sekä Suomen että Ruotsin puolelta. Jossakin vaiheessa nuo Ruotsin puolen osakkeet oli myytävä. Sen tein ja ostin niillä rahoilla Tuokkolan Joukolta Rönisch-antiikkipianon. Se piano on edelleenkin Pikkupuolella. Minulla on edelleenkin - monia vaiheita kokeneen - Tornio Golf Oy:n B-osake ja toinenkin A-osake. Tuota B-osaketta, sen vuosittaista pelioikeutta olen vuokrannut vuosikausia. Olen tukenut/sponsoroinut siltä osin golfin pelaamista. Niin - miksi itse en ole lähtenyt pelaamaan. Siksi, että en uskalla antaa sille osa-alueelle pikkurilliä. Se vie minulta todennäköisesti koko käden. Ei muuten ole pitkääkään aikaa, kun minulle sanottiin:"Lopeta nuo kuntapolitiikkatouhut ja ala pelaamaan golfia." No ne eivät aivan toisiaan poissulkevia sentään ole...

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen istahdimme aamukahville ja lehdenlukurupeamalle päärakennuksen terassille. Eiliseen liittyvänä totesimme, että pojanpojaltamme Laurilta Helsingistä oli eilen tullut tekstiviesti Kemiin tulosta huomenna sunnuntaina muutamaksi päiväksi. Pikkupuolelle saamme yövieraan. Kukaties Laurin kanssa käymme katsomassa Torniossa Kojamoa eli Tornion kaupungin 400-vuotissymbolia joen rannalla. Lumilinna saattaa olla vierailukohteemme. Ehkä myös Selkäsaaressa käydään, mikäli ilmat antavat myötä... Mutta tänään heinäkuun viimeisenä päivänä ei ole mitään ennalta suunniteltua, ollaan vaan...

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Hiski Salomaa: Vapauden kaiho - kyllä...

Hiski Salomaa: Vapauden kaiho - kyllä... Kuuntelen aina silloin tällöin You Tubesta musiikkia. Yleensä kaunista, melodista musiikkia ja mikä parasta, niissä usein on "puhuttelevat sanat", jotka saavat ajatukset lentoon. Kuuntelen myös niin sanottuja kantaa ottavia lauluja, usein ne ovat työväenlauluja. Hetki sitten kävi mielessä, että kuuntelenpa taas kerran Hiski Salomaan Vapauden kaiho laulun. Se on aika musiikillisesti raaka, mutta kyllä siinäkin on mielestäni erittäin puhuttelevat sanat. Lainaus WikiPedia-teksteistä: Hiski Salomaa (alk. Hiskias Möttö, 17. toukokuuta 1891 Kangasniemi, Suomen suuriruhtinaskunta – 7. heinäkuuta 1957 New York, Yhdysvallat) oli amerikansuomalainen kuplettilaulaja ja lauluntekijä. Hän esiintyi Yhdysvalloissa 1910-luvulta 1940-luvulle asti ja levytti 18 laulua vuosina 1927–1931. Salomaa oli suomalaissiirtolaisten keskuudessa omana aikanaan kohtalaisen suosittu laulaja, mutta suurimpaan suosioonsa Suomessa hän alkoi nousta vasta 1950-luvulta lähtien. Salomaan laulujen sanoitukset kuvasivat yleensä amerikansuomalaisten siirtolaisten ja työläisten arkea. Hänen tunnetuimpia laulujaan ovat muun muassa ”Tiskarin polkka”, ”Vapauden kaiho” ja ”Lännen lokari”. Niin - nuo Vapauden kaiho-sanat: Meill' vapauden kaiho soi, Rinnassamme toveri toi. Siks' yhteistyöhön rintamahan käy, Pelastusta köyhille ei ennen näy. Kai aamu armas sarastaa Ja aurinkoinen heijastaa. Nuo synkät pilvet varjostavat viel', Jylhät vuoret ompi vapauden tiel'. Oi vapaus, kuule kutsuas, Sua itkevät orvot kaipaa. Oot köyhän kansan pelastus, Siks' vapauslaulut raikaa. Viha, vaino pois, rauha parempi ois. Sopusointu keskenämme vallitkoon. Ja vaik' jo musta yö veljen kättä nyt lyö, Sumu haihtuu, pilvet vaihtuu tieltä pois. Onko kyseisellä laululla jotain yhteistä esimerkiksi Kemin kaupungin nykytilaan? Mielestäni on paljonkin. Saattaa olla jonkun lukijan mielestä kaukaa haettu, mutta kyllä nyt viimeistään luottamushenkilöiden ja virkamiesten on löydettävä vahva yhteinen sävel ettemme ajautuisi lähivuosina kriisikunnaksi ja ulkopuoliseen taloudelliseen holhoukseen...

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen jättäydyimme suosiolla keittiön pöydän ääreen kahvittelemaan ja aamulehteä lukemaan. Terassilla tuntui niin vilpoiselta. Nykyisin pidän kännykkääni äänettömällä. Vaimolleni oli tullut puhelu, jossa minua oli pyydetty puhelimeen. Vastasin. Sujuvasanainen mieshenkilö kertoi lähiseuduilla olevan mm. autotallinoven asennusnäytös. Kerroin, että meille on keväällä asennettu uusi autotallinovi. "Entä ulko-ovet, ikkunat, jne. ..." myyntitykki jatkoi. Olisi ollut ilmaista tarkistusta. Kerroin, että meillä on yksi ulko-ovi uusittu vasta eikä muuhun ole tarvetta. Toivottelimme toisillemme hyvää päivänjatkoa... Katsoin käänykkääni tullutta puhelua: Epäillään häiriösoittajaksi. Tarkistin vaimoltani hänen puhelimeensa tulleen puhelinnumeron. Sama numero. Tämä puhelu ei ollut pahimmasta päästä.

torstai 29. heinäkuuta 2021

"Oletko sinä Don Quijote?" kysäisi vaimoni tänä aamuna päärakennuksen terassilla aamukahvin ja lehdenluvun ohessa...

"Oletko sinä Don Quijote?" kysäisi vaimoni tänä aamuna päärakennuksen terassilla aamukahvin ja lehdenluvun ohessa aistittuaan tuskailuani eräästä tämänhetken prosessista... Historiataustaa eli pieni lainaus WikiPedia-tekstistä: Don Quijote, koko nimeltään Neuvokas ritari don Quijote Manchalainen (esp. El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha), on espanjalaisen Miguel de Cervantesin (1547–1616) kahtena niteenä vuosina 1605 ja 1615 ilmestynyt veijariromaani. Sitä pidetään nykyaikaisen romaanitaiteen perustajana ja yhtenä maailmankirjallisuuden suurista klassikoista. Juoni Köyhä maalaishidalgo Alfonso Quijano menettää järkensä liikaa ritariromaaneja ahmittuaan ja päättää lähteä maailmalle taistelemaan vääryyttä vastaan ja puolustamaan sorrettuja ratsastaen vanhalla kaakillaan Rosinantella. Hän ottaa nimekseen don Quijote Manchalainen ja pukeutuu ruosteiseen haarniskaan. Aseenkantajakseen hän ottaa pelkurimaisen, viekkaan ja maalaisjärkeä käyttävän Sancho Panzan, joka nimittää isäntäänsä ”surkean hahmon ritariksi”. Don Quijote, lämminsydäminen ja herkkä herrasmies, on selvästi hourupäinen useimpien ihmisten mielestä, ja hän herättää heissä ihmetystä ja hilpeyttä. Myös miehen ulkonäkö hämmästyttää: hän on luiseva ja kasvoiltaan laiha, ja hänen poskensa ovat välillä niin kuopalla, että ”niiden sisäpinnat suutelevat toisiaan” Niin - vaimoni kysymys aiheutti minussa luonnollisesti tähänastisen elämäni pikakertauksen ja pika-analyysin. Vaimonikin on päässyt/joutunut sitä seuraamaan talvesta 1964 alkaen... Tunnustan, että tunnen eräänlaista sympatiaa tuota "surkean hahmon ritaria" kohtaan. Kuinka monta kertaa olen joutunut napit vastakkain vääriksi kokemieni asioiden hoidosta. Niitä on paljon. Niitä on ollut vuosikymmeniä eikä loppua ole näköpiirissä. Niitä näyttää oleva liikkeellä jatkuvasti. Tänäänkin. Omasta mielestä vahvuuteni on se, että pääsääntöisesti koen olevani oikeassa ja ajan oikeita toimintatapoja. Minun sukulaissieluja on Kemissäkin, tunnettujakin. Suomen tunnetuin "oikeassa olija" lienee edesmennyt, armoitettu pilapiirtäjä Kari Suomalainen. Tarinan mukaan hän silloin tällöin nosti oikean käden etusormen pystyyn ja totesi:"Minä olen aina oikeassa ja kaksikymmentä vuotta aikaani edellä."

Dokumentti: Tukholman verilöyly...

Dokumentti: Tukholman verilöyly... Katselin toissapäivänä Ylen Areenalta alla olevan, erinomaisen 2-osaisen dokumentin 500-vuoden takaa. On sitä osattu juonitella ennenkin - kohtalokkain seurauksin. Rajua valtataistelua. Sotaa, rakkautta, juonitteluja ja valtiopetos Vuoden 1520 Tukholman verilöyly on Pohjoismaiden historian hurjimpia hetkiä. Vaan mistä siinä oikeastaan oli kyse? Kuinka kuninkaan kruunajaisjuhlasta saattoi seurata sadan ihmisen teloitus keskellä Tukholmaa? Ruotsalaiset historiantutkijat Bo Eriksson ja Anna Maria Forsberg paljastavat kaksiosaisessa dokumenttisarjassa, minkälaiset tapahtumat johtivat Tukholman verilöylyyn. Kyse oli suuren luokan draamasta, johon sisältyi sotaa, rakkautta, juonitteluja ja valtiopetos. Vallan saleissa käytiin kovaa peliä Ruotsin kruunusta. Tuotanto: SVT, 2020.

tiistai 27. heinäkuuta 2021

Se on tiistai Unikeonpäivä - kyllä...

Se on tiistai Unikeonpäivä - kyllä... No eipä ihme että nukutti pitkään. Tosin osasyynä saattoi olla eilinen myöhäisiltapäivän/illansuun ongella istuminen, kököttäminen. Perinteisten aamutoimien jälkeen päärakennuksen terassilla istuskellessamme aamukahvilla ja lehteä lueskeltuamme pohdimme tuota kirottua Koronavirus-asiaa. Se ei ole ohi, ei lähimainkaan. Tartunnan saaneet ovat pääosin nuoria bilettäjiä/kokoontujia. Kiinnitin muun muassa eilen huomiota Prismassa käydessäni, että hyvin vähän oli asiakkailla kasvomaskeja enää käytössä. Mutta tänään ollaan vaan kotitontilla, jos ei ole pakko muuta tehdä.

maanantai 26. heinäkuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No muun muassa sitä, että olen käynyt tänä kesänä ainoastaaan kaksi kertaa ongella, viimeksi yli kuukausi sitten, jolloin sain muutaman kotiin vietäväksi kelpaavan ahvenen. Ne paistettiin. Olemme parin viimeisen vuoden aikana savustaneet ahvenet Selkäsaaressa. Nyt se ei ole ollut mahdollista, kun kuivuuden/kuumuuden vuoksi ovat metsäpalovaroitukset olleet päällä. Kotona olevaa sähkösavustinta olemme käyttäneet pari-kolme kertaa. Tänään ajattelin lähteä käväisemään ongella mutta... Matopellostamme ei löytynyt kunnolla matoja, olivat jossakin syvällä. Jos ongelle aikoo, nyt on mentävä Karjalahden Prisman kautta. Sieltä löytynee Master-matopurkkeja. Ne madot ovat aikaisemmin toimineet erinomaisesti. Kyllä - ajelin Prismaan, jääkaapissa oli kaksi Master-matopurkkia, ostin toisen >5 euroa. Ajelin Hahtisaareen ja sieltä Selkäsaaren pohjoispäätyyn, lähes rantaan eli siihen kohtaan, mihin talvella menee latu-ura. Annoin kevyen tuulen viedä venettä - kaksi jigionkea vedessä. Pari ahventa. Ankkuroiduin noin viidenkymmen metrin päähän Kojukalliolta Ajokseen menevästä väylästä. Otin kesäpilkin myös käyttöön. Muutama ahven tuli, sain ne nätisti ylös, paitsi kaksi suurinta, ne kopsahtivat veneen reunaan, kävivät näyttäytymässä. Sain sen toivomani särjen pilkillä ja viipaloin sen isojen ahventen houkuttimeksi. Isot ahvenet eivät olleet liikkeellä. Noin neljä tuntia istua kökötin samassa paikassa. Päästin kaikki ahvenet takaisin mereen. Kumma ettei lokkeja ollut paikalla. Oli upea illansuu, veneitä paljon liikkeellä ja rannassa väkeä. Kotiin tultuani totesin vaimolleni:"Enköhän minä ole oman kiintiöni ahvenia onkinut. Kymmeniä vuosia ja joka kesä kymmeniä kiloja ahvenia, haukiakin, lahnoja, särkiä ja yksi kuha." Niin tuo kuha tuli katiskalla. Katiskalla myös mateita... Ilmeisesti nuo kalareissut vähenevät jatkossa. Voi olla, että käymme vielä "entisillä hyvillä kalapaikoilla" Laitakari-Juurakko-Kraaseli-Siikalahti-alueella...

Se on heinäkuun viimeinen viikko alkanut - kyllä...

Se on heinäkuun viimeinen viikko alkanut - kyllä... Kevät meni kuntavaaleja ja kesän alkamista odotellessa. Kesä on jo pitkällä seuraavan valtuustokauden 2021-2024 luottamustoimipäätöksiä odotellessa. Tämä tuntuu olevan nyt yhtä odottelua ennen kuin pääsee tosi toimiin. Varmaan suurin osa Keminkin kuntavaaleissa mukana olleista 168:sta ehdokkaasta on esittänyt taustaryhmilleen omat esityksensä/toiveensa, mitä luottamustoimia on seuraavan neljän vuoden aikana sitoutunut hoitamaan. Taustaryhmien esitykset valmistunevat parin viikon sisällä. Lopulliset päätökset tekee aikanaan uusi kaupunginvaltuusto. Päärakennuksen terassilla aamukahvia juodessamme ja lehteä selaillessamme aistimme hellepäivän tuloa. Niitä ei varmaan tälle kesälle enää ole häiriöksi saakka... On aivan pakko lisätä, että kävin hetki sitten Hahtisaaressa. Olimme sopineet Tommin kanssa, että hän asentaa uuden, oikean potkurin paikoilleen. Nyt riitti ProPulse-komposiittilapojen vaihto. Asentaminen tapahtui veneenlaskuluiskan tuntumassa. Kyllä taas paljastui ihmisten kärsimättömyys. Meidän työmme oli tehty, kun näimme porukan hinaavan pulpettiveneellä pientä soutuvenettä, jossa oli rompetta. Siihen he änkesivät. Kysyin, mitkä olivat heidän suunnitelmansa. Kuulemma soutuvene nostetaan luiskalta maihin. Sopihan siinä toki olemaan, mutta muutaman minuutin olisivat voineet odotella...

sunnuntai 25. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua Keskustan Peräpohjolan piirin ja Tornion Keskustan organisoimalle perinteiselle Kukkolan siikajuhlille. Kyllä sinne ajeltiin kesäautollamme. Järjestelyt toimivat mallikkaasti. Kahvittelimme ja söimme teltan varjossa siika- ja lohivoileivän. Ohjelmasta sen verran, että musiikista ja välispiikkauksista huolehti Jukka Lamminen, avaussanat Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Tanja Joona ja varsinaisen juhlapuheen piti kansanedustaja Katri Kulmuni. Kaikki hoitivat osuutensa vakuuttavasti, ammattitaitoisesti. Olihan siellä tuttuja Kemistäkin. Kaikkia ei ollut mahdollisuutta jututtaa, sillä osa oli keskittynyt tikanheittokilpailuun. En halunnut häiritä keskittymistä kilpailuun. Ihailimme hetken Kukkolankoskea. Ruotsin puolella oli yksi siianlippoaja. Ainakaan seurantamme aikana hän ei saanut kaloja. Tornionjoki on upea, ei kahta sanaa... Takaisintuloreittimme: Käännyimme Vojakkalasta Paakkolantielle, Yli-Liakan kautta Arpelaan, Lautamaahan, Könölään, Viitakoskelle ja Törmään. Ajelimme Liedakkalaan ja fiilistelimme vanhaa Kemijokivarren tietä ja sitten päätietä Kemiin. Vaimoni kävi Lidlissä. Häntä odotellessani entinen oppilaani tuli minua jututtamaan. Hän oli vaimonsa kanssa matkailuauton ostossa Kemissä. Autoihin liittyvänä hän oli seurannut meidän Land Rover - myyntikuvioita. Hän tiedusteli auton hintaa. Totesin:"Olen kahdelle henkilölle ilmoittanut, että hinta on x.xxx euroa." "Eihän tuo ole pahakaan." hän totesi ja sanoi kertovansa asiasta tutulleen. Ihan mukava 120 km ajelu.

lauantai 24. heinäkuuta 2021

Työpöydän kuntavaaliaineiston puhdistamista - kyllä...

Työpöydän kuntavaaliaineiston puhdistamista - kyllä... Päätin hetki sitten nollata käydyt 13.06.2021 kuntavaalit materiaalin osalta. Viime syksynä otin Keskustan Peräpohjolan piirin ja Kemin Keskustan yhteisestä toimistosta kuntavaalimateriaalia, muun muassa kaksi pientä ( 100x100mm) magneettipohjaista tarraa. Tarraa, jossa on sanoja ja symboleita irrotettaviksi ja/tai uuteen järjestykseen aseteltaviksi - hyvä idea - saa mieleisensä sanoman esiin. Vaimoni oli toisen pistänyt jääkaapin oveen kiinni, enkä minäkään tätä toista ole järjestellyt uuteen asentoon. Tämä lienee perusasennossa, joten jokainen sana/symboli voidaan siirtää: Suomi - kuntoon - pitää - huolta - välittää - käy - n - töihin - into - a - yrittää - arvokas - vanhuus - ja - terve - vihreä - talous - luonto - puhdas - ruoka - kaupassa - turvallisuus - lapsen - etu - yhteinen - ei - itsekkyydelle - yhteisöllisyys - tartu - tilaisuuteen - rohkeasti - huomiseen - terve - järki - uskallusta - enempään - turvaverkko - !! - talkoilla - syntyy - tulosta - lisää - työtä - ? - puretaan - turhia - normeja - & - yksin - yhdessä - ystävä - usko - itseesi - keskusta - kanssasi - ! - Keskusta apilalogo... Kyllähän noista sanoista ja symboleista aika lailla monenlaisia tekstejä saa aikaiseksi. Kävi mielessä matematiikan käsite kertoma. Sen avulla voisi vaihtoehtojen määrän laskeakin, jos viitseliäisyyttä riittäisi... Pohdiskelimme hetki sitten, josko lähdemme huomenna Kukkolankoskella käväisemään Keskustan Peräpohjolan piirin perinteisessä kesätapahtumassa. Olemme kerran käyneet, ihan mukava tapahtuma.

Pari päivää mennyt ihmetellessä - kyllä...

Pari päivää mennyt ihmetellessä - kyllä... On se kumma juttu, kun ei ole mitään erikoisen tärkeää, pakollista tekemistä, aika menee ihmetellessä. Nytkin pari päivää. Hetki sitten kävivät vanhat mietteet mielessä liittyen somemaailmaan ja peukutukseen. Peukutus äärimmäistä vallankäyttöä - kyllä mielestäni... Kirjoitin edellä olevasta aiheesta jo monta vuotta sitten. Peukutuksen/tykkäämisen ohessa kirjoitin myös erilaisten symbolien lisääntyneestä käytöstä. Eräs tuttavani hiukan ihmetteli kirjoitustani, hän toi esiin em. somekäyttäytymisen kevyen harmittomana, ei erityisen vakavasti otettavana käyttäytymismallina. Hän vähätteli niiden käyttöä. Itse koen niiden käytön vahvasti tarkoitushakuisina. Sanotaan, että kissa kiitoksella elää. Sanonnalla on vahva perinteinen ja kansanomainen totuuspohja. Kyllä somemaailmassa monet seuraavat peukutus-/tykkäämislukuja. Ei niinkään teksteihinsä saamia kommentteja, sillä ne ovat tiukassa. Kynnys kirjoittaa henkilökohtainen näkemys jostakin asiasta on korkealla. Eivät nuo peukuttamiset aivan turhanpäiväisiä ole, sillä niitä muun muassa yritykset käyttävät eräänlaisina houkutuselementteinä. Yksityishenkilöllekin 10/50/100/200/500- kpl jne. peukutusta antanee kummasti mielihyvää tai jos niitä ei ole mielipahaa...

torstai 22. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä viemään peräkärryllisen pihaoksia Kemin Karjalahdelle Kemin Energia ja Vesi energiapuukentälle. Näin tein, homma hoidettu. Peräkärryä kesäautomme perään kiinnittäessäni tuttu ohikulkija kysyi:"Oletteko käyneet saaressa?" "Emme tällä viikolla. Oletko lukenut viime viikonlopun Selkäsaariseikkailustamme Facebookista?" kysyn häneltä. Ei ollut, joten päätin kertoa asian lyhyen kaavan mukaan. Tuskin oli päässyt kertomuksessani alkuun, kun sain kommentin:"Kerran meillä, jne. ... minä, jne. ...". "Sopiiko, että jatkan?"kysyin häneltä. Jatkoin, mutta tuskin pääsin eteenpäin, kun kuulin:"Kerran minä, minä, minä, jne. ..." "Minä olen ajellut kelillä kuin kelillä." hän uhosi. "Niin minäkin, kunhan kölin alla on riittävästi vettä." sanoin ja lisäsin, että vaihdettuamme perämoottoriin oikean alumiinipotkurin, emme enää lähde huonosuuntaisilla eli länsi-lounaistuulilla ja matalan veden aikaan Selkäsaareen. Näin jälkikäteen ajateltuna, minun olisi pitänyt jättää kertomatta edellä mainittu tapahtuma viime viikolta. Kertomus jäi olennaisilta osiltaan kesken - jatkuvien keskeytysten vuoksi. Näitä besserwissereitä löytyy. Heitä olen havainnut löytyvän myös kuntapolitiikan kentällä. Tuoko uusi valtuustokausi 2021-2024 parannusta asiaan? Sen aika näyttää. Ken elää, hän näkee...

21.07.1968 oli ikimuistoinen päivä - kyllä...

Lämpimät kiitokset kaikille teille, jotka huomioitte eilisen 53. hääpäivämme. Aki ja Tuula

keskiviikko 21. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen intouduin siistimään muutamia pihan puita, lähinnä poistamaan kuivuneita alaoksia. Erityisesti siistimisen kohteina olivat keskellä pihaa olevat niin sanotutut Logokuuset. Kerrattakoon nyt vielä, että istutin vuonna 1996 Keminmaan Törmästä Sunnarinkulman asuntoalueelta hakemani kolme noin 0,5 m korkuista kuusta isoissa multapaakuissa keskelle tonttiamme kolmion muotoon. Miksi? Siksi, että halusin jonkin muiston meille siitä, kun Veitsiluoto Oy muuttui Ensoksi. Suunnilleen samoihin aikoihin PK5:n päädystä otettiin pois Veitsiluoto Oy:n logo iso V ja kolme kuusta. Nyt istuttamani kuuset ovat tukkikokoa. Lisäksi rapsin muutaman oksan Pikkupuolen takana olevasta pihlajasta, oksat, jotka kurkottivat kasvullaan räystään alle. Samoin pari kuivaa vuoristomännyn oksaa päärakennuksen terassin kulmauksesta. Peräkärryssä alkaa olla kohta kuorma Kemin Energia ja Vesi energiapuukentälle vietäväksi Kemin Karjalahdelle...

21.07.1968 oli ikimuistoinen päivä - kyllä...

21.07.1968 oli ikimuistoinen päivä - kyllä... Silloin nuori pappi Seppo Ikonen vihki meidät - minut ja Tuulan - Veitsiluodon kirkossa avioliittoon. Tänään on siis meidän 53. hääpäivä. Pätkä Wikipediatekstiä tiedoksi tapahtumapaikasta: Veitsiluodon kirkko on Kemin seurakunnan kirkko ja seurakuntakeskus Hepolan kaupunginosassa Kemissä. Seurakuntataloa alettiin suunnitella Veitsiluotoon jo 1938, mutta sodan takia rakennushanke viivästyi. Lisäksi Karihaaran seurakuntatalon rakentaminen meni Veitsiluodon hankkeen edelle, koska Karihaarassa seurakunnan kokoustilana käytetty vanha koulu tuhoutui Lapin sodassa. Kirkon suunnittelusta järjestettiin kutsukilpailu, joka päättyi 15. maaliskuuta 1950. Osallistujina olivat arkkitehdit Arvo Murama, Olli Pöyry, Heikki Siren ja Veikko Larkas. Ensimmäiselle sijalle nousi Larkaksen ehdotus Orga pro nobis, jonka mukaan kirkko toteutettiin. Rahoitusongelmien vuoksi betonirunkoisen, tiilirakenteisen pitkäkirkon rakennustyöt päästiin aloittamaan vasta kesällä 1955. Kirkko valmistui syksyllä 1957 ja sen vihki Oulun hiippakunnan piispa Olavi Heliövaara 29. syyskuuta 1957. Kirkkosalin pinta-ala on 500 m² ja siellä on 370 istumapaikkaa. Kirkon 18-äänikertaiset urut on rakennettu Kangasalan urkutehtaassa 1958. Samana vuonna Veitsiluoto Osakeyhtiö lahjoitti kirkolle arvokkaan hopeisen ehtoolliskaluston. Kirkkosalissa on kuvanveistäjä Taisto Martiskaisen puureliefi Pyhiinvaeltajat vuodelta 1967. Veitsiluodon kirkon risti on niin sanottu Pietarinristi, jossa poikkipuu on alhaalla.

tiistai 20. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen ajattelin mennä istuskelemaan aamukahville ja lehdenselailuun päärakennuksen terassille. Jätin/jätimme tältä aamulta väliin. Vaikka aurinko paistaa, niin tuuli tuntui sen verran vilpoiselta, että parempi olla keittiön pöydän ääressä. Tänään ei ole tiedossa mitään erikoista tehtävää, ollaan vaan...

maanantai 19. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen istuskelin hetken aikaa yksin päärakennuksen terassilla aamukahvilla lehteä lueskellen. Tälle maanantaipäivälle ei pitäisi olla mitään kummempaa. No sen verran, että kävin viemässä Karjalahdelle pienen säkillisen kotitalousmuovia ja samalla reissulla varmistamassa ProPulse-komposiittilapojan (4 kpl) tilauksen Prima-Raudassa. Isäntä - Kamppisen Risto kuului olevan kesälomilla. Hänelle olin lähettänyt asiaa sähköpostin välityksellä. Samalla kysäisin, onko liikkeessä perämoottoriimme - Suzuki DT40 - tavallista metallipotkuria hyllyssä. Ilmeisesti asia tarkistetaan. Kotiin tultuani irrotin päärakennuksen terassilautojen välistä ilmaantuneen tammenalun. Mistä lie tuokin tuohon tullut? Lähti hyvin juurineen. Kastelimme sitä ja veimme Pikkupuolen päätyyn kasvamaan lisämullan turvin. Mielenkiintoista seurata, lähteekö kasvamaan. Viitisentoista vuotta sitten tammenkasvatusyrityksemme ei onnistunut...

sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Mielenkiintoinen puhelinkeskustelu eilen, ei kahta sanaa...

Mielenkiintoinen puhelinkeskustelu eilen, ei kahta sanaa... Huomasin eilen illansuussa tullen puhelun, kännykkäni oli äänettömällä. Soitin ja "langan päässä" oli tuttu tuttavamme. Hän oli lukenut tekstini "Selkäsaariseikkailustamme". Kerroin hänelle, että minkäänlaista vaaratilannetta ei ollut, mutta tympeääkin tympeämpää äheltämistä. Kyllä tämä saisi jo riittää. Oli puhetta Selkäsaaren pohjoispään Pohjoislaiturista. "Eikö ne mökkiläiset voisi pistää hatun kiertämään ja rakennatte itse sen laiturin?" hän totesi kerrottuani, että kyllähän se ruoppaus ja asiallisen ponttoonilaiturin teko muutaman kymppitonnin maksaa. Hän on erittäin hyvin tietoinen tontti- ja kiinteistöasioista. "Kyllä Selkäsaaren mökkiläisillä on omien venevalkamien kanssa tekemistä ihan nokko. Ei heitä taida kiinnostaa mikään Pohjoislaituri." totesin. "Selkäsaari Yhdistys voisi asiaan liittyvänä olla aktiivinen." totesin. Kerroin lisäksi, että saaren länsirannalla monet mökkiläiset joutuvat jättämään kulkuveneensä poijuun, jossa on rantaan pääsyyn kiinnitetty soutuve. Niin kivikkoisia ovat rannat. Kyllä tuo meidän mökkipaikkamme on erinomainen. Hyvillä ilmoilla siirrymme sinne Haukkarin Kainuunkadulta noin varttitunnissa. Se on lähellä, lähes näköetäisyydellä, mutta nuo pahimmat tuulet ja vedenpinta...

Mitä tänään tähän asti...

Aamuherätys oli poikkeuksellisen aikaisin, sillä kesävieraamme - Anna ja Isla - ovat aamupäivällä lähdössä pääkaupunkiseudulle. Sateinen aamu. Saderintama mennee ohi viimeistään iltaan mennessä. Pistin lähes kahden kuukauden tauon jälkeen tulet takkaan. Hyvin toimii... No niin - vaimoni kävi viemässä tytöt Kemin rautaieasemalle ja juna meni hetki sitten vajaan kolmensadan metrin päästä Eteläntien takaa ohitse Oulua kohti ja Helsinkiin - hyvä niin...

lauantai 17. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pohdiskelimme aamukahvien ja lehtiselailun yhteydessä eilistä "meriseikkailua". Lähdin Hahtisaareen. Uusin ankkuriköyden ja koekäytin perämoottoria, kaikki tuntuu olevan kunnossa paitsi, että Selkäsaaren pohjoisppäädyssä on neljä ProPulse komposiittilapaa. Kävin Prima Raudassa, oli kiinni. Kotiin tultuani otin yhteyttä Kamppisen Ristoon, pyysin tilaamaan lapapaketin. Parhaassa tapauksessa se löytyy hyllystä. Nyt on aikaa pihahommiin. Kesävieraamme - Anna ja Isla - nauttinevat olostaan Pikkupuolella - kännykkä toisessa kädessä...

perjantai 16. heinäkuuta 2021

Olihan varsinainen seikkailukäynti Selkäsaaressa iltapäivällä/illansuussa - kyllä...

Olihan varsinainen seikkailukäynti Selkäsaaressa iltapäivällä/illansuussa - kyllä... Lähdimme kesävieraidemme kanssa saareen niin kuin oli alustavasti sovittu. Olin rajanaapurilta - Rajalan Heikiltä - kysynyt lupaa ja saanut sen - käyttää heidän venepoukamaa, jos tuuli on kovanpuoleinen ja suunta hankala meidän näkövinkkelistä. Ajoimme Rajalan venepoukamaan ja kävelimme tontillemme/mökillemme. Toiset rajanaapurit Nikkasen näyttivät olevan myös saaressa. Vaimoni käytti tyttöjä - Annaa ja Islaa - kahluumatkan päässä olevassa uimapaikassa. Minä haloin muutaman raitapuu-pökäleen ja aloitin yhden lahon kuusikannon hajottamisen. Vaimoni paistoi uumissa makkaroita ja pannulla räiskäleitä Kyllä maistuivat ja tytöt ottivat pienet tirsat kamarissa. Tähän saakka kaikki enemmän kuin hyvin. Teimme lähtöä saaresta. Käänsimme veneen keulan menosuuntaan, en uskaltanut lähteä pakilla poukamasta. Niinhän siinä kävi, että en ehtinyt laskea konetta alas ja käynnistää sitä, kun tuuli lähti viemään meitä rannan suunnassa. Taas kiroilin mielessäni korkealaitaisen veneen "tuulenottavuutta". Olihan se varsinaista kivien kolinaa yrittäessämme ohjata/työnnellä airoilla venettä syvemmälle. Soutaminen oli mahdotonta. Ei auttanut kuin mennä veteen venettä vetämään/työntämään. Saimme sen jotakuinkin "kävelytettyä" oman kotipoukamaan menevän "väylän" varteen. Olin noussut veneeseen. Laskin koneen hiukan alas trimmillä ja käynnistin sen. Kuulin sen välittömästi. Se on siinä! Sammutin välittömästi koneen. Kaikki ProPulse potkurilavat katkesivat. Tuuli vei venettä matalikolle. Olimme välillä kaikki vedessä venettä työntämässä/vetämässä. Reippaat kesävieraamme - Anna ja Isla - ei kahta sanaa. Aluksi päätimme soutaa Hahtisaareen, mutta eihän siitä tullut mitään, vene jumittui matalaan hiekkapohjaan. Soitin 112:een ja selostin tilanteen. Puhelimeen vastannut naishenkilö tiedusteli sijaintimme ja muuta veneeseen liittyvä, onko muita vaurioita, vuotoja jne. ei ollut. Hän pyysi rauhassa odottamaan yhteydenottoa. Kohta soitti mieshenkilö Pelastuslaitokselta ja kertoi näkevänsä meidät. Totesi:"Olemme kohta siellä." Tulivat ja vetoköysi kiinnitettiin meidän ankkuriköyteen. Se katkesi. Uusi yritys pelastusveneen köydellä. Se toimi ja meidät vedettiin rauhallisesti Hahtisaareen. Erinomainen palvelu. Me ajelimme kotiin Kainuunkadulle. Kyllä tympii kerta kaikkiaan. Nyt olisi herkullisten jälkiviisastelujen aika, mutta se on hyödytöntä. Sen kyllä päätimme - minä ja vaimoni - että emme lähde enää koskaan tämän illan tyyppisellä ja suuntaisella tuulella Selkäsaareen. Tämä oli toinen kerta, kun jouduimme "tuulen viemäksi", aikaisemmin säilyivät lavat ehjinä. Vene on turvallisesti Hahtisaaressa. Täytynee tilata ProPulse lapasarja Prima Raudasta, tuskin heillä hyllyssä tavaraa on, samalla täytyy kysäistä, olisiko Tommilla aikaa vaihtaa lavat. Hän on sen hoitanut aikaisemminkin... Niin - olisihan tuossa voinut käydä pahemminkin.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin yllättää vaimoni ja kesävieraani paistamalla Pirkka esipaistettuja vehnäpullia 14 kpl. Puolet niistä kanelipulliksi. Tuskin ne ovat ihan entisen Suhosen leipomon kanelipullien veroisia mutta sittenkin. Onko pullajuttu yllätys, se nähdään hetken kuluttua. Varmaan ne tulevat aikanaan syödyiksi. Juuri tällä hetkellä on päärakennuksessamme "huumaava" paistetun pulla tuoksu... Eilen vaimoni käytti kesävieraitamme Kemin kuvataiteilijoiden Muraali-tapahtumassa ja illansuussa Ajoksen uimarannalla. Tänään tavoitteena on lähteä Selkäsaaressa käymään ja kukatien ajella lähivesillä.

torstai 15. heinäkuuta 2021

Se on jo heinäkuun puoliväli - kyllä...

Se on jo heinäkuun puoliväli - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin huoltoasemalla tankkaamassa kesäautomme ja täytin samalla kaksi viiden litran kanisteria venebensiiniä - varmuuden vuoksi. Kotiin tultuani menin istuskelemaan varastorakennuksemme lipan alle, sillä taivaalta tuli muutama sadepisara. Siinä istuskellessani kävi mielessä, että ihmisellä - kenellä tahansa, minullakin - on hyvin vähän sellaisia asioita, jotka on aivan pakko tehdä. Jos kaiken turhan, turhanpäiväisen jättäisi pois/tekemättä, selviäisi aika vähällä. Mikä ihme se pistää koheltamaan/touhuamaan/tekemään sitä sun tätä ja yhtä sun toista...

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

Oliko se taas ikärasismikortti käytössä...

Oliko se taas ikärasismikortti käytössä... Näin totesi tuttavani, jolle vuoden 2017 kuntavaaleissa kerroin tuntemuksiani vaalien tuoksinassa. Kerroin hänelle silloin, että aistin nuoruuden ylenpalttista ihannointia sekä kokemaani ikärasismi-irrottelua. Ikäänkuin kuntavaaleissa ei olisi saanut olla ikäisiäni ehdokkaita. Silloinkin totesin, että kuntavaaleissa ei ole yläikärajaa, sen sijaan alaikäraja on eli 18 vuotta, jota ei mielestäni ole syytä missään nimessä alentaa. "Tuskin sentään, en ainakaan itse tällä kerralla sellaista tuntenut." totesin hänelle. Toki olin Kemissä iältäni vanhin kuntavaaliehdokas, tuskin ajatuksiltani. Sen olen kuntavaalien yhteydessä todennut, että henkilö, jolla ei käytännössä ole minkäänlaisia aktiivisia, toimivia taustavoimia liittyen: Yhdistystoimintaan, urheiluun, musiikkimaailmaan, hyväntekeväisyysmaailmaan, harrastustoimintaan, yritysmaailmaan, uskontoon, jne. on lähes mahdotonta saada reipasta äänimäärää aidosti rehellisin toimenpitein. Sitä on aika lailla omillaan, yksinäinen susi. On myös avoimesti todettava, että minun äänestäjäkuntaani on paljon poistunut keskuudestamme, niin kuin minua on aiemmin valistettu. Se on murheellista... On mielenkiintoista seurata, onko koulutustaustalla ja työelämäkokemuksella minkäänlaista painoarvoa lähestyvissä luottamustoimivalinnoissa valtuustokaudelle 2021-2024. Sen näkee viimeistään elokuun alussa.

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Kävin hetki sitten Kemin keskustassa pankkiasioilla. Muutin taas erään laskutuksen e-laskuksi, hyvä niin. Ajelin sisäsataman kautta Pursiseuran kupeeseen. Tuttu henkilö eli Kemin Kuvataiteilijoiden Jukka Halttunen tervehti valkoisen teltan kupeesta nurmikolta. Olihan se pakko mennä alustavasti tutustumaan alla olevaan asiakokonaisuuteen: Kemin keskustaan maalataan muraali yhteisötaideteoksena Kemiin on maalattu useita näyttäviä muraaleja viime vuosien aikana. Kemissä valmistellaan uutta muraalia eli seinämaalausta. Tällä kertaa teos toteutetaan yhteisöllisesti. Kemin kuvataiteilijat kutsuvat kiinnostuneita maalaamaan oman osansa tulevaan muraaliin taidebasaariin, joka järjestetään taidebasaarin teltassa Kemin Pursiseuralla huomisesta eli lauantaista alkaen ensi viikon lauantaihin kello 11–17. Muraalin aiheena on ihana Kemi. Muraali sijoittuu Kemin keskustaan. Teos rahoitetaan Lapin Liiton Kulttuurin kumppanuuksia -hankkeella.

Maakuntavaalit 13.01.2022 - kyllä...

Aluksi muualta lainattua tekstiä: Vuodenvaihteen jälkeen pidettävät maakuntavaalit voitaisiin käydä siten, etteivät puolueiden puheenjohtajat ja ministerit asettuisi niissä ehdolle, ehdottaa RKP:n puheenjohtaja, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson. Henrikssonin ajatus kumpuaa siitä, että puolueen johtohahmoilla on jo ennestään paljon työkuormaa. –  Me puheenjohtajat olemme kansanedustajia, osa meistä on ministereitä ja moni meistä on myös kuntapolitiikassa, Henriksson perustelee. Henriksson pitäisi sitä palveluksena demokratialle, jos vaalit käytäisiin sellaisten ehdokkaiden välillä, jotka pystyvät paneutumaan tehtäväänsä. –  Me saamme demokratiaan uuden tason, ja se tulee vaatimaan valituilta henkilöiltä paljon työtä. Se voisi olla demokratian näkökulmasta hyvä viesti, että myös puolueen puheenjohtajat näkevät tämän. Ettei vain ajateltaisi äänimäärää, jonka puheenjohtajan mukanaolo takaa. Lue myös: MTV Uutisten kysely: Puolet kansanedustajista ei aio lähteä ehdolle maakuntavaaleissa Vaalilaki ei aseta esteitä puoluejohtajien tai ministereiden ehdokkuudelle, joten Henriksson ehdottaakin uuden yhteisen sopimuksen luomista. Hän toivoo, että puolueiden sisällä keskustelu asiasta käynnistyisi pikimmiten. –  Kysymys on sen kaltainen, että se sopisi hyvin keskusteltavaksi kesän aikana. Elo-syyskuussa nähdään, että mihin on päädytty. Asiasta päättävät lopulta puoluesihteerit kokouksessaan. Ääniharavien puuttuminen voi vaikuttaa aktiivisuuteen Kesäkuun kuntavaaleissa useat puoluejohtajat, myös Henriksson, olivat kotikuntansa ääniharavia. Henrikssonin mukaan päivänpolitiikassa olevien kasvojen puuttuminen ehdokaslistoilta voisi "ehkä jonkin verran vaikuttaa" äänestysaktiivisuuteen. –  Näinhän se ei saisi olla. Voi miettiä, miten on Ruotsissa mahdollista, että siellä on korkea äänestysaktiivisuus, vaikka kansanedustajilla ei ole edes mahdollisuutta osallistua maakuntakäräjille tai kuntavaaleihin. Tämä on tottumuskysymys. Henriksson lisää, että puoluejohtajilla ja ministereillä olisi yhä aktiivinen roolinsa vaalikeskusteluissa ja aluevaalien tärkeyden korostamisessa. "Ajankohta ei optimaalinen" Maakuntavaalit käydään 23. tammikuuta. Näin ollen ennakkoäänestys käynnistyy jo pian loppiaisen jälkeen. Niin - aikaa ensimmäisiin maakuntavaaleihin on puolisen vuotta. Kirottu Koronavirusongelma sekoitti jo kuntaaalit, tuskin sentään maakuntavaaleja. Kohta ilmeisesti eri ryhmittymien ykkösvaltuutetut ja/tai kuntavaaleista pois jättäytyneet syöksyvät vaalikentille...

tiistai 13. heinäkuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - istuskellessamme päärakennuksen terassilla aamukahvilla ja ammulehden lukemisessa - totesimme, että tänään ei taida olla ihmeempää tekemistä. Ei aikaakaan kun vaimoni lähti kauppareissulle ja minä olin tynnyreitä täyttämässä kasteluvedellä ja pensassakset kädessä. Kyllä - vähän siistin orapihlaja-aitaa ja sahasin lisäksi vuoristomännystä hiukan pikkuoksia, että sopii sen ja orapihlaja-aidan välistä ruohonleikkurilla liikkumaan. Illalla haemme kesävieraamme rautatieasemalta.

maanantai 12. heinäkuuta 2021

Katuseurantaa työhuoneeni ikkunasta - kyllä...

Katuseurantaa työhuoneeni ikkunasta - kyllä... Olen seurannut Kainuunkadun liikennettä vuosikymmeniä. Mihinkäpä minä silmäni pistän muualle näppäimistön ja näyttöruudun lisäksi. Jäätyäni eläkkeelle lokakuussa 2008 Koulutuskuntayhtymä Lappiasta olen viettänyt aika paljon aikaa tässä kadun puoleisessa työhuoneessani tietokoneen ääressä. Tietokoneeni ja näyttöpäätteeni ovat muuttuneet moneen kertaan. Osittain ehkä turhaankin. Kovasti ovat muuttuneet myös näkymät katuliikenteestä. Todettakoon, että Kainuunkatu on osa Kemin ns. kevyen liikenteen väylää, joten siinä liikkuu vakiasukkaisen lisäksi monenlaista kulkijaa. Murheellisinta siinä on se, että monia ihmisiä on tottunut - tiettyyn aikaan/tietyllä tavalla - näkemään liikenteessä ja yhtäkkiä he ovat poissa. Hetken sitä mietiskelee tykönään, kyseleekin naapureiltaan, yleensä asia nopeasti selviää: Henkilö on vakavasti sairastunut ja/tai joutunut hoitolaitokseen ja/tai kuollut. Heistä ovat vain muistot, pääsääntöisesti mukavat muistot tallella. Toivottavasti tuttuja katunaapureita vielä näkee katuliikenteessä - pitkään. Niin ja toivottavasti postiauto tuo meille postia kadun varrella olevaan postilaatikkoomme - niin kuin aivan hetki sitten - pitkään... Niin yksi niistä "reikäpäistä" käytti taas katuamme kiihdytysajobaanana - auto vilahti ikkunan ohi, ilmeisesti tumman metallinsininen, äänekäs Golf tai jotain sinnepäin - käsittämätöntä ajoa. En viitsi lähteä tarkistamaan, minne kaveri ajeli. Ilmeisesti sama tyyppi, joka eri kulkuneuvoja kokeilee 40 km/h kadullamme...

Heinäkuun toinen täysi viikko käynnistyy - kyllä...

Heinäkuun toinen täysi viikko käynnistyy - kyllä... Perinteisten aamutoimien ohessa istuskelimme taas kerran päärakennuksen terassilla kahvittelemassa ja aamulehteä lukemassa. Pilvinen mutta kohtalaisen lämmin ilma, saisi hiukan sataa. Keskustelimme viime öisestä EM-jalkapallon loppuottelusta, jonka minä katselin loppuun saakka. Sen näki viime hetkellä jatkoajalla kentälle tulleiden englantilaispelaajien kehonkielestä, että tästä ei Englannin kannalta hyvää seuraa. Eikä seurannut. Raastavan tiukassa ja vastuullisessa tilanteessa kantti ei nuorilla miehillä pitänyt. Toki on heti todettava, että Italian maalivahti oli erinomainen. EM-jalkapallo tällä erää on nyt sitten siinä - hyvä niin... Nyt olisi hyvä ilma tehdä jonkin verran pihahommia, jatkaa siitä, mihin viime viikon helteillä jäätiin. Huomenna saamme kaksi kesävierasta junantuomana illalla - Anna ja Isla - Helsingistä muutamaksi päiväksi. Mukava juttu.