keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Eurooppalaisjohtajat varoittavat Trumpia Putinista...

Maailma saa tottua median osalta jatkuvaan Trump-Putin, Putin-Trump-asetelmaan. Varmaan se muutamassa kuukaudessa hiukan rauhoittuu.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Eurooppalaisjohtajat varoittavat Trumpia Putinista

17 eurooppalaista valtiojohtajaa kirjoittaa Vladimir Putinista erittäin kovin sanoin.
Vladimir Putin


17 eurooppalaista nykyistä ja entistä valtiojohtajaa on lähettänyt avoimen kirjeen Yhdysvaltain tulevalle presidentille Donald Trumpille. Kirjeessään valtiojohtajat varoittavat Trumpia tekemästä myönnytyksiä Venäjälle ja sen johtajalle Vladimir Putinille.
Kirjeestä uutisoi The Washington Post(siirryt toiseen palveluun).
Valtiojohtajien mukaan Venäjää vastaan suunnattujen pakotteiden lopettaminen ja Ukrainan jaon hyväksyminen aiheuttaisi epävakautta Itä-Euroopan maissa ja ja antaisi pontta äärimielisille, oligarkkisille ja länsivastaisille aineksille näissä maissa.
Myönnytykset myös heikentäisivät luottamusta Yhdysvaltoihin ja sääntöihin perustuvaan maailmanjärjestykseen, johon länsimaiden turvallisuus perustuu, valtiojohtajat sanovat.
He painottavat, ettei Venäjä ole Yhdysvaltain liittolainen, eikä luotettava kansainvälinen neuvottelukumppani.
– Putinin aikana Venäjän militarismi, sodat, uhkaukset, rikotut sopimukset ja väärät lupaukset ovat tehneet Euroopasta vaarallisemman paikan, he kirjoittavat.
– Sopimus Putinin kanssa ei toisi rauhaa. Päinvastoin, se tekisi sodan entistä todennäköisemmäksi. Putin näkee myönnytykset heikkouden merkkeinä, he jatkavat.
Valtiojohtajien toivomus on, ettei Yhdysvallat luopuisi länsimaiden puolustusyhteistyöstä, sillä yhtenäisenä länsi kykenee vastaamaan Venäjän asettamiin haasteisiin.
Kirjeen ovat allekirjoittaneet mm. Bulgarian presidentti Rosen Plevneliev, Viron ja Latvian entiset presidentit Toomas Hendrik Ilves ja Vaira Vike-Freiberga sekä Ruotsin entinen pääministeri Carl Bildt.

Suomalaisia ei ole allekirjoittajien joukossa.

Keminmaan keskusta aikoo erottaa Paavo Väyrysen paikallisyhdistyksen...

Hmmmmm - vai niin...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattuna:

Keminmaan keskusta aikoo erottaa Paavo Väyrysen paikallisyhdistyksen


Henripekka Kallio
Paavo Väyrysen pitkä tie keskustapuolueessa näyttää lähestyvän loppuaan. Keskustan Keminmaan kunnallisjärjestö aikoo sulkea Väyrysen johtaman piskuisen paikallisyhdistyksen toimintansa ulkopuolelle.
– Mehän emme voi erottaa yhdistystä keskustapuolueesta, vaan vain omasta kunnallisjärjestöstämme. Hoidamme oman kentän ja puolueesta erottaminen on sitten oma prosessinsa, Keskustan Keminmaan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Tuula Eilittä sanoo.
Kunnallisjärjestön johtokunta kokoontui maanantaina ja katsoi, että Väyrynen on eronnut keskustasta sillä hetkellä, kun hän joulukuussa vei uuden kansalaispuolueensa puoluerekisteriin. 
Väyrynen itse katsoi tiistaina lähettämässään tiedotteessa, ettei kunnallisjärjestön tulkinta tilanteesta ole puolueen sääntöjen mukainen.
Väyrynen on takertunut keskustaan perustamansa ja johtamansa Keminmaan keskustaseura -nimisen paikallisyhdistyksen kautta. Se ei ole osoittanut mitään merkkejä siitä, että erottaisi Väyrysen.
Väyrysen yhdistyksen erottaminen kunnallisjärjestöstä tulee Eilitän mukaan alistaa kunnallisjärjestön yleiselle kokoukselle. Yleinen kokous järjestetään lähiviikkoina, sillä se vahvistaa keskustan Keminmaan kuntavaaliehdokkaat.
– En tiedä ehtiikö asia vielä siihen kokoukseen, sillä erottaminen on pitempi prosessi, jossa pitää esimerkiksi olla kuulemistilaisuus, Eilittä kertoo.
Kunnallisjärjestön on myös pyydettävä erottamisesta lausunto keskustan Peräpohjolan piiriltä.
– Lähtökohta lausunnossa on puolueen sääntöjen tulkinta, että toimitaan yhdistyslain mukaisesti, kuvailee piirin puheenjohtaja Pekka Pelttari.
Kovin paljon tulkittavaa säännöissä ei pitäisi olla, sillä keskustan sääntöjen mukaan jäsenet eivät voi kuulua keskustan lisäksi muihin puolueisiin, ja Väyrynen kuuluu nyt kahteen puoluerekisterissä olevaan puolueeseen.
Eilitällä ja Pelttarilla ei ole tietoa siitä, ketä Väyrysen pieneen paikallisyhdistykseen kuuluu.
Kun yhdistys on erotettu kunnallisjärjestön ja piirin toiminnasta, se voidaan erottaa keskustapuolueesta puoluevaltuuston päätöksellä puoluehallituksen esityksestä.
Keskustapuolueen johtajisto on esiintynyt sopuisasti Väyrystä kohtaan tämän uudesta puoluehankkeesta huolimatta. Viime kädessä puolueen kerma joutuu siis kuitenkin esittämään Väyrysen erottamista – tai hyväksymään sääntöjen rikkomisen.
Eilitän mukaan Väyrysellä ei ole enää asiaa keskustan kuntavaaliehdokkaaksi keskustan nimissä. Väyrynen voisi sen sijaan jatkaa keskustan listoilla sitoutumattomana ehdokkaana.
Väyrynen totesi itse tiedotteessaan, että hänen mahdollisesta kuntavaaliehdokkuudestaan ” on vielä tarpeen keskustella ”, koska keskustan listoilla on ollut myös puolueeseen kuulumattomia ehdokkaita.
Juttua on muokattu klo 16.40: Lisätty Väyrysen tiedotteen tiedot.

Lumilinna valmiina talvikauteen

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan - hieno juttu!

Suora nettlainaus Louneis-Lapista hiukan tuunattuna:
LOUNAIS-LAPPI

Lumilinna valmiina talvikauteen

Avajaisia vietetään 21. tammikuuta.

TUNTEMATON
Lumilinna valmiina talvikauteen
Tältä näyttää uusi Lumilinna. Oikealla uudet lasihuvilat. Etualalla huoltorakennus.
Tiina Nousiainen
Lumilinna-alueella on matkailutoiminta käynnistynyt vilkkaasti, sillä joulukuussa valmistuneet, pääosin lasista rakennetut, merenrantahuvilat ovat vastaanottaneet matkailijoita jo useamman viikon ajan.
Alueella sijaitsevat Linnan Rantamaja ja kota ovat olleet käytössä jo viime talvena ja matkailijoita ympärivuotisesti palveleva palvelurakennus avattiin majoittuville asiakkaille viime viikolla.
Palvelurakennus toimii lasihuviloiden asiakkaiden aamiais- ja oleskelutilana sekä palvelee Lumilinnan avattua Lumihotellin asiakkaita ja linnan päiväkävijöitä aukioloaikojen puitteissa.
Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen on tyytyväinen, että kaupunkilaiset ovat innostuneita näkemään uuden Lumilinna-alueen, mutta toivoo, että paikalliset asukkaat malttaisivat odottaa, jotta Lumilinnan rakentamistyöt pääsevät etenemään suunnitelman mukaan ja huviloiden vieraat voivat nauttia olostaan rauhassa.
– Ja jotta säilytämme puhtaanvalkoisen Lumilinna-alueen, lemmikit eivät ole alueella sallittuja. Odotamme innolla sitä hetkeä, kun saamme esitellä uuden Lumilinnan uudella paikalla kaikille vieraille, Koutonen toteaa.
Lumilinnan ovet avautuvat tänä vuonna yleisölle 21.1.2017 kello 18. Linna rakentuu parhaillaan uudelle paikalleen Kemin Mansikkanokalle ja linnan on suunniteltu olevan avoinna 9. huhtikuuta asti.
Lumilinna on rakennettu Kemiin jo vuodesta 1996 lähtien, vuosittain vaihtuvan teeman mukaan. Tämän vuoden teemana on Suomi 100 eli matkakohde on osa Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuoden ohjelmaa.
Kemin Matkailu Oy:n tiedottaja Noora Barria kertoo, että Suomi100-teema näkyy lumisten muurien sisällä muun muassa lumi-ja jääveistoksissa, Lumiravintolan tuotteissa ja linnan äänimaailmassa.
– Linnalla kokonaisuus on aina loppuun asti hiottu ja jokaisella linnalla on oma tarinansa. Tänä vuonna jo Lumilinnan avajaisissa haluamme kävijöille esitellä linnan kokonaisuutena ja kertoa sen tarinan. Avajaisiltana linnan eri osissa oppaat ovat esittelemässä linnaa, Kemi Seitsikko virittää Lumiravintolan kansaa juhlatunnelmaan ja vierailijoiden Lumilinna-käynti huipentuu näyttävään ilotulitukseen, Barria lupaa.

Kemin Lumilinna

Kemin Lumilinna on täysin merivedestä rakennettu upea nähtävyys, joka koostuu ravintolasta, hotellista, kappelista ja muun muassa lumi- ja jääliukumäistä.
Linnan rakentamiseen tarvitaan noin 26 000 kuutiota lunta ja rakentaminen tapahtuu joulu-tammikuun aikana. LumiLinnan rakentaminen edustaa taitavaa suomalaista lumi- ja jäärakentamista.
Tämän vuonna rakennettavan Lumilinnan teemana on Suomi 100.
Lumilinna rakentuu Kemiin nyt 22.kerran.

tiistai 10. tammikuuta 2017

Moskova kiisti Yhdysvaltojen vaalihakkeroinnin...




Mitäpä muutakaan rysän päältä kiinni jäätyään voi tehdä. Todettakoon, että tänään Saksan tiedustelupalvelu ilmoitti, että venäläiset hakkerit ovat häirinneet Saksan tietoliikennettä. Lisäksi valeuutisten määrä on räjähdysmäisesti lisääntynyt.

Suora nettilainaus Helsingin Sanoista hiukan tuunattuna:

Moskova kiisti Yhdysvaltojen vaalihakkeroinnin ja Wikileaksin Assange kiisti olevansa Venäjän puolella

Wikileaksin perustaja Julian Assange kiisti olevansa Venäjän puolella. Putinin tiedottaja puhui noitavainosta.






VENÄJÄ kiisti maanantaina jyrkästi väitteet, joiden mukaan maa olisi vaikuttanut Yhdysvaltain presidentinvaaleihin tietomurroilla.

Yhdysvaltain tiedusteluviran­omaisten perjantaina julkaiseman raportin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi kyberkampanjan republikaanien Donald Trumpin hyväksi. Viranomaiset uskovat Venäjän välittäneen demokraattipuolueelta varastettuja tiedostoja eteenpäin vuotosivusto Wikileaksille.

Trump voitti vaaleissa demokraattien Hillary Clintonin.

PUTININ tiedottaja Dmitri Peskov kuvaili maanantaina tiedotustilaisuudessa väitteitä ”poliittiseksi noitavainoksi”.

”Nämä ovat perusteettomia syytöksiä, joilla ei ole mitään totuuspohjaa.”

Samalla Peskov tölväisi CIA:n ja FBI:n ammattitaitoa.

”[Raportit] on tehty amatöörimäisellä, tunteenomaisella tavalla, jota tuskin voi sanoa maailmanluokan tiedustelupalvelujen työksi.”

Vuotosivusto Wikileaksin perustaja Julian Assange sanoi maanantaina, että Yhdysvaltain tiedusteluraportti oli ”häpeällinen” ja ”poliittinen”. Assangen mukaan raportissa ei esitetty mitään todisteita.

Wikileaks julkaisi vaalien alla vuodettuja Clintonin sähköpostiviestejä. Assange kiisti Wiki­leaksin olevan Venäjän tai minkään valtion käskyläinen.

Hänen mukaansa myös Wikileaks uskoi ennen vaaleja mielipidetiedusteluja, joiden mukaan Clinton voittaa vaalit suurella todennäköisyydellä. Siksi se keskittyi paljastuksiin Clintonista, siis oletetusta tulevasta presidentistä.

”Wikileaks keskittyy hallituksiin”, Assange perusteli.

ECUADORIN Lontoon-suurlähetystössä hyväksikäyttöepäilyjä jo viidettä vuotta piilotteleva Assange vastaili yleisön kysymyksiin Periscope-ohjelman kautta.

Assange syytti väistyvää Yhdysvaltain presidenttiä Barack Obamaa toimittajien ja tietovuotajien kimppuun käymisestä ja lupasi 20 000 dollarin palkkion Obaman hallinnosta tärkeitä tietoja vuotaville.

Hän sanoi, että myös Trump todennäköisesti hyökkää vuotajia vastaan. ”Viime vuonna Trump vaati kuolemantuomiota Chelsea Manningille.”

Irakissa sotilaana palvellut Chelsea (tuolloin Bradley) Manning oli lähteenä Wikileaksin suurimmassa tietomurrossa vuonna 2010.

A-Katsastuksessa Kemin Karjalahdella...

Olen aikaisemmin kirjoittanut, että meillä on ollut pitkään kesäauto ja talviauto. Kaksi vanhaa, luotettavaa palvelijaa:

Kesäautomme VW Doppel TD vm. 1989 LLA-175, jolla on ajettu noin 305.000 km. Se on ollut taas koko viime kesän liikenteessä, poistettu liikenteestä ja parkkeerattu talviteloille päärakennuksemme päätyyn.
Se on toistaiseksi ainoa auto, joka on meille uutena ostettu. Se on osoittautunut erinomaiseksi hyötykäyttöautoksi. Se ei ole koskaan jättänyt välille - ainakaan toistaiseksi.

Sillä ajaminen tällä hetkellä on ”lähes ilmaista”. Mahdollisesti museokatsastamme kyseisen auton aikanaan, kunhan se täyttää 30 vuotta. Emme ilmeisesti raski luopua siitä...

Talviautomme eli Land Rover Freelander vm. 2000 JER-15, jolla on ajettu noin 145.000 km. Olemme autolle toinen omistaja. Olemme olleet tyytyväisiä maastoautoomme. Kuluvia osia siihen on vähin joutunut vaihdattamaan niin kuin kaikkiin iäkkäisiin autoihin...
Se on ollut lähes koko kesän pois liikenteestä, parkkeerattuna päärakennuksemme päädyssä. 
Se on ollut käytännössä myynnissä. Toistaiseksi siitä ei ole kukaan aidosti ollut kiinnostunut. Siitä on ilmoitus tori.fi - sivulla. Ilmeisesti emme ota sitä tänä talvena talvikäyttöön, sillä...  

Haltuumme on monien mielenkiintoisten vaiheiden jälkeen joutunut > ostettu uusi käytetty auto. 

Mercedes-Bentz E 200 vm. 1998 AIP-165, jolla on ajettu ainoastaan noin 136.000 km. Olemme kyseiselle autolle kolmas omistaja.
Siisti, hyvin pidetty ja huollettu käyttöauto varustettuna kaksilla renkailla sekä vetokoukulla, siinä on todennäköisesti autoa meidän ajoihin pitkäksi aikaa, mikäli siihen totumme ja tykästymme.
______________________________________________________________________

Olemme vuoden aikana ajelleet sillä vaivaiset 2.000 km.

Edellä mainittu Mersu on tänään tiistaina 10.01.2017 klo 13 jälkeen katsastettu A-Katsastuksessa Kemin Karjalahdella. Varasin netin kautta eilen katsastusajan - edullisesti.
Oli mukava rupatella katsastuksen ohessa tutun katsastusasiantuntijan kanssa. Kerroin hänelle, että olemme kolmen auton loukussa, joista kaksi on tällä hetkellä päärakennuksemme päädyssä lumihangessa.

Hän totesi, että heidän perheensä on oikeastaan neljän auton loukussa. Keskustelimme käytettyjen autojen hinnoista, jotka totesimme olevan järjettömät. Vuosimallilla on aivan liian suuri merkitys hinnoittelussa - tietty...

Kertoessani, että tavoitteemme on aidosti vähäntää automäärä, hän totesi, että älkää tätä Mersua hävittäkö.




Tälläinen yritys on Sipilän lobbaama Chempolis...

Aikanaan työssä ollessani lievästi sanottuna ihailin oululaisen diplomi-insinöörin Esa Rousun rohkeita prosessisuunnitelmia hänen käynnistäessä Chempolis-hankettaan.
Jossain vaiheessa olin kuuntelemassa hänen esitelmäänsäkin kyseisestä hankkeesta.
Muistaakseni pyysin ja sain opetuskäyttöön materiaalia Oulusta Kemiin.

Nyt Chempolis on aivan toista maata, huomattavasti monipuolisempi ja kehittyneempi, edelleen haluan uskoa sillä olevan mahdollisuuksia glbaalimarkkinoilla.
Eihän se mikään rahasampo ole ollut, oikeastaan päinvastoin, mutta ilmeisesti nykyomistajilla on edelleen vahva usko asiaan, onhan yrityksessä pääomistajana Fortum.

Itse asiaan...

En ole voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen intoon ja aktiviteettiin, millä media suhtautuu nykyisen pääministerimme Juha Sipilän toimintaan.
Aina kun vähääkään taloudellisissa kytköksissä putkahtaa esiin Juha Sipilän perhe > isä, isoisä nyt tässä tapauksessa lapset, syntyy aikamoinen häly ja kohina.

Totta kai em. asemassa oleva henkilö on jatkuvasti suurennuslasian alla, mutta siitä ei ole pitkä askel vainoamisen vähintäänkin talouskiusaamisen osa-alueelle... 


Tekisi mieli antaa pääministeri Juha Sipilälle vaatimaton neuvo:"Älä tee vähään aikaan yhtään mitään!"

Antaa pölyn laskeutua entisistä prosesseista...

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Tälläinen yritys on Sipilän lobbaama Chempolis


Tälläinen yritys on Sipilän lobbaama Chempolis
Oululainen prosessiteknologiayritys on kuin ikuinen startup-yritys, joka on vielä 20 vuotta perustamisen jälkeen pientä liikevaihtoa ja suuria tappiota. Siitä huolimatta se sai suuren sopimuksen Intiasta.
Oululaisen prosessiteknologiayritys Chempolisin viimeisin tilinpäätös on vuodelta 2015. Tuolloin yrityksellä ei mennyt hyvin: liikevaihto oli vain 14 000 euroa ja ilman satunnaiseriä firman tappio olisi ollut 1,8 miljoonaa euroa. Satunnaiserät nostivat tilikauden tuloksen 3,6 miljoonaa euroa plussalle.
Yrityksen heikosta tilasta kertoo se, että tilintarkastaja on nähnyt aiheelliseksi huomauttaa yrityksen kunnosta. Huomautuksessa tilintarkastaja toteaa, ettei yritys selviä seuraavaa vuotta ilman lisäpääomaa. Chempoliksen oma pääoma oli tilikauden 2015 lopussa yli seitsemän miljoonaa euroa miinuksella. Lain edellyttämää oman pääoman menestyksestä yritys ei kuitenkaan ole kaupparekisteriin tehnyt.
Chempolis on perustettu jo 90-luvun puolivälissä. Toimintavuosinaan yritys on tehnyt yhteensä yli 15 miljoonaa euroa tappiota. Rahaa yritykseen on pumpattu useita miljoonia euroja.
Edellisvuosien raskaista tappioista huolimatta valtionkonttori on antanut Chempolikselle 3,7 miljoonaa euroa lainaa vuoden 2015 tilikaudella. Vanhaa pääomalainaa sillä on valtionkonttorilta reilu miljoona euroa. Lainoilla on lyhennysvapaita vuosia kymmenen.
Iltalehden uutisen mukaan pääministeri Juha Sipilän (kesk) lasten omistama sijoitusyhtiö Fortel Invest omistaa Chempoliksesta noin viisi prosenttia. Viime vuonna Chempoliksen suurimpien omistajien joukkoon nousivat Fortum ja Taaleri. Fortum sijoitti yritykseen 6,4 miljoonaa euroa ja Taaleri noin neljä miljoonaa.
Yrityksen suurimpiin omistajiin lukeutuu Iltalehden mukaan myös pääministerin lähipiiriin kuuluva it-miljonääri Juha Hulkko sekä Rousun perhe, jonka jäsenet toimivat myös yhtiön johdossa.
Iltalehden mukaan Sipilä antoi Chempolikselle vuonna 2011 750 000 euron lainan.
Sipilä vieraili helmikuussa 2016 Intiassa edistämässä suomalaisyritysten bisnesmahdollisuuksia. Team Finland -matkalle osallistui 17 suomalaisyritystä, joista yksi oli Chempolis. Iltalehden mukaan Team Finlandin Intian-matkan viimeisenä päivänä, 14. helmikuuta 2016, Chempolis ilmoitti rakentavansa 110 miljoonan euron arvoisen biojalostamon Koillis-Intiassa sijaitsevaan Assamin osavaltioon.
Hankkeesta oli solmittu aiesopimus vuonna 2014. Jalostamon on tarkoitus tuottaa paikallisesta raaka-aineesta furfuraalia, etikkahappoa ja selluloosapohjaista etanolia. Hankkeesta odotetaan lähtölaukausta useamman biojalostamon rakentamiselle, jotka Intiassa on tarkoitus toteuttaa vuoteen 2022 mennessä.

Syöpälääkkeitä ja flunssarohtoja - tunnetko Suomen terveellisimmät puut?

Tuttua asiaa, josta olen vaimoni kanssa päässyt vähin aistimaan ja nauttimaan. Muun muassa tuo artikkelissa mainittu kuusenkerkkä on mielenkiintoinen asiakokonaisuus.

Alla olevassa artikkelissa todetaan:
Puiden siimeksessä pääsee eroon arjen rutiineista.
– Me juutumme kauhean helposti omiin pikku ympyröihimme. Metsässä näkee oman pienuutensa. Silloin ymmärtää, että luonnon mittakaavassa omat ongelmat eivät ehkä ole maailmaa mullistavia.
_____________________________
Juuri näin se on...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Syöpälääkkeitä ja flunssarohtoja - tunnetko Suomen terveellisimmät puut?

Hautausmaiden reunoilla niitä kasvaa. Syöpälääkkeitä. Pienempiin vaivoihin löytyy helpotusta kotipihan tai lähimetsän puista.
Hyvinvointi


Puun runko.
Tiia Korhonen / Yle

Pensasaitana tai koristekasvina käytetty marjakuusi on lääketieteellisesti ajatellen ehkä Suomen tärkein puu. Sen neulasista uutetaan dosetakseli -nimistä ainetta, josta valmistetaan syöpälääkettä.
– Marjakuuset ovat hirveän tärkeitä. Niitä ei voi itse käyttää, mutta niistä saadaan kemoterapian malliainetta, kertoo professori ja kasvitieteilijä Sinikka Piippo.
Toinen länsimaista lääketiedettä kiinnostava puu on meille tuttuakin tutumpi kuusi. Sen aineosista on kehitteillä antibiootin korvikkeita. Asiaa tutkitaan parhaillaan ainakin Itä-Suomen yliopistossa.

Terveellisimmät puut löytyvät läheltä

Puista voi ammentaa terveyttä myös kotikonstein. Eniten käyttötapoja on koivulla.
– Koivua voi käyttää ruoassa, juomissa tai rohtona. Koivunmahla on hyvin terveellistä. Lääkkeenä koivua käytetään virtsatieongelmiin, erilaisiin tulehduksiin ja flunssaan, Piippo luettelee.
Toiseksi terveellisin puu on kuusi.
– Siitä tehdään esimerkiksi kuusenkerkkäsiirappia ja pihkavoiteita sekä -laastareita.
Siirappia voi käyttää yskään ja hengitystievaivoihin. Kerkät auttavat Piipon mukaan myös vatsavaivoihin, reumatismiin, lihaskipuihin ja haavoihin.
Kolmanneksi monikäyttöisin puu on mänty. Sen terveysvaikutukset ovat pitkälti samoja kuin kuusella.




Vähemmän stressiä, lisää vastustuskykyä

Fyysisten vaivojen lisäksi puut hoitavat tehokkaasti mieltä. Jo kymmenen minuutin kävely metsässä vähentää stressiä.
Vastustuskyky kohenee. Keuhkojen kapasiteetti kasvaa ja verenkierto vilkastuu. Ajatukset kirkastuvat ja ahdistus vähenee.
– Puista erittyvät haihtuvat öljyt vaikuttavat hajuaistin kautta aivoihin ja parantavat mielialaa.
Puiden siimeksessä pääsee eroon arjen rutiineista.
– Me juutumme kauhean helposti omiin pikku ympyröihimme. Metsässä näkee oman pienuutensa. Silloin ymmärtää, että luonnon mittakaavassa omat ongelmat eivät ehkä ole maailmaa mullistavia.

Lähimetsät ja puistot kunniaan

Suomessa metsiä riittää, mutta kasvitieteilijä Sinikka Piippo on huolissaan vanhojen metsien tuhoamisesta ja kaupunkien viheralueiden vähenemisestä.
– Etäisyys metsään tai puistoon saisi olla enimmillään 300 metriä! Näin ei usein ole. Pientaloalueella on pihat, mutta jos täytät pihan puilla, niin naapurit ärsyyntyvät...
Mitä lyhyempi matka vehreyteen on, sitä helpommin sinne tulee mentyä. Metsä hoitaa myös ikkunan läpi. Piipon mukaan sairaaloissa on havaittu, että ikkunasta näkyvät puut vähentävät kipulääkkeiden tarvetta.
Jos metsään ehtii harvoin, siellä kannattaa oleilla ajan kanssa. Silloin tervehdyttävä vaikutus kestää pidempään.
Piippo itse rakastaa puita, varsinkin vanhoja puita.
– Lempipuuni tammi herättää suurta kunnioitusta. Mitä vanhempia puut ovat, sitä arvokkaampia ne ovat ja sitä enemmän niistä saa energiaa.
Jutun lähteenä on käytetty Sinikka Piipon kirjaa Elinvoimaa puista, Minerva kustannus 2017.