Itämeri, Ukraina ja Syyria kiristävät lännen ja Venäjän suhteita. Välien kiristyminen kuitenkaan tuskin johtaa yhteenottoon arktisella alueella, arvioi oikeustieteiden tutkija Kamrul Hossain Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutista.
Hossain on tutkinut arktisia alueita koskevia kansainvälisiä sopimuksia ja lainsäädäntöä noin kymmenen vuotta. Hänen mukaansa Venäjälle on edullista noudattaa sopimuksia pohjoisilla leveyspiireillä, sillä niistä on sille hyötyä.
Valtamerten käyttöä säätelee YK:n merioikeusyleissopimus. Se muun muassa määrittelee, ketkä saavat hyödyntää pohjoisia luonnonvaroja.
Hossainin mukaan suuri osa arktisen alueen todennetuista ja potentiaalisista öljy- ja kaasuvaroista sijaitsee jonkin Jäämeren rantavaltion aluevesillä. Ja suuri osa luonnonvaroista on Venäjän aluevesillä.
– Venäjä tietää tämän. Se tietää myös, että muilla valtioilla ei ole perusteita esittää vaatimuksia alueilla, joiden hyödyntäminen kuuluu lain mukaan Venäjälle.
Muualla maailmassa Venäjä ei aina jaksaa välittää kansainvälisestä lainsäädännöstä.
– Venäjän käytös Ukrainassa voidaan toki tulkita niin, että se voisi käyttäytyä samalla tavalla myös arktisella alueella. Minä olen eri mieltä. Näitä kahta aluetta ei voi verrata.
2000-luvun alkupuolella nousi kohu Venäjän aluevaatimuksista arktisilla merialueilla. Ne liittyivät YK:n merioikeusyleissopimuksen mukaiseen rantavaltioiden mannerjalusta-alueen määrittämiseen.
Venäjä oli ensimmäinen valtio, joka toimitti YK:lle tiedot mannerjalustansa ulkorajoista. Sopimuksen mukaan Venäjän vaatimukset olivat täysin oikeutettuja, Hossain sanoo.
– Itse asiassa Venäjä olisi voinut vaatia vielä enemmän.
Jotta arktisella alueella leimahtaisi kunnon riita esimerkiksi maakaasuesiintymästä, esiintymän pitäisi sijaita kansainvälisellä merialueella. Hossain mukaan kansainvälisillä vesillä sijaitsevien esiintymien koosta on toistaiseksi olemassa vain arvauksia.
Lisäksi vaikeat olosuhteet ja nykyinen poraustekniikka jäähdyttävät intoa hyödyntää arktisia luonnonvaroja vielä vuosikymmeniä, hän uskoo.
– Kaikesta uutisoinnista huolimatta arktinen alue on suurvaltojen mielestä edelleen syrjäseutua.
Hossain on enemmän huolestunut Venäjän välinpitämättömyydestä omia lakejaan kohtaan.
– Maalla on tiukka lainsäädäntö, jota se ei kuitenkaan usein noudata. Jos merialueilla tapahtuu onnettomuus, se koskettaa kaikkia arktisia valtioita eikä vain Venäjää.
Kamrul Hossainin mukaan keskustelu valtioiden välisistä suhteista ja konflikteista on perinteistä keskustelua niin kutsutusta kovasta turvallisuudesta. Sen lisäksi häntä kiinnostaa myös pehmeä eli inhimillinen turvallisuus. Se tarkoittaa muun muassa ihmisten ja yhteisöjen kokemaa turvallisuudentunnetta.
Hossain vetää parasta aikaa monitieteistä tutkimusta, joka selvittää inhimillisen turvallisuuden haasteita arktisilla alueilla. Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti kestää vuoteen 2018 saakka.
Ihmisten haasteet ovat erilaisia eri puolilla arktista aluetta. Barentsin alueella on hyvät liikenneyhteydet, kehittynyt infrastruktuuri ja varsin tiheä asutus verrattuna arktiseen Kanadaan. Barentsin alueella on myös käynnissä paljon kaivos-, poraus- ja matkailuhankkeita, jotka eivät aina mene yksiin paikallisten yhteisöjen etujen kanssa.
Lisäksi arktisista valtioista yksikään ei sijaitse kokonaan arktisella alueella ja kaikissa maissa eteläseutu on vauraampi kuin pohjoinen. Hossainin mukaan arktisten seutujen asukkaat samaistuvatkin usein mieluummin pohjoisiin rajanaapureihinsa kuin etelässä asuviin maanmiehiinsä.
– Esimerkiksi Suomen saamelaiset kokevat usein, että heillä on enemmän yhteistä Ruotsissa asuvien saamelaisten kuin eteläsuomalaisten kanssa. Tämä johtunee kulttuurisista tekijöistä kuten esimerkiksi kielestä ja elämäntyylistä, hän sanoo.
– Haluamme löytää keinoja ratkaista ihmisten hyvinvointiin liittyviä haasteita inhimillisen turvallisuuden näkökulman avulla.
Vuodenvaihteessa käynnistyy toinenkin inhimilliseen turvallisuuteen liittyvä tutkimusprojekti, jota Hossain johtaa. Se käsittelee tietotekniikkaa ja -turvaa Euroopan pohjoisilla alueilla.
Hossainin mukaan tietoturva liitetään yleensä turvallisuuspolitiikkaan ja valtion puolustamiseen, toisin sanoen kovaan turvallisuuteen. Tietoturvalla on kuitenkin myös inhimillinen ulottuvuus.
Harvaanasutuilla syrjäseuduilla tietotekniikka, esimerkiksi digitaaliset terveyspalvelut, voi parantaa ihmisten hyvinvointia – siitäkin huolimatta että yksityisyyden säilyminen, tiedon suojaaminen ja tietomurrot huolestuttavat tietotekniikan käyttäjiä.
– Aiomme tutkia, millaisia verkkoja pohjoisessa on, miten ihmiset käyttävät niitä ja mitä ongelmia verkkoihin liittyy. Selvitämme myös, osaavatko vanhemmat ihmiset käyttää nettiä ja miten verkoista saataisiin kaikki irti. Tämä lisäisi hyvinvointia ja turvallisuudentunnetta.
Tutkimuksen rahoittaa Pohjoismaiden ministerineuvoston alainen Nordforsk. Arktisen keskuksen lisäksi siihen osallistuu tutkimuslaitoksia myös Norjasta, Ruotsista ja Iso-Britanniasta.
Hossainin oma kiinnostus inhimilliseen turvallisuuteen on herännyt vähitellen. Hän teki väitöskirjansa kivikovasta turvallisuusaiheesta, YK:n turvallisuusneuvoston harkintavallan rajoista.
–Nykyään inhimillinen tai pehmeä turvallisuus kiinnostaa minua kuitenkin enemmän. Se antaa laajemman näkökulman asioihin.
Hossain aloitti tutkijana Lapin yliopiston Arktisen keskuksen Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutissa vuonna 2007. Instituutin silloinen johtaja Timo Koivurovaantoi hänelle ensimmäinen tehtävän: kirjoita artikkeli eri jääkarhuregiimeistä eli jääkarhua koskevista kansainvälisistä hallintajärjestelmistä.
Hossain ei ollut kuullutkaan koko aiheesta, hädin tuskin edes arktisesta alueesta.
– Järkeilin, että Arktis on Antarktiksen eli Etelämantereen vastakohta, ja että jääkarhut ovat samanlaisia kuin ruskeakarhut, mutta valkoisia.
Arktista aluetta koskeva regiimi löytyi heti. Hossainin ihmetykseksi Etelämannerta käsittelevää jääkarhuregiimiä ei kuitenkaan löytänyt mistään.
– Ujostelin pitkään, ennen kuin uskalsin pyytää Timolta neuvoa. Lopulta rohkaistuin ja kysyin, mistä tässä on kyse. Timoa hymyilytti.
Tämän jälkeen Hossain oppi nopeasti, missä jääkarhut asuvat.
Ja yhteistyö Koivurovan kanssa jatkui. Kun tämä valittiin Arktisen keskuksen johtajaksi reilu vuosi sitten, Hossainista tuli hänen seuraajansa Pohjoisen ympäristö- ja vähemmistöoikeuden instituutin johtajana.
Hossain on myös oppinut viihtymään Rovaniemellä. Hän sanoo pitävänsä talvesta eikä suunnittele paluuta Bangladeshiin.
– Kaikki lapseni ovat syntyneet Suomessa. Tämä on heidän kotinsa.
