"Onko se tuo se televisiooni?" kysyi vanhaan kotitaloomme kyläilemään köpötellyt naapurin vanhaisäntä katsellessaan kamarin työpöytätason päällä ollutta Grundig-kelanauhuria. Kelanauhuria, jonka velipoikani oli tuonut merimiesreissultaan.
Ei ollut eikä meillä ollut siihen maailman aikaan televisiota pitkään aikaan.
Muuten todettakoon, että tuo - naapurin vanhaisäntä - oli huomattavasti nuorempi kuin minä nyt. Silloin minusta - poikasesta - hän tuntui olevan tosi vanha, lähes ikäloppu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti