PUOLUEIDEN jako
oikeistoon ja vasemmistoon sai alkunsa Ranskan suuresta vallankumouksesta 1789–1799. Se on kestänyt yli 200 vuotta. Nyt sen aika alkaa olla auttamattomasti ohi, ainakin Suomen kaltaisissa kehittyneissä yhteiskunnissa.
Suhde sosialismiin tai sen aatteelliseen perintöön jakoi kylmän sodan päättymiseen asti puolueita oikeistoon ja vasemmistoon. Enää siitä ei ole jaon pohjaksi. Yksikään vakavasti otettava puolue ei tavoittele talouden sosialisointia, kaikki ovat sitoutuneet markkinatalouteen ja demokratiaan.
Perinteistä työväenluokkaa ei Suomessa enää juuri ole – ainakaan itsestään tietoisena toimijana. Luokkataistelusta on puhunut tuskin kukaan kymmeniin vuosiin. Palkansaajat on terminäkin korvannut työväenluokan.
Palkansaajat eivät ole enää yksin vasemmiston reviiriä, vaan heidän suosiostaan kilpailevat kaikki merkittävät puolueet. Puolueita ei yleensäkään voi enää ryhmittää sen mukaan, minkä väestöryhmän etuja ne ajavat. Paljon pätevämpi peruste ryhmittää puolueet nykymaailmassa on se, mitä arvoja ne edustavat.
JO vilkaisu maailmalle riittää kertomaan, kuinka käyttökelvoton perinteinen jako on. Pitäisikö Venäjän presidentin Vladimir Putinin tai Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin politiikkaa pitää oikeistolaisena vai vasemmistolaisena?
Putinia ja Trumpia tukevat oikeistopopulistit ja äärioikeistolaiset. Etenkin Putin saa tukea myös niiltä vasemmistolaisilta, joiden kello pysähtyi ikuisiksi ajoiksi 25.12.1991, kun Neuvostoliitto lakkasi olemasta.
Koko Venäjän talous toimii valtiollisten tai valtion ohjaamien suuryritysten varassa. Trump lupaa käyttää miljardeja infrastruktuurin rakentamiseen, kannattamattomien tehtaiden ja kaivosten uudelleen avaamiseen – ja samaan aikaan aikoo vähentää miljardeja liittovaltion tuloja leikkaamalla yritysten ja rikkaiden veroja. Trump aikoo velkaelvyttää enemmän kuin kukaan koskaan.
VASEMMISTON talousajattelu on nojannut valtion vahvaan rooliin. Elvytys on ollut vasemman laidan vasemmistolaisille melkeinpä ainoa talouspoliittinen resepti. Se on kieltämättä joskus paikallaan. Mutta ei se ihmelääke ole – eikä enempää vasemmistolaista kuin oikeistolaistakaan talouspolitiikkaa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa oikeistolaiset presidentit ovat usein elvyttäneet ja vasemmistolaiset presidentit maksaneet usein elvytyksen laskut, kuten budjettialijäämän ja valtionvelan.
Putinin politiikka on venäläinen cocktail nationalismia, imperialismia, konservatismia ja autoritarismia. Trumpin politiikka taas on amerikkalainen cocktail oikeistopopulismia, nationalismia, petosta, konservatismia ja autoritarismia.
Kummankin politiikka on syvästi vasemmiston arvojen vastaista, mutta myös niiden arvojen vastaista, jotka ovat tärkeitä liberaalille oikeistolle.
TIETENKIN myös perinteiselle vasemmisto–oikeisto-jaolle löytyy yhä perusteita. Ne liittyvät muun muassa ihmiskäsitykseen, käsitykseen markkinavoimien roolista ja julkisen vallan vastuusta yhteiskunnan peruspalveluista. Nämä erot eivät ole kuitenkaan enää yhtä olennaisia kuin uudet erottavat ja yhdistävät tekijät.
Ranskan suuri vallankumous tuotti myös tasa-arvon, yksilönvapaudet, demokratian, ihmisoikeudet ja oikeusvaltion. Elinkelpoisen ympäristön merkitystä ei vielä tuolloin ymmärretty. Näistä asioista käydään juuri nyt ankarinta taistelua, ja ne pitäisikin ottaa uuden puolueryhmityksen perustaksi.
Jakolinja näissä asioissa ei tosin kulje niinkään nykyisten puolueiden välillä kuin niiden sisällä. Puolueetkin pitäisi siten koota uudelta pohjalta. Se tuskin tapahtuu aivan heti.
Karkean käsityksen siitä, missä kulkisi uusi jakolinja, saa katsomalla puolueiden suhtautumista Putiniin ja Trumpiin. Ne jotka tukevat heidän politiikkaansa, kuuluvat yhdelle puolen barrikadia, ja ne jotka vastustavat, kuuluvat toiselle puolen – riippumatta siitä, pitävätkö he itse itseään oikeistolaisina vai vasemmistolaisina.
- KolumnitSeuraa
- Yrjö Raution kolumnitSeuraa
