maanantai 17. huhtikuuta 2017

Ei ihme, että päivä pitenee vauhdilla...

Toimin tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä - on tämä niin ihmeellinen, lähes käsittämätön asia...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Tiede

Ei ihme, että päivä pitenee vauhdilla: Maapallo kiitää 110 000 kilometriä tunnissa kohti kesää – takakenossa

Virkistävä joka kevään valoilmiö johtuu siitä, että maapallo kiertää Aurinkoa pysyvästi kallellaan.

Nyt toistetaan: Valo lisääntyy nopeasti – syynä maapallon kaltevuus
JOS päivä tuntuu pidentyvän harppomalla näinä pohjoisen kevään kiitävinä hetkinä, havainto on tieteellisesti perusteltu.

Päivä on pidentynyt Helsingissä yli viitisen minuuttia joka vuorokausi, kun maapallo matkustaa radallaan kohti pohjoisen pallonpuoliskon kesäpaikkaansa.

Vielä joulunpyhien aikaan päivä piteni viitisen minuuttia kokonaisen viikon aikana. Keskimäärin voi sanoa, että päivä pitenee talvisin kymmenen minuuttia viikon aikana, Ursan tiedottaja ja tähtitieteilijä Anne Liljeström tiivistää blogissaan.

Keväällä meno kiihtyy. Maaliskuussa kevätpäiväntasauksen aikana päivä pitenee viitisen minuuttia vuorokaudessa, siis Helsingin korkeudella. Pohjoisempana muutos on vielä nopeampaa.

Juhannukseen mennessä tahti hiipuu ja pysähtyy, ja alkaa hiljalleen paluu pimeyteen.

VIRKISTÄVÄ joka kevään valoilmiö johtuu siitä, että maapallo kiertää Aurinkoa pysyvästi kallellaan.

Maan akseli on kallellaan 23,5 astetta kallellaan pystysuunnasta. Se on kallellaan aina samaan suuntaan, oli maapallo radallaan missä tahansa. Akselin pää osoittaa suurin piirtein kohti Pohjantähteä koko ajan.

Maan kallistumisen takia maapallolla on ensinnäkin vuodenajat. Pohjoisella pallonpuoliskolla on kesä, kun puolisko on kallistunut kohti Aurinkoa. Meillä on talvi, kun eteläinen pallonpuolisko on kallistunut kohti lähitähteämme.

SYY päivän pituuden kiihtymiselle – ja hidastumiselle syksyllä – on se, että Aurinko liikkuu vuoden aikana eri leveyspiirien yli eri vauhtia.

Pimeimpään eli talvipäivänseisauksen aikaan joulun alla Aurinko paistaa korkeimmalta pään päältä zeniitistä eteläisen pallonpuoliskon leveyspiirille, joka tunnetaan Kauriin kääntöpiirinä.

Sitten Auringon zeniittiasema aloittaa paluun kohti pohjoista Kravun kääntöpiiriä hiljalleen kiihdyttämällä. Päivän pituus muuttuu, kun zeniittiasema vaeltaa kääntöpiiriltä toiselle.

Käyrä kertoo, millä leveyspiirillä ja milloin Aurinko on korkeimmillaan zeniitissä eli pään yläpuolella:


Harppominen pätee Suomessa eteläisillä leveysasteilla. Pohjoisessa valoisuus lisääntyy eri tahdissa.

MAALLIKKO olisi arvellut, että päivä pitenee keväällä nopeammin ehkä siksi, että maapallo kiertää Aurinkoa keväällä nopeammin kuin talvella.

Tilanne on monimutkaisempi. Maapallon kiertonopeus vaihtelee vähän, koska kiertorata on lievästi soikea. Kiertonopeuden vaihtelu ei selitä merkittävästi päivän pitenemisen nopeuden vaihteluja keväällä ja vastaavasti lyhenemisen vaihteluja syksyllä.

Maan vauhti Auringon ympäri on huipussaan sitä paitsi jo tammikuun alussa eikä keväällä. Maapallo on vuoden alussa kiertoradallaan lähimpänä Aurinkoa, jolloin tähtemme vetovoima lisää planeetan vauhtia. Sitä on yli 30 kilometriä sekunnissa eli liki 110 000 kilometriä tunnissa.

Vauhti alkaa keväällä hidastua ja on hitaimmillaan pohjoisen kesällä, jolloin maapallo on radallaan kauimpana Auringosta. Heinäkuussa maapallo painelee enää runsaat 29 kilometriä sekunnissa eli vajaat 105 000 kilometriä tunnissa.

Tämän hidastelun takia pohjoisen pallonpuoliskon kesä on tähtitieteilijän näkökulmasta muutamia päiviä pidempi kuin eteläisellä pallonpuoliskolla.

PÄIVÄN pitenemisen nopeutuminen on arkihavaintojen pohjalta hämmentävä ilmiö. Pohjoisessa Suomessa näyttäisi käyvän toisin, tähtitieteilijä Asko Palviainen Helsingin yliopiston Almanakkatoimistosta huomauttaa.

”Näyttäisi kuin päivän piteneminen hidastuu kevätpäiväntasauksen alla. Se johtuu siitä, että ilmakehä taittaa auringonvaloa. Lopputalvella ja ennen kevätpäiväntasausta aurinko on korkeimmillaan pohjoisessa matalalla, jolloin se näkyy ilmakehän läpi. Vasta kun se nousee kesän tullen korkeammalle, päivä näyttää pitenevän nopeammin”,

sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Sähköpostiini tuli vinkki kuin tilauksesta...

Kävin hetki sitten kokeeksi käynnistämässä/käyttämässä päärakennuksen päädyssä - ei liikennekäytössä juuri tällä hetkellä olevat autot: Land Rover Freelader vm. 2000 ja VW Doppel TD vm. 1989.

Sisälle tultuani sähköpostiin oli tullut alla oleva mainos. Minulla oli tuosta Lantikasta ilmoitus viime vuonna alla olevalla sivulla. Tuloksetta. Pitäisiköhän kokeilla uudestaan. Volkkari otetaan kohta kesäkäyttöön. 


Tehosta autosi myyntiä alennushintaan!

Haluatko myydä autosi nopeammin? Torissa autokuume jatkuu kiivaana, ja sen kunniaksi tarjoamme mahdollisuuden nopeuttaa kauppoja tarjoushintaan. Kun ostat 13.4.–24.4. Tehonoston, Tuplatehonoston tai Viikkonoston autoilmoituksellesi, saat niistä jopa 50 % alennusta!

Kirjaudu siis omaan ilmoitukseesi ja valitse sinulle sopivin lisänäkyvyystuote.
Onnea autokauppoihin!
Tori.fi on Suomen vilkkain kuluttajien välinen kauppapaikka verkossa.
Asiakaspalvelumme auttaa sinua ympäri vuorokauden osoitteessa tuki.tori.fi.
Tutustu Toriblogiin!
 
Tämän viestin lähetti: Tori.fi | Peru tilaus
Sähköpostiosoiterekisterinä Tori.fi ilmoituksen tehneet käyttäjät.

Keskiluokka voi Suomessa paljon paremmin kuin 30 vuotta sitten – onko sen ahdistus siis harhaa?

Juha Siltala: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava. 494 s. Kirja, joka olisi kukaties syytä lukea.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Kulttuuri    |   Kirja-arvostelu

Keskiluokka voi Suomessa paljon paremmin kuin 30 vuotta sitten – onko sen ahdistus siis harhaa?

Professori Juha Siltala kuvaa vakuuttavasti keskiluokkaa, joka tuntee itsensä petetyksi. Yksi jää huomaamatta: keskiluokka on itse ollut vankasti mukana rakentamassa tätä petosta ja hyötymässä siitä.



Historioitsija Juha Siltala tunnetaan tutkimuksistaan, jotka koskevat yhteiskuntaa ja työelämää.
Tietokirja

Juha Siltala: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava. 494 s.

LÄNSIMAISTA keskiluokkaa ahdistaa. Tuntuu, että ponnistuksista ei saa oikeudenmukaista palkintoa.

Tätä ahdistusta Helsingin yliopiston Suomen historian professorin Juha Siltalan uusi teos lähtee avaamaan.

Pahan olon syyksi hahmottuvat maailmanlaajuinen, valtioiden rajoista piittaamaton rahaeliitti ja uusliberaalin talousajattelun ylivalta.

Finanssikapitalismi kasaa loputtomasti valtaa ja lisärahaa niille, joilla on pääomaa, ja globalisaatio ja automaatio heikentävät työntekijöiden neuvotteluasemia pääoman edessä.

Talous on vuosikymmeniä kehittynyt parempaan suuntaan, mutta nyt tulevaisuudennäkymät tuntuvat sumentuneen ja heikentyneen. Keskiluokka kokee tulleensa huijatuksi – eikö edistys jatkukaan ikuisesti?

Ei, ja tämä murentaa keskiluokkaisen identiteetin keskeisiä psykologisia perusteita.

SILTALAN määrittelemä keskiluokkaisuus ei perustu niinkään ammattiasemaan, koulutukseen tai tulotasoon kuin asenteisiin, psykologiseen todellisuuteen: keskiluokkaan kuuluvat ne, jotka ovat tähän saakka uskoneet, että ahkerointi ja ponnistelu palkitsevat, ja kun riittävästi puurtaa, viimeistään omilla lapsilla on helpompi elämä ja leveämpi leipä kuin itsellä.

Nyt näin ei välttämättä ole. Kuka tahansa saattaa saada potkut, vaikka olisi tehnyt työnsä kuinka hyvin, eikä koulutus enää takaa varmaa työpaikkaa, saati hyviä ansioita.

Juuri tästä seuraa Siltalan mukaan huijatuksi tulemisen tunne. Kun maailmankuvan perusteet horjuvat, syntyy epäoikeudenmukaisuuden ja turvattomuuden kokemus.

Kuten Siltala toteaa, länsimaisen keskiluokan ahdinko on kaikkein todellisinta Yhdysvalloissa. Suomessa työelämä on edelleen maailman mittakaavassa vakaata, palkat hyvällä tasolla ja yhteiskunnan tarjoama turva jokseenkin ennallaan.

Silti moni lukija varmasti tunnistaa Siltalan kuvaaman keskiluokkaisen ahdistuksen, joka ei perustu tilastollisiin tosiasioihin vaan johonkin aivan muuhun.

VOI KATSOA palkka- ja tulonjakotilastoja ja todeta, että Suomessa on edelleen vähäiset tulo- ja jopa varallisuuserot.

Voi tarkastella globaalin tulonjaon muutoksia ja päätellä, että jopa vähäosaisimmat suomalaiset ovat globalisaation voittajia.

Voi verrata julkisia menoja kolmen vuosikymmenen takaisiin ja todeta, että hyvinvointivaltiota ei ole ajettu alas, vaan että yhteiskunta käyttää entistä enemmän rahaa esimerkiksi koulutukseen ja terveyteen.

Faktoja tarkasteltuaan voi todeta, että mitattavat asiat ovat hyvin, mutta silti tuntuu, ettei saa sitä, mikä itselle kuuluisi. Keskiluokan usko puurtamiseen ja edistykseen horjuu. Tästä syntyvä ahdistus on todellista ja monen vertaisen jakamaa.

SILTALAN suurimpia ansioita on se, että hän pystyy psykohistoriallisen otteensa ansiosta tunnistamaan ja selittämään keskiluokkaisen ahdistuksen kaltaisia ilmiöitä.

Niille ei löydy yksiselitteistä pohjaa mitattavasta todellisuudesta, mutta kokijoilleen ne ovat täyttä totta ja saattavat vaikuttaa heidän käyttäytymiseensä ja sitä kautta maailmanmenoon merkittävästikin.

Siltalan pulma on, että hänestä meneillään olevat muutokset ovat väistämättä muutoksia huonompaan suuntaan.

Tuntuu siltä kuin jokin hetki, mahdollisesti noin vuosi 1989, olisi Siltalan mielestä jonkinlainen kehityksen huippukohta, johon olisi pitänyt jäädä ikiajoiksi.

Huomaamatta jää, että sekä Siltala itse että länsimainen keskiluokka kokonaisuudessaan ovat hyötyneet finanssikapitalismista. Suomalaisten elintaso on tänään huomattavasti korkeampi kuin 30 vuotta sitten, ja kansakuntana olemme vauraampi kuin koskaan. Pääomaliikkeiden vapauttaminen on tukenut tätä kehitystä merkittävästi.

On helppo ulkoistaa ahdistus ahneen rahaeliitin jäsenten syyksi. On helppo kokea itsensä kaltoin kohdelluksi muukalaiseksi kapitalismissa.

EPÄMUKAVAMPAA on tunnustaa, että länsimainen keskiluokka on esimerkiksi eläkesijoitustensa – Suomessa työeläkejärjestelmän – kautta finanssikapitalismin ytimessä.

Nihkeältä tuntuu myös pohtia, miten pääomaliikkeiden vapauttaminen on tuonut lisää mahdollisuuksia omaan työelämään ja lisärahaa omaan kukkaroon tai miten idän halpatyövoiman tai etelän halpojen raaka-aineiden käyttö on lisännyt omia kulutusmahdollisuuksia.

On erikoista, että Siltala haluaa nähdä länsimaisen keskiluokan jäsenet uhreina, vaikka näillä todellisuudessa on kaikki edellytykset olla aktiivisia toimijoita ja vaikka oman vastuun ja vallan tunnistaminen ja käyttäminen on ihmiselle huomattavasti vahvistavampi kokemus kuin uhriutuminen.

Tietenkään ihminen ei voi vaikuttaa kaikkeen, ei maailmantalouteenkaan, mutta juuri kyky sopeutua monenlaisiin oloihin on ihmislajin keskeisimpiä ominaisuuksia.

Siltala näyttääkin aliarvioivan ihmisen sopeutumiskykyä.

Suomalaiset ovat tutkitusti maailman mitassa onnellisia finanssikapitalismista, globalisaatiosta ja automaatiosta huolimatta. Siltala saattaisi pitää tätä ylisopeutuvien uhrien itsepetoksena, mutta toisella tavoin suuntautunut tulkitsija arvioi, että kyse on terveiden sopeutumismekanismien onnistuneesta käytöstä ja ihmisten kokemus onnesta on aito.

SILTALA tarjoaa keskiluokan ahdistukseen lääkkeeksi luottamuksen palauttamista. Ihmisten pitäisi voida luottaa siihen, että kaikki kynnelle kykenevät ovat mukana rakentamassa yhteiskuntaa ja että rakentamisen hedelmät jaetaan oikeudenmukaisesti.

Siltalan näkökulmasta luottamusta heikentää tietysti rahaeliitti, joka suojaa pääomansa veroilta ja kerää ylisuuria voittoja.

Toisaalta monen yritteliäisyydellään vaurastuneen suomalaisen mielestä luottamusta heikentää se, että toiset tekevät liian vähän töitä.

Yhteiskunnan syrjältä maailmaa katsovan näkökulmasta luottamusta saattaa heikentää se, että yhteiskunnan instituutiot – vaikkapa poliisi tai sosiaaliviranomaiset – toimivat ennakoimattomasti ja epäreilusti.

Ei luottamus vahvistu vain yhtä näkökulmaa julistamalla.

Kirjoittaja on perehtynyt työelämän muutoksiin ja mekanismeihin nykyisessä työssään Opteam Luovan asiakkuusjohtajana ja aiemmin yrittäjänä.

Dokumenttiprojekti: Kiehumispiste...


Katselin aamupäivällä alla olevan dokumentin Yle Areenalta - suosittelen!

Dokumenttiprojekti: Kiehumispiste 

  • 1 h 15 min
  • 5 kk 1 pv
  • 15451 katselua
Vihapuhe ja pelko valtasivat suomalaisen keskusteluilmapiirin viime vuonna. Mutta keiden elämässä muuttuneet asenteet näkyvät ja mitä seurauksia niillä on ihmisten arkeen? O: Elina Hirvonen. T: Mouka Filmi