tiistai 11. kesäkuuta 2019

Johdossa on vikaa - kyllä - todistettu on...

Taas tuli todistettua, että johdossa on vikaa. Kyllä - kävimme kalakaverini kanssa tutkimassa pulpettiveneessä, miksi kaikuluotain ja sitämyöten nopeus- ja lämpötilanäyttö eivät toimi. Akku on kunnossa eli täydessä latauksessa, mutta "pulpetin alla" johtoliitännöissä on häikkää. Paikannettu on ja seuraavalla kerralla homma hoidetaan kuntoon...

Kävimme kokemassa samalla katiskan.

Yksi rapiat kilon hauki ja muutama ahven. Soitin rannasta eiliselle metsurillemme, Särkelän Mikolle, että otatko hauen vastaan. Kyllä ja näin ajelimme Takajärven kautta. Mikko joutui perkaushommiin.


Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen totesimme, että ilma on sen verran viileä, että emme lähde Selkäsaareen. Siellä odottavat kuusenkerkkä- ja puuhommat.

Siksipä edessä olivat tontin ruohonleikkuu- ja trimmeriasiat. Viimeisimmän on vaimoni hoitanut viime vuosina.
Vein huollossa olleen ruohonleikkurin Lallinperäntielle ja samalla kävin ajelemassa rantalaavulla saakka. Myrsky oli kaatanut muutamia puita.
Myrsky oli pistänyt osittain sivuun Paavonkarin venesataman kupeessa olevan projektiveneemme peiton. Kävin sitomassa sen uudestaan kiinni. 

Kemin kaupunki näyttää hätyyttelevän Paavonkarinkin maissa olevien veneiden omistajia. Elokuun loppuun mennessä pitäisi meidänkin löytää projektiveneellemme ratkaisu, vähintäänkin uusi säilytyspaikka.
Käy mielessä, että Kivelän Hannulta täytyy neuvotella "paljousalennus", sillä hän on aika monta kertaa siirtänyt em. projektivenettämme...

Kotiin ajellessani käännyin uteliaisuuttani Nällinrantaan Rantanällikatua pitkin. Olipa paljon uusia taloja. En ole alueella käynyt vuosikymmeniin.
Käännyttyäni takaisin Järvelän Juhani oli vaimonsa kanssa tonttinsa kupeessa. Pysähdyin ja tovin keskustelimme. Juhani kyseli, kävinkö rannassa asti. En käynyt. Kuulin, että siellä on hyvä veneen veteenlaskupaikka.
Todettakoon, että Järvelän Juhani toi loppukesästä 1981 muuttokuormamme täysperävaunurekallaan Kemiin paluurahtina Taipalsaaren Saimaanharjulta. Olimme sen ajan paluumuuttajia - hyvä niin...

Päätimme hetki sitten kerätä jonkin verran kuusenkerkkää ns. logokuusistamme, jotka ovat keskellä tonttiamme. Hyvää kuusenkerkkää näyttää olevan myös tontinkulmalla olevissa entisen joulukuusimetsän jäänteissä - ennen kolmetoista kuusta nyt viisi...

maanantai 10. kesäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin viime perjantaina:

Jätimme Rambo-katiskan pyytämään Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle. Todenäköisesti maanantaina käväisemme vilkaisemassa, ovatko ahvenet olleet kiinnostuneista katiskastamme. 
Maanantaina on tavoitteena tehdä hiukan puuhommia. Ammattimiehenä on entinen oppilaani.

Ja sitten tähän päivään:

Kyllä - tänään peruinteisten aamutoimien jälkeen ajelimme Lidlin kautta Hahtisaaren venesatamaan. Sinne saavuttuamme entinen oppilaani Särkelän Mikko kaarsi autollaan paikalle. 
Siirsimme metsurivarusteet ja muut romppeet veneeseen ja lähdimme ajelemaan Selkäsaareen. Kevyttä vastatuulta jonka aiheuttamat aallot viimeiseltä punaiselta poijulta rantakoivua kohti kaartaessamme melkein pääsi kastelemaan. Lähellä rantaa oli lähes tyventä.

Kärräsimme romppeet ylös mäkeen ja istahdimme pihaterassille. Pidimme suunnittelutauon. Näytin Mikolle printtaamiani kuvia lähitonteista.

Ensimmäisenä Mikko karsi ja pätki noin 30 cm pätkiin läheisyydestä myrskyn kaataman kuusen. Seuraavana Luoteislaiturinpolun päällä oleva pieni kuusi sekä kaksihaaraisesta kuusesta toinen haara saivat saman käsittelyn. Seuraavana kivuliaan näköinen kaksihaarainen järeä kuusi...

Pidimme taukoa ja käväisimme viime syksynä pystytetyn vuoden 1918 tapahtumien muistomerkillä. Yhteinen ajatuksemme oli: Ei enää koskaan tällaista...

Muistomerkiltä saavuttuamme Mikko kaatoi osan osittain lahosta Raita-rykelmästä.

Kävimme lenkin lähimaastossa ja ihailimme hyväpuustoista metsämaata. Mikko mainitsi:"Kahen kuution puita... ." Kyllä - osa on järeää kuusta...

Kahvittelun/evästelyn jälkeen aloimme tehdä lähtöä, sillä tuuli tuntui yltyvän ja pisaroita alkoi olla ilmassa.
Vaimoni oli aloittanut kuusenkerkän keräämisen.

Olipa mukava tulla myötätuuleen aika ajoin pitkien aaltojen harjalla. Jätimme katiskan kokematta. 
Lupasin Mikolle viedä kalaa, mikäli sitä katiskasta löytyy. Kerroin, että ainakin eilen kalat olivat syönnillään...

Oli mukava päivärupeama. Nyt tietää, mitä seuraavilla kerroilla saaressa tekee = puiden kärräämistä ja pilkkomista.



.  

sunnuntai 9. kesäkuuta 2019

Reetta Rädyn kolumni: ”Sehän on vain nimi” – höpöhöpö, sukunimiin liittyy draamaa, romantiikkaa ja valtaa...

Hmmmmm - niinpä - olen viime aikoina lueskellut kymmeniä artikkeleita ja satoja kommentointiketjuja, jotka liittyvät miehen ja naisen väliseen avioliittoon sekä sukunimiasiaan. 

Miksi? 

Siksi, että asia on alkanut minua yksinkertaisesti kiinnostamaan tässä hektisessä vouhotusmaailmassa, jossa näyttää oleva tilaa erilaisiin irtiottoihin ja irrotteluihin. Muun muassa alla oleva artikkeli on kohtalaisen neutraali ja asiapitoinen, joka kuvaa asiaa aikalailla kiihkottomasti. 

Itselläni ei ole asiaan liittyvänä minkäänlaisia ongelmia. Miksi? Siksi, että avioliitto on minun arvomaailmani mukaisesti miehen ja naisen välinen asia ja siihen liittyy minun mielestäni perinteinen sukunimiasetelma. 



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Reetta Rädyn kolumni: ”Sehän on vain nimi” – höpöhöpö, sukunimiin liittyy draamaa, romantiikkaa ja valtaa

Suuri osa aviopareista valitsee edelleen miehen nimen. Miksi? Tähän kysymykseen vastaavat vain naiset, sillä miehet eivät ajattele asian koskevan heitä, Reetta Räty kirjoittaa.
Sukunimet

Reetta Räty.
Reetta Räty.Petteri Sopanen / Yle




Sukunimen valinta avioituessa kuulostaa simppeliltä: pari saa päättää vapaasti, ottaako naisen, miehen, omat tai uuden yhteisen nimen. Vireillä oleva uusi sukunimilaki(siirryt toiseen palveluun) laajentaisi vaihtoehtoja muun muassa niin, että lapsellekin voi antaa yhdysnimen. Myös avopareille ja rekisteröidyissä parisuhteissa eläville kaavaillaan mahdollisuutta hakea yhteistä nimeä.
Todellisuus ei kuitenkaan vaikuta vapaalta eikä valinnalta, sillä noin 65 prosenttia pareista päätyy siihen, että otetaan miehen nimi. Naisen nimen ottaa alle kaksi prosenttia pareista. Oman nimen pitäminen avioliitossa tuli mahdolliseksi 1985, ja on lisääntynyt vähitellen. Reilut kymmenen vuotta sitten viidennes piti omat nimensä, nyt noin kolmannes.
Kysyin tuttaviltani Facebookissa, miten he olivat päättäneet nimestään. Vastauksia tuli toistasataa. Jokaisella on ihan oma tarinansa, mutta lajittelin perusteluista kymmenen kohdan listaan.
1. Lapsuuden nimi ei tunnu omalta
“Mua ärsytti jo pienenä, että mulla oli isäni sukunimi. Etenkin, kun vanhempani erosivat ja äiti otti takaisin tyttönimensä. Naimisiin mennessä oli selvää, että vaihdan nimeä. Koin, että se on mun itse valitsema. Toisin kuin isäni nimi.”
2. Halusin omasta nimestä eroon
“Inhosin aina isäni sukunimeä. Se ei kertonut minusta mitään, enkä kokenut olevani Nieminen. Murrosikäisenä halusin ottaa äitini sukunimen, mutta en uskaltanut, kun isän suku olisi närkästynyt. Parikymppisenä olin jo vaihtamassa mummini sukunimen mutta naimisiinmeno ratkaisi ongelman. Tätä sukunimeä rakastan.”
3. Feministi ei vaihda nimeä
”Ei feministi voi ottaa miehen nimeä. Patriarkaatti pitää räjäyttää, eikä osallistua sen tukemiseen. Miksi ihmeessä minulla olisi mieheni nimi, eikä oma?”
4. Nimenvaihto ei liity feminismiin
“Epäilen, että nimenvaihtajaa pidetään patavanhoillisena. Olen erittäin feministi, enkä ymmärrä miksi nimen vaihtaminen halventaisi minua, varsinkin kun aiempi nimi oli isäni suvun.”
Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan
5. Nimen kauneus tai harvinaisuus
“Otin yhdistelmänimen vain siksi, että tämä on ihan sairaan hieno nimi.”
“Sukunimen harvinaisuus velvoittaa. Meitä on parikymmentä tällä sukunimellä elossa. Harras toiveeni olisi, että lapseni saisivat sukunimeni, mutta neuvottelut isäehdokkaan kanssa ovat kesken”.
6. Perheelle yhteinen nimi – tai sitten ei
”Haluan lasten kanssa yhteisen nimen. Tiesin kysymättäkin, että mies piti itsestäänselvänä, että lapsilla on hänen nimensä.”
”Uudessa perheessämme meillä oli kolme eri sukunimeä – poikani, puolisoni ja hänen poikiensa sekä minun – se on aina tuntunut luontevalta. Ainoa hankaluus oli saada kaikki nimet postilaatikkoon.”
“Jumalauta on hataralla pohjalla perhe, jos se on nimestä kiinni.”
7. Mies tai isä määräsi
“Olin ajatellut pitää oman nimen ja yllätyin, kun tajusin, että miehelle tämä on kynnyskysymys. Hän oli ehdoton. Myönnyin.”
”Olisin halunnut ottaa äitini tyttönimen, mutta isäni raivostui ja uhkasi katkaista yhteydenpidon. Hänelle käy, että minulla on hänen nimensä tai mieheni nimi, muu on raivon aihe. Vaihdan varmasti nimeä, kun isäni on kuollut.”
8. Romantiikka
”Kun menin toista kertaa naimisiin, pari päivää ennen häitä tuli voimakas ja selittämätön tunne, että vaihdan nimeä. 34 vuotta ja äärimmäinen rakkauden tunne tarvittiin siihen, ettei tyttönimellä ollut enää väliä.”
Emme voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on
9. Ex-puolisot ja liitot
“Hyvä ystäväni piti sukunimensä, joka oli ex-miehen. Perustelu oli: tämä on just sopivan mautonta, eli sopii minulle.”
”Uusperheessä olisi ollut kätevämpää olla yhteinen nimi, mutta en halunnut olla rouva Salmi numero 2. Miehen ex-vaimo piti mieheni nimen, ehkä lasten takia.”
”Halusimme näyttää ulospäin, että olemme perhe, vaikka kaikki eivät liittoamme ja uusperhettä hyväksyneet.”
10. Historia
“Musta tuli Lehtinen, koska Lehtisten perhe oli niin ikoninen ja mieletön. Me teinit vietimme aikaa nykyisen mieheni lapsuudenkodissa ja Lehtisistä tuli käsite.”
”Olen viimeisiä tämän nimen kantaja suvussani. Tunnen suvun tarinan ja olen nimen kautta osa (katoavaa?) historiaa.”
//
Miehen sukunimi perheen nimenä ei ole pitkä historiallinen traditio. Lakiin perustuva pakko ottaa miehen nimi oli voimassa vain 55 vuotta.
Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan, sukunimenä oli tilan nimi ja perheissä oli eri nimisiä. Kaikissa maissa ei ole sukunimiä ja Suomeen muutettuaan ihmiset käyttävät sukunimenä esimerkiksi isänsä etunimeä tai omaa toista nimeä.
On humpuukia väittää, että sukunimellä ei ole mitään väliä. Emme myöskään voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on. Eräs suomalaispariskunta arpoi häissään, kumman sukunimi otetaan. Valinta osui naisen nimeen.
Nimiin liittyy valtaa, draamaa ja rakenteita. Kaikki yllä nimivalintaansa perustelevat ovat naisia – miesten nimiä ei perustella. Ne ovat.
Nainen ”pitää nimensä” tai vaihtaa ”yhteiseen nimeen”. Naisilla on ”tyttönimi”, miehillä ei ole ”poikanimeä”, josta hankkiudutaan aikuisena eroon.
Uskoisin, että moni mies ajattelee, kuten ystäväni, nainen: ”Oman nimen pitäminen on tuntunut luonnolliselta eikä miltään statementilta, tämä nyt vaan on nimeni.”
Reetta Räty
Kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.
Korjaus 27.9. klo 12:18: Muokattu mainintaa vireillä olevasta sukunimilaista. Aiemmin kohdassa mainittiin sen tuovan mahdollisuuden yhdysnimeen myös miehille. Tämä on kuitenkin mahdollista tietyissä tapauksissa myös nykylainsäädännön puitteissa.

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin eilen: Pohdiskelin huomisia säätietoja katsottuani, että lähdenkö huomanna aamutuimaan jigiongelle ja kesäpilkille...
Kyllä - kävin hetki sitten varmuuden vuoksi kaivamassa matoannoksen. Matopellossa oli niin isoja matoja, että jätin ne maahan, sillä kalatkin jo tuollaisia pelkäävät... 

Tähän päivään:

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin aamuongelle, sillä ilma+tuuli olivat ihanteelliset. Tosin olen usein todennut, että aamulla ei kannata ongelle lähteä.

Ajalin Hahtisaaresta Pikku-Letto saariryppään tuntumaan ja annoin kevyen tuulen viedä venettä Kojukallion suuntaan.

Pistin tutut pyyntivälineet veteen: Tällä kerralla kaksi jigionkea ja kunnon ahvenpilkin.
Tuskin olin saanut ahvenpilkin kunnolla veteen, siihen iski välittömästi pieni, alle kilon hauki.

Myös jigiongista ahvenet olivat kiinnostuneita. Veneen ollessa liikkeellä eli tuulen viemänä tuli pari kolme ihan hyvänkokoista ahventa.
Tipautin ankkuri veteen ja otin esiin "särkipilkin". Kyllä - pieni särki siihen iski kiinni, mutta en ollut tarpeeksi asiaan keskittynyt, se pääsi karkuun. Sama toistui toisenkin kerran, mutta sen sijaan siihen iski kunnon ahvenenköriläs.

Kala oli siis syönnillään.

Kyllä - niin hyvin syönnillään, että huomasin vajaan kahden tunnin kuluttua, että matoni olivat lopussa. Olin syöttänyt kaloja, loppuvaiheessa pieniä ahvenia ihan kiitettävästi. Oli poislähdön aika. Aika sopivasti ennen pahinta sadekuuroa.

Tätä kirjoittaessani ahvenet on perkattu ja ne ovat pakastimessa. Perkeet hautasin tontin kulmalle. 

Hauki sen sijaan on uunissa. Tälle kesälle ensimmäinen kala-ateria. Kannatti käväistä rapiat kaksi tuntia merellä.

Niin se vielä että kyllä Kemi on upean näköinen mereltä katsottuna...

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Olipa lähes unohtua! Mikä? No tekstinvääntäminen tälle päivälle. Tosin eipä tuosta suurta vahinkoa olisi tullut mutta siltikin...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin maalaustyöhaalarin päälle ja lähdin pihalle. Olin keinun istuisosan taustapuolen eilen illansuussa maalannut, joten nyt oli sitten "paraatipuolen" lisähionnan ja maalauksen aika.

Sen tein, mutta olipa yllättävän työläs homma. Vaimoni intoutui myös maalaamaan ulkosalla pienen nurkkatasokaapin. Kaikki - ainakin omasta mielestämme - onnistuivat. 

Nyt on pihakeinu maalattu kokonaisuudessaan. Niin kuin olen aiemmin kirjoittanut, edellinen kerta oli noin kahdeksan vuotta sitten...

Palkitsimme itsemme lasillisella valkoviintä päärakennuksen terassilla. Samalla nautimme kihjosieppopariskunnan touhuista lähikoivun linnunpöntön tuntumassa ja  - erityisen upeasta laulukonsertista.

Pohdiskelin huomisia säätietoja katsottuani, että lähdenkö huomanna aamutuimaan jigiongelle ja kesäpilkille...

Kyllä - kävin hetki sitten varmuuden vuoksi kaivamassa matoannoksen. Matopellossa oli niin isoja matoja, että jätin ne maahan, sillä kalatkin jo tuollaisia pelkäävät... 

perjantai 7. kesäkuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen olemme valmistautumassa Selkäsaareen lähtöön...

Kyllä sinne mentiin Tokmannin kautta. Pennsselisetti ja hyttyskarkotetta. Saareen ja rannasta ylös mökille saavuttuamme saimme nauttia valtavasta lintukonsertista. Tosin osalla tuntui olevan hiukan hätäilevänoloinen ääni ja käyttäytyminen.

Vamoni laittoi kivien lomaan istutuksia ja minä maalailin toiseen kertaan itään suuntautuvan ns. sinisen terassin ja pohjoiseen suuntautuvan pihaterassin. Vaimoni intoutui vielä maalailemaan terassien reunuslautoja.

Kävin katselemassa lähitontteja, sillä huomasin naapurimme ostaman tontin merkatun Kemin kaupungin toimesta. 
Kyllä Pohjoisselkäsaarenpolun ja Luoteislaiturinpolun tuntumassa on erinomaisia, hyväpuustoisia tontteja - ei kahta sanaa...

Kahvittelun jälkeen lähdimme kotimatkalle. 

Jätimme Rambo-katiskan pyytämään Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle. Todenäköisesti maanantaina käväisemme vilkaisemassa, ovatko ahvenet olleet kiinnostuneista katiskastamme. 
Maanantaina on tavoitteena tehdä hiukan puuhommia. Ammattimiehenä on entinen oppilaani.

Hahtisaaressa tuttuja henkilöitä oli lähdössä Selkäsaareen viikonlopun viettoon - hyvä niin... 

torstai 6. kesäkuuta 2019

Facebookin uumenissa pieni joukko moderoijia siivoaa suomalaisten törkyjä

Hmmmmm - niinpä - tällaiseksi tämä maailma on sitten mennyt...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Facebookin uumenissa pieni joukko moderoijia siivoaa suomalaisten törkyjä – ”Välillä pelkään maailman­kuvani ja optimismini puolesta”



Facebook kutsui HS:n tutustumaan moderointikeskukseensa Berliiniin, jossa päätetään myös suomenkielisten julkaisujen kohtalosta.




”SUOMALAISET asunnottomat ulos ja pakoloiset sisään.”

”Suomalaiset ovat kyllästyneet tänne loisimaan tulleiden elättämiseen.”

Joku Suomesta ilmoitti nuo molemmat Facebookiin kirjoitetut kommentit asiattomiksi. Ilmeisesti siksi, että ne näyttävät rinnastavan siirtolaisia loisiin. Facebook kuitenkin poisti niistä vain ensimmäisen, kertoo Facebookin säännöistä eli ”yhteisönormeista” vastaavan yksikön apulaispäällikkö Eric Shadowens.

Sääntöjen mukaan ensimmäinen kommentti epäinhimillisti tiettyä ihmisryhmää. Vastaavasti jälkimmäinen ei selvästi viittaa tiettyyn ryhmään, ja väitteen suomalaisten tunnoista sai lausua, vaikka se ei pitäisikään paikkaansa.

SHADOWENS selittää Facebookin logiikkaa Berliinissä sijaitsevan moderointikeskuksen ylimmän kerroksen kulmahuoneessa, josta avautuu näkymä kohti kaupungin keskustaa. HS on yksi viestimistä, jotka Facebook on viimeisen kahden vuoden aikana kutsunut tutustumaan toimintaansa.

Lukuisissa kohuissa viime vuosina ryvettyneellä yrityksellä on kova halu näyttää, että se ottaa vakavasti tehtävänsä julkisen keskustelun portinvartijana eikä valtioiden ole siksi syytä säännellä sen toimintaa.

Facebookista on vuotanut miljoonien käyttäjien tietoja. Palvelu on valjastettu informaatiokampanjoihin vaaleissa niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa sekä vihan lietsomisen työkaluksi Myanmarin rohingya-vähemmistön kansanmurhassa. Valtiot ja Euroopan unioni ovat alkaneet pohtia, pitäisikö sosiaalisen median yrityksiä säännellä enemmän. Yhdysvalloissa on väläytelty jopa Facebookin pilkkomista.

Uusien julkisuustappioiden estämiseksi yritys on käyttänyt paljon aikaa ja vaivaa kertoakseen viestimille, viranomaisille ja poliitikoille, että se tekee kaikkensa ensi viikon eurovaalien turvaamiseksi. Viime viikolla se kutsui viestimiä tutustumaan Brysseliin perustamaansa tilannehuoneeseen. Suureen kuvaan sopii, että yritys on halukas esittelemään myös moderointikeskustaan.

MITEN YHTIÖ käytännössä hoitaa moderoinnin?

HS tapasi neljä Facebookin suomalaista sisällöntarkastajaa Berliinissä, jossa työskentelee yli tuhat Facebookin moderoijaa. He seulovat käyttäjien ja algoritmien ilmoittamia epäilyttäviä julkaisuja ja päättävät, mikä viesti poistetaan ja mikä ei.

”Suomen kieli on aika rikasta sanonnoiltaan ja kiertoilmaisuiltaan. Aina ei tiedä, mitä ihmiset tarkoittavat sillä, mitä he sanovat”, kertoo Facebookin sisällöntarkastusta tekevä 26-vuotias nainen, joka on lähtöisin Pohjois-Pohjanmaalta.

”Paljon kirjoitetaan sarkastisesti tai pelataan sanonnoilla”, jatkaa naiskollega Päijät-Hämeestä.

Moderoijat esiintyvät jutussa nimettöminä Facebookin toivomuksesta. Yritys perustelee nimettömyyttä työntekijöidensä turvallisuudella.

MODEROINTIKESKUS toimii Berliinin länsilaidalla vanhassa teollisuusrakennuksessa. Sen uumenissa yli tuhat ihmistä syynää käyttäjien kirjoituksia, kuvia ja videoita kolmessa vuorossa. Minimalistisesti sisustetuissa avokonttoreissa tietokonepöytärivien päissä on hedelmäkulhoja ja vesipulloja. Seinä on maalattu suuri Facebookin logoteksti.

Tänne ei saa tuoda laukkuja tai ulkovaatteita. Ne pitää jättää suuriin pukuhuoneisiin. Vuoronvaihtoa odottava saksalainen moderoija säpsähtää kysymyksiä ja pohtii hetken, saako hän vastata niihin.

”Tämä työ sopii itselleni, koska sitä ei tarvitse tehdä puhelimessa. Ennen puhuin työkseni puhelimeen”, saksalainen kertoo lopulta.





RAKENNUKSESSA tehdään töitä suomen ja saksan ohella ainakin portugaliksi, italiaksi, kreikaksi, turkiksi, hepreaksi, ruotsiksi, norjaksi ja tanskaksi. Facebook ei kerro suomalaisten moderoijien määrää, mutta heitä tuskin on erityisen paljon.

”Meillä on suomalaisia muutamissa eri paikoissa, mutta pääosa heistä on täällä Saksassa”, sanoo Facebookin ostopalveluista vastaava johtaja Mark Davidson.

Moderointi on Facebookille ostopalvelu. Berliinin-keskuksen toiminnasta vastaa saksalaisen mediajätti Bertelsmannin omistama Majorel. Facebook on pitkälti ulkoistanut moderointinsa eri puolille maailmaa pariinkymmeneen tällaiseen keskukseen, joissa työskentelee yhteensä noin 15 000 moderoijaa.

MODEROIJAT arvioivat, että jokainen heistä käy päivittäin läpi keskimäärin 400–500 ilmiannettua julkaisua eli tikettiä. Ne avautuvat moderoijan näytöllä ohjelmaan, jossa moderoija päättää joko poistaa ilmiannetun viestin, ohittaa ilmiannon tai välittää tapauksen eteenpäin.

Suurimman osan ilmoituksista voi ohittaa nopeasti, mutta osa vaatii enemmän miettimistä: saako ihmistä kutsua ”elämänkoululaiseksi” tai ”moniosaajaksi”?

Suomalaismoderoijat jutustelevat työstään rennosti ja huvittuvat, kun puhe siirtyy kiertoilmaisuihin. Suomalaiset vaikuttavat olevan pilkkaamisessa hyvin kekseliäitä. Kun jokin ilmaus yleistyy, moderoijat pitävät kokouksen ja päättävät mikä hyväksytään ja mikä ei.

Siirtolaisten kutsuminen moniosaajiksi tai kunniakansalaisiksi voi jo täyttää Facebookin määritelmän vihapuheesta. Vihapuheeksi luetaan ihmisten herjaaminen niin sanottujen suojattujen ominaisuuksien tai piirteiden perusteella. Tällaisia piirteitä ovat esimerkiksi etnisyys, uskonto, seksuaalinen suuntautuminen ja joissakin tapauksissa siirtolaisasema.

VIIME aikoina Suomessa ovat puhuttaneet maahanmuutto ja vaalit. Facebookin käyttäjät ovat ilmiantaneet moderoijille esimerkiksi julkaisuja, joissa on paneteltu väistyvää pääministeriä Juha Sipilää (kesk). Myös poliitikkojen kirjoituksia ilmiannetaan, toisinaan siksi että ollaan poliitikon kanssa eri mieltä.

”Politiikoille sanotaan paljon, että ’söit sanasi’. Ja kun ulkoministeri Soinia vastaan hyökättiin, jotkut kommentoivat, että ’olisipa lyönyt pari kertaa lisää’”, kertoo 29-vuotias moderoija Lounais-Suomesta.

Hän viittaa maaliskuussa tapahtuneeseen välikohtaukseen, jossa ulkoministeri Timo Soinia (sin) yritettiin lyödä Korson maalaismarkkinoilla. Facebookissa poliitikon, politiikan tai ideologian värikäskin arvostelu voi olla hyväksyttävää, mutta väkivaltaan yllyttäminen ei.

Suomalaiset kuulemma puhuvat ahkerasti saunan taakse viemisestä. Muita yleisiä ilmiantojen aiheita ovat niin aikuisten kuin lastenkin riidat.

SALLITUN ja kielletyn raja on usein hämärä, Eric Shadowens sanoo ja näyttää esimerkkinä Kari Suomalaisen piirroksen syyskuulta 1984.

Suomalainen oli HS:n pitkäaikainen pilapiirtäjä, joka lopulta sai lähteä lehdestä 1990-luvun alussa, koska hänen piirroksensa eivät enää vastanneet lehden arvomaailmaa. Ei ole varmasti sattumaa, että vaikeuksiensa keskellä Facebook haluaa muistuttaa muiden vaikeista rajankäynneistä.

Shadowensin esittelemässä satiirisessa piirroksessa nääntyvän afrikkalaisen karikatyyri pyytää lisää kehitysapua, mutta hahmon takana lymyää juonitteleva sotaherra.


Shadowensin näyttämässä esimerkissä kuvan sai jakaa osana kehitysapujärjestelmää kritisoivaa tekstiä, mutta afrikkalaisten laajempana vertauskuvana sitä ei voisi käyttää.

Seuraavaksi Shadowens esittelee Nick Utin ottaman valokuvan napalmin polttamasta tytöstä, josta tuli Vietnamin sodan kauheuksien symboli.

Kolme vuotta sitten Facebookin suodattimet tulkitsivat kuvan lapsipornoksi. Asiasta syntyi kansainvälinen kohu, ja painostettuna Facebook lopulta tunnusti kuvan historiallisesti arvokkaana teoksena ja salli sen palvelussaan.

VÄLILLÄ ihmiset jakavat Facebookissa väkivaltaista aineistoa, jota moderoijatkin joutuvat katsomaan jonkin verran.

”Itselleni järkyttävintä on, jos väkivaltaa kohdistetaan lapseen. Onneksi sellaista tulee esiin harvoin”, kertoo Päijät-Hämeestä lähtöisin oleva moderoijanainen. Muut kertovat, että mieleen jäävät myös esimerkiksi itsetuhoiset julkaisut.

Kolmekymppinen pirkanmaalaismies huomauttaa, että moderoijien ruuduille päätyy Facebookin ikävin sisältö.

”Välillä pelkään oman maailmankuvani ja optimismini puolesta. Täällä näkee niin vääristyneesti, millaista netissä on”, lounaissuomalainen kertoo.





MODEROIJA tekee pienellä palkalla työtä, joka on pahimmillaan hyvin rankkaa.

Alkuvuodesta Berliinin-keskukseen etsittiin turkinkielistä moderoijaa 10,63 euron lähtöpalkalla. Tällä hinnalla työntekijä altistaa itsensä jopa mestauksille, lapsipornolle ja eläinrääkkäykselle.

Mark Davidsonin mukaan ei pitäisi tuijottaa pelkkiä euroja, sillä työntekijöille tarjotaan myös välipaloja sekä työterveyshuolto. Avokonttorissa on koreittain banaaneja, tosin taukotilan karkkikone on maksullinen.

Pohjakerroksessa moderoijia varten on psykologin ja neljän sosiaalineuvojan toimistot. Heidän puhelinnumeronsa on liimattu työpöytiin.

”Viisikymmentä prosenttia käynneistä liittyy työhön ja toiset viisikymmentä prosenttia yksityiselämään, kuten parisuhteisiin ja ulkomaalaisten työntekijöiden sopeutumiseen Saksaan”, eräs sosiaalineuvoja kuvailee.

Hän kertoisi mieluusti työstään omalla nimellään. Davidson kuitenkin ilmaisee taustalta, että ei käy. Tilanne on yllättävä, sillä vierailun ehtojen mukaan vain moderoijien henkilöllisyys olisi tarvinnut salata. Saksalaismoderoijan ja sosiaalineuvojan tapausten perusteella yritys näyttää sietävän yllätyshaastatteluja huonosti.

SOSIAALINEUVOJAN huomio kuitenkin tukee näppituntumaa: suomalaisnelikon tapaan moderointikeskuksen työntekijät ovat noin kolmikymppisiä. Monet ovat Saksassa väliaikaisesti, ja moderoijan työtä tehdään tyypillisesti noin kaksi vuotta. Sen jälkeen ihmiset joko erikoistuvat tai lähtevät pois.

Kuinka Facebook takaa, että moderointi on laadukasta ja käyttäjiä kohdellaan samalla tavalla eri kielialueilla?

”Teemme säännöllisiä laatutarkastuksia. Joka kuukausi ulkopuolinen tarkastaja arvioi standardimäärän päätöksiä jokaiselta moderoijalta selvittääkseen, onko tämä tehnyt ratkaisuja, jotka ovat linjassa ohjeistuksen kanssa”, Davidson sanoo ja kertoo, että työntekijöitä myös koulutetaan jatkuvasti.

Päätösten tarkkuusprosentti vaikuttaa työntekijöille maksettaviin bonuksiin. Suomalaiset moderoijat kokevat pärjänneensä, vaikka virheitäkin tulee. Virheiden sattuessa Facebookin linja näyttää ulospäin epäselvältä. Asiallisia viestejä poistetaan ja vihapuhetta jää verkkoon.

SUOMESSAKIN on puhuttu sosiaalisen median ja sananvapauden yhteydestä. Vuodenvaihteessa perussuomalaiset jopa syytti Facebookia sensuurista, kun puolueaktiivien julkaisuja poistettiin ja tilejä lukittiin sääntörikkomusten vuoksi. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin hallinto on puolestaan avannut sivuston, jossa sosiaalisen median käyttäjät voivat ilmoittaa sensuuriepäilyistään. Trump on toistuvasti syytellyt someyrityksiä konservatiivien vaimentamisesta.

Yhteisönormeista vastaava Eric Shadowens sekä suomalaismoderoijat kertovat, että ihmiset eivät aina ymmärrä Facebookin luonnetta. Yritys voi kieltää sellaistakin kielenkäyttöä, joka lain mukaan olisi sallittua.

”Sitä valitellaan monesti, että pitäisi olla enemmän sananvapautta. Mutta kun Facebookilla on omat sääntönsä, ei siellä voi kaikkea sanoa”, yksi moderaattori aloittaa ja toinen jatkaa:

”Käyttäjillä menee monesti sekaisin Suomen laki ja yhteisönormit, poliisi ja moderoijat.”

Suomalaiset moderaattorit näyttävät kuitenkin ymmärtävän roolinsa julkisen keskustelun portinvartijoina.

Mitä suomalaiset moderaattorit tekisivät yhtiössä paremmin?

”Facebookissa voisi olla enemmän porukkaa töissä ja he voisivat enemmän ajatella, mitä he tekevät demokratialle. Jos jotain pitää kritisoida, niin tätä välillä mietin.”





Facebook yrittää tehostaa moderointia koneoppimisella

FACEBOOKIN pitkäaikainen ongelma on, ettei se täysin tiedä, mitä kaikkea käyttäjät palvelussa julkaisevat. Vihapuhetta, huumekauppaa ja muuta kiellettyä jää pimentoon, kun moderointi perustuu käyttäjien ilmiantoihin.

Ilmiannoissakin riittää tekemistä. Facebook kertoo kolminkertaistaneensa moderoijiensa määrän puolessatoista vuodessa noin 15 000:een. Karkeasti laskien moderoijat käsittelevät miljoonia ilmiantoja päivässä ja yli miljardi ilmiantoa vuodessa.

Silti edes Facebook ei tiedä, kuinka paljon sen palvelussa oikeasti julkaistaan sääntöjen vastaista sisältöä.

Facebook sanoo seulovansa ja poistavansa vuositasolla miljardikaupalla sääntöjä rikkovaa sisältöä myös automaattisesti. Ohjelmallinen seulonta kehittyy nopeasti, kun ihmistyöntekijöiden tekemät päätökset tuottavat ohjelmistoille esimerkkiaineistoa.

Toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on kertonut, että Facebook siirtyy tulevina vuosina entistä vahvemmin ennakoivaan moderointiin. Jo nyt yritys kehuu havaitsevansa omatoimisesti lähes kaikki poistamansa roskaviestit sekä valetilit, alastomuuden, väkivallan ja terrorismipropagandan.

Hyviä lukuja kertoo myös Euroopan komissio. Sen tekemän vihapuheseurannan mukaan Facebook kykenee käsittelemään 93 prosenttia vihapuheilmoituksista luvatussa 24 tunnissa.

SUOMENKIELISEN sisällön käsittelystä numerot eivät kuitenkaan kerro juuri mitään, eikä Facebook julkaise kattavasti alueellisia tai kielikohtaisia tilastoja. Työkalujen kehitys painottuu luonnollisesti yleisimpiin kieliin.

”On reilua sanoa, että tunnistuksemme toimii paremmin toisissa kielissä kuin toisissa. Tavoitteemme on tulla paremmaksi kaikissa kielissä, ja siksi kehitämme näitä teknologioita”, kertoo tuotepäällikkö Simon Cross, joka kehittää työkseen Facebookin ohjelmallisia työkaluja.