torstai 11. toukokuuta 2017

Trump koettelee häikäilemättä valtansa rajoja...


Hmmmmm - vai niin sano. Näyttää tosi pahelta Trumpin kannalta...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Trump koettelee häikäilemättä valtansa rajoja – FBI-johtajan potkut voivat koitua käänne­kohdaksi hänen asemalleen

FBI:n johtajan erottaminen tekee Venäjä-yhteyksien tutkimisesta entistä periaatteellisemman kysymyksen.


FBI:n johtajan James Comeyn erottamisesta voi tulla käännekohta presidentti Donald Trumpin ja kongressin republikaanien suhteissa.
MAAILMA Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin ympärillä on jo osin turtunut hänen yllättävään käyttäytymiseensä. Aiemmista presidenteistä poikkeava käytös kuuluu jo perusoletuksiin, eikä jonkin tosiasioista ilmeisen poikkeavan väitteen esittäminen aamun varhaisina tunteina Twit­terissä aiheuta enää suurta ihmetystä maan rajojen sisä- tai ulkopuolella.

Jo kampanjan aikana kävi ilmi, että suuri osa republikaanien johtoa suhtautuu Trumpiin hyvin epäillen. Kampanjan loppusuoralla ja presidenttikauden ensimmäisinä kuukausina mölyt on kuitenkin pidetty mahassa. Vaalivoitto ja sen suoma valta ovat kelvanneet.

Tiistaina Trump otti kuitenkin askeleen, joka voi osoittautua käännekohdaksi hänen asemalleen. Trump erotti liittovaltion keskusrikospoliisin FBI:n johtajan James ­Comeyn. 

Teko on sinänsä poikkeuksellinen, mutta vielä arveluttavammiksi potkut tekee se, että FBI on tutkimassa Trumpin kampanjan yhteyksiä Venäjään.

Yhdysvalloissa presidentin vallalla on melko tarkat lakiin piirretyt rajat. Koko maan poliittinen järjestelmä perustuu tiukkaan vallanjakoon eri valtioelinten kesken ja niiden välisiin kytkentöihin, joilla säädetään valtatasapainoa.

Tämän lisäksi presidentin vallalla on poliittiset rajat. Presidentti tarvitsee moniin toimiinsa kongressin tukea, eikä se ole automaattista, vaikka presidentin omalla puolueella olisi enemmistö.

Rajoja määrittelee myös kansan mielipide. Mitä useampi poliitikko joutuu pelkäämään kohtaloaan seuraavissa vaaleissa presidentin toimien herättämän reaktion takia, sitä enemmän se heijastuu kaikkeen päätöksen­tekoon.

Comeyn erottaminen voi hyvinkin mahtua presidentin juridisten oikeuksien piiriin. Tosin FBI:n johtaja on yli sadan vuoden aikana saanut potkut vain kerran eli vuonna 1993, ja silloinkin kyse oli poliisin rahojen ja lentokoneiden käyttämisestä yksityisiin tarkoituksiin.

Trump saa Comeyn potkut näyttämään omalta kannaltaan todella pahalta asialta. Vaikka yhteyksistä Venäjään on meneillään poliittisia selvityksiä, FBI on ainut ­asian kimpussa oleva viranomainen. Potkut esitteli oikeusministeri Jeff Sessions, joka joutui jo maaliskuussa jääväämään itsensä Venäjä-tutkimuksista, koska ei ollut kertonut ­senaatille kampanjan aikaisista yhteyksistään Venäjän suurlähettilääseen.

Potkuja yritettiin perustella muilla syillä, mutta Trump itse tulee maininneeksi ­erottamiskirjeessään tutkimukset. Näin hän rinnastuu ihmisten mielissä presidentti Richard Nixoniin, joka epätoivoisesti yritti nujertaa Watergate-tutkinnan.

Trumpin siirto tekee Venäjä-yhteyksien tutkinnasta entistä periaatteellisemman asian. Kyse ei ole vain ulkopuolisten vaikutusyritysten ja riippuvuuksien selvittämisestä vaan Yhdysvaltojen oikeusvaltion perustasta. Venäläisten toimijoiden rooli Trumpin kampanjassa on jo ihmetyttänyt monia republikaaneja, mutta pyrkimys estää viranomaistutkinta ylittänee entistä useammalla sietorajan.

Paine riippumattoman Venäjä-selvityksen tekoon lisääntyy, ja samalla kasvaa myös jännite erityisesti vaikutusvaltaisten republikaanisenaattoreiden ja Trumpin välillä. Presidentti on riippuvainen senaatista sekä ulkopolitiikassa että nimityksissä, ja republikaaneilla on siellä vain niukka enemmistö. Jos myös yleinen mielipide muuttuu Trumpille kielteisemmäksi, senaattoreiden halu kääntyä Trumpia vastaan kasvaa.

Trump FBI-johtajan potkuista: "Hän ei tehnyt työtään hyvin"

Seuramatka vs. lautakuntamatka...

Olen tähänastisen elämäni aikana tehnyt muutaman seuramatkan. Ensimmäiselle matkalle lähtiessäni tiedustelin, saanko nimiluettelon matkalle lähtijöistä. Silloin minulle kerrottiin, että se ei ole mahdollista. En lähtenyt tivaamaan mihin lakiin, asetukseen, säädökseen, ohjeistukseen em. tyyppinen käytäntö perustui. En tiedä on nykyisin samantyyppinen käytäntö.
Olen ollut vuodesta 2000 alkaen mukana kunnallisvaaleissa, vuodesta 2017 alkaen kuntavaaleissa. Tähän asti en ole mietiskellyt eri lautakuntien koostumusta, joihin minut on nimetty.
Hetki sitten - koivupökäleitä halkomakoneella klapeiksi halkoessani - kävi mielessä, onko kuntavaaleissa mukana olleilla mahdollisuus saada etukäteen selville, ketä lautakuntiin ollaan esittämässä... 

Suomalaisten on enää vaikea mennä nukkumaan rauhassa – sekä Trump että Putin ovat arvaamattomia...

Eurooppa ei ole entisellään vuoden 2014 jälkeen. USA ei ole entisensä alkuvuovuoden 2017 jälkeen.
Itse en aio yöuniani menettää, mutta aidosti huolestunut olen meneillään olevasta kehityssuunnasta, arvaamattomuudesta...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Pääkirjoitus    |   Kolumni

Suomalaisten on enää vaikea mennä nukkumaan rauhassa – sekä Trump että Putin ovat arvaamattomia

Trump palautti pelot Yhdysvaltojen linjasta antamalla potkut FBI:n johtajalle. Venäjä jatkaa Putinin kurssilla, mutta Euroopan uusi käänne antaa toivoa paremmasta.

NÄKÖPIIRISSÄ ei ole pa­luuta aikaan, jolloin ­Euroopassa saattoi mennä illalla nukkumaan varmana, että aamulla herätessä Yhdysvalloissa asiat olisivat jokseenkin ennallaan.

Arvaamattomuus ei hälvene, kun kääntää katseensa itään. Venäjä ei yllätä yhtä usein kuin Yhdysvallat on viime aikoina tehnyt, mutta maan epävakaus on syvempää ja yllätykset vastaavasti vakavampia.

Näiden kahden epävarmuuden välissä Suomen kaltainen pienehkö eurooppalainen länsimaa joutuu sinnittelemään pitääkseen oman sijaintinsa poliittisella kartalla selvänä sekä itselleen että muille.

Tällä viikolla Suomessa on esitetty näkemyksiä, joiden mukaan presidentin ja eduskunnan välillä on tai sitten ei ole erimielisyyttä turvallisuuspolitiikasta. Julkisissa linjauksissa on ollut eroja, mutta se ei ole oleellisinta. Tärkeintä on yhteinen ja ajantasainen käsitys turvallisuuspoliittisesta ympäristöstä.

Yhteinen tilannearvio löytyy turvallisuuspolitiikan ja puolustuksen tuoreista selonteoista, mutta arvio on jo muutamassa kuukaudessa osin vanhentunut. Tilanne Euroopan ympärillä on monimutkaistunut entisestään samalla kun asetelmat läntisen Euroopan sisällä ovat jonkin verran selkiintyneet.

EUROOPASSA ei keskiviikkoaamuna välttämättä heti hahmottunut, mitä kaikkea voi seurata presidentti ­Donald Trumpin päätöksestä erottaa liittovaltion poliisin FBI:n johtaja James Comey.

Seuraukset ulottuvat Yhdysvaltojen sisäpolitiikan ohella ulkopolitiikkaan monella eri tasolla.

Yksinkertainenkin tapahtuma­kuvaus on hämmentävä.

Trump erotti kampanjansa Venäjä-yhteyksiä tutkineen korkeimman liittovaltion poliisiviranomaisen. Eroa esitti Venäjä-tutkimuksesta pakon edessä itsensä jäävännyt oikeusministeri Jeff Sessions.

Trump ei selvästi piitannut siitä, että eroilmoituksen virallinen perustelu, eli Comeyn toiminta Hillary Clintonin sähköpostien tutkinnassa, oli täysin epäuskottava.

Kyseessä on eräänlainen ydinase­tason valhe, joka lamaannuttaa ja mykistää vastustajat häpeämättömällä röyhkeydellään.

Tällaisten keinojen käytöllä on kuitenkin kova hinta.

ENSIMMÄINEN uhri on helmikuusta lähtien asteittain vahvistunut usko Yhdysvaltojen ulkopolitiikan jatkuvuuteen Trumpista huolimatta.

Vaparesidentti Mike Pence, puolustusministeri James Mattis. ulkoministeri Rex Tillerson ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja H.R. McMaster ovat vakuuttava joukkue Yhdysvaltojen kansainvälisten velvoitteiden takuumiehinä.

Kaikki Trumpin ulkopolitiikan avainhenkilöt Penceä lukuun ottamatta ovat kuitenkin vielä alttiimpia pikapotkuille kuin Comey oli.

Jatkuvuudelle ei oikeasti ole takeita, koska kaikki riippuu Trumpin toiminnasta.

VASTAPAINO Trumpin arvaamattomuudelle on ollut, että Yhdysvalloilla, toisin kuin Venäjällä, on vahvat instituutiot. Kongressi ja oikeuslaitos asettavat rajoja presidentin toiminnalle sekä liittovaltion että osavaltioiden tasolla. Virkamieskunta on yleisesti pätevää

Comeyn erottaminen jatkaa ­instituutioiden uskottavuuden heikentämistä Trumpin kaudella.

Yhdysvalloissa on meneillään useiden hallinnonalojen alasajo, kun hallitus jättää harkiten tai muuten vain lukuisia keskeisiä poliittisia virkoja täyttämättä.

Euroopalle on ongelma, että Yhdysvalloissa Trump ja Venäjällä presidentti Vladimir Putin ovat arvaamattomia ja heikentävät maidensa instituutioita.

Lisäksi molemmat suhtautuvat epäluuloisesti liittokuntiin ja suosivat kahdenkeskisiä suhteita, joissa he voivat sanella ehtoja.

HIEMAN yllättäen kehitys yhden­tyneessä Euroopassa on kuitenkin kääntynyt toiseen suuntaan.

Nationalistit häviävät vaaleissa. Britannian erotessa EU:sta jäljelle jäävät 27 jäsenmaata pystyvät tekemään yhteisiä päätöksiä.

Tilanne olisi synkkä, jos läntinen Eurooppa olisi eksynyt Putinin ja Trumpin edustaman nationalismin tielle. Silloin ei olisi minne kääntyä.

Nyt idän ja lännen arvaamattomuudesta huolimatta Suomi ja muut länsimaat voivat vahvistaa yhteisiä instituutioita. Niihin kuuluvat EU:n ja Naton lisäksi YK-järjestelmä.

Vahvat yhteiset instituutiot ovat paras tuki Yhdysvaltojen pitämiselle mukana yhteistyössä, ja myös yhteyksien ylläpitämiselle Venäjään.

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Ihmiselämän hauraus...

Niin kuin viime viikolla kirjoitin, olen seurannut noin kaksi ja puoli vuotta aivoinfarktin saaneen ihmisen, veljeni elämää. Ongelmat liittyvät lähinnä muistin heikkenemiseen, pahinta on lähimuisti...
Tähän ajanjaksoon liittyy ns. monisairaan henkilön hyvin erilaisia elämänvaiheita. Varsinkin viime aikoina olemme joutuneet aistimaan henkilön kiistattoman taantumisen, mikä merkitsee aivan ehdottomasti palvelutarpeen pikaista uudelleenarviointia. Se tehdäänkin ensi viikolla - hyvä niin...
______________________

Tänään keskiviikkona 10.05.2017 klo 09.30-11.00 palvelutarpeen arviointi tehtiin Kemin kaupungin sosiaalitoimiston virkailijan toimesta - erittäin ammattitaitoisesti.
Siinä käytiin avoimesti läpi asiakkaan tarpeet huomioiden myös lähiomaisten elämään liittyvät asiakokonaisuudet. Ymmärtääkseni siirryimme veljeni osalta aivan uudelle palvelutasolle - hyvä niin...

Presidentti Trump erotti FBI:n johtajan yllättäen kesken toimikauden...

Hmmmmm - vai niin - mielenkiintoista, tosi mielenkiintoista...


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Presidentti Trump erotti FBI:n johtajan yllättäen kesken toimikauden

Oikeusministeriön mukaan potkujen syy on tapa, jolla FBI:n johtaja James Comey hoiti tutkintaa Hillary Clintonin sähköposteista. Demokraattien mukaan todellinen syy on Trumpin kampanjaan kohdistuva Venäjä-tutkinta.
Ulkomaat
FBI:n johtaja James Comey Senaatin lakivaliokunnan kuultavana 3. toukokuuta 2017.
FBI:n johtaja James Comey Senaatin lakivaliokunnan kuultavana 3. toukokuuta 2017.Shawn Thew / EPA
Presidentti Donald Trump on erottanut FBI:n johtajan James Comeyn. Erottaminen on herättänyt Yhdysvalloissa tyrmistystä, FBI tutkii parhaillaan Trumpin presidenttikampanjan ja Venäjän mahdollisia kytköksiä.
Syynä erottamiselle ovat Comeyn virheet entisen ulkoministerin Hillary Clintonin sähköpostitutkinnassa, kertoo sanomalehti The New York Times(siirryt toiseen palveluun). Marraskuun 2016 presidentinvaaleja varjosti tutkinta siitä, että Clinton oli käyttänyt ulkoministerinä yksityistä sähköpostiaan.
Apulaisoikeusministeri Rod Rosensteinin mukaan (siirryt toiseen palveluun)Comey teki väärin, kun hän ilmoitti heinäkuussa 2016 julkisesti, että Clintoniin liittyvä tutkinta on päättynyt, eikä häntä vastaan nosteta syytteitä.
Rosensteinin mukaan Comeylla ei ollut oikeutta tehdä julkisesti tällaista ilmoitusta, vaan se olisi kuulunut silloiselle oikeusministerille Loretta Lynchille. Eron syitä perustelevassa Rosensteinin kirjeessä sanotaan, että Comeyn olisi pitänyt ilmoittaa korkeintaan, että FBI on päättänyt oman tutkintansa ja siirtää asian yleiselle syyttäjälle,.
Comeyn kaatuminen Clintonin sähköpostijupakkaan on yllättävää, sillä demokraatit ovat syyttäneet, että Trump hyötyi Comeyn toiminnasta tutkinnan aikana. Comey ilmoitti vain yksitoista päivää ennen marraskuun presidentinvaaleja, että FBI aloittaa uudelleen tutkinnan Clintonin sähköpostien käytöstä.
Vaalien voittajaksi noussut Trump ylisti silloin Comeyn toimintaa.

Demokraattien mukaan potkujen syynä Venäjä-tutkinta

Demokraatit ovat arvostelleet erottamista rajusti. He ovat epäilleet erottamisen todelliseksi syyksi Venäjä-tutkintaa.
Sanomalehti The Washington Postin mukaan(siirryt toiseen palveluun) demokraatit ovat huolissaan, että Comeyn erottaminen voi vaikeuttaa tutkimuksia Venäjän ja Trumpin kampanjan väitetyistä yhteyksistä.
Trump ei itse kommentoinut Comeyn potkujen yhteyttä Clintonin sähköpostijupakkaan. Trumpin mukaan Comey ei ole pitkään aikaan johtanut tehokkaasti FBI:ta.
– Olennaista on, että löydämme uuden johtajan FBI:lle, jotta voimme palauttaa kansalaisten uskon ja luottamuksen tärkeään lainvalvontaan, Trump perusteli erottamispäätöstä Valkoisen talon julkistamassa tiedotteessa.

BBC: Comey luuli potkujaan ensin vitsiksi

Potkut tulivat täytenä (siirryt toiseen palveluun)yllätyksenä Yhdysvalloissa. Comey sai kuulla, kun hän oli puhumassa FBI:n työntekijöille Los Angelesiss.
Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan (siirryt toiseen palveluun)Comeylle oli annettu kesken puheen lappu, jossa hänelle kerrottiin erottamisesta. Toisten tietojen mukaan hän kuuli erottamisestaan televisiosta.
BBC:n mukaan Comey oli luullut potkuja ensin vitsiksi.
Edellinen presidentti Barack Obama nimitti Comeyn, 56, FBI:n johtoon vuonna 2013. Hänen toimikautensa oli tarkoitus kestää kymmenen vuotta.
Apulaisoikeusministeri Andrew McCabe on nimetty hoitamaan FBI:n johtajan tehtäviä väliaikaisesti. Valkoisen talon mukaan seuraajan etsintä aloitetaan välittömästi.
Lähde: Yle, Reuters, STT
Lisätty klo 06.35 Juttua päivitetty kauttaaltaan

tiistai 9. toukokuuta 2017

Tornioon ensi kesänä luxusristeilyalus - Arto Ponkala tuo Lady Carin Porvoosta Perämerelle...

Perämeren pohjukkaan tulee uusia aluksia - hyvä niin...

Suora nettilainaus Lapin Kansasta hiukan tuunattuna:

Tornioon ensi kesänä luxusristeilyalus - Arto Ponkala tuo Lady Carin Porvoosta Perämerelle

Jäiden lähtemistä pitää vielä odotella ennen risteilykesän aloittamista.

Jussi Saarela
Tornioon saapuu piakkoin Lady Carin -alus, joka aloittaa tilausristeilyt Torniosta käsin kesällä. Torniolainen yrittäjä Arto Ponkala on ostanut sen porvoolaiselta yrittäjältä NSO-varustamonsa nimiin. Hän kuljettaa sitä parhaillaan miehistönsä kanssa Tornioon meriteitse.
Maanantaina kippari Ponkala ja miehistö olivat tulossa Uudenkaupungin kohdilla merellä kotisatamaa kohti. Jäiden lähtemistä pitää odottaa vielä, jotta aluksella pääsee Perämeren pohjukkaan. Alus ja kippari jäävät matkalla joksikin aika laituriin Kokkolassa.
–Perillä Perämerellä olemme varmaan 2-3 viikon päästä, Ponkala kertoo.
Uusi alus parantaa paikallisten ihmisten sekä turistien mahdollisuuksia päästä merelle.
–Teemme luxusristeilyjä. Tällä aluksella käynnistämme Torniojokisuun ja Perämeren pohjukan merellisen matkailun.
Kun jäät lähtevät, risteilyt alkavat kotisatamasta Puotikarista sekä Torandasta ja Tornion keskustan satamista. Risteilyt suuntautuvat asiakkaiden haluamiin paikkoihin Perämeren pohjukassa.
Lady Carin on 16,5 metriä pitkä ja 5,1 metriä leveä. Sen syväys on 1,3 metriä. Vuonna 1997 valmistunut alus liikkuu kahden 400-hevosvoimaisen dieselmoottorin voimalla.